Minusta otsikon kysymys sopii hyvin tälle palstalle. Kysyn nimenomaan "lapsesta" enkä "vauvasta", sillä ei se oi-niin-ihana vauva-aika kuitenkaan kestä kuin ohimenevän hetken.
Olisi siis kiva lukea, miksi tällä palstalla haaveillaan lapsen saamisesta - tai miksi vielä pohditaan, haaveillaanko ollenkaan.
Olisi siis kiva lukea, miksi tällä palstalla haaveillaan lapsen saamisesta - tai miksi vielä pohditaan, haaveillaanko ollenkaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tätä kuumetta olisi ehkä helpompi hallita, jos voisi eritellä ja perustella ajatuksiaan itselleen jotenkin. Mutta kun ei. Halu on hillitön, häiritsee arkipäivää, enkä tiedä mitä sille tekisin.
Nyt tuli vaikea kysymys. Ikinä en oo miettinyt että miksi haluan lapsen. Se vain on niin että lapsikuume on kova. lasta yritetään mieheni kanssa ja me vaan halutaan lapsia. Mitä perusteluja siihen tarvitaan ???
niin vaikea selittää se on vaan sellanen tunne..ois niin ihana< kun ois oma lapsi jonka kasvattaa ei sitä vaan voi selittää.. Mä haluaisin niin pois tämän kuumeen koska ei ole mitenkään mahdollista saada vielä lasta muutamaan vuoteen :/ Mutta ei se halu on ja pysyy.
hmm.. aika hyvä kysymys :-) Minä olen tiennyt jo vuosia, että tulen haluamaan perheen. Varsinaista vauvakuumetta mulla ei kai sinänsä ole. en herkisty vauvojen lähellä tai lepertele niille tms.
Mutta siis miksi haluan lapsen? Koska se on parisuhteen normaali jatkumo... seurustellaan, mennään kihloihin, naimisiin ja perustetaan perhe. Eikä välttämättä tuossa järjestyksessä. Toisille se perhe saattaa tarkoittaa vain kahta aikuista ja joillekin siihen kuuluu lapset ja/tai lemmikit. Mulla siihen kuuluu nyt lemmikit ja toivottavasti myös lapsi tulevaisuudessa. Nyt on jo ikää 34 vuotta ja menot on menty ja nyt voisi kokeilla toisenlaista elämää. Sitä lapsiperheen elämää. Minä haluan lapsen, koska olis ihanaa, että olis joku jota rakastaa täysin pyyteettömästi ja josta pitää huolta. Ja jolle opettaa elämää. Ja jonka kasvua voisi seurata ja touhuta sitä lapsiperheen arkea :-) Mielestäni minulla on elämän arvot kohdallaan ja haluan kasvattaa lapsestani myös toisia huomioivan, empaattisen ja järkevän ihmisen. Täytyy sanoa, että jos olisin lapsen tehnyt parikymppisenä niin tuskin olisin silloin ollut yhtä hyvä äiti kuin nyt olisin. Nyt tiedän mitä elämältäni haluan ja taloudellinen tilanne on hyvä. (Ja älkää nyt hyvät naiset lukeko tätä niin, että nuoret olisivat huonompia äitejä.. sanoin, että MINÄ olisin nyt parempi äiti kuin parikymppisenä.)
Ja raskaus on yksi kokemus, jonka haluaisin myös kokea... hyvine ja huonoine puolineen.
Olen ollut aina 100 varma, etten missään nimessä halua lasta. Ne ovat lähinnä yököttäneet minua. Kunnes nyt. Yht äkkiä en ajattele mitään muuta. Pientä ihanaa taaperoa. Myös sitä isompaa, joka varttuu ja uhoaa ja haastaa niin, että äiti vetää rantaita auki :) Mutta perhettä minä kaipaan. Tajuan olevani turhautunut keskittyessäni vain itseeni ja mieheeni. Ja haluan myös antaa enemmän rakkautta, kuin mieheni on valmis kestämään. haluan kasvattaa ja olla tarpeellinen. Koen olevani puolikas. Mietin kyllä jo työnikin puolesta(teen mielenterveystyötä)onko puolikkaaksi kokeminen hyvä syy lapsi haaveille. Mutta toisaalta, onko menneet sukupolvetkaan psykologisoineet lisääntymistään? Mitä jos vain kuuntelisin mahanpohjaani ja antaisin elämän näyttää, miten käy. Toivottavasti niin, että saan tulla äidiksi.
mä jouduin miettimään tähän joskus vastauksen kun pelkäsin lapsettomuutta. ja että joudun keksimään adoptiossa syyn lapsen kannalta. eli halu tarjota lapselle hyvä ja turvallinen koti. Mutta ehkä mulla oli halu nähdä jonkun niin merkityksellisen ihmeen tapahtuman kun pienen lapsen kasvutarinan aikuiseksi ihmiseksi.Joka tapauksessa jotain puuttuu. Halusin olla jonkun elämän keskipiste edes hetken.
Kun nyt pääsin uusioperheen äitipuoleksi halusin saada auktoriteettiaseman eli luottaa itseeni vaikeissakin tilanteissa. ja sisaruksia perheen esikoiselle.