Rajakylä

tere,

Ollaan vaimon ja 11 kuukautisen pojan kanssa ostamassa ensimääistä omaa kotia. Viikonloppuna käytiin Rajakylässä sitten katsomassa mahdollisia, vaikka täysin ei sen puolesta olla vielä päätetty. Sijainninsa, ja hintatason, puolesta se olisi kyllä varsin passeli meille.

Illalla sitten saimme pariltakin taholta kuulla miksi ihmeessä met Rajakylään halutaan. Kuuleman mukaan seutu olisi erittäin rauhatonta. Huomionarvoista on ettei kellään ihmettelijöistä ollut omakohtaista asumiskokemusta paikasta, mutta tutun tutut olivat näin kertoneet. Ite met ei syntyperäisiä Oululaisia olla, ja sinä aikana mitä ollaan täällä asuttu varsin erilainen kuva ollaan paikasta saatu.

Mutta mikä on totuus? Olisi mukava kuulla ihmisiltä, jotka ovat siellä joskus asuneet, mahdollisesti vieläkin. Juttujahan kyllä liikkuu, jos kaikkia uskoo, niin silloin myös ainakin Tuiraa, Toppilaa, Patelaa, Kaijonharjua ja Kaukovainiota pitäisi välttää.

t.
Mikko R
91620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

...on "kaikenlaisia" asukkaita, itse asun Kaijonharjussa, ei mitään ongelmia, olen kuullut, että se kuuluis "rauhallisimpiin" asuinpaikkoihin Oulussa. Kaksi vuotta Oulussa olen asunut, Rajakylä on ehkä joskus muinoin ollut rauhaton, ite en sinne muuttais sen takia, kun se on liian syrjässä minulle...! Tunnen yhden, joka asuu Rajakylässä, ei muuttais ikinä pois kuulemma (perheellinen, työssäkäyvä) !

Äänestä

onha se omakotialue ihan rauhallinen mut kyllä ne väärinymmärretyt ongelmanuoret sieltä kaupunginvuokrataloalueeltakin löytää pöllimään teidän farmarin :) vai menikö se silleen että tuirasta käydään rajakylässä ja päinvastoin.

Äänestä
  • en kyllä itse haluaisi lapseni sellaisessa ympäristössä kasvavan.Vaikka olen itse vielä nuori, tiedän kuitenkin rajakylän olevan levotonta seutua.Yöt jumputetaan musiikkia,perheväkivaltaa naapurissa ja ulkona tapahtuvat puukotukset,pahoinpitelyt ym.siihen lisäksi. Halvat vuokrat vetävät ongelmanuoria ja niin myös aikuisia asumaan rajakylään.en suosittele missään nimessä muuttamaan.

    Äänestä

jotka Rajakylään muuttaa, mut sun ainoo toivos on et muijas on sellane et sitä voi porukalla nussia. Voidaan säästää sun henkes. Tervetuloo.

Äänestä

Kehottaisin hakemaan asuntoa oulun läheiseltä maaseutualueilta jos rauhaa ja hyvää kasvatustilaa perheelle tarvitaa. Ei mitään järkeä angetä kaupunkiin jos rauhaa kaipaa

Äänestä

Kyllä täällä pärjää!
Suurin osahan noista rauhattomuuksista tapahtuu jonkun tietyn porukan sisäpiirissä, joten jos et noihin porukoihin eksy saat asustaa täällä ihan rauhassa.

Äänestä
  • Kertoohan alueen asuntojen hintataso selvästi arvostuksesta.

    Äänestä

oon asunut toppilan omakoti alueella 16 vuotta eikä oo mitään valittamista. Täällä on todella rauhallista. en sitte tiedä tosta slummialueesta, onhan siellä rähinöitä joskus ollu mut ei niitäkään enää. rajakylä on myös tosi hyvä paikka asua. sinne vaan!

Äänestä

Riippuu siitä missä asuu, ite asuimme rivitalossa ns.paremmalla puolella mutta mistä näkyi kerrostaloalueelle, niin johan siellä vilinä kävi, poliisiautoa ja paloautoa melko useasti. Muuten passas mut autovarkaat riesana.
Että kerrostaloja en suosittele, omakotitaloalueella luulisi olevan rauhallista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikko R kirjoitti:

tere,

Ollaan vaimon ja 11 kuukautisen pojan kanssa ostamassa ensimääistä omaa kotia. Viikonloppuna käytiin Rajakylässä sitten katsomassa mahdollisia, vaikka täysin ei sen puolesta olla vielä päätetty. Sijainninsa, ja hintatason, puolesta se olisi kyllä varsin passeli meille.

Illalla sitten saimme pariltakin taholta kuulla miksi ihmeessä met Rajakylään halutaan. Kuuleman mukaan seutu olisi erittäin rauhatonta. Huomionarvoista on ettei kellään ihmettelijöistä ollut omakohtaista asumiskokemusta paikasta, mutta tutun tutut olivat näin kertoneet. Ite met ei syntyperäisiä Oululaisia olla, ja sinä aikana mitä ollaan täällä asuttu varsin erilainen kuva ollaan paikasta saatu.

Mutta mikä on totuus? Olisi mukava kuulla ihmisiltä, jotka ovat siellä joskus asuneet, mahdollisesti vieläkin. Juttujahan kyllä liikkuu, jos kaikkia uskoo, niin silloin myös ainakin Tuiraa, Toppilaa, Patelaa, Kaijonharjua ja Kaukovainiota pitäisi välttää.

t.
Mikko R

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu