Sain lottonumerot

Olin tänään hieman ennen hämärää kävelyllä eräällä järvellä. Kävelylenkin jälkeen päätin levähtää hetken. Istuin kalliolla ja minulle tuli jotenkin outo olo. Ihoa alkoi kihelmöimään tunsin huimausta. Minulle käynyt niin ennenkin. Tiesin heti että paikalla on jotain "toiselta puolelta" ja he yrittävät viestiä jotain. Koitin kysyä mutta vastausta en saanut. Suljin silmät ja hiljennyin. Huimaaminen väheni ja mieleen alkoi tulla erilaisia kuvia, ikäänkuin tuhansia erivärisiä villalankoja. Kuulin vaimean äänen kutsuvan minua nimeltä. Esitinkin pari elämääni koskevaa kysymystä joihin sain vastauksia. En kuullut ääntä vaan sain vastaukset kuvina mieleeni. En ala niitä nyt tässä enempää erittelemään. Myöhemmin mieleeni alkoi tulla poukkoilevia lottopalloja. Käsitin heti että nyt on kyseessä viikonlopun suurarvonta. En itse ole pelannut lottoa vuosikausiin mutta hiljalleen pallot järjestyivät mielessäni. Avasin silmät ja piirsin numerot pikaisesti hiekkaan ja siirsin ne sitten kännykkäni muistiin. En ymmärrä miksi numerot minulle annettiin sillä en niitä pyytänyt. Olen käynyt eräällä luotettavalla ennustajalla joka ennusti minulle tulevaa. Ennustus on pitänyt paikkansa tähän asti eikä siinä mainittu mitään suuresta voitosta. Olen ajatellut asiaa ja ehkä tarkoitus onkin että luovutan numerot pois. Mikäli numerot ovat oikeat niin toivon potin menevän mahdollisimman moneen osaan jotta kaikki siitä hyötyisivät. Nämä numerot minä näyssäni sain: 6 (tai 9), 14, 23, 27, 33, 35, 39. Jos joku palstalaisista ehtii kioskille pelaamaan niin käytäthän voitot kaikkien hyväksi kiitos.
2576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En käsitä. Näky oli aivan selkeä numeroiden osalta. Onkohan kyseessä jokin toinen kierros ? Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia ?

Äänestä
  • olen nähnyt kaksi eri riviä eri unessa ,joissa voittonumerot, ja olen tehnyt kausittain noita numeroita kestona lottoon, mutta en ole toistaiseksi voittanut. En tiedä onko unillani ennearvoa? Kokeilen nyt sitten sinunkin riviäsi, ehkä aika heittää, jokin kierros tulevassa? Rahalla oli tarvetta, laittaisin kotiin, saisi kunnon asunnon, ollut velkakaaosta takana ja nyt kallis vuokra- asunto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kataja kirjoitti:

Olin tänään hieman ennen hämärää kävelyllä eräällä järvellä. Kävelylenkin jälkeen päätin levähtää hetken. Istuin kalliolla ja minulle tuli jotenkin outo olo. Ihoa alkoi kihelmöimään tunsin huimausta. Minulle käynyt niin ennenkin. Tiesin heti että paikalla on jotain "toiselta puolelta" ja he yrittävät viestiä jotain. Koitin kysyä mutta vastausta en saanut. Suljin silmät ja hiljennyin. Huimaaminen väheni ja mieleen alkoi tulla erilaisia kuvia, ikäänkuin tuhansia erivärisiä villalankoja. Kuulin vaimean äänen kutsuvan minua nimeltä. Esitinkin pari elämääni koskevaa kysymystä joihin sain vastauksia. En kuullut ääntä vaan sain vastaukset kuvina mieleeni. En ala niitä nyt tässä enempää erittelemään. Myöhemmin mieleeni alkoi tulla poukkoilevia lottopalloja. Käsitin heti että nyt on kyseessä viikonlopun suurarvonta. En itse ole pelannut lottoa vuosikausiin mutta hiljalleen pallot järjestyivät mielessäni. Avasin silmät ja piirsin numerot pikaisesti hiekkaan ja siirsin ne sitten kännykkäni muistiin. En ymmärrä miksi numerot minulle annettiin sillä en niitä pyytänyt. Olen käynyt eräällä luotettavalla ennustajalla joka ennusti minulle tulevaa. Ennustus on pitänyt paikkansa tähän asti eikä siinä mainittu mitään suuresta voitosta. Olen ajatellut asiaa ja ehkä tarkoitus onkin että luovutan numerot pois. Mikäli numerot ovat oikeat niin toivon potin menevän mahdollisimman moneen osaan jotta kaikki siitä hyötyisivät. Nämä numerot minä näyssäni sain: 6 (tai 9), 14, 23, 27, 33, 35, 39. Jos joku palstalaisista ehtii kioskille pelaamaan niin käytäthän voitot kaikkien hyväksi kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu