Runot hiljaa nurkkaan mataa
jospa kirkas sää ajatuksia lataa.
Talvihorrokseen sorruta ei kai
lahjoja joulun miettivätkö vain.
Hiljaiseloa nurkassa hetken kestää
miten voisi sen nyt estää...
Nurkka ystäviään kaipailee
jokaista runoa näin haikailee.
Kiitellen, lueskellen, etsiskellen
iloisesti näistä nautiskellen.
Runoja monista elämän sattumista,
haaveista, tottumuksista ja unelmista.
Runoilla ei liene lainkaan rajaa
ne taivaan pilvissä voi ajaa.
Iloitaan siis yhdessä runonurkasta
ottain kirjaimet, sanat ajatuspulkasta.
Hyvää marraskuuta, ystävät.
jospa kirkas sää ajatuksia lataa.
Talvihorrokseen sorruta ei kai
lahjoja joulun miettivätkö vain.
Hiljaiseloa nurkassa hetken kestää
miten voisi sen nyt estää...
Nurkka ystäviään kaipailee
jokaista runoa näin haikailee.
Kiitellen, lueskellen, etsiskellen
iloisesti näistä nautiskellen.
Runoja monista elämän sattumista,
haaveista, tottumuksista ja unelmista.
Runoilla ei liene lainkaan rajaa
ne taivaan pilvissä voi ajaa.
Iloitaan siis yhdessä runonurkasta
ottain kirjaimet, sanat ajatuspulkasta.
Hyvää marraskuuta, ystävät.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Juuri tänään vaihdoimme muutaman sanan,
totesimme jatkuvavan janan.
Tuumimme kuinka tärkeää
on tämä ystävyytemme säilyttää.
Hän on mies, mutta en häntä viekoittele
enkä hänen kainalossaan lekottele.
Tosi ystävyyteen uskon
kirkastaa se aamuruskon.
Keskustella kun voi ihan järkevästi
kysyä ja vastatakin, vaikka kärkevästi.
Ystävyytemme on vilpitön
mutta se ei ole ihanteeton.
Molemmilla elämässä on omat tavoitteet
jäljellä on monet haaveet, ihanteet.
Tuota miestä moni ihailee.
Ehkä joku jopa vihjailee..
Ansainnut olenkokaan ystävyyttä hänen.
Vilpittömyytensä koen kaikessa ja näen,
etten pety ystävyyteen,
luottaissani rehellisyyteen.
Kauniisti alkoi marraskuu
hymyyn kääntyi moni suu
aurinko vielä värit toi esiin
aatokset johdatti menneisiin kesiin
ja iloa syksyyn antoi.
Yö puoleen jo käy
ei kuutakaan näy
yössä yksinäin musiikkia kuuntelen
ja hiljaa mukana laulelen.
Katselee korkeuksistaan kuu alas maahan,
sen lumossa unelmoida yhä saanhan.
Nuoruuden aikaan vie muistot illassa.
Timantteina unelmat, täysikuun sillassa,
joka kuvajaisen järven peiliin luo.
Monet menneet muistot mieleen tuo.
Uudet ihanteet ja unelmat kuu kohtaa
kun pääni päällä korkeudessa hohtaa.
Salaa mielessäni, taas nuori unelmoi
haaveet täysikuu kun jälleen loi.
Avoimin mielin huomisia kohti tie.
Oikeaa tietä... vai harhaanko vie.
Yhdeltä ystävältä
elämä vei järjen
yhden vei
alkoholi
sinut vei toinen mies
mutta vuodet ovat onneksi
tuoneet monta uutta ystävää.
Voileipä, tuo aamun taideteos
pohjana vaalea jauhoseos,
Paistettu pinnalta kauniiksi niin
tuntuu hyvältä hampaisiin.
Siivulle sipasen aitoa voita
sitten salaatinlehtiä noita
sipulirenkaat ja tomaattia
sitten voinkin jo nauttia.
Tuoremehulla huuhdon maut
sitten on jäljellä kahvin haut,
tuo aromirikas kansallisjuoma
aamuisin meille virkeyttä tuova.
Kaikesta minäkin runon rustaan,
päiväksi pukeudunkin pikku-mustaan.
Jäi vähän vanhenemaan maito
siitäpä taiotaan pannari aito
kun on sormissa leipomataito.
Munia pari , kolmekin maitoon vispaan
jauhot, suolaa hitusen sekaan kippaan
taikinan pellille kaavin viime tippaan.
Kuohuu kuumalla pellillä tirisevää voita
se nostaa pinnalle upeita kuhmuroita
kohta jo nuuhkin sulotuoksuja noita.
Nyt on valmis kullanruskea ihanuus
onko jo vesissä sinunkin suus
aukaistaan viel hillopurkki uus.
Junalla matkustin kyläilemään
ystävää tervehtimään
aikaa olikin kulunut
kun viimeksi olemme tavannut
paljon, kovin paljon on asiaa
kun harvoin tavata saa
samalla pöydän antimia
saimme maistella maukkaita.
Ilta jo hämärsi
kun vieraat kotiin talvalsi.
Minun arjessani kimmeltää
niin monta tähtivyötä
kun mukana elon olla saan
näin myöhäänkin vasten yötä
ei kukaan estä valvomaan
saa ajatukseni lentää
saan syventyä taulua katsomaan
mitä vaatii se vielä sentään
minun onneni olla tässä ja nyt
en elämään ole kyllästynyt
saan kodin armaan suojaa
olen kiittänyt kauniisti Luojaa
ja ystävistäkin iloinnut
joita elämääni on siunaantunut
kaikesta siitä kiitän
ja kädet yhteen liitä.
Niin moni meistä
ikääntyneistä
varsinkin miehistä
etsii ystävää
vellinkö keittäjää
petiinsä lämmittäjää
kädestä kiinni pitäjää
vaiko pyykkinsä silittäjää
tai muuten ymmärtäjää
vain yhdessä päiväänsä viettävää
ja aina kuitenkin yksin jää.
Pilvet taivaan sinen peittää
Pirkko päiväkahvit keittää,
uuni paistaa piirakat,
rapeat ja makoisat.
Iltaan siirtyy ajatus
tapahtuman odotus,
saapi vaihtaa kuulumiset
kultakin ne päällimmäiset.
Hyvän mielen kotiin saan
ja sitten joskus uudestaan,
taas kokoonnutaan,
lauletaan, ja uutta opitaan.
ja suukottelit kasvoni,silmäni,
hellyytesi kietoi minut kuin lämmin viitta
ja olin vain onnellinen.
Koko päivän se on antanut lämpöä minulle,
sain olla vain vastaanottava
sinä ravitsit minua,ja siksi sinua rakastan.
Ilman sinua ei maailmaani ole.
Laiskottaa
nukuttaa
nenä vuotaa
heikottaa
viluttaa ja harmittaa
mikään ei oo mukavaa.
Harmaa iloksi jos vaihtuisi
pois pilvet pian haihtuisi.
Jos hymyyn suut saisi
kylmyyskin naurattaisi.
Me jos teatterista nautittaisiin
yhdessä siitä niin iloittaisiin.
Talviuinnille jos uskaltaisin
siitä ehkä terveyttä saisin.
Jos osaisi olla mutkuttamatta
ja turhista rutkuttamatta.
Jos kilttinä aina oisin
elellä niinkin kai voisin.
Jos osaisi olla hyvällä mielellä,
ei voisi ihmiset siitä kiellellä.
Jos useimmin halata muistaisi,
silloin elämä parhaiten luistaisi.
Sanaan jos, paljon liittyneekin
joskus siit joku kiihtyneekin.
Pieni sana aika arvokas kai
paljon aikaan monesti sai.
Jos......
Räntää märkää väsyttää turhasti.
Ilta kohta ei piristystä vieläkään.
Ulkona ei viitti söheltää kastuu monot.
Huomenna, ylihuomenna jaksaisko
tai kevväällä ulos kömpiä.
väsy väsy märkä räsy tässä
silmät rakoilee luomet painaa nukuttaa.
Minä se nukuin tunteja kaks
elämä kävi jo vilkkaamaks
kahvit mä keitin pullan söin
saunassain kiukaalle löylyjä löin
terva vain tuoksui hyvälle
alanpa päästä jo jyvälle
tukka on puhdas ja mekko uus
hakemaan tullaan mua kello kuus
synttäritkestit on tiedossa
seurassa vallan hienossa
haitarinsoittoa tanssia
ehkäpä pyörähdän valssia.
pärise ei mopot
siellä kastuu popot
pimeydenkään valta
ei tunnu hullummalta
ei vuoda edes katto
lämpimältä tuntuu matto
kirjasta nyt löytyy
jos tietokone hyytyy
luota ruokapöydän
kohta itseni ma löydän.
Pieni maja maahisella
pesäkolo peikolla
männikössä mäellä
kuusen kannon kainalossa.
Sinne peikko poika
kultasensa kuljetti
takkutukka tyttösensä
nyyhkimästä niityltä
pelelemasta pellolta.
Pesä pieni peikkojen
piilopaikka pelokkaiden
täyttyi tähtivalolla
kuutamolla kirkkaalla
kultakutrin kulkiessa
onnettaren otteessa
peikkopojan polvelle.
Takkutukka tyttönen
sadutar salaperäinen
takkutukan takana
peikon pani polvistumaan
rukoilemaan ruususuuta.
Majassansa maahiset
peikot pienet piilossansa
rakkauden riivaamina
halailevat hellästi
pimeässä pesässänsä
päivänsäteiltä piilossa.
Kulje korvessa kuunnellen
kuiskaukset kuusikon
huokaelut hongikon.
Kolossansa kuiskuttelee
lemmestänsä livertelee
siellä salaperäinen
peikkopoika piristynyt.
Metsän maahiset
keijut kukkaketojen
peikot perämetsien
puhelevat puhureissa
tuulissa tervehtivät
metsäpolun matkaajaa
synkeässä syksy säässä.
Talvi kurkkasi räntäkelin tuoden
kasteli märäksi kasvot vaatteetkin.
Tunnelmaa tulevan talven luoden
ja jouluun hyppäs aatteetkin.
Puut upeassa lumitakissaan
valkoisena kauniina hohti.
Kissat koirat kummissaan
juuri ja juuri ulos mennä tohti.
Räntäkeliksi taas muuttuu
kulkee aura katuja puhdistellen.
Pysäkillä joku lumeen juuttuu
toinen ohi astelee naureskellen.
Hämmentää tulo talven taas
ja autot sivutiellä luistelee.
Lumi liukas kun on maas,
ajamista varoen moni muistelee.
Nuorteni kanssa käväisin kädentaitomessuilla
sielläpä olikin paljon katselemista
kyllä ihmetellä täytyy
miten paljon Suomessa löytyykään kädentaitoja.
Oli taidetta monenlaista
ja monenlaista kaunista käyttötavaraa.
Ja toisella puolella oli kotieläimiä monia
niitäkin oli kaupunkilaisen kiva katsella
oli kissaa koiraa, hevosta ja laamaa
lehmää, kania ja lammasta
ja mitä niitä kaikkia olikaan.
Räntäkelipäivä kului mukavasti .
Ilo se elättellee
räntä jos selähttellee
koht jääpuikot helähtellee
pakkanen pelähähtellee
unnee jo kelähtellee
kuu välähtellee
väsyny kiärähtellee
sää myrrähtellee.
Oot' arvonimen saannut
ja aina olet taannut
ja tähdentänyt laatua
vois tyhjään muuten kaatua.
Niin monet hauskat runot
sä'vuotten varrella punot,
ja ollut monen ritari
oot'ansainnut nyt mitalin.
Oot' hahmo turvallinen
palstallemme isällinen
viel'monta vuotta toivomme
kun ojennamme kukkamme.
Kuin villapaita lämpöinen
runon soisin sulle olla
kun sääkin niin on loskainen
ja asteita vain nolla.
Tummaa suklaata on mitali
popsi se vain suuhusi !
Sana kaunis runonlailla
korvissa soi hivelevästi.
Äänesi tuo hyvänmielen
rauhaisasti kun kerroit
rakastan, rakastan vielä.
Kuutamolla sormet sormien
lomassa polkua hetken asteltiin.
Sydämet samaan tahtiin
löi kuin ennenkin.
Lasteni isä, pappa
isopappa huominessa.
iloita jaksaa isänpäivän illoista.
Vielä käsikkäin onhan hän ystäväin
ja rakkain ainiaan.
Ei nurkan ovi edes narahda
ei kolise postiloota.
Eikä hirsilattia parahda
ja mä runosta koitan koota.
Ruuneperia monet kaipailee
ja hänen kauniita runojaan.
Kauniisti joku niityllä haikailee
joutava mukavasti mietti tuntojaan.
Kaipailen jokaista kirjoitusta
runoniloa hetkiin tuomaan.
Toisiko joku lohdutusta
runon heittäis nurkan huomaan.
Ovi nurkan on raollaan
ja lukemista ootellaan.
Sulkeminen ei vielä mielessä
eihän mikään ole pielessä...
Nyrjähdin, melkein pyllähdin
kun runonurkkaan katsahdin
ovi oli avoin
kutsui kaikin tavoin
Tulenlieskat aina muistaa
taas runoilukin luistaa
aatos vaikka synkin
kun ollaan käsikynkin
mielestäni poistuu
taas rapatessa roiskuu.
Sisään jjoutava tupsahti
avoimesta ovesta,
lumessa jäljet nurkkaa kohti
mielestään runon antoi.
Poikkesin ja lukemaan juttuja
tuttuja tavatekseni illan pimetessä.
Hiljaista totta tosiaan juuri nyt
huomenna taas kurkistan
ehkäpä kirjoitan, öitä.
Onko tahallista kiusantekoa,
mukamas en osaa laskea.
aina vastauksen saan,
väärin taas lasketaan.
Vaikka en runoja saa syntymään
voinhan kuitenkin tervehdyksen lähettää
kaikille ystäville.
Onkkelis
Keltainen vaahteran lehti
pihaani lumelle lennähti,
katselen liikettä sen
tarttuu kuitenkin lumehen.
Risupensaat kauniin saa
lumivaipan, peittyy maa.
Niin puhdas ja viaton
tuo valkoinen lumi on.
Variksia näkyy viis
tästä ikkunasta siis
sai variksista yksi
ruokapalan napatuksi
oksanhankaan sitä hakkaa
miksi sitä siihen pakkaa
keksinytkö tikan kikan
miten käynee nokan.
On ollut hieman pulmia,
tautejakin julmia.
Yhä kuume rasittaa,
voimia kummasti verottaa.
Konekkin rikki tupsahti,
vanhuuttaan kai lopahti.
Nyt uutta tässä kokeilen,
hankalampi kuin entinen.
Pakosta täytyi tänne tulla,
olihan tässä päiviä mulla,
kun en teitä voinut tervehtää.
Runonne minua viehättää.
Viikko sitten talvi käväisi,
tänään maat taas puhdisti.
Ohut kerros lunta vaan,
mutta luonnon uudistaa.
Enpä sanokkaan nyt Hyvää Yötä.
Jatkan hetken tätä työtä.
Ihanasti iltapäivä viettäkää,
jos voitte, ulos rientäkää.
Ensilumikin
huurrepuut kimaltaen
toi valon usvaan.
tyttöni mun hän toi
kantarellit ja voin
jääkaapista ottaen
paistoi kuullottaen
sipulit myös siinä tirisi
lämmin voileipä virisi
äidin kutsui iltapalalle
kattanut oli pöydän kulmalle
maistui ne aivan ihanalle
tyttöni itse ne noukkinut on
äidille maku verraton.
Päivää, päivää sanoi naapuri
päivää, päivää vastaili.
Kaunis ilma, yäaikaan lunta satoi
pakkasta nyt ilmaantui.
Päivää, päivää sanoi toinen naapuri
mihnä noi kommeena menoos ollahan?
Päivätansseihin, päivätansseihin,
elävää musiikkia kuuntelemaan.
Voih turkanen sanoi kolmas naapuri
ja tuossa iässä sinne kompuroimaan.
Eioomun iässä mittää vikkaa
jos sua ikä painaa ei paina tätä iikkaa.
Päivätanssiin vaan, joopa joo päivää päivää tanssitaankos?
Monet tutut rientää päivätanssehin
joku vuosi sitten riensin minäkin
liekkö tanssikiintiöni ihan täyttynyt
kun ei mua ole tanssimassa näkynyt.
Ystäväni kyllä mukaan pyytelee
joku tanssittaja muka kyselee
enpä usko, kyllä siellä riittää naisia
ilman minuakin, tanssivaisia.
Kuljin verkkaisaan hiekkatietä
muistot tulvivat askarruttain mieltä,
siitä jo yli neljäkymmentä vuotta
Vaari tuli laitokselle, kahvia pullossa
lohileipä ja sokerit paketissa,
oli niin läheistä ja turvallista.
Aamulla sitten poikani syntyi
lumipyry ja tuuli myrskyksi yltyi,
mieleni tyyni, olin uudestaan äiti.
Nyt sytytin kynttilän haudalle vaarin
tajunnan täydeltä muistoja haalin,
kunpa hän vielä olisi täällä.
Tuli muuta kyynel ja tunne hellä
kaikki varmaan on hyvin ihmisellä,
loppui taudit ja tuskatkin kovat.
Kerroin vaarille, täällä sataa lunta
nuku rauhassa siellä ikiunta,
kukin vuorollaan mukaan tullaan.
Soitin pojalle kerroin tapahtuneen
hän naurahti minulle puhelimeen,
Äiti käyn illalla haudalla vaarin.
Nyt tässä iltaa vietin
sitä itsekseni tässä mietin
miten mieleeni nyt tuli vainen
aivan ilman kynttilänkään liekin
ennen päreestäkö tuli valot
vai takassako paloi halot
nyt kynttilät on ledit
tai mitkä liekin halovalot.
Viestihän on halovalo
ja kirkkaana palo
voihan leiditkin hohtona välkkyä
liekki kynttilän tanssia.
Takkapuitten liekin lämmössä
tunnelmaisessa valossa
muistot mieleen köllähtää
käsikäteen haikailee.
valoja monenmonta mieleen pukkaa
öljylamppukin valoa joskus antoi.
Tunnelmaa mikä valo mahtais
antaa parastaan.
Katoaa taas aika tarunhohtoinen
päivä kolmastoista perjantainen.
Päivä tuo uskomuksia mieleen saa
ettei tahtois edes ulos uskaltaa.
Kuka lienee keksinyt noituuden
perjantain kolmannentoista totuuden.
Silloin tällöin päivä yllättää
mitään tapahtuiko, se mietityttää.
Totta liekö tarinat päivän sen
vaiko ilkamoivan mielikuvitusen.
Kuka kertoisi mitä päivään mahtui,
mitä kaikkea jännää tapahtui.
Runona nurkassa sen lukea voisi
uskomuksia ajatuksia loisi.
Kohta yöksi vaihtuu ilta
ideoiden kootaanko runosilta...
Ihania unia, herää aamulla hymyillen
teille näin iloista huomista toivottellen
siis hyvää yötä.
Oli illalla juhlat erään herran
olen juhlissaan ollut toisenkin kerran,
mutta aina saan kutsun juhlimaan
ystäväin seurasta nauttimaan.
Taikauskon me unohdimme
hyvää ruoakaa vatsat täyteen ahdoimme
ja kakkuakin, makeaa, kermaista
yhtä juhlien monista herkuista.
Pitkälle eteni ilta ja me söimme...
taputtaen käsiä yhteen löimme
puheista hyvistä naurukin irtosi,
vaikka silmään kyynelkin karkasi.
Minun paikalla oloani kiiteltiin,
"miksi pois täältä muutit" kyseltiin.
Kutsun saaneena sankaria halasin
mietin... tännekö palaisin.
Muistelimme menneitä aikojamme
moni on jo poissa joukostamme.
Ystäviltä kymmenet halaukset sain
vaikka olin tavallinen vieras vain.
Tänään vielä menen sankarin luokse.
Hän sanoi minulle aina;" Älä sitten juokse",
kun asioille minä menin puolestaan,
mutta ainahan kirmasin juoksemaan.
Hetket menneet ja muistot yhteiset
surunkin täyttämät eiliset
olen saanut jakaa kera naapureiden.
Minun pienen elämäni sankareiden.
Vaahterassa on variksia
vaan ylinnä on harakka
tuleekohan kahakka
mutta pois lentää harakka
pelkää aivan aiheesta
josko kohta irtoo pyrstösulka
ehän silloin säily lentosuunta
Meilläpä kävi pähkinähakki
vahvanokka, pilkukas takki
maapähkinöitä ihmetteli
niillä hetken herkutteli.
Lieneekö kotoisin Karkalista
luonnonpuistosta upeasta
lehdossa pähkinäpensaita
keväisin täynnään vuokkoja
syksyllä ruska niin upea
ruokkii silmää ja sielua.
Neljä on oravaa minulla tässä
käyvät lintulaudalla mässäilemässä,
Nyt verkkopussissa pähkinää vein
sen pienen kiusan orkuille tein,
laitoin oksaan ja naruun pitkään
nyt ei oravat ylety ensinkään,
tintit ja tulkut siellä nyt ruokailee
katseeni usein niissä lepäilee.
Punatulkkuja ainakin kymmenen on
tarkkaa luku tehdä on mahdoton,
kovin aikaisin ne jo pihaan ehti
tuskin koivuista putosi viimeinen lehti,
kesät viihtyvät suojassa kuusikon
sieltä kuulet tulkkujen laulelon.
Miten kaunis on maailma ympärilläin
siitä nautin niin usein mielessäin.
saako linnuille murkinaa viedä,
taajamassa,rivitalojen rykelmässä.
Oli se siellä korvessa helppoa,
oli tinttiä ja monta peippoa.
Keltasirkkuja sata määrin
alla atmosfäärin.
Maaltapako on nykyaikaa,
minullekin sen sai aikaan.
Ylisuuret tiemaksut.
Ehkä tein niistä kommervenkin,
kun halusin tehdä uuden lenkin.
Maisemiin taas hämeensillan,
sekä luokse oman sateenkaarisillan.
Yksiöstä tein meille kodin,
sopu säilynyt on meillä palanneilla,
siis sopu sijansa saakoon..
Eipä ole tarvis siivota koko taloa,
vain pienen yksiön verran.
Nyt me vietämme ansaittua lomaa,
ja huollamme kotia omaa.
Ei ole tarvetta raivaussahaa käyttää,
ei puita sisään kantaa ja pönttöuunia täyttää.
Olipa onni,että tajusin lähteä,
lähelle palveluiden ja
lasten ja lastenlasten..
Olihan se tietty vaikeaa luopua,
ihanista rakkaista lapsuusmaisemista,
riihikallioista.
Rantakuusia,pihakoivuja halasin pitkään,
jopa sodan jylinän kuulin,
juurella rakkaimman kuusen...
Se oli pieni silloin,niinkuin minäkin.
Nyt suuri ja mahtava ja minä rapistunut..
ja amateus jatkaa tätä ansaittua matkaa
Talvi heitti kuperkeikkaa
ruohoa kohta naapuri leikkaa.
Oravainen lintulautaa tutkisteli
tyhjyyttä sen kai kummasteli.
Talitintti vuoroaan jo oottelee
ikkunaa toivoen se katselee.
Pian siemeniä on pullollaan
lintulauta aivan kokonaan.
Lumeton on maa ja musta
ei tuo pilvet lohdutusta.
Aurinko ei luo säteitään
mennyt lomalle kai etelään.
Toive ei suurensuuri mulla
lunta saisi maahamme tulla.
Vaan pieniä ovat huolet nuo
ystävän lämpö, hymy valon tuo.
Siellä he viilettivät,
pitkin lammen pintaa.
Tuuli antoi vauhtia.
Pieniä seurueita,
joku yksinäinen kiitäjä,
matkaluistimet jalassa ja
sauvat viuhtoen.
Tunnen tuon tunteen,
sillä eihän siitä ole
kuin muutama vuosi,
kun itsekin sain,
tuntea tuulen voiman kun
posket punaisina ja
maailma avoimena edessä,
tytön kaunokkailla,
vauhtia lykkäilin.
Ei masenna, ei sitten vähääkään
voisin käydä vaikka leikkimään
mukavaa on päivän harmaus
eipä satu silmiin valon kirkkaus
tekemistä monenmoista löytää
ainakin jos lähestyypi tätä pöytää
oppia voi täältä monenlaista
kuvia katsella kaukaisista maista
ystäville kirjoitella
muistiansa harjoitella
vaikka " vapaakenttää" pelailla
ja jos istumaan jo kyllästyy
kotona monta muuta puuhaa löytyy
löytyisi vain vielä kadonnut sukka
ja kampaamatta taitaa olla tukka
tekemistä kyllä riittää
täytyy muistaa terveydestä vielä kiittää
Nyt on elämä siinä mallissa,
että viinilasia kallistan.
Ei minulla huolenhäivää,
ei pakollista työpäivää.
Tätä marraskuun pimeää säätä,
vaikka en siitä päätä.
Yritän valoisammaksi saada,
ja jumaltenjuomaa lasiini kaada,
Ystävä Sinäkin,se paljon voi aikaansaada.
Oisko niin väärin,alla atmosfäärin,
poistaa pimeyttä.
Kulkea kesäisiä niitypolkuja pitkin,
mielummin sen teen kuin itkin,
masennusta,elämän todellisuutta,
kaikken rajallisuutta.
Rantasaunan lämmössä unelmoiden,
nasuflunssakin on kaukana,koettuna
unohdettuna.
Eteenpäin me yhdessä kuljemme,
ja tämän ihanan tuokion suljemme
muistojen joukkoon..
Pimeästi päivä valkesi
sadesää peitti alleen.
Ajatukset huuhtoi mukaansa
tuo vesisade marraskuun.
Lumen vei ja vesiliukuriksi
lapsen mäen huuhteli.
Siispä viinitilkka, hiljainen musiikki
hyvä elokuva valostaa
ja masennusta karkottaa.
Onhan päivä huomennakin
ja paljon elokuviakin.
Meitä ei ollut kuin kuusi
keväällä yritys uusi.
Jumppa jengi ilman meikkiä
harjoita ei feikkiä.
Leivoskahvit joimme
aikaa toisillemme soimme.
sikaflunssa meitä karsi
toiset raot kyllä parsi.
Iloiten nyt eros tiemme
kuka jumpassa mukana lienne?
Kolmas vuos on menossa
kukaan ei kulje kenossa.
Mikä lie vienyt
halun kirjoittaa?
Riimitys ei onnistu,
mutta enpä lannistu.
Päivä iltaan joutui,
hyvin aika taittui.
Pimeä nyt voiton vei,
sitä surra ei.
Aamulla taas valkenee,
joskin silloin satelee.
Siitä tässä iloitsen,
poies vei tuo pakkasen.
Luonto luulee varmaan,
saapuneen kevään armaan.
linnu laulelivat sillä mallilla,
että ilo oli kuunnella.
Hyvää Yötä vaan,
näin nyt sanotaan.
Olkoon uni leppoisa,
rauhallisen yön antava.
Terv. Atolfia
Ehdin vähän kaivata
vaan en halunut vaivata
kysellä ja kuulostella
palstallamme julkisella.
Joskus on vain kaamosaika
siihen löytyy hassu taika.
Alan aina hihitteleen
pimeätä ihmetteleen.
Niinkuin tonttu tomera
tassuttelen toimittelen
välillä taas laiskottelen.
Enimmäkseen hauskuttelen.
Miksi aina täältä
parhaat lähtee päältä?
Kirjoittelin eilen ketjuun runon
tässä ihmettelen ..missä se nyt on?
Onko poistajakin käynyt täällä
jälleen kova vauhti päällä,