Minulla on sairaalloinen pakkomielle omiin hiuksiini, ja tämä ongelma on haitannut elämääni jo pitkään. Jos hiukseni eivät tottele minua, en mene kouluun, enkä poistu kotoa. En mene sateella ulos, ja kovalla tuulellakin yritän pysytellä mahdollisimman hanakasti sisällä. Kun poistun kotoa ihmisten ilmoille, minun on pakko harjata hiuksiani lähes koko ajan ja ravaan usein yleisissä vessoissa korjaamassa hiuksiani.
Aamulla käytän hiustenlaittoon noin 3 tuntia. Eli jos minun täytyy mennä kouluun kahdeksaksi, herään puoli viideltä (puoli tuntia jätän muihin aamutoimiin ja koulumatkaan). Jos aamulla huomaan, että minulla on huono hiuspäivä, sekoan täysin. Itken, huudan ja saatan jopa alkaa itsetuhoiseksi. Kun hiukseni näyttävät rumilta toivon aina kuolevani, hakkaan itseäni, olen viillellytkin. Olen käynyt terapiassa ja maininnut tästä asiasta, mutta ei siitä ole ollut yhtään mitään apua.
Vanhempani huutavat minulle joka päivä ajasta jota käytän hiuksiini. Vihaan sitä, että koko elämäni on kiinni hiuksistani. Tämä rajoittaa minua niin paljon, mutta tuntuu että kaikki vaan nauravat minulle jos puhun tästä asiasta. Onhan se hullua. En tiedä yhtään mitä tehdä. Tekisi koko ajan mieli leikata kaikki hiukseni pois, mutta tiedän, että tappaisin itseni saman tien jos tekisin niin. En jaksaisi enää elää elämääni, koska en osaa ajatella muuta kuin hiuksiani. Ihmissuhteeni ja koulunkäyntini kärsii, ja kaikista eniten minä itse. No sainpa vähän purettua ajatuksiani tässä...
Hiukset ohjaavat elämääni
21
2530
Vastaukset
Kyseessä ei liene pakko-oireinen häiriö. Paljon samankaltaisuutta ongelmassasi on pakko-oireiseen nähden. Hiusten harjaaminen sinänsä on pakko-oireista, mutta mulla on sellainen käsitys, että nuoret nykyään ihan normaalisti laittavat hiuksiaan kolme tuntia aamulla ennen kouluun lähtöä.
Pakko-oireisessa perfektionismissa on kyse siitä, että pyrit täydellisyyteen, mutta et voi saavuttaa sitä. Se aiheuttaa epätoivon tunnetta, mihin liittyy kuitenkin turvallisuuden tunne, mikä auttaa jaksamaan henkisesti. Pakko-oireet torjuvat ahdistusta.- mielenkiintoinen-
seikka tuo, että ocd:stä kärsivät pyrkivät täydellisyyteen ja ahdistuvat, koska sitä ei voi ikinä saavuttaa. Minäkään en voi sietää virheitä ja soimaan itseäni helvetisti jos en heti tajua jotain asiaa. Toisaalta tiedostan sen varsin hyvin ettei kukaan voi olla täydellinen ja hyväksyn sen muilla ihmisillä, mutta itse haluaisin olla täydellinen henkisiltä kyvyiltä ja tajunnalta. Ulkonäöllä ei niin väliä tai teininä oli kropan kanssa ja sairastuinkin anoreksiaan. Nykyään perfektionismi liittyy kaiken tajuamiseen ja hyvänä ihmisenä olemiseen. Lopulta kompastun omiin jalkoihin ja lähestulkoon tulen hulluksi kun ajattelen liikaa. Minulle tulee hetkeksi niin hyvä olo siitä, että jos on joku ongelma ja ratkaisen sen, mutta sitten kun olen saavuttanut sen mitä haluan, haluan uuden ongelman ratkaistavaksi/ asian saavutettavaksi. Aivoni ei ikinä oikeastaan lepää. Jos ei ole mitään ratkottavaa, ocd puhkeaa kukkaan, koska sitä imbesillimismiä joudun ratkomaan jatkuvasti. No, on sekin jotain tekemistä aivoille.
- sannamarikapauliina
miksi sä teet noin?
miksi laitat 3 tuntia hiuksia?
voisitko tota 3h aikaa vähentää. saisitko ne vaikka 2:ssa tunnissa "kuntoon"?
mitä vikaa sun hiuksissa on?
millaiset sun hiukset on?
onko niissä oikeesti jotain vikaa?
mitä sä itse sanoisit ihmiselle joka laittais aamulla 3 tuntia hiuksia?
ehkä sä et tiedä oikeeta tapaa laittaa niitä nopeesti "kunnollisiksi"?
voisko sun hiukset leikata jotenki kivemmaksi, jos ne nyt ei oo?
onko sulla jotain kaverii,ystävää jolle voisit puhuu-kirjottaa asiasta?
tai auttaisko jos hankkisit sellaisen jostain?
mulla on luonnonkiharat hiukset ja voi kyllä sade, tuuli. yms tekee ne ihan kamaliksi. tosin itekin vietän suurimman osan aikaa sisällä. mullekkin on hiukset ongelma, mut erilainen pakkooire (kestäny 8vuotta-olen nyt 20), eikä se haittaa kouluu tai muuta menoo (tai sit en vaan ite tajua että haittaa). yks elämä on aika pieni tässä maailmassa ja yhen ihmisen ongelmat on lopulta aika mitättömiä. vaikka ne omasta mielestä oiskin suuria.- MandySmith
Mistä teitä viisastelijoita oikein tulee?
Sä et oikein tainnut ymmärtää että tuo ihminen ei voi itselleen mitään ja kärsii asian takia..
Ei siinä sun lässynlässyn-luennot ja viisasteleminen auta jos on ocd tai joku muu vastaava sairaus.
- mies vaan
mulle voi kirjoittaa ja kertoa enemmän . olen itse pakkoneurootikko ja sairastanut 15v tätä helvettiä. tiedän siis mistä puhun. tuo että heräät aamulla sitä varten ja toiset ei myöskään ymmärrä sun ongelmaa kertoo mulle että sulla on aika paha neuroosi. voin auttaa sua omilla kokemuksillani ja näkemyksilläni.
kirjoita jos koet että voisit hyötyä mun kokemuksista. sähköp. [email protected] - Vaikea elämä
Miehelläni on ollut niin kauan kuin ollaan tunnettu, hiukset tärkeintä elämässä.
Hän on vanha yli 70-vuotias eikä asia ole vieläkään muuttunut.
Hän on lisäksi liikuntakyvytön, täsin minun apuni varassa.
Hyvä esimerkki, poikamme sairastui syöpään, kerroin siitä hänelle.
Mies oli hiljaa vähän aikaa, sanoi sitten että voi voi, samaan hengenvetoon kysyi tilasinko sen ajan parturiin.
Tämä ei ole edes vanhuudenhöperyyttä koska hän on ollut samanlainen koko elämänsä ajan.
Hänellä oli muitakin pakko-oireita, peitti kaikki ruuat ja lautaset vaikka olisivat olleet vain pari minuuttia pöydässä ennen syöntiä, kuulemma menee pölyä.
Sähkön säästäminen oli myös äärimmäistä hän kulki perässäni sammuttamassa valoja ja kurkki huoneeni ovelta onko telkkari päällä jos olen vaikka nukahtanut.
Meillä oli omat makuuhuoneet hänen erilaisten pakkomielteidensä takia.
Vesisängystä piti luopua kun hän ei millään uskonut etä vedenlämmitin on oltava päällä, ei siinä voinut nukkua lämmittämättä vaikka mies väitti että vesihän on huoneenlämpöistä kyllä siinä tarkenee. Virtaa meni paljon enemmän kun minä panin lämmittimen päälle ja mies kiirehti katkaisemaan.
Hänellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta ei se välttämättä ole syynä pakko-oireisiin.- MandySmith
Sinä olet kyllä mukautuvainen ja avarakatseinen ihminen!
En itse olisi varmaan jaksanut ymmärtää miestä, vaikka aika laajakatseinen olenkin.
- MandySmith
Muistan että siinä 8-9 vuotiaana kmapasin koko ajan hiuksiani, koska en voinut sietää, että hiukset menevät "pötköille" siis painuvat yhteen.
Minun piti vähän väliä kammata, että yksittäiset hiukset olisivat olleet irti toisistaan.
Minun pelastus oli se, että yksi saman ikäinen ystäväni sanoi ihmetellen "Sä kampaat koko ajan hiuksiasi".
Varmaan tuo "kampahulluilu" olisi lapsella kehittynyt piintyneeksi tavaksi. Onneksi ystävä ihmetteli ajoissa.
Nyt aikuisenakin minulla on outoja tapoja, mutta mikään ei niiistä häiritse elämääni yhtään.
Selaisia tapoja ovat esimerkiksi lasin huuhteleminen. Vaikka otan täysin puhtaan lasin kaapista, niin en voi laskea siihen suoraan juomavettäni, vaan minun on pyöräytettävä vettä ensin lasissa ja kaadettava se pois (jos en muka olisikaan huudellut tiskatessa kunnolla) Tuo on täysin järjetöntä, sillä tiskaan todella huolellisesti kaikki ja huutelen ihan yhtä huolellisesti.
Se on vain joku nupin sisäinen juttu.
Joskus joku viisas kertoi, että neuroottiset jutut ovat ikäänkuin sellaisia asioita, joita yrität poistaa itsestäsi.
Siis jos toistuvasti menee varmistamaan että hella on pois päältä, niin haluaa ikäänkuin jotakin itsestään pois päältä.
Minulla varmaan tuo pesuainejäämien pelko on sellainen, että omassa itsessäni on jotakin vierasta ainetta, jota "huuhtelen" pois..
Oikeastaan mitä vähemmän olen oppinut itseäni tarkkailemaan ja pohtimaan, sitä onnellisempi ja rennompi olen.
Usein väännän vitsiä omista omituisuuksistani. "Minä nyt olen sellainen vanha hörhö, etten osaa olla lutraamatta noita laseja.."
Sulla toi ongelma on kyllä sellainen, että ei varmaan naurata, kun joutuu aamuyöllä heräämään..
Mä en oikeastaan osaa auttaa muuten kuin niin, että mulla se hiushulluilu loppui yhtenä päivänä.
Sitä ennen mulla oli aina kampa takataskussa saatavilla, mikä oli muotiakin silloin joskus vuonna X.
Kampa jäi koululaukkuun ja kampasin enää vain n 5krt päivässä aiemman n.100-200 kerran sijaan.
Mut hei onnea sulle! Sä otit jo ekan askeleen paranemiseen, kun kirjoitit ja olet jopa suivaantunut tuohon vaivaan. - 926
SINÄ TÄMÄN KETJUN ALOITTAJA,Vihdoin ja viimein "löysin sielunkumppanin"=)sillä minulla on pakkomielle hiuksiini ja toivoisin sinun ottavan minuun yhteyttä, olisi mukava kirjoitella kanssasi enemmänkin asiasta=)Onko sulla joku sähköpostiosoite jonka kautta voitaisiin olla tekemisissä?? Yhteydenottoa odotellen=))
- 926
Olen elänyt hiustenlaitto-ongelmani kanssa nyt 17vuotta, enkä enää edes oikeen muista päivää ilman huolen häivää hiuksistani=( Ne ohjaavat koko elämääni,joka päivä,joka yö,joka tunti joka minuutti,aina ja kaikkialla.Olen käynyt läpi psykoterapiat,vaihtanut psykiatria, ollut sairaslomalla,tällä hetkellä tämän sairauden takia kuntoutustuella.Hiusten laitto,lakkaaminen ja vielä kerran laitto veivät IHAN KAIKEN aikani (tarkoittaa kellon ympäri olevaa aikaa) ollessani työssäni.Nyt vuoden sairasloman jälkeen ja osa-aikatyötä tekevänä on hiustenlaittoani saatu jonkin verran kuriin eikä vie enää joka päivä kaikkea aikaani,mutta pitkä matka on vielä edessä normaaliin elämään...Toivon vinkkejä jos jollakin on tietoa mitä keinoja pakkooireen taltuttamiseen voisi vielä olla olemassa?=)Jos jollakin vastaava ongelma lievempänäkin olisi mukava kuulla "sielunkumppanien"ajatuksia ja selviytymistapoja=))Ja SINÄ JOKA TÄMÄN KETJUN ALOITIT TOIVOTTAVASTI HUOMAAT MINUT!!!!!! ET OLE YKSIN=))
- apu löytyi
Jopas ketjun löysin! Tuttua juttua. Minulle hiukseni olleet aina ongelma, vieneet hirveästi aikaa, ja rahaakin, sillä nuorena mm. ostelin muka toinen toistaan parempaa hoitoainetta, mitä tahansa, jatkuvasti, joista toivoin 'sen ratkaisun' löytyvän. Sen jonkin, että vapautuisin. Mistä? Että kaunistuisin hiusteni puolesta.
Hiusongelmani ei ollut noin suuri, paha, mutta vei kuitenkin energiaa ihan liiaksi! Aina oli tunne, että olen 'hassun näköinen', että olisin ok ja hyvänkin näköinen, kunhan hiukseni... Tiedätte. Hiukset olivat aina mielessä, että miltä näytän miltäkin suunnalta. Oon nyt keski-ikäinen ja nuoruudessani tupeeraus oli tapana. Tein homman tarkkaan aamulla ja käytin lakkaa, myöhemmin geeliä. Sitten koko päivä töissä ja ruokailussa käydessä meni energiaa syöpösti siihen, kun huolehdin, että tuo aamulla tehty kampaus pysyisi vain jotenkin. Kauhea tuska. Jo lukiolaisena oli tuskaisaa, kun pyörällä kouluun mennessä tekemäni kampaus oli poissa eikä koulussa ollut edes peiliä taustapeilausmahdollisuudesta puhumattakaan. Pysyttelin aina viiksossa ja eristäytyneesti, ettei olemukseni hiuksineen herättänyt huomiota. Ouhhh, kaikella tällä tarkoitan, että kauheaa tuskaa. - Aina yritin käyttää hyväkseni kaiken rahalla saatavan: permanentit, pehmennykset, värjäykset, hoidot, konstit ja purkit, purtelot. Kauhea rahanmeno!
Vanhempana, kun hiukset myös luonnostaan ohenivat ja vaalenivat ja sillei, niin lisää töitähän se kaikki olisi teettänyt - ellen olisi löytänyt ratkaisua! Tiesin jostakin kautta, että nykyajan peruukit ovat täysin luonnollisen näköisiä ja erittäin helppoja ja vaivattomia käyttää. Niinpä, ostin itselleni peruukin! Tulin siitä kauhean onnelliseksi, sillä vapauduin ihan niin itsestäni (huomaa asian todellinen syvyys henkisesti), että kuin liitelin ollessani ihmistenilmoilla. Liitelin vapaana, ilman päätä. Tarkoitan ilman huolen häivää, miltä tukkani ja miltä minä näytän. Tuli hyvä itsetunto, tukka oli aina hyvin. Kukaan ei tajunnut, että mulla on peruuki, sillä ostin samanmoisen tukan, kuin alkuperäiseni oli nuorena ollut, väri ja kaikki. Se sopi minulle hyvin. Siinä oli runsas 'takaraivo-osa' eikä siinä ollut niitä paria pyörtyväistä, jotka vaivasivat ylimääräisesti omaa päätäni! Ihanaa.
Olen peruukeja käyttänyt jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Kun sen tuolloin päähäni pistin, sinne se jäi. Ei se toki jatkuvasti päässä ole, sillä aina vapaa-ajalla ja kotona ollessani olen tietenkin ilman tekotukkaa; oma tukkani hyvin tallella eikä ole mitenkään kärsinyt tekotukasta. Ulos lähtiessä "asennan" tukan päähäni ja olen onnellinen. Vapautuneisuus perustuu just siihen, että olen vapaa itsestäni. Neuroottista oli minun ulkonäkökärsimykseni, sitä se oli. Ystävien mukaan ei olisi todellista syytä ollut. Riitti, että itselleni oli syy, tukka-aina-huonosti, mutta siihen auttoi peruuki. - Kokeilkaa, kenellä tämä ongelma. Ongelma on inhottava ja aloittajalla todella invalidisoiva.- apu löytyi
Voih, mikä toheli :-( . Tuli hassu virhe otsikkoon,
se po. ' Pientä ratkaisua ? '
- Sille ratkaisu (peruuki) ei ole pienikään ollenkaan, joka asiasta innostuu...
Terv. 'apu löytyi' - mulle :-(( - Väsväsväs
apu löytyi kirjoitti:
Voih, mikä toheli :-( . Tuli hassu virhe otsikkoon,
se po. ' Pientä ratkaisua ? '
- Sille ratkaisu (peruuki) ei ole pienikään ollenkaan, joka asiasta innostuu...
Terv. 'apu löytyi' - mulle :-((Täällä kanssa hiusten kanssa tappeleva. Olen tällähetkellä aika väsynyt ja tympääntynyt tähän hiusten jatkuvaan laittamiseen. Näen kamalia painajaisunia siitä, että hiukseni harvenevat, että kaljuunnun. En ymmärrä mistä tämä on tullut edes?!
Nuorempana värjäsin jatkuvasti hiuksiani vaaleammaksi, kähersin ja kiharsin. Ihan pilallehan se meni siitä kokoaikaisesti harjaamisesta, suorentamisesta ja blondaamisesta. Sen jälkeen lopetin kaiken lämpökäsittelyn, värjäämisen ja aloin panostaa hiustenhoitoon. Hieroin pakonomaisesti päänahkaani, pesin jääkylmällä vedellä niin, että niska meni aina ihan kipeäksi. Söin ties mitä eläinten vitamiineja saadakseni paksut, pitkät hiukset. Kaikki ajatukset pyörivät hiusten ympärillä. Harjasin niitä, ostelin 50euron shampoita ja hoitoaineita. Pyörin jatkuvasti kampaamoliikkeissä ja ostelin uusia tuotteita.
Hiukseni ovat karheat, luonnonkiharat. Nyt ne ovat kunnossa koska lopetin sen värjäyksen ja lämpökäsittelyt. Ainoastaan vaaleita raitoja otan kampaajalla kaksi kertaa vuodessa.
Mutta en kestä tätä sojottamista. Hiukseni elävät ihan omaa elämäänsä ja kääntyvät kokoajan miten sattuu. Jatkuvasti asettelen niitä, kampaan uudestaan ja taas asettelen ja peilaan ja menetän järkeni kun ne eivät asetu. Käun kuntosalillakin ja sielläkin on ihan hirveä työ niitä laittaa kiinni, tavalliselle pampulalle, niin en saa niitä asettumaan mielestäni hyvin. Siellä on peilejä jokaseinällä ja joudun sitten näkemään hiukseni ja alkaa hermostuttaa kun ne vain menevät miten sattuu.
Sellainen päätämyöten meneminen tai pörröisyys on se pahin neuroosi ja en tiedä... Aikaa menee päivittäin aivan liikaa hiusten peilaamiseen ja asetteluun. Olen aika hitsin väsynyt tähän. Onneksi on muitakin, vaikka eihän tätä kellekkään toivoisi. - apu löytyi
Väsväsväs kirjoitti:
Täällä kanssa hiusten kanssa tappeleva. Olen tällähetkellä aika väsynyt ja tympääntynyt tähän hiusten jatkuvaan laittamiseen. Näen kamalia painajaisunia siitä, että hiukseni harvenevat, että kaljuunnun. En ymmärrä mistä tämä on tullut edes?!
Nuorempana värjäsin jatkuvasti hiuksiani vaaleammaksi, kähersin ja kiharsin. Ihan pilallehan se meni siitä kokoaikaisesti harjaamisesta, suorentamisesta ja blondaamisesta. Sen jälkeen lopetin kaiken lämpökäsittelyn, värjäämisen ja aloin panostaa hiustenhoitoon. Hieroin pakonomaisesti päänahkaani, pesin jääkylmällä vedellä niin, että niska meni aina ihan kipeäksi. Söin ties mitä eläinten vitamiineja saadakseni paksut, pitkät hiukset. Kaikki ajatukset pyörivät hiusten ympärillä. Harjasin niitä, ostelin 50euron shampoita ja hoitoaineita. Pyörin jatkuvasti kampaamoliikkeissä ja ostelin uusia tuotteita.
Hiukseni ovat karheat, luonnonkiharat. Nyt ne ovat kunnossa koska lopetin sen värjäyksen ja lämpökäsittelyt. Ainoastaan vaaleita raitoja otan kampaajalla kaksi kertaa vuodessa.
Mutta en kestä tätä sojottamista. Hiukseni elävät ihan omaa elämäänsä ja kääntyvät kokoajan miten sattuu. Jatkuvasti asettelen niitä, kampaan uudestaan ja taas asettelen ja peilaan ja menetän järkeni kun ne eivät asetu. Käun kuntosalillakin ja sielläkin on ihan hirveä työ niitä laittaa kiinni, tavalliselle pampulalle, niin en saa niitä asettumaan mielestäni hyvin. Siellä on peilejä jokaseinällä ja joudun sitten näkemään hiukseni ja alkaa hermostuttaa kun ne vain menevät miten sattuu.
Sellainen päätämyöten meneminen tai pörröisyys on se pahin neuroosi ja en tiedä... Aikaa menee päivittäin aivan liikaa hiusten peilaamiseen ja asetteluun. Olen aika hitsin väsynyt tähän. Onneksi on muitakin, vaikka eihän tätä kellekkään toivoisi.Voih, miten mainio - ja kurja - kuvaus! Kun vertaan sinuun, olin samanmoinen. Sama määrä minulla kului energiaa ja rahaa jatkuvaan paremman olon etsimiseen hiusteni kautta. Nauratti vähän nuo 'eläinten vitamiinit'; sinä vissiin tavoittelit hevosenhäntää! Aikamoinen kuvaus ja näin sivusta vaikuttaa, että hiuksesi ovat kuitenkin luonnostaan ihan okay.
Ymmärrän tuonkin, millaista on olla kuntosalilla; peileistä näkee hiukset ja olemattoman takaraivon muodon, pyörtyväiset, sekä kaiken kukkuraksi oman figuurin huonon ryhdin. Mikä tuska! Mutta kuitenkin, kuntosalityöskentely purkaa masennusta, ahdistusta ja varmaan tätä pakkomielteistä tarketumaa.
Tiedoksi se, että peruukia voi aivan hyvin käyttää kuntosalillakin. Ainakaan minulla ei tule hiki kuin lämmittelyvaiheessa eikä se tekotukan pitoa mitenkään haittaa. Sitten laitteissa työskentelyssä peruuki toimii ihan hyvin ja siis varsinkin tiedoksi, pysyy ihan hyvin paikoillaan. On huoleton ja rento olo, mikä auttaa kuntosalityöskentelynkin rentouttavaan vaikutukseen. Psyyken ja mielen hoitoa tässä ennen kaikkea tarvitaan ja sehän tapahtuu myös fyysisen rasituksen, liikunnan kautta!
Olen tosi onnellinen omasta ratkaisustani. Ties monesko peruuki jo menossa; rahaa niihin ei välttämättä mene niinkään paljoa kuin tuohon sohlaamiseen kaampaamoissa ja niiden tuoteissa. Yksi kampaamokäynti, jossa tehdään ns. kaikki asiat, maksaa paljon. Tällaisia käyntejähän tarvitaan vähintään joka 3. kuukausi. Tähän päälle kaikki pullot ja purtilot, huh! En ikinä palaisi takaisin tuohon enää. - 926
apu löytyi kirjoitti:
Voih, miten mainio - ja kurja - kuvaus! Kun vertaan sinuun, olin samanmoinen. Sama määrä minulla kului energiaa ja rahaa jatkuvaan paremman olon etsimiseen hiusteni kautta. Nauratti vähän nuo 'eläinten vitamiinit'; sinä vissiin tavoittelit hevosenhäntää! Aikamoinen kuvaus ja näin sivusta vaikuttaa, että hiuksesi ovat kuitenkin luonnostaan ihan okay.
Ymmärrän tuonkin, millaista on olla kuntosalilla; peileistä näkee hiukset ja olemattoman takaraivon muodon, pyörtyväiset, sekä kaiken kukkuraksi oman figuurin huonon ryhdin. Mikä tuska! Mutta kuitenkin, kuntosalityöskentely purkaa masennusta, ahdistusta ja varmaan tätä pakkomielteistä tarketumaa.
Tiedoksi se, että peruukia voi aivan hyvin käyttää kuntosalillakin. Ainakaan minulla ei tule hiki kuin lämmittelyvaiheessa eikä se tekotukan pitoa mitenkään haittaa. Sitten laitteissa työskentelyssä peruuki toimii ihan hyvin ja siis varsinkin tiedoksi, pysyy ihan hyvin paikoillaan. On huoleton ja rento olo, mikä auttaa kuntosalityöskentelynkin rentouttavaan vaikutukseen. Psyyken ja mielen hoitoa tässä ennen kaikkea tarvitaan ja sehän tapahtuu myös fyysisen rasituksen, liikunnan kautta!
Olen tosi onnellinen omasta ratkaisustani. Ties monesko peruuki jo menossa; rahaa niihin ei välttämättä mene niinkään paljoa kuin tuohon sohlaamiseen kaampaamoissa ja niiden tuoteissa. Yksi kampaamokäynti, jossa tehdään ns. kaikki asiat, maksaa paljon. Tällaisia käyntejähän tarvitaan vähintään joka 3. kuukausi. Tähän päälle kaikki pullot ja purtilot, huh! En ikinä palaisi takaisin tuohon enää.Mukava ja kamala kuulla että muillakin on hiusten kanssa ongelmia=(Nimimerkki Väsväsväs,olisi mukava tietää paljonko sinulla noin yleensä kuluu aikaa hiustenlaittoon päivässä?Ja sinä nimimerkki apu löytyi, mahtavaa että olet pystynyt ratkaisemaan ongelman peruukilla,sitä olen tässä jo itsekkin vuosia miettinyt, mutta kun minusta tuntuu että peruukin tulee huomaamaan kaikki ja sitäkään en kestäisi...Pitänee kai kävellä peruukkikauppaan sovittelemaan peruukkeja...kaipa niitäkin on aika laaja valikoima,sillä tahtoisin sellaisin ihan normaalipaksuisen enkä mtn erikoispehkoa koskei sellaista aiemminkaan minulla ole ollut=))Ja vielä itse parturi-kampaajaksi opiskelleena kuvittelen ainakin huomaavani aina jos jollain on peruukki päässä...pitänee nyt ruveta oikeen tosissaan miettimään kuitenkin sitäkin ratkaisua=))Vaikealta tosin tuntuu sekin=(
- 926
926 kirjoitti:
Mukava ja kamala kuulla että muillakin on hiusten kanssa ongelmia=(Nimimerkki Väsväsväs,olisi mukava tietää paljonko sinulla noin yleensä kuluu aikaa hiustenlaittoon päivässä?Ja sinä nimimerkki apu löytyi, mahtavaa että olet pystynyt ratkaisemaan ongelman peruukilla,sitä olen tässä jo itsekkin vuosia miettinyt, mutta kun minusta tuntuu että peruukin tulee huomaamaan kaikki ja sitäkään en kestäisi...Pitänee kai kävellä peruukkikauppaan sovittelemaan peruukkeja...kaipa niitäkin on aika laaja valikoima,sillä tahtoisin sellaisin ihan normaalipaksuisen enkä mtn erikoispehkoa koskei sellaista aiemminkaan minulla ole ollut=))Ja vielä itse parturi-kampaajaksi opiskelleena kuvittelen ainakin huomaavani aina jos jollain on peruukki päässä...pitänee nyt ruveta oikeen tosissaan miettimään kuitenkin sitäkin ratkaisua=))Vaikealta tosin tuntuu sekin=(
Nyt vasta huomasin jotenkin ohittaneeni sinun viestisi , jos olet halukas keskustelemaan enemmän pakko-oireisesta hiustenlaitosta laitahan sähköpostiosoitettasi tulemaan=))Ja muutkin jos jollakin yhtä "hiukset määräävät elämäni ja vievät kaiken aikani ja voimani"vastaavanlaisia ongelmia ottakaa ihmeessä yhteyttä,sillä lääkäreiden kanssa puhuessani olen saanut sellaisen käsityksen että olen ainoa laatuani ja oikea harvinaisuus=(
- apu löytyi
926 kirjoitti:
Mukava ja kamala kuulla että muillakin on hiusten kanssa ongelmia=(Nimimerkki Väsväsväs,olisi mukava tietää paljonko sinulla noin yleensä kuluu aikaa hiustenlaittoon päivässä?Ja sinä nimimerkki apu löytyi, mahtavaa että olet pystynyt ratkaisemaan ongelman peruukilla,sitä olen tässä jo itsekkin vuosia miettinyt, mutta kun minusta tuntuu että peruukin tulee huomaamaan kaikki ja sitäkään en kestäisi...Pitänee kai kävellä peruukkikauppaan sovittelemaan peruukkeja...kaipa niitäkin on aika laaja valikoima,sillä tahtoisin sellaisin ihan normaalipaksuisen enkä mtn erikoispehkoa koskei sellaista aiemminkaan minulla ole ollut=))Ja vielä itse parturi-kampaajaksi opiskelleena kuvittelen ainakin huomaavani aina jos jollain on peruukki päässä...pitänee nyt ruveta oikeen tosissaan miettimään kuitenkin sitäkin ratkaisua=))Vaikealta tosin tuntuu sekin=(
Heip sinä. Mä en yhtään välitä, saatika häpeä, jos joku jossakin hiffaa, että mulla onkin peruuki. Eihän sillä ole väliä, tosi monilla on. Erilaisista syistä voi olla, myös ihan vain kauneus- ja mukavuussyistä. 60-luvulla kuulemma oli jopa vaihe, että sen käyttäminen oli muotia. Joskin tuolloin ne olivat teknisesti huonompia ja kömpelöitä. Samanlaisia ennakkoluuloja oli minullakin, kun sinä kuvaat. Mutta kun ystävättärelläni näin peruukin (pieleen menneen värjäyksensä jälkeen), niin en meinannut uskoa silmiäni, sillä en olisi tiennyt, että se on peruuki! Tästäkös innostuin ja menin samaan kauppaan - sovittelemaan. Kuten sanoin, päähäni se jäi!
Kuvailin myyjälle, millainen tukkani oli nuorena ja valittiin mahdollisimman samanlainen, väriä myöten. Osui ihan nappiin! Aikaa myöten olen kohdannut tosi monta ihmistä, jotka eivät ole ollenkaan huomanneet, että pääni on peruuki. Olen siis testannut, kysynyt, esim. työpaikoissa ollessani. Joku töissä sanoi, että siitä alkoi epäillä mulla tekotukkaa, että "kuin tuon tukka voi olla aina hyvin ja on samalla lailla'. Tuommoinen sen voi pidemmän päälle ns. paljastaa. Mutta minä aina iloisesti kerroin, että mulla on peruuki ja miksi pidän sitä; tyyliin, en kertakaikkiaan jaksa hoitaa ja ajatella hiuksiani. Yleensä vielä lisäsin perään, etten ehtisi työhön, jos yritän olla haluamani näköinen tukkani puolesta. Kaikki ovat aina ymmärtäneet ja puhuvat sitten omista hiusongelmistaan ja masispäivistään tukan vuoksi. Tätä samaa valitusta.
Voihan se olla, että erilaiset ammatti-ihmiset hiffaavat, että kas, peruukipäinen tyyppi menee, mutta minä en todellakaan tiedä, mitä sillä on väliä. Olen kyllä hyvinkin kompleksinen ihminen ollut aina, ulkonäköä yleisestikin ikään kuin hävennyt, neuroottinen, huono ittetunto; mutta tämä asia on mulle ihan helppo. Varmaan siksi, että se antaa niin paljon! Antaa ihan oikeasti henkisesti, psyykkisesti, vapaata elämän kulkua. Minulle iso juttu. Ystävät, tuttavat, sukulaiset ovat tykänneet, että hyvä ratkaisu, että tukkani on nätti, täysin luonnollinen peruuki. Hiljattain eräs jalkahoitaja (siis kosmetologi) oli lentää selälleen, kun mainitsin, että mulla on tekotukka. Hän ei olisi ikinä tajunnut, ihmetteli kovin, miten hyvä ja nätti se on; sanoi, että sopii tosi hyvin mulle.
Jos sinulla tulee mieleen ns. ikäleidit, joilla lyhyttukkaiset kikkarat peruukit päässä niin, että se alareuna (vähän paksuhko 'panta') jotenkin on havaittavissa ja toisaalta jos tukka on halvempaa sorttia, niin se ei ole ihan luonnollisen näköinen, vaan vähän paksu klönttihius niinku. Munkaan tukka ei ole oikeaa hiusta tietekään, teknologisesti se on hienoa tekoa, ihmeellistä, vähän kalliimpi; kaukoidässä niitä valmistetaan ja sieltä tuotetaan firmojen kautta Suomeenkin. - Käy katsomassa, sovittamassa, niin näet sen, miten aidolta se näyttää ja tuntuu. Kannattaa valita justiinsa semmoinen, mikä on kaikkein lähimpänä omaa tukkaasi, ulkonäköäsi. Jos on keski-ikäinen tai yli, niin näin saa harmaantumisen ja värjäysongelmat myös eliminoitua!! - Mainos loppu. ;-) - 926
apu löytyi kirjoitti:
Heip sinä. Mä en yhtään välitä, saatika häpeä, jos joku jossakin hiffaa, että mulla onkin peruuki. Eihän sillä ole väliä, tosi monilla on. Erilaisista syistä voi olla, myös ihan vain kauneus- ja mukavuussyistä. 60-luvulla kuulemma oli jopa vaihe, että sen käyttäminen oli muotia. Joskin tuolloin ne olivat teknisesti huonompia ja kömpelöitä. Samanlaisia ennakkoluuloja oli minullakin, kun sinä kuvaat. Mutta kun ystävättärelläni näin peruukin (pieleen menneen värjäyksensä jälkeen), niin en meinannut uskoa silmiäni, sillä en olisi tiennyt, että se on peruuki! Tästäkös innostuin ja menin samaan kauppaan - sovittelemaan. Kuten sanoin, päähäni se jäi!
Kuvailin myyjälle, millainen tukkani oli nuorena ja valittiin mahdollisimman samanlainen, väriä myöten. Osui ihan nappiin! Aikaa myöten olen kohdannut tosi monta ihmistä, jotka eivät ole ollenkaan huomanneet, että pääni on peruuki. Olen siis testannut, kysynyt, esim. työpaikoissa ollessani. Joku töissä sanoi, että siitä alkoi epäillä mulla tekotukkaa, että "kuin tuon tukka voi olla aina hyvin ja on samalla lailla'. Tuommoinen sen voi pidemmän päälle ns. paljastaa. Mutta minä aina iloisesti kerroin, että mulla on peruuki ja miksi pidän sitä; tyyliin, en kertakaikkiaan jaksa hoitaa ja ajatella hiuksiani. Yleensä vielä lisäsin perään, etten ehtisi työhön, jos yritän olla haluamani näköinen tukkani puolesta. Kaikki ovat aina ymmärtäneet ja puhuvat sitten omista hiusongelmistaan ja masispäivistään tukan vuoksi. Tätä samaa valitusta.
Voihan se olla, että erilaiset ammatti-ihmiset hiffaavat, että kas, peruukipäinen tyyppi menee, mutta minä en todellakaan tiedä, mitä sillä on väliä. Olen kyllä hyvinkin kompleksinen ihminen ollut aina, ulkonäköä yleisestikin ikään kuin hävennyt, neuroottinen, huono ittetunto; mutta tämä asia on mulle ihan helppo. Varmaan siksi, että se antaa niin paljon! Antaa ihan oikeasti henkisesti, psyykkisesti, vapaata elämän kulkua. Minulle iso juttu. Ystävät, tuttavat, sukulaiset ovat tykänneet, että hyvä ratkaisu, että tukkani on nätti, täysin luonnollinen peruuki. Hiljattain eräs jalkahoitaja (siis kosmetologi) oli lentää selälleen, kun mainitsin, että mulla on tekotukka. Hän ei olisi ikinä tajunnut, ihmetteli kovin, miten hyvä ja nätti se on; sanoi, että sopii tosi hyvin mulle.
Jos sinulla tulee mieleen ns. ikäleidit, joilla lyhyttukkaiset kikkarat peruukit päässä niin, että se alareuna (vähän paksuhko 'panta') jotenkin on havaittavissa ja toisaalta jos tukka on halvempaa sorttia, niin se ei ole ihan luonnollisen näköinen, vaan vähän paksu klönttihius niinku. Munkaan tukka ei ole oikeaa hiusta tietekään, teknologisesti se on hienoa tekoa, ihmeellistä, vähän kalliimpi; kaukoidässä niitä valmistetaan ja sieltä tuotetaan firmojen kautta Suomeenkin. - Käy katsomassa, sovittamassa, niin näet sen, miten aidolta se näyttää ja tuntuu. Kannattaa valita justiinsa semmoinen, mikä on kaikkein lähimpänä omaa tukkaasi, ulkonäköäsi. Jos on keski-ikäinen tai yli, niin näin saa harmaantumisen ja värjäysongelmat myös eliminoitua!! - Mainos loppu. ;-)MISTÄ YSTÄVÄSI JA SINÄ OLETTE HANKKINEET PERUUKKINNE JA MITÄ HINTALUOKKAA PERUUKKINNE OVAT SUUNNILLEEN OLLEET?SAIT "MAINOKSELLASI"VÄHÄN INNOSTUMAAN TAI AINAKIN MIETTIMÄÄN ASIAA UUDELLEEN JA ERI KANTILTA MINUNKIN KANNALTANI=)PITÄNEE SIIS EHKÄ TOSIAAN MENNÄ KYSEISEEN PERUUKKILIIKKEESEEN TESTAAMAAN PERUUKKIA.ONKO ITSELLÄSI PITKÄ VAI LYHYT HIUKSINEN PERUUKKI?KIITOS VINKEISTÄ JA NÄKEMYKSESTÄSI=))
- Kärsä5
Ymmärrän hyvin milt sinusta tuntuu, köska olen kärsinyt, kärsin samanlaisesta ongelmasta. Tiedän että se on helvettiä elää semmoisen kanssa. Tuo viittaa enemmän syvempään problematiikkaan, kuin että se olisi pelkkä puhdas pakko-oire. Muut ihmiset saattavat helposti luokitella sen jonkinnäköiseksi ulkonäköfiksaatioksi tai jonkinnäköiseksi täydellisyydentavoitteluksi. Mutta nuo oireet viittaavat vakavampaan oireeseen. Siis psykoottiseen oireiluun, joka ilmeisesti pohjautuu jonkinlaiseen turvattomuuteen. En tiedä koska oireesi ovat alkaneet, ovatko ne alkaneet pikkuhiljaa vai jonkin tapahtuman jälkeen ja en myöskään tiedä miten mielestäsi tukkasi pitäisi olla tai ei olla. Mutta uskon että ongelmaasi löytyy ratkaisu. Yritä löytää itsellesi jokin pitkän koulutuksen käynyt psykoterapeutti, johon tunnet luottamusta ja jolle voit kertoa miten asiat ja tukka nyt oikeasti ovat. Se on ainakin auttanut minua. Vanhempasi eivät ilmeisesti ymmärrä miten vakavasta oireesta kärsit. Ja luokittelevat sen jonkinnäköiseksi pinnallisuudeksi ja turhamaisuudeksi mitä se ei todellakaan ole. Ja siksi he huutavat. Terapeutteja myöskin on niin monenmoisia. Jos yksi ei ole hyvä, kannattaa etsiä toinen, kunnes löytyy sellainen mukava ihminen joka osaa auttaa.
- Anonyymi
Hei,
löysin tämän ketjun etsiessäni googlesta hakusanoilla tukka- tai hiusneuroosi. Aloittajalle: tunnistan kaiken mitä kirjoitat, itse nuorempana menin jossain vaiheessa niin äärimmäisyyksiin kun en jaksanut rituaalejani, että ajoin hiukseni pois. Neuroosi ei silti hävinnyt vaan löysi toisen väylän purkautua. Itselläni se oli syömishäiriö.
Ketjussa näköjään muitakin, jotka asian tunnistavat. Olisi mielenkiintoista kuulla miten aloittajalla tai muilla nykyään menee.
Ja heille, jotka eivät tiedä asiasta niin ihan kamalinta on jakaa "neuvoja" tai mielipiteitä siitä, miten hiuksista ei tulisi välittää tai miten turhaa sellainen on. Aloittaja, kuten minäkään en pysty asiaa hallitsemaan ja kuinka olisinkaan toivonut miljoona kertaa ettei minun olisi PAKKO rituaalejani toistaa.
Sellaisen positiivisen aspektin haluaisin tuoda jos tätä joku "sairastava" lukee, että itse nyt 35-vuotiaana huomaan ajan auttaneen asiaan. Olen oppinut paremmin elämään asian kanssa ja siedätyshoidolla on iso merkitys. Kokonaan en usko tämän ikinä poistuvan, mutta helpommaksi se voi käydä.
Myös se, mitä suosittelen, on asiasta avoimesti kertominen. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta se auttaa niinä hetkinä, jolloin joutuu tilanteeseen, jossa rituaalejaan on vaikea päästä toteuttamaan. Ystäväni esimerkiksi tietävät, että jos yhteisissä illanvietoissa olen "kadonnut" jonnekin niin olen laittamassa tukkaani. Olen myös huomannut, että huumori auttaa. Tee vitsiä omasta "hulluudestasi", ole avoin sen kanssa ja muista, että kaikkien ei tarvitse sitä ymmärtää.
-Minä olen M ja minulla on tukkaneuroosi.
-Hei M. - Anonyymi
Trol lol tämäkin ketju.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat
Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi2542556Mietin sinua nainen
Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten651675- 741484
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.601323Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1611232Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta
Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa951182- 861059
- 871033
Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin
Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi57952- 103916