Vähemmän kun paras mahdollinen tilanne koulussa

Lapseni on koulussa vähän syrjätyn asemassa. Hankala saada kavereita, aina viimeinen joka valitaan joukkoon ja niin poispäin. Jopa pieniin kiusaamista muistuttaviin juttuihin olen puuttunut, joten se asia on kunnossa.
Ongelma on siinä että pojalle nakitetaan aina ryhmätöissä aina työläimmät, vaikeimmat, epäkäytännöllisimmät ja välillä myös kaikista turhimmat hommat. Luokkalaisista jokaisen perheellä on auto, mutta siitä huolimatta minun pitäisi lähteä ajamaan koulupaikkakunnalle ripustamaan jotain julisteita luokkadiskoa varten näin tuoreempana esimerkkinä.
Juttu on siis siinä etten aio tehdä enkä sallia mitään tällaisen rohkaisemiseksi. Läksyjä poika ei toimita sairaille, vaan tulee koulun jälkeen suoraan bussilla kotiin (miksei opettajat voi puhelimitse kertoa ne?). Metriäkään en aja sellaisen asian tähden joka joku muu voi kätevämmin hoitaa. Luokkaretkeä varten en salli maksaa lanttiakaan rahaa ellen pääse itse valvomaan rahankäyttöä.
Ja soppa vaan kiehuu, mutta kiehukoot.
9329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

oikein vuodatustasi?
Jonkun vanhemman on siis käytävä koululla ripustamassa julisteita discoa varten? Onko sinulla huomattavasti pitempi matka kuin muilla, vai mikset voisi sitä tehdä (ihan yhtä hyvin kuin joku muukin)?
Jo omilta kouluajoilta muistan että aina oli itsestään selvää että läksyt kysyttiin kavereilta, ei opettajalta. Jos asui lähellä, käytiin kertomassa ja vietiin samalla tarvittavat kirjat. Tai sitten soitettiin jollekin ja kysyttiin ne läksyt. Omana kouluaikana ei milloinkaan läksyjä kysytty opettajalta, eivätkä myöskään kolme omaa lastani ole sitä tehneet. Opettaja on 1-2 luokilla saattanut kirjoittaa lapun, jonka sitten kaveri on tuonut kotiin, ja opettaja on huolehtinut että samalla kaveri on tuonut tarvittavat kirjat.
Luokkaretkelle ainakin meillä on opettajat mielellään ottaneet pari vanhempaa mukaan valvojiksi. Ei muuta kuin kysymään onko se mahdollista.
En kyllä oikein ymmärrä asennettasi, tuollaisella ehdottomuudella ei kovin pitkälle pärjää. Ja mahdollisesti teet vain hallaa lapsellesi samalla. Ehkä kannattaisi vähän ottaa rennommin asioita?
Vai olitko edes tosissasi?

Äänestä
  • Epäreilulta kuulostaa, jos pojallesi nakitetaan raskaimmat hommat. Oletko aivan varma että se on totta?

    Vai voisiko nakittaminen johtua siitä, että poika on oppinut kotoaan tuollaisen asenteen, että "Minä en ainakaan ala ajelemaan jne. "? Lapset omaksuvat helposti kodin asenteen - ja toiset taas huomaavat helposti, milloin yksi yrittää päästä vähemmällä kuin muut ja "rankaisevat" nakittamalla. Yksi mahdollisuus on, että poika yrittää saada muiden suosiota suostumalla ylimmäräiseen. Ehkä hän yrittää hyvittää kavereille sitä, että ei voi toimittaa läksyjä.

    Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Anteeksi vaan, mutta vanhemmuudessasi tärkeintä on juuri se, että ajat kiinnittämään niitä julisteita - ja haluat mielelläsi tehdä sen poikasi puolesta. Jos jokin asia on täysi mahdottomuus, ota opettajaan yhteyttä. Muista kuitenkin kertoa mitä pystytte ja haluatte tehdä, jotta poika pääsee mukaan joukkoon tasavertaisena ja kasvaa tähän yhteiskuntaan onnistuneesti mukaan.

    Tule sinäkin mukaan!

    Äänestä

  • En lähde ajamaan jonkun lasten diskon tähden, millä on tarkoitus kerätä rahoja johonkin luokkaretkeen mihin lapseni ei todennäköisesti aio osallistua. Siltä varalta ettet lukenut aloitusta kunnolla, niin edellytän mahdollisuutta seurata niiden rahojen käyttöä.
    Teidän kouluaikana niin, muttei se ollut silloinkaan kyse kun viitsimisestä. Nyt on wilmat ja sähköpostit, ilmaiskäytössä vielä, eli ei VOI enää olla mikään juttu. Kirjat meillä on valmiiksi kotona, ihan siltä varalta ettei sen takia jää läksyt tekemättä jos sairastuu tms. Vaikkei olisikaan niin ei niitä kukaan tänne toisi, eli joku joutuisi kuitenkin skannaamaan tarpeelliset sivut ja pistämään s-postissa tulemaan. Kukakohan muu kun opettaja itse?
    Kasvatusvastuullisena minun tehtäväni on myös opettaa lapsia pitämään puoliaan. Mitenköhän käy sitten työelämässäkin jos yhdelle annetaan OTO:na kaikki ylimääräiset, työläimmät hommat? Ei, minun lapsille kasvatetaan kunnollinen selkäranka alusta asti.
    Muutenkin voisi oppia näkemään vähän vaivaa. Jollakin unohtuu kirja kotiin niin menetetään HUOMATTAVASTI vähemmän aikaa jos opettaja kipaisee ottamassa kopion muutamasta sivusta kun että lähetetään oppilas kotiin hakemaan.

    Äänestä

  • joukon voimaa kirjoitti:

    Epäreilulta kuulostaa, jos pojallesi nakitetaan raskaimmat hommat. Oletko aivan varma että se on totta?

    Vai voisiko nakittaminen johtua siitä, että poika on oppinut kotoaan tuollaisen asenteen, että "Minä en ainakaan ala ajelemaan jne. "? Lapset omaksuvat helposti kodin asenteen - ja toiset taas huomaavat helposti, milloin yksi yrittää päästä vähemmällä kuin muut ja "rankaisevat" nakittamalla. Yksi mahdollisuus on, että poika yrittää saada muiden suosiota suostumalla ylimmäräiseen. Ehkä hän yrittää hyvittää kavereille sitä, että ei voi toimittaa läksyjä.

    Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Anteeksi vaan, mutta vanhemmuudessasi tärkeintä on juuri se, että ajat kiinnittämään niitä julisteita - ja haluat mielelläsi tehdä sen poikasi puolesta. Jos jokin asia on täysi mahdottomuus, ota opettajaan yhteyttä. Muista kuitenkin kertoa mitä pystytte ja haluatte tehdä, jotta poika pääsee mukaan joukkoon tasavertaisena ja kasvaa tähän yhteiskuntaan onnistuneesti mukaan.

    Tule sinäkin mukaan!

    Ei ollut vanhemmuudessa tärkeintä se että auttaa vieraiden lapsia luokkaretkelle Helsinkiin tai Turkuun.
    Tuo asenne, "minä en ainakaan jos kukaan muukaan..." on joksekin tuttu. Työelämässä olen törmännyt siihen, ja jos ei puututa hyvissä ajoin ja ankarasti niin ei lopuksi oikein auta muu kun irtisanoa koko työyhteisö ja ottaa uusia tilalle.
    Meidän tapauksessa ei olekaan kyse siitä ettei lasta huvittaisi tehdä mitään, vaan minä kiellän, vieläpä täysin asiallisista syistä.

    Äänestä

  • Isä ja aviomies kirjoitti:

    En lähde ajamaan jonkun lasten diskon tähden, millä on tarkoitus kerätä rahoja johonkin luokkaretkeen mihin lapseni ei todennäköisesti aio osallistua. Siltä varalta ettet lukenut aloitusta kunnolla, niin edellytän mahdollisuutta seurata niiden rahojen käyttöä.
    Teidän kouluaikana niin, muttei se ollut silloinkaan kyse kun viitsimisestä. Nyt on wilmat ja sähköpostit, ilmaiskäytössä vielä, eli ei VOI enää olla mikään juttu. Kirjat meillä on valmiiksi kotona, ihan siltä varalta ettei sen takia jää läksyt tekemättä jos sairastuu tms. Vaikkei olisikaan niin ei niitä kukaan tänne toisi, eli joku joutuisi kuitenkin skannaamaan tarpeelliset sivut ja pistämään s-postissa tulemaan. Kukakohan muu kun opettaja itse?
    Kasvatusvastuullisena minun tehtäväni on myös opettaa lapsia pitämään puoliaan. Mitenköhän käy sitten työelämässäkin jos yhdelle annetaan OTO:na kaikki ylimääräiset, työläimmät hommat? Ei, minun lapsille kasvatetaan kunnollinen selkäranka alusta asti.
    Muutenkin voisi oppia näkemään vähän vaivaa. Jollakin unohtuu kirja kotiin niin menetetään HUOMATTAVASTI vähemmän aikaa jos opettaja kipaisee ottamassa kopion muutamasta sivusta kun että lähetetään oppilas kotiin hakemaan.

    Ikävän monella vanhemmalla vaikuttaa olevan käsitys, että jotenkin pitää pitää puoliaan. Kouluissa pidetään kuitenkin erityisen tärkeänä, että kaikilla oppilailla olisi tasavertainen kohtelu. Voi olla, että kaikki epäoikeudenmukaisuus ei kantaudu opettajien korviin, mutta kaikki mahdollinen tehdään, kun saadaan tietää tällaisista tapauksista. Oppilaan ikä vaikuttaa todella paljon siitä, kuinka paljon opettajilta jää asioita huomaamatta.

    Et kerro, minkä ikäinen poikasi on, joten on vaikea ottaa tarkemmin kantaa tähän asiaan. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sen tarkemmin asiat kannattaa selvittää koulun kanssa ihan aikuisten kesken, jos on jotain epäselvyyksiä tai tuntee lapsensa tulevan huonosti kohdelluksi.

    Kirjoituksestasi paistaa läpi epäluuloisuus koulua kohtaan - et tunnu luottavan, että siellä toteutuisi oikeudenmukaisuus. Lapset ja nuoret voivat olla toisiaan kohtaan epäreiluja, se on varmasti totta. Mutta kasvatusalan ammattilaisten johtotähti on, että lapset johdatetaan kertomaan asioista, joita opettajat eivät huomaa, jotta kaikki sujuisi reilussa hengessä ja nuori tai lapsi oppisi luottamaan siihen, että tämä yhteiskunta kohtelee jäseniään tasapuolisesti.

    Miksi lapsesi ei osallistuisi diskoon? Olisi luultavasti hänen kehitykseleen hyväksi päästä nauttimaan yhteisesti tehdystä työstä. Hän saisi esitellä vanhemmalleen valmistelutöitä ja kertoa, miten projekti onnistui. Nyt vaikuttaa, että hän jää kotiin potemaan kyräilyä ja miettimään maailman vääryyksiä. Julisteetkin jäävät levittämättä.

    Kaikissa raha-asioissa avoimuus kuuluu tietenkin asiaan, joten sinua askarruttavia asioita voit tiedustella vanhempaintoimikunnalta tai opettajilta tai muilta vastuuhenkilöiltä. Kun itse te ole opettaja, sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, miten turhauttavaa on käydä kopioimassa kymmeniä monisteita tunnin aikana. Se vie ison osan opetusajasta ja johtaa vain isompiin ongelmiin - kun oppilaat huomaavat, ettei kirjoja tarvitsekaan ottaa kouluun, niitä ei enää kukaan viitsi kuljetaa. Opettajahan on sitä varten, että kipaisee ottamassa kopion.

    Monissa ammateissa on asioita, jotka ulkopuolisesta tuntuvat todella helpoilta ratkaista! Mielestäni sinun pitäisi antaa koululle työrauha, uskoa ja luottaa siihen, että siellä halutaan toimia oikein. Epäselviä asioita voi kysyä avoimesti.

    Yksi koulun tehtävä on kasvattaa lapsille itseluottamusta ja kykyjä toimia yhdessä muiden kansalaisten kanssa. Tämä diskon järjestäminen kuuluu eittämättä niihin asioihin, ja sinuna olisin kiitollinen, että joku viitsii järjestää. Ja pitäisin tarkasti huolta siitä, että näyttäisin oamlle lapselleni, kuinka arvostan hänen panostaan - etenkin jos se on liian suuri. Ajakaa yhdessä sinne ripustamaan julisteita ja jutelkaa siitä, mitä kivaa diskossa tulee tapahtumaan, mihin rahaa kerätään jne. On suuri etuoikeus saada olla lapsen haaveita kuuntelemassa ja tukea häntä etenkin, jos annetut tehtävät tuntuvat liioilta - mutta tukeminen ei auta mitään jos se tapahtuu yksin murjottamalla. Sinun pitäisi opettaa lapsesi ottamaan puheeksi epäkohdat, tai jos se ei ole mahdollista, niin ota ne itse avoimesti ja ystävällisessä hengessä asiaksesi.

    Mielessä kannattaa pitää myös sellainen asia, että lapset yleensä haluavat toimia samoin kuin ikätoverinsa. Mutta lapsilla on myös voimakas halu myötäillä omien vanhempien toiveita. Kun nämä kaksi ovat ristiriidassa,lapsi voi kieltää omat halunsa ja antaa vanhemman uskoa, että toivoo samaa kuin tämä. Olethan varmasti antanut lapsen muodostaa mielipiteensä ennen kuin iste kiiruhdit sitä tarjoamaan?

    Toivon kaikkea hyvää lapsellesi. Tasapuolista kohtelua ennen kaikkea. Sen saa, kun lähtee keskustellen parantamaan asioita. Eikä hymykään ole pahitteeksi :-)!

    Äänestä

NO hah, pikkujuttu.itse olen nyt amiksessa ja tokaluokasta asti olen ollut hakattavana ja syrjittynä.
Repikää siitä perhana. tommonen pieni syrjintä ei vielä mitään, mut on pojat kivittäny vaik tyttö oonki.
-Koulukiusattu

Äänestä

Toope!
Kasvatat pojastasi epäsosiaalisen minäitse ja kaikkimulleheti -tapauksen, josta ei kukaan pidä ja jolla ei kavereita ole. Koulu on paljon muutakin kuin oppivelvollisuuden suorittamista. Se on myös yhdessäoloa, yhteen hiiileen puhaltamista, kuten se disco ja luokkaretki. En ymmärrä miksi poikasi ei sille osallistu, meillä luokkaretki on kevään odotetuin juttu. Koulu on myös kavereita.
Selkäranka opitaan jotenkin muuten kuin valvomalla tiukasti ettei itse vaan tee mitään ylimääräistä ja että toiset tekisivät nekin työt. Eikä se ole sitäpaitsi selkärankaa, vaan itsekkään ihmisen minäkeskeistä käytöstä.

Äänestä

"Läksyjä poika ei toimita muille..."

Onpas itsekäs asenne sinulla isänä. Kuitenkin varmaan pidät sitä syrjimisenä, että luokkakaverit eivät toimita sinun mussukallesi läksyjä puhelimitse tai kotiin tuomalla? Ihan itse sinä eristät poikaasi muista oppilaista ja on siinä pojallasi selittämistä jos ei luokkaretkelle pääse, voi raukkaa. Jos on yhtään isäänsä tullut asenteensa osalta niin eipä mikään ihme, että syrjitään. Suoraan sanoen ei toivoisi oman lapseni viettävän aikaa tuollaisessa asenneympäristössä.

Äänestä
  • Hieman tässä keskutelussa on kyllä epäreilusti tuomittu isää, joka kuitenkin haluaisi lapsensa parasta. Ehkä siksi liian jyrkästi, että tämä isä ei ole ehkä näitä yllä esitettyjä näkökantoja pohtinut ollenkaan aiemmin - kuten eivät tuhannet muutkaa isät.Paras on suhteellista.

    Niinhän se on, että vanhemmuus on kasvamista, ja meillä jokaisella on lähtökohtana ne eväät, jotka meille on annettu omien lapsuuskokemustemme aikana. Toivottavasti sinä aloittaja kuitenkin sait jonkin jyvän siitä, miltä tilanteenne näyttää joidenkin muiden silmissä.Siitä on hyvä poimia uusia ajatuksia.

    Hyvää isänpäivää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isä ja aviomies kirjoitti:

Lapseni on koulussa vähän syrjätyn asemassa. Hankala saada kavereita, aina viimeinen joka valitaan joukkoon ja niin poispäin. Jopa pieniin kiusaamista muistuttaviin juttuihin olen puuttunut, joten se asia on kunnossa.
Ongelma on siinä että pojalle nakitetaan aina ryhmätöissä aina työläimmät, vaikeimmat, epäkäytännöllisimmät ja välillä myös kaikista turhimmat hommat. Luokkalaisista jokaisen perheellä on auto, mutta siitä huolimatta minun pitäisi lähteä ajamaan koulupaikkakunnalle ripustamaan jotain julisteita luokkadiskoa varten näin tuoreempana esimerkkinä.
Juttu on siis siinä etten aio tehdä enkä sallia mitään tällaisen rohkaisemiseksi. Läksyjä poika ei toimita sairaille, vaan tulee koulun jälkeen suoraan bussilla kotiin (miksei opettajat voi puhelimitse kertoa ne?). Metriäkään en aja sellaisen asian tähden joka joku muu voi kätevämmin hoitaa. Luokkaretkeä varten en salli maksaa lanttiakaan rahaa ellen pääse itse valvomaan rahankäyttöä.
Ja soppa vaan kiehuu, mutta kiehukoot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu