Veroja nostetaan tai sitten ei.
Päättäjiltä puuttuu rohkeutta tehdä päätöksiä.
Lieksan taloushan olisi laitettavissa kuntoon ilman veronkorotuksiakin.
Siitä huolimatta voitaisiin laittaa asiat kuntoon.
Puuttuu vain yhtä ja se ei ole raha vaan äly ja selkäranka.
Puuttuu ukko joka ottaisi ohjakset.
Näistä nykyisistä ei ole mihinkään.
Virkamiesjohdosta sitä on turha hakea ja valtuustossa istuu pääasiassa vetämättömiä, toisten taluteltavia paskahousuja ja toisaalta vouhkaajia joille tärkeintä on populistinen kohellus.
Miten muuten se voisi ollakaan kun puuttuu kyky ajatella ja keskittyä olennaisiin asioihin.
Juu... tais siis ei kun ei tietenkään... tai jospa sittenkin.
Mikä perkele siinä on, ettei aikuiset ihmiset osaa pistää päitään yhteen, todeta tilanteen ja toimia sen mukaisesti?
Mikä perkele siinä on, ettei voida unohtaa sitä oman peräaukon haistelijasakkia ja tehdä päätöksiä kaupungin etua ajatellen?
Ei siis minkään eturyhmän vaan koko kaupungin etua ajatellen.
Jonain päivänä kun talous on saatu vähintäänkin tasapainoon voidaan kysellä, että mites olis saiskohan meidän porukka vähän tasoitusta.
Siis tasoitusta, vaan ei silloinkaan ylimääräistä.
Kaikenmaailman räkänokat leikkivät päättäjää, vaikkei ymmärretä taloudenpidosta kissanpaskan vertaa.
Luottamusmiehiltä ja -naisilta pitäisi löytyä kanttia sen verran, että pistävät vielä nämä virkanuljakkeet ojennukseen ja tiukasti.
Jos joku ei sopeudu kuriin niin sen voi ohjata ulko-ovelle ja avaimet pois.
Vaan eipä sitä kanttia löydy Lieksassa ja siksi alamäki jyrkkenee.
Antakaa mennä vaan - työnnänkö lisää vauhtia?

Vastaukset 11
Vanhimmat
voi reppanaa kun et ole päässyt valtuustoon ja kateellisena vouhkaat siellä. Ota nenukki pois pyllystä ja tule raittiiseen ilmaan. Onneksi sinunlaisia ei ole paljoakaan!
Taidat olla entinen lieksalainen,nykyinen Helsingin herra,joka ikävöi Lieksaan ja Pielisen rannoille
sydänjuuriaan myöten.Tule vain takaisin,Sinulle löytyy parannustöitä.
Onki joku valtuustossa istuva joka ei saanut tahtoaan läpi?
Sanomasi oli sanottu selvästi. Kiitos kirjotuksesta. Asiat on just nuin kuin kirjotit. Meiltä puuttuu ukko, joka pistää asiat ojennukseet ja muut on perssilimätöntä rapasakkia.
Varmaan monet ovat tunnistaneet valtuutetun tuon kirjoituksen takaa. Asiathan eivät huutelemalla ja jeesustelemalla parane. Pitää ryhtyä toimiin. Jos ja kun on valtakirja annettu niin eikun menoksi ja muutosta tekemään. Näillä palstoilla on voitu havaita se, että nettimesuaminen on ihan turhaa. Tarvitaan toimeen tarttujia. Asiat muuttuvat ajan myötä todellisten tekojen kautta.
Nähdäkseni veronkorotuksilta ei voinut välttyä. omien laskelmienikin mukaan ja tämänkin päivän mediassa ,monet muutkin kunnat ja kaupungin on lähteneet samalle linjalle joten sepä tästä ketjusta!
En ole valtuutettu, enkä persu, enkä minkään muunkaan puolueen talutti.
Ihan tavallinen, laskutaitoinen veronmaksaja vain.
... ja sinä Kuotta leikit viisasta, vaikka todellisuudessa olet tavattoman typerä, jälkiviisas tyyppi, joka katselee maailmaa taaksepäin tuolta noin 80 sentin korkeudelta.
siis on entinen lieksalainen valtuutettu,nykyisin herra Helsingissä.Haluaisi kotiin......
opri ol,sippepuu.
Teillä on epäilyksenne Helsinkiä kohden ja siellä asuvia Lieksalaisia.
Voin teille ketoa ettei monikaan ihminen joka eläntyönsa on tehnyt Helsingissä muuta takaisin sinne.
Lieksalla,anteeksi vaan ei ole mitään tarjottavaa.
Ne jotka muuttavat takaisin monta kertaa katuvat paluuta.
Elämä on niin paljon toisenlaista.
Ja sitten te jotka olette pienen hetken Helsingissä asuneet ja muuttaneet takaisin.
Parempi kun mietitte miksi ette sopeutuneet.
Miksi pitäisi olla ent. valtuutettu, ent. lieksalainen ja Lieksaan ikävöivä nykyinen helsinkiläinen?
En ole koskaan ollut missään valtuustoissa, hallituksissa tms.
Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista....
On se Pielisen vesi niin pehmoista peseytyä.