Olen 17-vuotias tyttö ja raskaana. Täytän tammikuussa 18 vuotta. Raskaudesta sain tietää vasta muutama päivä sitten. Olen aika järkyttynyt tästä, koska tämä ei todellakaan ollut suunniteltu juttu. Mulla on ollut jo pari vuotta ehkäisynä käytössä ehkäisyrengas eikä se ole ikinä aikasemmin pettänyt paitsi nyt. Opiskelen lähihoitajakoulussa nyt toista vuotta. Saisin hyvin kyllä tän toisen vuoden käytyä jos lapsen pidän ja sitten se viimenen vuosi jäisi myöhemmälle... Olen aina ajatellut saavani lapsia joskus 3-kymppisenä, koska ennen lapsia haluaisin elää omaa elämääni, matkustella, juhlia, opiskella. Ajattelin nykyisen koulun käytyäni mennä opiskelemaan ensihoitajaksi, koska mun unelma on aina ollut päästä ambulanssikuskiksi. Nyt on sitten tällänen tilanne ja tuntuu siltä että kaikki unelmat ja suunnitelmat rikkoutui sillä sekunnilla kun näin ne kaksi viivaa raskaustestissä... En haluaisi tehdä aborttia, koska olen aina vannonut itselleni etten koskaan ikinä never ever sitä itse tekisi vaikka tilanne olisi mikä tahansa. Kyllä nyt vaan hassusti tuntuu siltä että sehän olisi se "helpoin" vaihtoehto päästä tästä pois.
Mulla on miesystävä ja hän on 23-vuotias. Ollaan seurusteltu kyllä vasta 1,5 vuotta. Ollaan asuttu yhdessä melkein vuoden verran. Hän myös tietää tästä raskaudesta on hänkin aika järkyttynyt. Onko tässä mitään järkeä? Olenko mä ihan naurettavan nuori äidiksi? Kyllä mä osaan jotenkin itestäni huolta pitään jne, mutta ole kuitenkin vielä niin nuori ja tietämätön ja kokematon. En tiedä osaanko/pystynkö huolehtimaan lapsesta... Se kuitenkin on näin lievästi sanottuna suuri vastuu joka jatkuu ainakin joissain määrin koko mun lopun elämääni. Mulla on aina ollut jotenkin kummallinen käsitys teiniäideistä jostain syystä, ja olen aina ajatellut että lapset kuuluu tehdä vasta sitten kun on oikeasti aikuinen. Ja minä en todellakaan ole aikuinen vielä... Tosin aika kummallinen on tuo ajattelutapani, koska tiedän kyllä sen, että nuorikin äiti voi päräjätä hyvin. En tarkoita tuon mielipiteen kanssa mitään pahaa teiniäitejä kohtaan kuitenkaan...
En jostain syystä osaa edes syvimmissä ajatuksissani kuvitella itseäni nyt äidiksi. En sitten mitenkään. Mulla on vielä niin paljon elämää ja koettavaa edessä. Masentaa tämä tilanne. Tätä on vaikea selittää mutta mitäs jos pidän lapsen, niin muuttuuko ajatukset sitten siinä vaiheessa kun se lapsi on jo siinä? Oppiikko sen sitten itse huolehtimaan ja kantamaan vastuun lapsesta? En osaa kuivtella itseäni sellaiseen tilanteeseen... Kaipaisin kokemuksia nuorilta äideiltä ja mielipiteitä muiltakin? kiitos.
Mulla on miesystävä ja hän on 23-vuotias. Ollaan seurusteltu kyllä vasta 1,5 vuotta. Ollaan asuttu yhdessä melkein vuoden verran. Hän myös tietää tästä raskaudesta on hänkin aika järkyttynyt. Onko tässä mitään järkeä? Olenko mä ihan naurettavan nuori äidiksi? Kyllä mä osaan jotenkin itestäni huolta pitään jne, mutta ole kuitenkin vielä niin nuori ja tietämätön ja kokematon. En tiedä osaanko/pystynkö huolehtimaan lapsesta... Se kuitenkin on näin lievästi sanottuna suuri vastuu joka jatkuu ainakin joissain määrin koko mun lopun elämääni. Mulla on aina ollut jotenkin kummallinen käsitys teiniäideistä jostain syystä, ja olen aina ajatellut että lapset kuuluu tehdä vasta sitten kun on oikeasti aikuinen. Ja minä en todellakaan ole aikuinen vielä... Tosin aika kummallinen on tuo ajattelutapani, koska tiedän kyllä sen, että nuorikin äiti voi päräjätä hyvin. En tarkoita tuon mielipiteen kanssa mitään pahaa teiniäitejä kohtaan kuitenkaan...
En jostain syystä osaa edes syvimmissä ajatuksissani kuvitella itseäni nyt äidiksi. En sitten mitenkään. Mulla on vielä niin paljon elämää ja koettavaa edessä. Masentaa tämä tilanne. Tätä on vaikea selittää mutta mitäs jos pidän lapsen, niin muuttuuko ajatukset sitten siinä vaiheessa kun se lapsi on jo siinä? Oppiikko sen sitten itse huolehtimaan ja kantamaan vastuun lapsesta? En osaa kuivtella itseäni sellaiseen tilanteeseen... Kaipaisin kokemuksia nuorilta äideiltä ja mielipiteitä muiltakin? kiitos.
Vastaukset 17
Vanhimmat
kyllä varmasti muuttuu ajatukset raskauden edetessä ja lapsen synnyttyä. on siinä 9kk aikaa aikuistua ja opetella vastuuta. täältä kun kysymään tulit niin voin sanoa että ainakin yhtä monet haukut saat kun kannustuksetkin.vanhemmat äidit vastaan teiniäidit.
itse en teiniäiti ole, 21 vuotta ja nyt on rv37 1. joten ihan puolueeton olen :)
kannattaa miettiä tarkkaan. itse tein abortin kun olin 15. peruskoulu kesken ja asuin lastenkodissa.
toi sun tilantees tosiaan kuulostaa vähän valoisammalta kun mun silloinen tilanteeni, lapsen isäkään kun ei ollut kuvioissa.
no nyt on asiat onneksi toisin :)
aborttia en ole katunut, koska tiedän että se oli siinä tilanteessa oikea ratkaisu.
Moikka!
Vaikutat kyllä ihan fiksulta, että varmaan pärjäisit lapsenkin kanssa. Toivon kuitenkin, että mikäli et halua lasta pitää mutta aborttikin tuntuu kamalalta vaihtoehdolta, miettisit adoptioon antamista. Suomessa on paljon pariskuntia jotka haluaisivat suomalaisen lapsen adoptoida. Saisit itse jatkaa elämääsi suunnitellusti ja lapsikin saisi varmasti hyvän elämän!
Kiitos kaikille jotka vastasitte. Nyt pitää kyllä sanoa että tuntuu vähän tyhmältä edes kirjotella tänne, en ole koskaan ennen mitään henkilökohtaisuuksia, tai siis tälläsiä asioita mihinkään nettipalstoille kirjottanut. En vaan saa mistään muualta mitään apua tai tukea niin pakko se on tänne laittaa.
Olen nyt kertonut mun omalle äidille raskaudesta hän oli ihan innoissaan, ja tietysti oletti samantien että pidän lapsen, niin ettei mitään muuta vaihtoehtoa ole edes olemassa... En edes saanut suun vuoroa siinä kun se nainen hössötti kokoajan, että kun tulee taas ihana lapsenlapsi ja miten onnellinen hän nyt on! Voi jeesus sanon minä.. En mä sitten edes enää viitsinyt sanoa että eipä tämä mulle mikään ilouutinen ollut. En pystynyt sitä sanomaan kun se alkoi heti miettimään että mitä kaikkea se sitten vauvalle hankkii ja että onkohan se tyttö vai poika ja plaa plaa... Mun äiti on jo 60-vuotias ja tällä hetkellä tekee kahta työtä "varmistaakseen sen että minä saan kaiken tarvitsemani" (:O) ja nyt sitten jo vauhkotti että voisihan sitä hakea vielä jotain kolmattakin työtä niin pystyy sitten vauvalle tekemään vähän isompiakin hankintoja! Huhhuh.. Olen perheen nuorin lapsi. Vanhin sisarukseni on jo 4-kymppinen.. Että silleen ja kaikilla mun sisaruksilla on jo omia lapsia.
Eihän siinä mitään, että mun äiti on innokas ja haluaa auttaa mutta vähän liian pitkälle menee kyllä nyt.. Ja jos tämä lapsi olisikin toivottu niin en silti missään nimessä sallisi sitä että oma äitini raataisi KOLMEA työtä minun ja kersani vuoksi... En kyllä tykkää siitäkään että hän tekee edes 2 työtä, kun yhdelläkin pärjäisi vallan mainiosti. Hän on siis sanonut että toista työtä tekee vaan minun takia, jotta hänellä on antaa minulle rahaa yms. sillon kun sitä tarvitsen...
Nyt tuntuu siltä että liiskaisin äitini ihan maan tasalle jos sanoisin esim. että mielessä on käynyt myös abortti. Ja adoptio. En mä kumpaakaan noista haluaisi tehdä, mutta en myöskään lasta.
Vaikka mulla on asiat hyvin, on mies, koulutuspaikka yms. oma asunto niin ei tämä lapsen tulo tunnu oikealta. Asutaan siis mieheni kanssa yhdessä ja tämä asunto missä asutaan on, yllätys yllätys, äitini minua varten hankkima kaksio... Lapsen tulon kannalta ei olisi ilmeisesti taloudellisen pärjäämisen kanssa huolta ja tukiverkostoa riittäisi (äiti, isä, sisarukset, miehen vanhemmat) mutta mieitin tässä nyt itseäni omaa psyykettäni. En ole valmis saamaan lasta... Haluan elää vielä omaa elämääni... Mutta tuntuu siltä nyt että ei mulla ole muutakaan vaihtoehtoa.. Nekin ystäväni joille olen kertonut tästä, ovat innoissaan ja ajattelevat vain että sieltä tulee semmonen ihan pieni söpö vauva jota voi sitten pidellä sylissä ja silittää ja muutahan siihen ei siiten tarvitakaan!... Ne ei tunnu oikeen ymmärtävän mitä se lapsi oikeasti merkitsee.. Tai no enhän tiedä minäkään mutta voin vaan kuvitella.. Mitä mun nyt olis järkevintä tehdä?
opiskelin lähihoitajaksi ja juuri noina aikoina tulin paksuksi..
SHOKKIA se tietenkin oli vaikka oli vakituinen poikaystävä 21v silloin, mutta siltti iskii paniikkia, mitä mä teen? MINÄ ÄITI? EIIIIIIIII.. olin vaan tottunut näkemään äitejä, mutta minä itse joukoissa kuulostaa niin vieraalta.
Mies kans oli ihan pihalla.. eikä tahtonut alussa isäksi.. mutta puhumalla ja antamalla aikaa saimme kivan päätöksen.
muksu syntyi kesä 2008 ja usko tai älä, ensimmäinen kysymys oli MITÄS JOS OLISIN ABORTOINUT TÄTÄ ENKELIÄ? olin niin tyytyväinen lopputulokseen kun vauva oli vaan niin TÄYDELLINEN.. ja mies rakastui uudestaan.
Pidin mamma tauko koulusta ja elin sitä perhe elämää (minä, mies ja meijän vauva) Mulla vanhemmat oli niin tukena että muksu kun täytti 4kk oli vklsiin mummolassa yötä ja saimme puuhailla kaikkee kivaa vaan miehen kanssa. ( meillä oli helppo lapsi) mutta kansi varautua kans koliikkiin... ENIWAY..
Meni vuos, syksy alkoi taas ja mä lähin oppisopimuksella viimeistä vuotta suorittamaan koska äitinä ylimääräistä rahaa on aina hyödyksi. nyt on enää puoli vuotta ja olen valmis lähihoitaja.
Muksu ei ole ollu koskaan esteenä ja mahtavinta on nähdä uusia puolia miehestä, en koskaan vaihtais!
Ollaan puuhailtu vaikka mitä yhessä, ulkomaillakin käytty nyt pikkunen on reipas mies 1v 4kk ja hänen perään juostaan jatkuvasti.. siihen tottuu ja alat ymmärtämään sun uutta elämää.
Jotkut sitä katuu että on tullu äidiksi noin nuorena, jotkut vaan sopeutuu siihen ja painostavat, muille oli ihan itsestään selvä ja mä kuuluun niihin jotka eivät katuu ja nautii uudesta elämästä, nyt seuraava tulee heti kun olen valmistunut eli puolen vuoden päästä, vanhemmat hiljalleen alkaavat tajuta et lapsi tartee sisarusta.. näin meill menee. ja onnee sun päätökseen.. ikinä mitä päätätkään se on hyvää päätös.
Sinulla on niin hyvät suunnitelmat ja olet kyllä todella nuori. Jos koet ettet halua lasta niin tee abortti, mutta älä ota sitä itteesi.
älä pidä lasta jos vähääkää epäröit.
jos et halua aborttia tehdä
anna lapsi adoptioon
"Olen aika järkyttynyt tästä, koska tämä ei todellakaan ollut suunniteltu juttu"
Aivan, eli älä pidä lasta.
Olin kans 18 kun aloin odottaa pikkusta, se oli todella järkytys kun kuuli että on raskaana. Mulla oli pillerit ja ne petti sitten, ite mietin aluks aborttia mutta sitten aloin ajattelemaan tarkemmin että haluan kantaa vastuun siitä pikkusesta ja antaa sille hyvän elämän ja päätimme mieheni kanssa pitää se. Mies oli aivan hulluna, innoissaan ja halus pitää lapsen! en voinut miehelle edes abortista puhua, kun aina hän oli niin jyrkästi vastaan! synnytin kesällä pikkuisen ja oon todellatodella ylpee nuori äiti ja en vois ikinä ajatella et olisin siitä luopunu. Mutta älä anna kenenkään vaikuttaa päätökseen, koska kaikki muut voivat olla innoissaan mutta itse ei ole, jos ei ite sitä lasta täysillä halua niin se ei ole pikkusen kannalta hyvä juttu, kyllähän ne sitten sen vaistoaa isompina että ei ollutkaan haluttu ja samoin se miten lasta hoidat ja käsittelet! Jos abrotin haluat kannattaa se tehdä, voithan sitten kun olet kunnolla valmis nii yrittää uudestaan! Minä ja mieheni ollaan kyllä todella onnellisia pikkusen saannista ja kyllä siinä itsekkin kasvoi 9kk! ainakin kaverini sanovat että olen nyt paljon järkevämpi ja todella hyvä äiti!
Moi,
luin sun tarinasi ja yllätyin siitä, kuinka paljon samaa meissä on.
Itekki oon vielä 17-vuotias, täytän tammikuussa 18. Nyt on 3 päivää myöhässä menkat, ja huomenaamuna teen testin. Toivon kovasti, etten ole raskaana koska mulla on samat tunteet ku sulla oli, että oma elämä vielä edessä, enkä ole todellakaan valmistautunut tämmöiseen. Mun kihlattuni on 18 vuotta, eikä hän halua vielä lasta. Sanoi, että hänen elämä menee pilalle jos olen raskaana. Hän on yrittänyt puhua mulle abortista, mutta en halua tehdä sitä, koska se satuttaa niin paljon. Tein abortin 15-vuotiaana (lapsen isä oli nykyinen kihlattuni), ja olin aivan murskana sen jälkeen, vieläkin mietin sitä että kuinka pystyin siihen. Olen sen jälkeen syytellyt itseäni murhasta, josta maksoin. Itsetuhoisiakin ajatuksia kävi aikoinaan mielessä, kun oli niin huono omatunto siitä mitä tein.. Mutta silloin olin niin nuori, en olisi pystynyt siihen kaikkeen.
Koulua on vielä vuosi jäljellä ammattikoulussa. Jos olen nyt raskaana, niin olen kuitenkin täysi-ikäinen ja koulun loppuun käynyt sitten kun pieni syntyy. Tämä vaan tuli NIIN yllättäen, että en tiedä miten suhtautua. Ja uskallanko kertoa vanhemmilleni ? jne..
Kuinka sun asiat on lähtenyt edistymään?
Kiva kuulla että joku toinenkin samanlaisessa tilanteessa. Toivotaan että et ole raskaana. En olisi minäkään tätä halunnut ollenkaan mutta nyt olen tullut siihen tulokseen että pidän tämän lapsen. Pelottaa ja huolestuttaa moni asia, mutta silti päätin nyt tehdä näin. Varasin jo ekan neuvola ajankin :D Onneksi mulla sentään on sitten hyvä tukiverkosto tässä ympärillä auttamassa koska apua varmasti tarvitsen ainakin alussa. No okei, kyllä mä ite osaan asioita hoitaa, mutta en todellakaan osaa/tiedä kaikkea koska olen niin nuori. Eikä mun kuulukaan tietää. Ahdistava tilanne tämä on, enkä todellakaan toivo samaa sinulle kun et sinäkään tällästä halua...
Sullakin on varmaan pää täynnä ajatuksia ja kysymyksiä nyt kun voi olla että olet raskaana... Harmi kun sun mies suhtautuu tolla tavalla. No olihan munkin ukko aluksi tosi järkyttynyt, mutta nyt on vähän jo sulateltu asiaa. Ja kyllä munkin mies on toistanut tota "elämä menee pilalle jos olen raskaana" -mantraa aikasemmin kun olet epäillyt että olisin raskaana. Tuskinpa menee. Jos nyt olet raskaana, niin uskallanpa väittää että siinä vaiheessa kun asia alkaa sun miehelle konkretisoitumaan (maha kasvaa, liikkeet tuntuu, ultrat, lapsi syntyy) niin kyllä se varmasti ajattelisi ihan erilailla kun näkee sen oman lapsensa. Ja kun se vähän ajattelee että se lapsi on sitten sen oma jälkeläinen jota sitten "todistaa" mahdollisesti yhdennäköisyys lapsessa ja isässä. Saahan sitä nyt järkyttynyt olla, ja sun mies on vielä kuitenkin niin nuori ja se ehkä pelkää että menettää koko elämänsä sille lapselle. Eihän se kuitenkaan iha niin ole...
Niin ja sun vanhemmillehan sun on pakko jossain vaiheessa kertoa jos aiot pitää lapsesi... Ei ne varmaan ilostu, mutta kyllä nekin sulattaa sen ja olisi kyllä kumma juttu jos ei lapsenlapsesta olisi lopulta onnellisia.
Mutta toivotaan että et ole raskaana! Minä varmaan siirryn kohta tonne Odotus- palstan puolelle mammojen sekaan jutskaamaan jos vaikka löytäis jotain positiivistakin tästä :D No enpä taida...
Kerrothan sitten täällä mitä testi näytti? :)
Juu, kerron toki.. En malta odottaa!
Poikaystäväni on selvästi sitä mieltä, että mun pitäisi valita hänen ja lapseni väliltä, jos nyt satun olemaan raskaana. Juteltiin, ja hänen mielestään "eihän siinä oo muuta ku ottaa pilleri ja that's it", että sellainen sydämetön on tämä mun mieheni.. Nyt olen kyllä todella peloissani, ja en tiedä miten jaksan. Päässä pyörii ajatukset siitä, että jos testi näyttää positiivista, niin mun ja kihlattuni tiet eroavat. Vaikeaa.
Kirjoittelen tänne varmaan huomenna lisää, kunhan saan sen testin tehtyä.
Chantelle, kirjoitat mahtavasti, kun sulla on niin paljon toivoa ja uskoa tähän asiaan. Ihailen sun rohkeutta.
Sitä täällä maailmassa tarvitaan...
Kuinka kauan olette olleet yhessä? Mua jotenkin ärsyttää sun puolesta toi mitä sun poikaystävä on sanonut, että sun pitää "valita hänen tai lapsen väliltä"... Ei se voi noin sanoa eheiii. Hän on ihan samanlailla jutussa toinen osapuoli kuin sinäkin olet, eli myös hänen kuuluisi ottaa vastuu teoistaan. Ethän sä nyt yksinäs olet itteäs raskaaksi tehny! Miehet ei kyllä monesti tajua sitä abortin todellisuutta. Eikä sitä ymmärystä niinkään voi edes odottaa, koska miesten ei tarvitse käydä läpi sitä omassa kehossaan, eikä ne sen takia varmaan tajuakaan. Ei miehet tajua sitä, että se lapsi on jo lapsi oli sitten alkio tai mikä vaan. Ja se lapsi on sun poikaystäväsi lapsi, halusi hän sitä tai ei. Onhan toi sun poikaystävän suhtautuminen toisaalta ihan ymmärettävää, koska se varmaan pelkää nyt tosi paljon. Lapsen tulo se varmasti muuttaa koko elämän ihan päälaelleen. Voin arvata, että sun poikaystävää pelottaa ensinnäkin se että, se kuvittelee ettei voi enää koskaa mennä mihinkää ja että omat jutut jäisi kokonaan pois jos lapsi tulisi. Eihän se niin tarvii olla, kyllä kummallakin pitää silti ne omat jutut olla lapsesta huolimatta. Ja varmasti sitä pelottaa myös se kuinka suuri vastuu lapsesta pitää kantaa. Niinkun varmasti suakin.
Jos nyt olet raskaana niin älä todellakaan anna sun poikaystävän painostaa sua aborttiin jos sä et sitä itse halua. Jos tekisit abortin vaan hänen mieliksi, niin ajan mittaan varmasti katkeroituisit poikaystävällesi ja se ei varmaan kovin hyvää suhteelle tekisi. Eli nyt toisin sanoen, luulenpa ettei kumpikaan vaihtoehto (abortti/pitäminen) olisi mikään pelastus teidän kannalta... Tyhmää sanoa noin, mutta niin se varmaan menisi... Paitsi että kyllä se lapsen tulo ajan mittaan olisi teidän kummankin mielestä varmasti koko elämänne paras päätös. Kaikkia pelottaa/jännittää lapsen tulo, se on normaalia, mutta olen aivan varma että lapsen kasvaessa olisi sun poikaystäväskin sitä mieltä, ettei yhtäkään hetkeä jättäis siitä ajasta pois mitä sen lapsen kanssa on saanut olla. Tästä laitan vaikka pääni pantiksi. Niin siis jos se sun poikaystävä vaan haluaa vastuun teoistaan ottaa...
Jos lapsen pitäisit, ja poikaystävä lähtis lätkimään, niin siinä voit vaan todeta että haista vittu. Jos ei se osaa vastuuta kantaa teoistaan niin mitä muutakaan siltä vois odottaa? Jos vaikka tulisi poikalapsi, niin luulempa että se lapsi olisi ikuisesti katkera isälleen kun jätti ja lähti. No kyllä varmaan olis tyttölapsikin, mutta monesti se on pojille kova paikka kun ei ole sitä roolimallia joka on sitten se oma sankari joka vie pelaamaan lätkää ja josta ottaa oppia. Äiti-poika -suhde on ihan erilainen kun isä-poika -suhde. Toivon vieläkin että et ole raskaana niin sun ei tarvis tälläsiä miettiä!
Mä itse yritän parhaani mukaan löytää niitä posittivisiakin puolia tästä, vaikka tässä vaiheessa se on vielä vähän hankalaa. No jos vaikka tyydyn näin aluksi siihen että, että aborttia katusin varmasti loppu elämäni, kun taas lapsi tuo mukanaan myös niin paljon hyvää. Tottakai tulee olemaan rankkojakin aikoja mutta pitää vaan uskoa että niistäkin sitten päästään....toivottavasti...:D En kuitenkaan halua ajatella mustavalkoisesti, vaan yritän nyt kaikinpuolin ajatella realistisesti ja kuvitella mitä se lapsen kanssa eläminen on sitten... Hankalaa kyllä...
Pidän sulle peukkuja olit sitten raskaana tai et. Voit vaikka lohduttautua sillä että et ole ainut! Minäkin olen tässä samassa piinaavassa tilanteessa. Toivottavsti voi edes jotenkin auttaa sua... Mistä päin muuten kirjottelet? Mä olen Helsingistä :)
No mä tein aamulla sen testin, tuli yks viiva. Eli sen mukaan en ole raskaana.. Menkkoja ei vieläkään kuulu, eikä seksikään ole auttanut siihen (kokeilimme sitä vaihtoehtoa, koska se on pari kertaa aikaisemminkin saanut menkat tulemaan). Ajattelin, että jos tekisin huomenna tai ylihuomenna uudestaan testin, jos ei ala menkkoja tulemaan.
Kiitos paljon sun lohduttavista sanoista, oot kyl tosiaan miettinyt asioita monelta kantilta.
Niin me ollaan oltu yhdessä 3 vuotta, siitä kihloissa kohta vuoden. Hän oli tänään mulle tosi kiltti ja kiva, ja niinkuin ei olisi mitään tapahtunutkaan, koska sai kuulla testin tuloksen. Ymmärrän sen, että sitä varmaan pelottaa, mut harmittaa se että ei voi kuvitellakaan ottavansa vastuuta siitä mikä sille kuuluis (jos olis jotain) vaan pakenee tilanteesta,vaan siks että pitää elää jonku kaavan mukaan.. Plaah :(
Niin, oulusta päin kirjoittelen. :) Sä todella autat mua sanoillasi, toivoisin että voisin itekki sua/teitä tukea jotenkin mutta en tiedä voinko mitenkään, ku en osaa oikein kuvitella sun tilannetta..
Olisikohan mahdollista missään vaiheessa esim. vaihtaa sähköpostiosoitteita tai jotain? Olis ehkä hivenen helpompi keskustella, ja ehkäpä sellaisistakin asioista joita ei ihan viitsis julkisesti sanoa. :)
Pidän sulle ja pikkuiselle peukkuja! Ja jaksamisia muutenkin. :)
voin ilmoitella tilanteestani lisää tänne, jos haluat, tai sitten ihan privaatisti, jotenkin...
Chantelle!
Tyttöjen Talolla käy paljon nuoria hyvin vastaavassa tilanteessa olevia nuoria kuin sinä. Jos haluat tavata samassa elämäntilanteessa olevia odottajia tai keskustella jonkun aikuisen kanssa luottamuksellisesti, niin laita sähköpostia osoitteeseen [email protected] ja kysy odottavien äitien/ nuorten äitien ryhmiä/työntekijää.
Tervetuloa joukon jatkoksi jos innostut!
Hei
Olen yli 50-vuotias. Satuin vahingossa tälle sivulle. Halusin vain sanoa, että teet sitten minkä päätöksen tahansa, sinä elät sen kanssa loppuelämäsi. Siltä pohjalta kannattaa miettiä asiaa. Voimia ja siunausta sinulle!
Kiitos "Lapsensa menettänyt", tuo viestisi rohkaisi jollain tavalla. En osaa sanoa miten mutta kiitos.... :) Lapsen olen päättänyt pitää.
Heissan! Täällä ois kans yks pian kaheksantoista vuotta täyttävä joka lasta oottelis.. Vaihdetaanko sähköposteja?