Tapailen miestä jolla on edellisestä avioliitosta alakouluikäinen poika, vanhemmilla on yhteishuoltajuus. Suhteen syvetessä alkaa yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen olla ajankohtaista ja siihen kuuluu yhteen muuttaminen. Minua on alkanut kuitenkin suoraan sanottuna pelottaa että miten se tulee onnistumaan. Onko mahdollista, että uusi kumppani voi tuntea tähän asti miehelle ja lapselle kuuluneen asunnon omakseen ja elää siellä tasaveroisena aikuisena? Vai käykö automaattisesti niin että tulen aina olemaan se vieras jonka on sopeuduttava talon tapoihin? Asiaa pahentaa vielä se, että en ole koskaan aikasemmissa suhteissani ollut se joka muuttaa toisen luokse asumaan. Omassa kaveri/tuttavapiirissäni ei ole ketään jolla olisi kokemusta tällaisesta, joten mielelläni kuulisin kokemuksia muilta samassa tilanteessa olleilta tai samanlaisia tuntemuksia jakavilta.
Miten onnistuu uuden kumppanin sopeutuminen?
Pähkäilevä
2445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En ole ihan oikea henkilö sinulle vastaamaan mutta yritän kuitenkin jotain. Minä olen omassa elämässäni toteuttanut sitä "filosofiaa" että asiat ratkeavat itsestään kun niille antaa aikaa kypsyä ja kehittyä. Niin kauan kun pähkäilet näitä asioita ja mitä pitäisi tehdä niin et ole vielä kypsä etenemään asiassa. Vaikka suhde syvenee niin yhteenmuutto ei ole helppo asia kun on muitakin kuin ne kaksi rakastunutta. Itse elän tilanteessa jossa suhde syvenee koko ajan mutta en edes mieti mahdollista yhteenmuuttoa. Kuten ei myöskään vastapuoli. Hän joutuisi muuttamaan minun luokseni ja ryhtymään kolmen lapsen miehen malliksi. Vaikea paikka lapsettomalle ihmiselle ja hän sanookin suoraan, että monesti on hyvin ristiriitaiseet tunteet pinnassa. Jos meitä olisi vain me kaksi niin olisimme varmaan jo ajat sitten muuttaneet yhteen ja suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta. Mutta tässä tilanteessa haluamme olla todella varmoja että haluamme elää yhdessä saman katon alla, suhteemme toimii, lapset eivät tule jatkossa ongelmaksi uudelle ihmiselle jne. jne. Ja niin kauan kun näitä mietimme niin säilytämme kaksi eri osoitetta.
Tiedän monta tapausta, joissa myös ilman lapsia syntyy tuommoinen tilanne, että toisen kotiin muuttamisen jälkeen onkin aina ikään kuin "vieras". Onhan se toki itsestäänkin kiinni miten asian käsittelee, mutta suuri vaikutus on toki kodin nykyisillä asukkailla. Tärkeää on tuossa tilanteessa löytää semmoinen toimiva tasapaino. Mielestäni myös alusta asti on vedettävä "omaa linjaa", eli ei pidä jäädä liikaa taka-alalle tarkkailemaan, nöyristelemään ja hyssyttelemään. Toki ei pidä omia tapojaankaan jyrätä väkisin läpi, vaan aikuisten kesken pitää olla yhteisymmärrys ja kompromisseja tehdään molempiin suuntiin.
Kysele mieheltä jo etukäteen miten hän asian näkee. Meillä on yhteistä kotia rakennettu niin, että minä oikeastaan vain tulin ja rupesin touhuamaan. Kotona olen yhtälailla päätösvaltainen kuin mieskin ja arkirutiinien osalta keskustelemme molemmille sopivat vaihtoehdot. Yksi tekee myönnytyksen yhdessä, toinen toisessa.
Lapsi tuo toki kuvioon omat lisänsä. Tiettyjä lapsen rutiineja ei pidä käydä sorkkimaan, vaikka ne kuinka tappelisivat omia aatoksiasi vastaan. Minulla tekee välillä vähän tiukkaa tottua siihen, että voin vaikuttaa jokapäiväisiin asioihin, mutta se perinpohjainen lapsen kasvatus ei minulle kuulu. Se on vanhempien tehtävä ja he ovat päättäneet millä rajoilla ja periaatteilla lapset kasvatetaan. Mutta silloin kun sen vaikutukset häiritsevät itseään, niin välillä natisee liitoksissaan yksi jos toinenkin hermo. Vaan kasvattaapa luonnetta. :) Ei lapsi kuitenkaan uudesta tulokkaasta ulkopuolista tee. Kunhan sekin on tehty selväksi, että sinä olet aikuinen ja samassa kodissa asuva -> sinua siis kuunnellaan. Auktoriteetin saaminen voi kestää pitkäänkin, mutta yhteistyöllä isän kanssa ja omalla sisulla sekin onnistuu. Joskus helpommin, joskus hankalammin.
Eli ei se automaattisesti johda vieras-asetteluun. Kunhan teidän keskinäinen ymmärryksenne on asiasta samalla tasolla ja osaatte puhua näistä asioista avoimesti.