Tunnen toisinaan tavatonta häpeää,(kausittain) Vanhoista asioista, lauseista,tekemisistä jne, jotka saattavat olla vuosien takaa.
Suorastaan piinaavia muistoja teoista tai sanomisistani joita olen sanonut tai tehnyt.
On pakko oikein irvistää, kun asia tulee mieleen,vaikkei nykyhetkellä tunnu olevan niihin mitään yhteyttä. Ja vaikka asianomaiset edes varmasti eivät muista tai edes kiinnittänyt asiaan erityistä huomiota.
"Kuinka olen voinut olla niin tyhmä!" nämä vainot tuntuvat piinaavilta.
Piilevä hulluusko alkaa näkyä ?
Suorastaan piinaavia muistoja teoista tai sanomisistani joita olen sanonut tai tehnyt.
On pakko oikein irvistää, kun asia tulee mieleen,vaikkei nykyhetkellä tunnu olevan niihin mitään yhteyttä. Ja vaikka asianomaiset edes varmasti eivät muista tai edes kiinnittänyt asiaan erityistä huomiota.
"Kuinka olen voinut olla niin tyhmä!" nämä vainot tuntuvat piinaavilta.
Piilevä hulluusko alkaa näkyä ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
mullekin häpeä. Ei asioista mitä olen tehnyt tai sanonut.Sairaus on se mitä häpeän niin paljon, että en kerro siitä.
Häpeät sairautta?... No..mitä olet ajatellut neuvoksi, parantumistako? vai eikö se ole mahdollista.
Jos sairaus ei näy ulospäin, niin ei siitä tarvitsekkaan ulkopuolisille kertoa. se on sinun oma sairautesi, kuten häpeäsikin.
Kumpi on pahempi Sairaus vai sen aiheuttama häpeä !
hankkia muita kiinnostuksen kohteita kuin oma itse.
"hankkia muita kiinnostuksen kohteita kuin oma itse"?
Kuten naapurien kyttääminen, seurailu,juoruilu ja ilmiannot jne.
Seuralehden lukeminen?
Minulla on samoja "oireita".
Toinen, mikä myös liittyy tähän, on esim. kuluneen viikon aikana tekemäni asiat, joista olen jälkeenpäin miettinyt, olisiko sittenkään pitänyt sanoa niin, ja miten saatoinkaan möläyttää näin ja noin... niin yksin ollessani vaikka tiskatessani saatan yhtäkkiä sanoa niitä lauseita ääneen, siis toistaa sanasta sanaan sanomisiani. Ihan kuin koettaisin vakuutella, että se oli ihan hyvin sanottu. Kuitenkin jotenkin häpeän sitä, mitä olen sanonut tai tehnyt. Vaikka kyseessä ei edes olisi mikään mullistavan nolo asia, vaan ennemminkin olen saattanut ilmaista jonkun asian vähän sekavasti tms. tai jos minun on pitänyt sanoa, että "paremminkin olis voinut mennä" ja olen vahingossa tokaissut "huonomminkin olis voinut mennä" - mikä on varmasti kuulijan kannalta ollut ihan yhdentekevää, mitä minä sanon, niin sitten saatan häpeissäni kotona puhua näitä ääneen.
Orastava hulluus, sitä tämä varmaan on.
Taitaa olla aika yleistä tämä "tauti"
Voisiko olla kysymyksessä "itsetuntoasia"
Eli olenko hölmöillyt, tuliko puhuttua taas liikaa, olisin ollut hiljaa,pitäis harkita ,ennekuin sanoo mitään jne..
Joskus tulee puhuttua sammakoita, kun täytyy jotain sanoa, koska kuuluu sanoa jotain!
Onko meihin tarttunut amerikkalais-tyyppinen hälisemisen pakko, jossa puhumattomuus on outoa?
Itsetuntoasia se on. Mutta kannattaisi aina muistaa, että ainoa joka niitä sanomisia ajattelee jälkeenopäin olen minä itse. Muut miettii keskustelun SISÄLTÖÄ, eikä sitä, että tuliko sieltä joku sammakko.
ja yksi runo tai sanontakin kuuluu: "kukaan ei voi saada sinua tuntemaan alemmuutta kuin sinä itse" ja sitä mä yritän itselleni aina väliin muistutella. Mutta miten sen itsetunnon saisi paremmaksi vaikka nyt vähän sairas olisikin.