minäpäs tässa

järkytyin katsoessani kuollutta ruumisarkussa, ostin apteekista itsehoitolääkkeitä jotka rauhoittavat mieleni iltaisin. näky ei ole vielä haihtunut taka-alalle. se oli niin kammottavaa, kohtasin myös oman kuolevaisuuteni siinä samassa, nämä tulevat hautajaiset ovat todellakin monessa mielessä uuden elämän alku, tavallaan hautaan oman nuoruuteni, entisen suhteeni , luon uudenlaiset, aikuismaiset suhteet jäljellä oleviin sukulaisiini.annan kaikille anteeksi kaikkien virheensä, olen kiitollinen siitä mitä meillä jäljellä on.todellakin aion nollata menneisyyteni ja keskittyä tulevaisuuteeni, haluan tehdä niin.odotan jo noita hautajaisia että pääsen eteenpäin elämässäni. en aio enään jauhattaa paikallani piehtaroimassa, koskaan ei tiedä mitä seuraavana odottaa tai kenelle odottaa.olen niin surullinen rakkaudestani josta ei voinut tullakaan mitään.on se niin surullista minun ja "makeni " tarun loppu. hei hei rakkaimpani. toivottavasti tulet onnelliseksi jonkun toisen kanssa. rakastin sinu syvästi, aidosti, oli niin paljon haaveita meidän varalle, nyt ne on muistoja vain, muistoja vain, oli lämmin kesäpäivä kun tavattiin, ihastuttiin , hengailtiin, rakastutttiin. valitettavasti suhteemme ei ollut elinkelpoinen, jopa hengenvaarallisia riskejä oli olemassa. olet mielessäni pitkään, ikuisesti, silti haluan päästää sinusta irti, annoin sinulle palan sydämestäni, otit sen vastaan, minä otin sen vastaan, se oli satumaista, tuntui että olimme kuolemattomia, täynnä voimaa, tarmoa, nuoruutta, luulimme että mikään ei meitä estä, olihan rakkautemme kirjoitettu tähtiin... tämä kaikki on MUISTOJA vain !
0145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


miksi??????????? kirjoitti:

järkytyin katsoessani kuollutta ruumisarkussa, ostin apteekista itsehoitolääkkeitä jotka rauhoittavat mieleni iltaisin. näky ei ole vielä haihtunut taka-alalle. se oli niin kammottavaa, kohtasin myös oman kuolevaisuuteni siinä samassa, nämä tulevat hautajaiset ovat todellakin monessa mielessä uuden elämän alku, tavallaan hautaan oman nuoruuteni, entisen suhteeni , luon uudenlaiset, aikuismaiset suhteet jäljellä oleviin sukulaisiini.annan kaikille anteeksi kaikkien virheensä, olen kiitollinen siitä mitä meillä jäljellä on.todellakin aion nollata menneisyyteni ja keskittyä tulevaisuuteeni, haluan tehdä niin.odotan jo noita hautajaisia että pääsen eteenpäin elämässäni. en aio enään jauhattaa paikallani piehtaroimassa, koskaan ei tiedä mitä seuraavana odottaa tai kenelle odottaa.olen niin surullinen rakkaudestani josta ei voinut tullakaan mitään.on se niin surullista minun ja "makeni " tarun loppu. hei hei rakkaimpani. toivottavasti tulet onnelliseksi jonkun toisen kanssa. rakastin sinu syvästi, aidosti, oli niin paljon haaveita meidän varalle, nyt ne on muistoja vain, muistoja vain, oli lämmin kesäpäivä kun tavattiin, ihastuttiin , hengailtiin, rakastutttiin. valitettavasti suhteemme ei ollut elinkelpoinen, jopa hengenvaarallisia riskejä oli olemassa. olet mielessäni pitkään, ikuisesti, silti haluan päästää sinusta irti, annoin sinulle palan sydämestäni, otit sen vastaan, minä otin sen vastaan, se oli satumaista, tuntui että olimme kuolemattomia, täynnä voimaa, tarmoa, nuoruutta, luulimme että mikään ei meitä estä, olihan rakkautemme kirjoitettu tähtiin... tämä kaikki on MUISTOJA vain !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu