Nelisen vuotta sitten tutustuin kaverini kautta yhteen tyttöön. Hengailin kavrini ja tämän tytön lisäksi tytön pikkusiskon kanssa. Muutamat päivät olivat aivan fantastisia koska ihastuin tyttöön samantien. sitten tapahtui yksi asia jonka jälkeen en ole puhunut tytölle. Tyttö on kyllä sanonut moi, mutta en pystynyt sanomaan mitään koska hävetti niiin perkuleesti. No en nähnyt tyttöä enää ja pari vuotta minä vaan mietin mitä olisi voinut tapahtua jos olisin sanonut moi sinä yhtenä iltana.
Parin vuoden jälkeen se sitten helpotti. En enää miettinyt tyttöä. Ajattelin että pääsin yli ja voisin jatkaa elämää eteempäin. Sitten jatko opinnoissani huomaan, että tyytö meni aina välillä minun kanssa samalla bussilla. Tunne heräsi hieman, mutta kun huomasin tytön polttavan kiinnostus lopahti (en nääs itse polta).
Huomasin myös, että tyttö oli koulun ruokalassa, valmistamassa ruokaa yhtenä jaksona. tunteeni ei tullut takaisin. Vältin silti katse kontaktia.
Sitten tapahtui käänne kohta. Kännispäissään juttelin ensimmäistä kertaa kavereiden kanssa jutusta ja seuraavalla viikolla jo tyttö jakoi ruokaa minulle ja sieltä ne vanhat tunteet tulivat. Ajattelen häntä taas koko ajan enkä kuitenkaan uskalla sanoa mitään.
Nelisen vuotta sitten tytössä oli joitakin kiinnostuksen merkkejä, jota en silloin äkännyt.
On varmaan toive ajattelua, että tyttö olisi enää kiinnostunut.
Mutta miten häntä nyt lähestyisin? Mitä sitä nyt sanoa, kun ei tiedä onko tyttö vihainen vielä siitä yhdestä illasta, jonka jälkeen ei olla puhuttu. Perhana elämä osaa olla rassaavaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
riippuu vähän mitä sä oot tehny. tuski se sulle vihanen on jos se kerran on sanonut "moi" sen illan jälkeen. sanot vaan moi sille, sillähän sen huomaa aika nopeeta mitä se ajattelee susta kun katot miten se käyttäytyy sen jälkeen. ei toi nyt paha homma pitäisi olla ollenkaan jos kerran ootte ollu ystäviä joskus, toisilla on vaikeampaakin.
No siihen iltaan liittyy poliisi. Että sillee. Ja tunnen asiasta syyllisyyttä.
ymmärsinkö mä nyt oikein että se on sanonut sulle "moi" sen illan jälkeen?
juu, mutta sen jälkeen en ole saanut edes katse kontaktia.
no en mä nyt voi sanoa muuta kuin että alotat vaan sanomalla moi, et sä siihen kuole, eikä tarvi välittää paskaakaan mitä muut ajattelee, jos sä et nyt tee mitään niin sä kadut sitä myöhemmin, usko pois. mä en silloin uskonut noita puheita ja kyllä vaan vituttaa kun en tehnyt mitään