Nämäkin varmaan täällä ollut mutta kertaus on opintojojen äiti:
Narsistien ominaisuuksia:
-Itsekeskeinen. Hänen tarpeensa ovat kaikkein tärkeimmät.
-Ei katumusta virheiden tai väärintekojen jälkeen.
-Epäluotettava, kykenemätön sitoutumaan.
-Ei piittaa tekojensa seurauksista.
-Projisoi vikansa muihin. Kova syyttämään, ei koskaan hänen vikansa.
-Omatunto vajavainen tai olematon.
-Epäherkkä toisten tarpeille ja tunteille.
-Hyvä julkisivu (yksi tai useampia) jolla tehdä vaikutus ja saada valta.
-Huono stressinsietokyky. Herkkä suuttumaan ja raivoamaan.
-Oikeutettu manipuloimaan ihmisiä täyttääkseen tarpeensa.
-Järkiperäistää helposti. Elää järjellä. Vääntää keskustelun omaksi edukseen toisen kustannuksella. Jos joutuu ansaan, jatkaa puhumista, vaihtaa aihetta tai suuttuu.
-Piintynyt valehtelu.
-Valtava tarve kontrolloida tilanteita, keskusteluja ja muita ihmisiä.
-Ei todellisia arvoja. Opportunisti. Arvot vaihtuvat tilanteen mukaan.
-Antaa itsestään usein empaattisen ja ymmärtäväisen vaikutelman jotta voisi manipuloida muita.
-Vihaisia ja ailahtelevia tunnetiloja.
-Käyttää seksiä kontrolloimiseen.
-Ei jaa omia ajatuksiaan, motiivejaan eikä tunteitaan.
-Kontrolloi keskusteluja. Täytyy sanoa ensimmäinen ja viimeinen sana.
-Hyvin hidas antamaan anteeksi. Roikkuu katkeruudessa.
-Salainen elämä. Piilottaa rahansa, ystävänsä ja aktiviteettinsa.
-Pitää muiden ärsyttämisestä. Pitää kaaoksen ja hajaannuksen luomisesta ilman syytä.
-Ailahtelevat tunteet - muuttuu hetkessä mukavasta vihaiseksi ilman merkittävää syytä.
-Epäonnistuu usein taloudellisten asioiden hoitamisessa.
-Ilmaisee harvoin arvostusta.
-Suureellinen. Vakuuttunut siitä että hän tietää enemmän kuin muut ja tekee kaiken oikein.
-Ei kykene näkemään omaa osuuttaan suhteessa toisiin ihmisiin. Puolustautuu nuhdeltaessa. Ei koskaan hänen vikansa.
-Voi näyttää herkältä ja kyynelehtiä. Tämä on näyttelemistä tai turhautumista mutta ei surua.
-Rikkoo ihmisten sydämet tehdäkseen heistä hänessä riippuvia.
-Tarvitsee uhkauksia tai painostusta saadakseen muut pysymään lähellään.
-Sabotoi kumppania. Haluaa tämän olevan onnellinen vain itsensä kautta. Ei salli kumppanille ulkopuolisia tuttavia eikä kiinnostuksen kohteita.
-Hyvin ristiriitainen.
-Vakuuttava. Täytyy vakuuttaa muut tulemaan hänen puolelleen.
-Kätkee todellisen itsensä. Aina "päällä".
-Ystävällinen vain jos saa sinulta sen mitä hän tahtoo.
-Hänen on oltava oikeassa, voitettava ja näytettävä hyvältä.
-Ilmoittaa, ei keskustele. Kertoo, ei kysy.
-Ei puhu avoimesti. Salaiset motiivit.
-Kontrolloi muiden rahoja mutta käyttää itse vapaasti.
-Jatkuva "Olen OK ja voin hyvin, eikä minun tarvitse kuunnella sinun näkökantojasi tai ajatuksiasi".
-Kokee olevansa aina väärinymmärretty.
-Tunnet olosi kurjaksi hänen lähellään. Hän kuluttaa sinua.
-Ei kuuntele koska ei välitä.
-Hänen tunteistaan puhutaan mutta ei kumppanin.
-Ei ole kiinnostunut ongelmien ratkaisemisesta.
-Erittäin hyvä lukemaan muita, jotta voisi manipuloida heitä.
Narsistien ominaisuuksia
90
5570
Vastaukset
- hyvin kirjoitettu
toivottavasti kaikki uhrit vain tunnistaisivat narsistin ennenkuin on liian myöhäistä.
- Nottajotta
tuo lista on kyllä ihan copy paste narsismia käsittelevältä sivustolta --> http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html
- surullinen84
oLEN TUNNISTANUT MUTTA KUINKA TÄLLE ILMAISTA ETTÄ LOPEETTAA HAUKKUMISEN MUSTAMAALAAMISEN , KUNNIAN LOUKKAUKSEN YMS ?
kAIKKI NUO TUOSSA VIITTAA SIIHEN HKLÖN! - Isä teidän
surullinen84 kirjoitti:
oLEN TUNNISTANUT MUTTA KUINKA TÄLLE ILMAISTA ETTÄ LOPEETTAA HAUKKUMISEN MUSTAMAALAAMISEN , KUNNIAN LOUKKAUKSEN YMS ?
kAIKKI NUO TUOSSA VIITTAA SIIHEN HKLÖN!Laitetaanpa 46 asiaa listaan. Eiköhän siitä jokainen useamman tunnista ihan kenestä tahansa maailman ihmisestä.
Kyllä. Jeesusta ei ollut, pelastajia ei tällä planeetalla ole. Olemme kaikki ainakin vähän itsekkäitä, jotkut tekeytyvät vielä uhreiksi tunteakseen olonsa muita paremmaksi. Sekin on narsistista.
Jos katsot eläimiä, ne ovat kaikki narsisteja. Ei ole kuin heidän oma etunsa. Ja niin luonto meidät rakensi. Ja nyt yritämme älyllämme sen olemassaolon kieltää - tuhoisin seurauksin. Eksyneet tuntevat olevansa uhreja. - Anonyymi
Takaapäinhän se ekana yrittää, ei edestä.
- Tinassa
tyhjentävää tekstiä,toinotaan että kaikki lukee nämä syvällisemmin ja tutkien ennenkuin on llian myöhäistä:)
- Tinassa
Siis TOIVOTAAN!!
- mohammed
Voisiko listaan lisätä että omaa todennäköisesti myös jonkun merkittävän henkisen puutteen jota peittelee narsistisella käytöksellään?
- Minäkin uhri
Narsistin kanssa elin useita vuosikymmeniä.Voisin lisätä vielä tuohon,että alistaminen ja uhkaileminen on narsistin mielipuuhaa jatkuvan valehteliun lisäksi.Hyvin kirjoitettu narsistin ominaisuuksista,kaikki pitävät todellakin paikkaansa.Itse olen muuttamassa paikkakuntaa ja salaan osoitteeni ja puhelinnumeroni,ettei pääsisi enää häiritsemään.Olen niin pohjalla kuin ihminen vain voi olla.
- jatkuvasti!
Minäkin uhri kirjoitti:

Narsisti valehtelee jatkuvasti. Hän esittää huolehtivaista ja ystävällistä, mutta samaan tahtiin mustamaalaa vihollisiksi kokemiaan joka puolelle. Narsisti kokee vihollisikseen jokaisen, joka uskaltaa arvostella häntä. Narsistin tarinat saavat uusia muotoja tilanteen mukaan ja usein narsisti kompastuu omaan nokkeluuteensa. Hän saattaa kieltää sanoneensa asian x, vaikka olisi vasta äskettäin sanonutkin asian x.
Narsisti voi esittää luotettavaa ystävää, mutta häneen ei voi luottaa. Narsisti onnistuu huijaamaan lukemattoman monia ihmisiä. Ainoastaan aivan lähipiiri tuntee mikä hän oikeasti on. Vieraat ja puolitutut eivät koskaan opi tuntemaan häntä sellaisena, kuin hän todella on.
Narsisti tuhoaa uhrinsa puhumalla heistä paljon pahaa ja kyseenalaistamalla uhrinsa mielenterveyttä. Yksi lohtu on se, että on olemassa joitakin ihmisiä, joita narsisti ei voi hämätä. Mutta heitä on liian vähän. Kaksi narsistia tulee loistavasti toimeen silloin, kun heillä on yhteiset kiusanteon kohteet, mutta kun ei ole uhreja, koko näytelmä luhistuu kasaan?
Voi olla, että jos haluaa eroon sairaasta narsistista, niin tulee katkaista kaikki välit yhteisiin tuttaviinkin? - narsun painajainen
jatkuvasti! kirjoitti:
Narsisti valehtelee jatkuvasti. Hän esittää huolehtivaista ja ystävällistä, mutta samaan tahtiin mustamaalaa vihollisiksi kokemiaan joka puolelle. Narsisti kokee vihollisikseen jokaisen, joka uskaltaa arvostella häntä. Narsistin tarinat saavat uusia muotoja tilanteen mukaan ja usein narsisti kompastuu omaan nokkeluuteensa. Hän saattaa kieltää sanoneensa asian x, vaikka olisi vasta äskettäin sanonutkin asian x.
Narsisti voi esittää luotettavaa ystävää, mutta häneen ei voi luottaa. Narsisti onnistuu huijaamaan lukemattoman monia ihmisiä. Ainoastaan aivan lähipiiri tuntee mikä hän oikeasti on. Vieraat ja puolitutut eivät koskaan opi tuntemaan häntä sellaisena, kuin hän todella on.
Narsisti tuhoaa uhrinsa puhumalla heistä paljon pahaa ja kyseenalaistamalla uhrinsa mielenterveyttä. Yksi lohtu on se, että on olemassa joitakin ihmisiä, joita narsisti ei voi hämätä. Mutta heitä on liian vähän. Kaksi narsistia tulee loistavasti toimeen silloin, kun heillä on yhteiset kiusanteon kohteet, mutta kun ei ole uhreja, koko näytelmä luhistuu kasaan?
Voi olla, että jos haluaa eroon sairaasta narsistista, niin tulee katkaista kaikki välit yhteisiin tuttaviinkin?Allekirjoitan kaiken minkä sanoit, paitsi viimeisen lauseen:
"Voi olla, että jos haluaa eroon sairaasta narsistista, niin tulee katkaista kaikki välit yhteisiin tuttaviinkin?"
Katkaisisin välit ainoastaan niihin yhteisiin tuttaviin, jotka ovat tiettävästi narsistin ystäviä. Muille kertoisin koko ajan avoimesti kaiken, mitä narsisti tekee. Minulla kävi hyvä tuuri sen asian suhteen, ja sen takia suosittelen avoimuutta. Olkoonkin että juoruilu on yleensä paskamainen tapa, narsistin ollessa kyseessä se auttaa selviytymään, ja se auttaa muita varomaan narsistia. Tässä kuitenkin piilee ansa. Kun kertoo jollekin mitä narsisti on tehnyt tai aiheuttanut, pitää olla 100% rehellinen ja kertoa myös oma osuutensa miten on mahdollisesti edesauttanut asioita. Jos joku vastaa rehellisyyteen vittumaisesti, ongelma on heidän. Muut ihmiset pysyvät tukena vaikka narsisti syytäisi mitä paskaa eteen, koska he ovat jo tietoisia tapahtumien kulusta muutenkin. Kaikki mitä narsisti sen jälkeen sanoo tai tekee, osuu vain narsistin omaan nilkkaan.
Eli hyvät ihmiset, kertokaa avoimesti ja rehellisesti ympärillänne oleville ihmisille, mitä teille tapahtuu. Tuesta saa itseluottamusta ja hyvällä tuurilla narsisti jättää teidät rauhaan nopeammin. - Niin se menee
Minäkin uhri kirjoitti:
Narsistin kanssa elin useita vuosikymmeniä.Voisin lisätä vielä tuohon,että alistaminen ja uhkaileminen on narsistin mielipuuhaa jatkuvan valehteliun lisäksi.Hyvin kirjoitettu narsistin ominaisuuksista,kaikki pitävät todellakin paikkaansa.Itse olen muuttamassa paikkakuntaa ja salaan osoitteeni ja puhelinnumeroni,ettei pääsisi enää häiritsemään.Olen niin pohjalla kuin ihminen vain voi olla.
Narsistin kanssa on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko sopeudut hänen pelinappulaksi tai pakenet. Mitään välimuotoa kanssakäymisessä ei ole.
- trehgåak
on omatunto vajavainen tai olematon.. tätähän narsisti peittelee mutta ei tajua että peittely nimen omaan sen paljastaa..
- nautin elämästäni ny
narsun painajainen kirjoitti:
Allekirjoitan kaiken minkä sanoit, paitsi viimeisen lauseen:
"Voi olla, että jos haluaa eroon sairaasta narsistista, niin tulee katkaista kaikki välit yhteisiin tuttaviinkin?"
Katkaisisin välit ainoastaan niihin yhteisiin tuttaviin, jotka ovat tiettävästi narsistin ystäviä. Muille kertoisin koko ajan avoimesti kaiken, mitä narsisti tekee. Minulla kävi hyvä tuuri sen asian suhteen, ja sen takia suosittelen avoimuutta. Olkoonkin että juoruilu on yleensä paskamainen tapa, narsistin ollessa kyseessä se auttaa selviytymään, ja se auttaa muita varomaan narsistia. Tässä kuitenkin piilee ansa. Kun kertoo jollekin mitä narsisti on tehnyt tai aiheuttanut, pitää olla 100% rehellinen ja kertoa myös oma osuutensa miten on mahdollisesti edesauttanut asioita. Jos joku vastaa rehellisyyteen vittumaisesti, ongelma on heidän. Muut ihmiset pysyvät tukena vaikka narsisti syytäisi mitä paskaa eteen, koska he ovat jo tietoisia tapahtumien kulusta muutenkin. Kaikki mitä narsisti sen jälkeen sanoo tai tekee, osuu vain narsistin omaan nilkkaan.
Eli hyvät ihmiset, kertokaa avoimesti ja rehellisesti ympärillänne oleville ihmisille, mitä teille tapahtuu. Tuesta saa itseluottamusta ja hyvällä tuurilla narsisti jättää teidät rauhaan nopeammin.Kerroin narskusta läheisille, miten se mellasti kodissani. Ihmettelen, miten eräät tuttavani jo ensitapaamisella ihmettelivät, et jotain hämärää henkilössä on, tämän jälkeenpäin kertoivat minulle.
läheiseni olivat turvani. näytin viestejä. mitä narsku laittoi minulle, yhteen ääneen SAIRAS. savustettiin pihalle, eikä mitään yhteydenpitoa.
saan taas nauttia elämästäni ja olla onnellinen. Ei sitä olis jaksanut p.itemmänpäälle, 24/7,niin hullu narsku oli. vainos. valehteli, uhkaili, syytti ja mellasti. pikku hiljaa koveni sen otteet. TÖRKEE käytös ja mitätöinti ja haukkuminen.
outoja juttuja alusta asti. Enpä oo ennen tiennyt, miten voi tällainen ihminen olla totaalisen hullu vain ja ainoastaan RAKKAUDESTA toista kohtaan. - tärkeintäonnautinto
nautin elämästäni ny kirjoitti:
Kerroin narskusta läheisille, miten se mellasti kodissani. Ihmettelen, miten eräät tuttavani jo ensitapaamisella ihmettelivät, et jotain hämärää henkilössä on, tämän jälkeenpäin kertoivat minulle.
läheiseni olivat turvani. näytin viestejä. mitä narsku laittoi minulle, yhteen ääneen SAIRAS. savustettiin pihalle, eikä mitään yhteydenpitoa.
saan taas nauttia elämästäni ja olla onnellinen. Ei sitä olis jaksanut p.itemmänpäälle, 24/7,niin hullu narsku oli. vainos. valehteli, uhkaili, syytti ja mellasti. pikku hiljaa koveni sen otteet. TÖRKEE käytös ja mitätöinti ja haukkuminen.
outoja juttuja alusta asti. Enpä oo ennen tiennyt, miten voi tällainen ihminen olla totaalisen hullu vain ja ainoastaan RAKKAUDESTA toista kohtaan.Aika vanha ketju, mutta mielenkiintoinen.
Nauti nyt elämästäsi, sillä etkö kuitenkin itse hakenut juuri tuollaista rakkautta ja imartelua, illuusiota rakkaudesta. Nauti siitäkin, että sait leviteltyä toisesta sellaista tietoa, joka oli omaa tulkintaasi, omaa diagnosointiasi. Joskus tuntuu siltä, että lääketiede on menettänyt valtavan potentiaalin näissä itsediagnosoivissa henkilöissä.. Saatoit jopa luoda sen rakkauden illuusion voimakkaaksi omassa päässäsi ja tämän toisen osapuolen kannalta kyse ei ollut edes rakkaudesta. Muistelepa sellaista teiniaikaista ihastumista johonkin idoliin, vähän samaa saattaa olla tässä. Toiset kasvoivat aikuisiksi heti teiniajan jälkeen ja niinhän sitä väitetään, että toiset ovat ikuisia teinejä. Elämä antaa monia mahdollisuuksia ja kasvunpaikkoja ja jokainen tekee sen tavallaan.
Erikoista on rakkaus, joka turruttaa ja takerruttaa, ja vielä jälkikäteen pajatuttaa, ehkäpä vielä saa kostamaan - onkohan se rakkautta lain?
- Epäileväinen
Kuinka monta ominaisuutta noista taytyy sattua kohdalleen ennenkuin voi henkilöstä voi epäillä että hän on narsisti?
- Minäkin uhri
Exälläni kaikki nuo mainitut ominaisuudet,kyynelehti vain pari kertaa,että sais sympatiat puolelleen.
- 3rakko
Taidan sitten olla narsisti, moni noista voi sopia keneen tahansa.
- 3rakko
"Mitä sitten, jos vaikka olisitkin narsisti 3rakko? Miten tieto siitä muuttaisi elämääsi?"
Varmaan antaisi vain vahvistuksen sille, että parempi heittää ne pienetkin haaveet sosiaalielämästä ja parisuhteista romukoppaan ja iskeä tälle erakkoudelle lopullisuuden leima. Kuinka paljon helpompi elämä ihmisillä ja sillä naisella nyt onkaan, jotka jossain toisessa ulottuvuudessa ovat kanssani päivittäin tekemisissä.
- 40-v. mies
esimerkkejä siitä millainen "narsku" voi olla. Heitäkin on erilaisia. Itse olin narsistisen isäpuoleni uhri.
Olen itse joskus miettinyt syytä siihen miksi narsisti kohteli minua kaltoin. Heillä on jokin tunnetaso jäänyt lapsentasolle, jolloin he eivät voi ymmärtää aikuismaisesti, että tekevät väärin. Heillä on paha olo ja sen purkaminen vaatii kohteen tai kohteita.
Olen joskus miettinyt miksi hän kohteli minua epäaikuismaisesti. Vaikka on vaikea sitä ymmärtää, niin hekin ovat uhreja. Olen lukenut jostain, että heidän lapsuuden jossain aikaisessa kehitysvaiheessa (2-3 vuoden iässä tai jotain) on mennyt jotain vikaan kasvatuksessa ja se on vahingoittanut heidän jotain tunnealuetta esim. empatian puuttumiseen. En puolusta isäpuoltani, mutta onko hänkin ollut uhri??? - kysyä ?
Miksi narsisti teeskentelee itkevänsä?
Miksi aikuisen ihmisen pitää näytellä ja teeskennellä itkua, jos ei oikeasti itketä?
Narsistin kanssa on raskasta, sillä hän valehtelee aivan uskomattoman paljon eikä näytä omaavan mitään omatuntoa, mikä rajoittaisi valehtelua. Voi valehdella vaikka monta tuntia yhteen menoon ja puhua itsensä irti sekasotkuista, joita on aiheuttanut. Aivan kuin pieni lapsi, joka ei ymmärrä tehneensä mitään väärää.- Roolijako
Narsisti näyttelee sitä roolia millä kuvittelee ko. tilanteessa hyötyvänsä enemmän. Jos hän kokee että itkulla hän saa haluamansa, esim. sinut pyytelemään anteeksi (siis nöyristelemään), huomiota tai pakotien vastuusta niin sitten hän teeskentelee itkevänsä. En tiedä itkeekö narsisti oikeasti koskaa, en ole nähnyt.
Narsistille näytteleminen on ihan normaalia, sitä hän tekee koko ajan ja ilmeisesti olettaa muidenkin tekevän, mistä johtuu tietyy vainoharhaisuus. Jos rooli vaatii valehtelua niin sitten vaatii. Näyttäisi että narsistilla on heikkouksia joita hän, ehkä tiedostamatta, häpeää enemmän kuin muita, ja noiden asioiden kohdalla rooli menee joskus tärkeästi överiksi. Valehtelu menee mittasuhteisiin jota ei voi mitenkään käsittää. Miksi valehdella kun varmasti jää kiinni...? Ehkä narsisti ei ole kunnolla joutunut vastuuseen valheistaan. Muut luovuttavat ja antavat asian olla kun narsisti polkee jalkaa ja kiljuu riittävän lujaa. Kun tuota tekee lapsi niin on luontevampaa ottaa aikuisen rooli ja katkaista tilanne mutta kun sitä tekee aikuinen, ns. vastuullinen yhteiskunnan jäsen niin ei sellaiselle oikein osaa/pysty olemaan vanhempi. - aivan!
Roolijako kirjoitti:
Narsisti näyttelee sitä roolia millä kuvittelee ko. tilanteessa hyötyvänsä enemmän. Jos hän kokee että itkulla hän saa haluamansa, esim. sinut pyytelemään anteeksi (siis nöyristelemään), huomiota tai pakotien vastuusta niin sitten hän teeskentelee itkevänsä. En tiedä itkeekö narsisti oikeasti koskaa, en ole nähnyt.
Narsistille näytteleminen on ihan normaalia, sitä hän tekee koko ajan ja ilmeisesti olettaa muidenkin tekevän, mistä johtuu tietyy vainoharhaisuus. Jos rooli vaatii valehtelua niin sitten vaatii. Näyttäisi että narsistilla on heikkouksia joita hän, ehkä tiedostamatta, häpeää enemmän kuin muita, ja noiden asioiden kohdalla rooli menee joskus tärkeästi överiksi. Valehtelu menee mittasuhteisiin jota ei voi mitenkään käsittää. Miksi valehdella kun varmasti jää kiinni...? Ehkä narsisti ei ole kunnolla joutunut vastuuseen valheistaan. Muut luovuttavat ja antavat asian olla kun narsisti polkee jalkaa ja kiljuu riittävän lujaa. Kun tuota tekee lapsi niin on luontevampaa ottaa aikuisen rooli ja katkaista tilanne mutta kun sitä tekee aikuinen, ns. vastuullinen yhteiskunnan jäsen niin ei sellaiselle oikein osaa/pysty olemaan vanhempi.Tosiaankin narsisti saattaa onnistua esittämään vuosikaudet hyvää sekä täydellistä ihmistä, joka ei koskaan juoruile, eikä moiti ketään, ei ainakaan selän takana. On todella uskomatonta avata yhtäkkiä silmänsä ja nähdä koko karmeus nenän edessä, paljaana, ilman täydellisyyden loistavaa kaapua. Silmien avaaminen on itse asiassa aika paha kriisi, mutta se on pakko kohdata, jotta voi itse alkaa parantua ja mennä eteenpäin. Ikävää se, että monet uskovat hyväuskoisina yhä narsistin täydellisyyteen ja menevät mukaan narsistin juonitteluihin. Narsistihan aloittaa laaja-alaisen kiusaamisprosessin sellaista tyyppiä kohtaan, joka on nähnyt hänen lävitseen. Ennen pitkää narsisti tietysti väsyy ja masentuu, alkaa pyytelemään anteeksi ja esittämään katuvaa. Narsisti pelkää aivan sietämättömän paljon menettävänsä Lähteensä, jonka varaan hänen elämänsä suurimmaksi osaksi perustuu. Narsisti ei myönnä valehdelleensa tai tehneen mitään väärää, vaikka siitä olisikin todisteitakin, siksi narsistin kanssa ei voi koskaan aloittaa puhtaalta pöydältä eikä voi unohtaa menneitä. Narsisti voi esittää herttaista anteeksiantajaa vaikka vihaisikin uhrejaan sydämensä pohjasta ja samaan aikaan levitellä ilkeitä juoruja uhreistaan. Narsisti on yleensä äärettömän kaksinaamainen luihu, joka osaa esittää hurmaavaa ihmistä, mutta voi ajatella ties mitä järjettömän pahaa samaan aikaan kun näyttelee suurta hyväntekijää.
Ehkä jotkut narsistit ovat narsisteja syntymästään saakka? Kaikilla narsisteilla kasvuolosuhteet eivät nimittäin ole sellaiset, että ne voisivat aiheuttaa narsismia. Ehkä narsisteillakin olisi mahdollisuus opetella tunnustamaan vikojansa, mutta he ovat haluttomia siihen. Narsistikin pystyy paranemaan aika paljonkin, jos hänellä on itsellään siihen tahtoa. - Narsisti
aivan! kirjoitti:
Tosiaankin narsisti saattaa onnistua esittämään vuosikaudet hyvää sekä täydellistä ihmistä, joka ei koskaan juoruile, eikä moiti ketään, ei ainakaan selän takana. On todella uskomatonta avata yhtäkkiä silmänsä ja nähdä koko karmeus nenän edessä, paljaana, ilman täydellisyyden loistavaa kaapua. Silmien avaaminen on itse asiassa aika paha kriisi, mutta se on pakko kohdata, jotta voi itse alkaa parantua ja mennä eteenpäin. Ikävää se, että monet uskovat hyväuskoisina yhä narsistin täydellisyyteen ja menevät mukaan narsistin juonitteluihin. Narsistihan aloittaa laaja-alaisen kiusaamisprosessin sellaista tyyppiä kohtaan, joka on nähnyt hänen lävitseen. Ennen pitkää narsisti tietysti väsyy ja masentuu, alkaa pyytelemään anteeksi ja esittämään katuvaa. Narsisti pelkää aivan sietämättömän paljon menettävänsä Lähteensä, jonka varaan hänen elämänsä suurimmaksi osaksi perustuu. Narsisti ei myönnä valehdelleensa tai tehneen mitään väärää, vaikka siitä olisikin todisteitakin, siksi narsistin kanssa ei voi koskaan aloittaa puhtaalta pöydältä eikä voi unohtaa menneitä. Narsisti voi esittää herttaista anteeksiantajaa vaikka vihaisikin uhrejaan sydämensä pohjasta ja samaan aikaan levitellä ilkeitä juoruja uhreistaan. Narsisti on yleensä äärettömän kaksinaamainen luihu, joka osaa esittää hurmaavaa ihmistä, mutta voi ajatella ties mitä järjettömän pahaa samaan aikaan kun näyttelee suurta hyväntekijää.
Ehkä jotkut narsistit ovat narsisteja syntymästään saakka? Kaikilla narsisteilla kasvuolosuhteet eivät nimittäin ole sellaiset, että ne voisivat aiheuttaa narsismia. Ehkä narsisteillakin olisi mahdollisuus opetella tunnustamaan vikojansa, mutta he ovat haluttomia siihen. Narsistikin pystyy paranemaan aika paljonkin, jos hänellä on itsellään siihen tahtoa.Väillä kauhistelen itsekkin sitä kuinka kaksinaamainen ja hirviömäinen olen. Saatan todellakin esittää empaattista, auttavaa ja hyvää ihmistä ja samaan aikaan toivoa samalle ihmiselle pahoja asioita ja nauttia hänen kärsimyksistään. Me persoonallisuushäiriöiset osaamme näytellä mukavaa ihmistä todella hyvin. Esimerkiksi esimieheni ja työtoverini eivät ikinä uskoisi minusta mitään pahaa. Olen nimittäin onnistunut syöttämään heille valheellisen kuvan itsestäni, samoin kuin naapureillenikin. Kerrankin autoin ystävällisesti naapurin rouvaa kantamaan sohvan rappusia ylös ja pidän aina vanhemmille ihmisille ovea auki rappukäytävässä ja hymyilen heille sekä tervehdin ystävällisesti. Oikeasti olen sadistinen narsisti.
- äiti ja isä
Pieni lapsi ei valehtele, eikä ymmärrä tehneensä väärin. On aikuisen vastuulla opettaa mikä on oikein j a mikä väärin. Narsisti vanhempana opettaa kyllä täysin väärää totuutta ja pilaa lapsen elämän.
Narsistia ei voi opettaa.
- mona
Tuossa tulivat narsismin piirteet varsin tyhjentävästi tiivistettynä!Uskon että tunnusmerkeistä on apua monille.Kiitokset kirjoittajalle=)!!!Voin olla jäävi sanomaan,mutta tuo litania sopii ko nenä päähän erääseen ihmiseen,jota en olisi tahtonut mistään hinnasta läheisieni elämään,,,mutta en sattuneesta syystä pysty puuttumaan asiaan.Toivon koko sydämestäni, että tilanne olisi ohi mahdollisimman pian!
- lisähuomio.
Narsistiset persoonallisuushäiriöt ja kristillisyys.
Narsistinen persoonallisuushäiriöinen voi ilmeisesti esittää tiettyyn rajaan asti uskovaista ja Jumalaa pelkääväistä hurskasta. Samaan aikaan narsisti epäilee usein koko Jumalan olemassaoloa. Narsistin on ilmeisestikin melkein mahdotonta uskoa sellaisiin asioihin kuin Jeesus Kristus, lunastus, syntien anteeksiantaminen. Ehkä nöyrtyminen Jumalan edessä pieneksi, syntiseksi, läpeensä vialliseksi ihmiseksi on liikaa narsistille? Onko jollakulla asiasta tarkempaa käsitystä? Tässä mielessä joskus tuntuu surulliselta narsistien tila, kun jos ei ole mitä katua eikä narsisti silloin tarvitse myöskään Kristusta, mutta surun tunteminen ei todellakaan tarkoita sitä, että ehdoin tahdoin täytyy jäädä narsistin kiusattavaksi. Vaikka puoliso olisi kuinka avulias ja ymmärtäväinen, niin ei hänen tarvitse jäädä säälistä narsistin luokse. Elämässä tulee vastaan monia asioita, joista voi tuntea surua, mutta ne kuuluvat elämään ja ne on vain vähitellen hyväksyttävä ja annettava olla sekä unohtua, kuten juuri tuo sääli narsistia kohtaan.- Minäkin uhri
Ei narsistit usko Jumalaan,vaan pilkkaavat heitä jotka ovat uskossa.Narsisti omasta mielestään niin täydellinen,ettei hänellä syntejä ole omallatunnolla.Kaikki muut ovat syntisiä,muttei hän.Hän ei tarvitse anteeksiantoa,kun hän ei omasta mielestä tee ikinä mitään väärää.En sääli narsistia,tunnen vaan raivoa ja vihaa häntä kohtaan.Kaiken valehteli,alisti,nöyryytti,petti lupauksensa,olin hälle vaan kynnysmatto,johon sai purkaa kaiken pahan,jonka itse oli aiheuttanut.Empaattisuutta ei ollenkaan,omien halujen ja tahtojen tyydyttäminen ensisijaista.Ei arvosta muita,hän ainoana hyvä ihminen tällä pallonpuoliskolla.En saa arvostusta,vaikka mitä tekisin hänen hyväkseen.
- juttua..
Useissa tiukkaoppisissa lahkoissa esiintyy juuri kuvaamiasi johtajia, joiden kanssa kukaan ei saisi olla erimieltä eikä kukaan saisi nousta heitä vastustamaankaan. Mahdollisesti heidän koko elämänsä keskittyy tehtävään esittää hyvää ja täydellistä uskovaista. Mikä saa heidät sitten sitoutumaan kaikin voimin juuri hengellisiin ryhmittymiin? Ilmeisesti halua kontrolloida ja tarpeen vaatiessa myös pelotella muita ihmisiä.
- tuokin!

Voi olla, että narsistit pilkkaa uskovaisia ja nauraa heidän katumukselleen, anteeksi pyytelyilleen, rukouksilleen. Ehkä narsisti voi pienen hetken tunnen syyllisyyttä, jos hänessä tavallaan kamppailee kaksi puolta: terve persoona sekä narsistisesti häiriintynyt persoona. Terve persoona pyrkii aika ajoin muistuttamaan narsistia kaikesta pahasta, mitä hän on tehnyt. Tuon terveen persoonan toiminta kuitenkin on paljon vaimeampaa kuin sellaisella henkilöllä, jolla ei ole korostuneita vahvoja narsistisia piirteitä. Joillakin narsisteilla ei ilmene juuri lainkaan minkäänlaista katumusta koskaan.
Narsisti ei siis ehkä kykene koskaan ottamaan vastaan Evankeliumin ilosanomaa syntien anteeksiantamisesta, eikä hän koskaan ehkä voi omistaa omakohtaisesti Jeesusta Kristusta. Sen voi nähdä surullisena asiana, sillä jos ihmisen ylpeys on niin suuri, että hän ei kykene polvistumaan edes Kristuksen edessä, niin ei kai siitä hyvää seuraa..Mutta missään tapauksessa ei pidä jäädä narsistin lähipiiriin, jos suinkin on mahdollisuus paeta. Narsistia ei saa käännytettyä aidosti uskovaiseksi ihmisvoimin, kyllä siihen tarvitaan Jumalaa.
Narsistin toiminta on todella häiriintynyttä. Usein narsisti toistaa samoja kaavoja ja toimii tietyllä tavalla kun on hänen mielestään aika mielistellä tai aika moittia. Sen pystyy ennakoimaan, sillä narsisti ei toimi tunteella vaan järjellä ja järkiperäisen toiminnan kaavat eivät kovin paljo vaihtele yhdellä ihmisellä. Narsistit jättävät jälkeensä paljon surua, jopa vuosikausiksi, mahdollisesti se siirtyy jopa sukupolvelta toiselle. Ajattelen, että anteeksi voi antaa ajan kuluessa mutta se ei tarkoita sitä, että välit enää palaisivat ennalleen. Usein narsisteilla on useampi uhri samaan aikaan, joten kun yksi unohtaa hänet, niin hän etsii sen tilalle uuden. Mitä vanhempi narsisti kyseessä, sen vaikeampi häntä on auttaa? - parantua!
Pohjakokemus voi olla monelle narsistille sellainen kokemus, että nyt täytyy katsoa peiliin. Minuuden rikkouduttua ihminen on kyllä varmasti ahdistunut ja yrittää epätoivoisesti alkaa kasata itseään uudestaan. Ilman asiantuntevaa apua kuitenkaan tuskin voi parantua. Jos narsisti on vuosikausia esittänyt lähipiirilleen toista kuin mitä oikeasti on, niin voi olla vaikaa saada uskottavuutensa takaisin. Narsisti jää pian työelämästä eläkkeelle, niin alkaa siinä ikää olla jo aika paljon mittarissa. Vanhat persoonallisuuden piirteet ei niin vain katoa ja kun on tottunut esittämään täydellistä kristittyä, niin hän joutuu silloin opettelemaan Jumalaan uskomisen ihan uudella tavalla. On tottakai hyvä, jos narsisti pystyy hyväksymään Kristuksen sovitustyön omalle kohdalleen, pyytämään aidosti anteeksi heiltä, joita on loukannut perheeltään, ystäviltään ja monilta muilta. Kaikkein raskain osa on kuitenkin puolisolla, joka on vuosikymmenien ajan uskonut siihen ihanaan ja täydelliseen kuvaan, minkä narsisti on itsestään antanut..Siihen tarvittaisiin tosiaan ihme, jos voisi vielä aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä yhteisen elämän. Kuitenkaan ei voi vaatia, että puolison tai muiden läheisten pitää jäädä siihen katselemaan, että muuttuuko se narsisti koettuaan suuren romahduksen vai eikö muutu.
- asia on tärkeä
tuokin! kirjoitti:
Voi olla, että narsistit pilkkaa uskovaisia ja nauraa heidän katumukselleen, anteeksi pyytelyilleen, rukouksilleen. Ehkä narsisti voi pienen hetken tunnen syyllisyyttä, jos hänessä tavallaan kamppailee kaksi puolta: terve persoona sekä narsistisesti häiriintynyt persoona. Terve persoona pyrkii aika ajoin muistuttamaan narsistia kaikesta pahasta, mitä hän on tehnyt. Tuon terveen persoonan toiminta kuitenkin on paljon vaimeampaa kuin sellaisella henkilöllä, jolla ei ole korostuneita vahvoja narsistisia piirteitä. Joillakin narsisteilla ei ilmene juuri lainkaan minkäänlaista katumusta koskaan.
Narsisti ei siis ehkä kykene koskaan ottamaan vastaan Evankeliumin ilosanomaa syntien anteeksiantamisesta, eikä hän koskaan ehkä voi omistaa omakohtaisesti Jeesusta Kristusta. Sen voi nähdä surullisena asiana, sillä jos ihmisen ylpeys on niin suuri, että hän ei kykene polvistumaan edes Kristuksen edessä, niin ei kai siitä hyvää seuraa..Mutta missään tapauksessa ei pidä jäädä narsistin lähipiiriin, jos suinkin on mahdollisuus paeta. Narsistia ei saa käännytettyä aidosti uskovaiseksi ihmisvoimin, kyllä siihen tarvitaan Jumalaa.
Narsistin toiminta on todella häiriintynyttä. Usein narsisti toistaa samoja kaavoja ja toimii tietyllä tavalla kun on hänen mielestään aika mielistellä tai aika moittia. Sen pystyy ennakoimaan, sillä narsisti ei toimi tunteella vaan järjellä ja järkiperäisen toiminnan kaavat eivät kovin paljo vaihtele yhdellä ihmisellä. Narsistit jättävät jälkeensä paljon surua, jopa vuosikausiksi, mahdollisesti se siirtyy jopa sukupolvelta toiselle. Ajattelen, että anteeksi voi antaa ajan kuluessa mutta se ei tarkoita sitä, että välit enää palaisivat ennalleen. Usein narsisteilla on useampi uhri samaan aikaan, joten kun yksi unohtaa hänet, niin hän etsii sen tilalle uuden. Mitä vanhempi narsisti kyseessä, sen vaikeampi häntä on auttaa?Ajattelinpa vain kysellä, että jos narsisti on uskossa, niin olisiko hyvä käydä kertomassa hänen seurakunnassaan omasta kokemuksestani narsistista? Siis että oman kokemukseni mukaan, uskossa oleva narsisti on narsisti. Ilmeisesti asia ei ole seurakunnassa paljastunut, koska narsisti siellä varmaankin edelleen käy. Itse sain narsistilta hänen perinteisiinsä kuuluvaa perheenjäsenten välistä kohtelua osakseni, vaikka en olekaan hänen perheensä jäsen, mutta kuulemani mukaan hänen perheessään käyttäydytään kuten hän itsekin käyttäytyy, ja hän ei ehkä kohtele seurakuntalaisiaan kuten perheenjäseniään. Ei kyllä huvittaisi kuulua hänen perheeseensä, ja tuohon seurakuntaankaan en kuulu. Olen vaan miettinyt, kun ei henkilön käytökseen oikein mitään tolkkua tunnu saavan, josko seurakunnassa asiointi auttaisi? Olisihan se ennenkaikkea valistustyötä, mitä seurakunnissa tunnutaan suosivan.
Niin, kyllä perhekulttuuri elää useammassa sukupolvessa, tai tässä tapauksessa ainakin kahdessa. - asia on tärkeä
asia on tärkeä kirjoitti:
Ajattelinpa vain kysellä, että jos narsisti on uskossa, niin olisiko hyvä käydä kertomassa hänen seurakunnassaan omasta kokemuksestani narsistista? Siis että oman kokemukseni mukaan, uskossa oleva narsisti on narsisti. Ilmeisesti asia ei ole seurakunnassa paljastunut, koska narsisti siellä varmaankin edelleen käy. Itse sain narsistilta hänen perinteisiinsä kuuluvaa perheenjäsenten välistä kohtelua osakseni, vaikka en olekaan hänen perheensä jäsen, mutta kuulemani mukaan hänen perheessään käyttäydytään kuten hän itsekin käyttäytyy, ja hän ei ehkä kohtele seurakuntalaisiaan kuten perheenjäseniään. Ei kyllä huvittaisi kuulua hänen perheeseensä, ja tuohon seurakuntaankaan en kuulu. Olen vaan miettinyt, kun ei henkilön käytökseen oikein mitään tolkkua tunnu saavan, josko seurakunnassa asiointi auttaisi? Olisihan se ennenkaikkea valistustyötä, mitä seurakunnissa tunnutaan suosivan.
Niin, kyllä perhekulttuuri elää useammassa sukupolvessa, tai tässä tapauksessa ainakin kahdessa.asiaa hetken mietittyäni tajuan, että tämä uskossa oleva narsisti on itsekin narsistin uhri. Hänen perheolosuhteensahan heijastelevat hänen käytöstään. Kun ei kai narsismi suoranaisesti periydy, vaan se on tod.näk. lapsuudenkodissa syntynyt vamma?
- Anonyymi
juttua.. kirjoitti:
Useissa tiukkaoppisissa lahkoissa esiintyy juuri kuvaamiasi johtajia, joiden kanssa kukaan ei saisi olla erimieltä eikä kukaan saisi nousta heitä vastustamaankaan. Mahdollisesti heidän koko elämänsä keskittyy tehtävään esittää hyvää ja täydellistä uskovaista. Mikä saa heidät sitten sitoutumaan kaikin voimin juuri hengellisiin ryhmittymiin? Ilmeisesti halua kontrolloida ja tarpeen vaatiessa myös pelotella muita ihmisiä.
Hengelliset ryhmät on heille suojapaikka siltävaralta jos henkinen hyväksikäyttö ja kuolemaauhmaajuutensa alkaisi paljastumaan kilpakosijoilleen.
- Narsistit kyykkyyn
Narsisti(vihamielinen) on todella katkera,sairaaloisen katkera kaikelle/kaikille mitä vastaan tulee.
Sen näkee joskus myös ihmisen kasvoilta,julma katse on suunnattu yleensä alaviistoon tai yläviistoon eikä silloin tee mieli vastaan kadulla kävellä.
Sitten sanoisin vielä varoituksena että narsistit viihtyy mainiosti esim.ravintolas,TV-medias senssipalstoilla,chatis ja netissä,ovat vielä erittäin taitavia käyttämään TV:n tuomaa mahdollisuutta hyväkseen:)
On vielä nainen ja erittäin paha sellainen.- ihme ja kumma
Ei narsisti/psykopaatti usko Jumalaan, koska hänhän on itse Jumala.
Hän on Keisari, joka kuvittelee ja usein myös onnistuu kusettamaan muita 6-0.
Se kenet itse tunnen kertoi kaikille sairastavansa syöpää ja eliaikaa oli kaksi
kuukautta. Keräsi sääliä ja ymmärrystä. Onneksi suurin osa nyt töissä tietää, että
keksi koko jutun. Muilla nyt hiukan vaikeuksia suhtautua tyyppiin.
Kaiken lisäksi työskentelee lasten kanssa ja kertoo heillekin mitä omituisempia tarinoita. - Gumma ja ihme
ihme ja kumma kirjoitti:
Ei narsisti/psykopaatti usko Jumalaan, koska hänhän on itse Jumala.
Hän on Keisari, joka kuvittelee ja usein myös onnistuu kusettamaan muita 6-0.
Se kenet itse tunnen kertoi kaikille sairastavansa syöpää ja eliaikaa oli kaksi
kuukautta. Keräsi sääliä ja ymmärrystä. Onneksi suurin osa nyt töissä tietää, että
keksi koko jutun. Muilla nyt hiukan vaikeuksia suhtautua tyyppiin.
Kaiken lisäksi työskentelee lasten kanssa ja kertoo heillekin mitä omituisempia tarinoita.etteikö vain olis sama tyyppi minkä mä tunnen?
- tai sitten ei
Gumma ja ihme kirjoitti:
etteikö vain olis sama tyyppi minkä mä tunnen?
Vaikea sanoa, kun en tiedä kuinka yleistä tuollainen on.
Ei tämä ole sen ainoa keksintö. - lasjkdflkajsldf
ihme ja kumma kirjoitti:
Ei narsisti/psykopaatti usko Jumalaan, koska hänhän on itse Jumala.
Hän on Keisari, joka kuvittelee ja usein myös onnistuu kusettamaan muita 6-0.
Se kenet itse tunnen kertoi kaikille sairastavansa syöpää ja eliaikaa oli kaksi
kuukautta. Keräsi sääliä ja ymmärrystä. Onneksi suurin osa nyt töissä tietää, että
keksi koko jutun. Muilla nyt hiukan vaikeuksia suhtautua tyyppiin.
Kaiken lisäksi työskentelee lasten kanssa ja kertoo heillekin mitä omituisempia tarinoita.olevasta suvusta. Yksikään heistä ei usko Jumalaan. Yksi lyöttäytyi seuraan ja esitti kiinnostunutta siihen asti kun koki hyötyvänsä. Pääsi esittämään hyvää ihmistä. Sitä kesti aikansa kunnes tyypin kärsivällisyys loppui. Sen jälkeen olikin yhtä raivoa ja kielsi kaiken.
- life is life
lasjkdflkajsldf kirjoitti:
olevasta suvusta. Yksikään heistä ei usko Jumalaan. Yksi lyöttäytyi seuraan ja esitti kiinnostunutta siihen asti kun koki hyötyvänsä. Pääsi esittämään hyvää ihmistä. Sitä kesti aikansa kunnes tyypin kärsivällisyys loppui. Sen jälkeen olikin yhtä raivoa ja kielsi kaiken.
Narsismi on periytyvää.
- sldkjfsdjk
life is life kirjoitti:
Narsismi on periytyvää.
fakta
- life is life
sldkjfsdjk kirjoitti:
fakta
Jossain määrin narsismi periytyy ikävä kyllä aina.
- Elämä on
Todella hyvä ja selkeä luettelo narsistin ominaisuuksista. -Voisin jokaiseen kohtaan liittää tilanteita omasta elämästäni narsistin kanssa yli 30 -vuotisen avioliittoni ajalta.
Irtautuminen ja tie vapauteen oli pitkä,mutta se kannatti ja viimeiset 14 vuotta "vapaudessa" elettyä elämää on tuntunut kuin ihmeellisen kauniilta unelta tai sadulta ;ei enää pelkoa,jännittämistä, turvattomuutta, epävarmuutta,syyllisyyttä, hyväksikäyttämistä,halventamista, mielen pahoittumista, sydämen särkymistä, elämänhaluttomuutta, väsymystä, alemmuudentunteita eikä väärää kiltteyttä,vaan saan olla kokonainen,arvokas ,ehjä ihminen ja voin iloita olemassaolostani.- Minäkin uhri
Toivottavasti minäkin pääsisin nopeasti eroon narsistista.Olen eronnut vuosia sitten,mutta vieläkin hän minun kimpussani.Paikkakunnan muutto on lähitulevaisuudessa edessä,pakko lähteä karkuun.Oma jaksamiseni on niin vaakalaudalla,etten jaksa tätä helvettiä enää kuin "pakollisen ajan".Osaan kyllä kuvitella jo,miltä tuntuu kun ei tarvitse pelätä,olla varuillaan jatkuvasti,alistua,jännittää yms asiat joita edellinen kirjoitti.Varmasti hieno tunne,kun pääsee tuosta helvetistä pois.Varmasti vie aikaa ennenkun toipuu täysin,on ollut pitkä ja tosi raskas taival narsistin kanssa.Pelkään vaan,että saa tietää muutostani .Jos saa tietää,seuraa varmasti minne muutan.Koetan tavaroitani sitten viedä jo etukäteen uuteen asuntooni,niin oikeasta muuttopäivästä tulisi helppo ja nopea.
- Narskuton elämä

Muista salata yhteystietosi maistraatissa ja hanki vaikka prepaid-puhelin, jos narsku häiriköi puhelimella.
Jos omistat auton, muista tehdä muutostasi ilmoitus Autorekisterikeskukseen ja pyytää sielläkin salaamaan yhteystietosi, muutenhan osoitteesi saa selville kysymällä, kun rekisterinumeron tietää.
Onnea uuteen ja parempaan elämään ilman narskuhaittoja. - Minäkin uhri
Narskuton elämä kirjoitti:
Muista salata yhteystietosi maistraatissa ja hanki vaikka prepaid-puhelin, jos narsku häiriköi puhelimella.
Jos omistat auton, muista tehdä muutostasi ilmoitus Autorekisterikeskukseen ja pyytää sielläkin salaamaan yhteystietosi, muutenhan osoitteesi saa selville kysymällä, kun rekisterinumeron tietää.
Onnea uuteen ja parempaan elämään ilman narskuhaittoja.Kiitos sinulle "Narskuton elämä" tiedoista.En olisi itse tajunnut ilmoittaa Autorekisterikeskukseen "salattuja yhteystietoja".En tiennyt,että sielläkin tiedot pysyvät salaisina,jos asiakas niin tahtoo.
Tietenkin hankin salaisen numeron ja salaan tietoni maistraatissa,se oli jo "tiedossa".
Jos todella hyvin käy,pääsen muuttamaan jo vuoden alussa.Mutta kuitenkin viimeistään ennen kesää.Olisin ikionnellinen,jos pääsisin mahdollisimman nopeasti pois täältä.Muutan kaupunkiin,jossa minulla läheisiä sukulaisia.Saan heiltä tukea ja voimaa jaksaa eteenpäin.Olen jo vuosia suunnitellut muuttoa sinne.Nyt vaan koetan elää päivän kerrallaan,vaikka tosi vaikeaa onkin.Joskus olen ajatellut onko elämälläni mitään järkeä,kun narsisti on vienyt minulta "mehut"elämästä.Mutta eiköhän tämä vielä iloksi muutu,kun pääsen "aloittamaan elämäni uudelleen". - Juuri niin !
Minäkin uhri kirjoitti:
Kiitos sinulle "Narskuton elämä" tiedoista.En olisi itse tajunnut ilmoittaa Autorekisterikeskukseen "salattuja yhteystietoja".En tiennyt,että sielläkin tiedot pysyvät salaisina,jos asiakas niin tahtoo.
Tietenkin hankin salaisen numeron ja salaan tietoni maistraatissa,se oli jo "tiedossa".
Jos todella hyvin käy,pääsen muuttamaan jo vuoden alussa.Mutta kuitenkin viimeistään ennen kesää.Olisin ikionnellinen,jos pääsisin mahdollisimman nopeasti pois täältä.Muutan kaupunkiin,jossa minulla läheisiä sukulaisia.Saan heiltä tukea ja voimaa jaksaa eteenpäin.Olen jo vuosia suunnitellut muuttoa sinne.Nyt vaan koetan elää päivän kerrallaan,vaikka tosi vaikeaa onkin.Joskus olen ajatellut onko elämälläni mitään järkeä,kun narsisti on vienyt minulta "mehut"elämästä.Mutta eiköhän tämä vielä iloksi muutu,kun pääsen "aloittamaan elämäni uudelleen".Minä kirjoitin Sinulle nimimerkillä "narskuton elämä" ja todella toivon, että pääset parempaan elämään kuin tähänastinen on ollut. Tiedän tasan tarkkaan tunteesi, sillä itselläni on takana vuosikymmenien kokemus elämästä narskuperheessä.
Mielenterveys on säilynyt - pidän itseäni aika vahvana luonteena. Sehän narskukiusaajaani ärsyttikin, kun en mukautunut hänen tahtoonsa ja hän teki lopulta vaikka mitä pahaa kiusatakseen minua. Terveydestä puheenollen, fyysinen terveyteni on saanut kolhuja elämänmittaisessa painissa narskun kanssa. Pääasia, että eroon on päästy. Vieläkin narsku yrittää käskyttää ja määräillä minua, mutta pidän sen verran hajurakoa, että kumpikin kuljemme omia teitämme.
Parhaiten menee silloin, kun pidät hänet riittävän loitolla ja yhteytietosi salattuina. Hienoa, jos sinulla on luotettavia ja hyväntahtoisia sukulaisia uudella asuinpaikkakunnalla. heiltä saat varasmati hyvää tukea. Voit mysö hakea ammattiauttajan tukea. Usein siitä on apua "pään selvittelyssä" ja uuden elämän rakentamisessa.
Oletko katsonut sivuja www.narsistienuhrientuki.info. Siellä paljon hyvää asiatietoa narskuista ja heidän aiheuttamistaan ongelmista sekä monipuolinen keskustelupalsta. - -sivusta-
Juuri niin ! kirjoitti:
Minä kirjoitin Sinulle nimimerkillä "narskuton elämä" ja todella toivon, että pääset parempaan elämään kuin tähänastinen on ollut. Tiedän tasan tarkkaan tunteesi, sillä itselläni on takana vuosikymmenien kokemus elämästä narskuperheessä.
Mielenterveys on säilynyt - pidän itseäni aika vahvana luonteena. Sehän narskukiusaajaani ärsyttikin, kun en mukautunut hänen tahtoonsa ja hän teki lopulta vaikka mitä pahaa kiusatakseen minua. Terveydestä puheenollen, fyysinen terveyteni on saanut kolhuja elämänmittaisessa painissa narskun kanssa. Pääasia, että eroon on päästy. Vieläkin narsku yrittää käskyttää ja määräillä minua, mutta pidän sen verran hajurakoa, että kumpikin kuljemme omia teitämme.
Parhaiten menee silloin, kun pidät hänet riittävän loitolla ja yhteytietosi salattuina. Hienoa, jos sinulla on luotettavia ja hyväntahtoisia sukulaisia uudella asuinpaikkakunnalla. heiltä saat varasmati hyvää tukea. Voit mysö hakea ammattiauttajan tukea. Usein siitä on apua "pään selvittelyssä" ja uuden elämän rakentamisessa.
Oletko katsonut sivuja www.narsistienuhrientuki.info. Siellä paljon hyvää asiatietoa narskuista ja heidän aiheuttamistaan ongelmista sekä monipuolinen keskustelupalsta.Hienoa, että mielenterveytesi on säilynyt! Aivan mahtavaa! Narskukiusaajat ovat aivan uskomatonta porukkaa valheineen. Ei voi kuin hämmästellä jälkikäteen, että niinkö se kaikki menikin.
Narskutkin jäävät usein kiinni valheistaan. Narskujen kanssa on varmaan mahdotonta olla hyvissä väleissä, jos he kiusaavat. Se miten narskukiusaaja voi periaatteessa rakentaa koko elämänsä muutaman ihmisen kiusaamista varten on uskomatonta. Narsku manipuoloi puolelleen helposti aika paljonkin porukkaa. Vaikka ystäväpiiri pienenisikin narskukiusaajan aikaansaannosten vuoksi, niin pienentyköön. Se on kuitenkin pienempi paha kuin se, että pitää edelleen ystävinä ja tuttavina sellaisia, jotka ovat halunneet kiusata mukana. Ne jotka ovat lähteneet kiusaamaan yhdessä narskun kanssa, eivät ole todellisia ystäviä. Riippuu tietysti siitä, mitä valheita narsku on heille syöttänyt, mutta periaatteessa ihan vain kiusaamisen nautinnon vuoksi kiusaamiseen mukaan lähteneet on hyvä unohtaa. Narskukiusaaja kiusaajineen voi oikein porukalla huijata niin paljon, esittää ystävää, tehdä paljon ikäviä asioita. Röyhkeyden huippuna se, kun narsku väittää viimeiseen asti, että ei ole tehnyt mitään väärää.
Joskus kiusatulle on parempi, että ei tiedäkään kaikkea mitä pahaa niin ihanina ja kiltteinä ystävinä esiintyneet ovatkaan tehneet. On helpompi jatkaa matkaa, taakseen vilkaisematta.
Voimia kaikille narskujen uhreille ja paljon onnea matkalle kohti omaa, hyvää ja itsenäistä elämää!!! Vaikka narskukin tarvitsee ehkä joitakin tuttavia, niin kiusattujen ei tarvitse hänen kanssaan olla missään tekemisissä. - Minäkin uhri
Juuri niin ! kirjoitti:
Minä kirjoitin Sinulle nimimerkillä "narskuton elämä" ja todella toivon, että pääset parempaan elämään kuin tähänastinen on ollut. Tiedän tasan tarkkaan tunteesi, sillä itselläni on takana vuosikymmenien kokemus elämästä narskuperheessä.
Mielenterveys on säilynyt - pidän itseäni aika vahvana luonteena. Sehän narskukiusaajaani ärsyttikin, kun en mukautunut hänen tahtoonsa ja hän teki lopulta vaikka mitä pahaa kiusatakseen minua. Terveydestä puheenollen, fyysinen terveyteni on saanut kolhuja elämänmittaisessa painissa narskun kanssa. Pääasia, että eroon on päästy. Vieläkin narsku yrittää käskyttää ja määräillä minua, mutta pidän sen verran hajurakoa, että kumpikin kuljemme omia teitämme.
Parhaiten menee silloin, kun pidät hänet riittävän loitolla ja yhteytietosi salattuina. Hienoa, jos sinulla on luotettavia ja hyväntahtoisia sukulaisia uudella asuinpaikkakunnalla. heiltä saat varasmati hyvää tukea. Voit mysö hakea ammattiauttajan tukea. Usein siitä on apua "pään selvittelyssä" ja uuden elämän rakentamisessa.
Oletko katsonut sivuja www.narsistienuhrientuki.info. Siellä paljon hyvää asiatietoa narskuista ja heidän aiheuttamistaan ongelmista sekä monipuolinen keskustelupalsta.Minulla myös 30 vuoden kokemus narsistista,exästäni.Minun mielenterveys petti,tuli masennus ja ahdistaa kovasti.Kun mainitsin exälleni,että hänen käyttäytymisensä takia putosin elämässäni pohjalle,nauroi ja sanoi,ettei hänestä voi johtua.Hänhän pitää itseään Jumalana,joka ei tee ikinä mitään väärää,eikä myönnä virheitään koskaan.Itse olen aina ollut liian kiltti,en halua riitaa kenenkään kanssa.Mutta minun mitta täyttyi nyt,en jaksa enää aina alistua hänen tahtoonsa ja uhkauksiinsa.
En ole vielä käynyt noilla sivuilla,mutta tietenkin käyn,kiitos tiedosta:)
Hienoa,että on vielä olemassa tsemppaavia "kanssasisaria":)
Vain toinen narsistin uhri todellakin voi ymmärtää mitä on elää narsistin vallan alla.
Kaikille narsistin uhreille kaukohali ja voimia jaksaa eteenpäin:) - Anonyymi
-sivusta- kirjoitti:
Hienoa, että mielenterveytesi on säilynyt! Aivan mahtavaa! Narskukiusaajat ovat aivan uskomatonta porukkaa valheineen. Ei voi kuin hämmästellä jälkikäteen, että niinkö se kaikki menikin.
Narskutkin jäävät usein kiinni valheistaan. Narskujen kanssa on varmaan mahdotonta olla hyvissä väleissä, jos he kiusaavat. Se miten narskukiusaaja voi periaatteessa rakentaa koko elämänsä muutaman ihmisen kiusaamista varten on uskomatonta. Narsku manipuoloi puolelleen helposti aika paljonkin porukkaa. Vaikka ystäväpiiri pienenisikin narskukiusaajan aikaansaannosten vuoksi, niin pienentyköön. Se on kuitenkin pienempi paha kuin se, että pitää edelleen ystävinä ja tuttavina sellaisia, jotka ovat halunneet kiusata mukana. Ne jotka ovat lähteneet kiusaamaan yhdessä narskun kanssa, eivät ole todellisia ystäviä. Riippuu tietysti siitä, mitä valheita narsku on heille syöttänyt, mutta periaatteessa ihan vain kiusaamisen nautinnon vuoksi kiusaamiseen mukaan lähteneet on hyvä unohtaa. Narskukiusaaja kiusaajineen voi oikein porukalla huijata niin paljon, esittää ystävää, tehdä paljon ikäviä asioita. Röyhkeyden huippuna se, kun narsku väittää viimeiseen asti, että ei ole tehnyt mitään väärää.
Joskus kiusatulle on parempi, että ei tiedäkään kaikkea mitä pahaa niin ihanina ja kiltteinä ystävinä esiintyneet ovatkaan tehneet. On helpompi jatkaa matkaa, taakseen vilkaisematta.
Voimia kaikille narskujen uhreille ja paljon onnea matkalle kohti omaa, hyvää ja itsenäistä elämää!!! Vaikka narskukin tarvitsee ehkä joitakin tuttavia, niin kiusattujen ei tarvitse hänen kanssaan olla missään tekemisissä.Epäorgaaninen kateellinen tyhjäpönttö joka kolisee aina eniten on narsku, siksi se reagoi trolleinensa adaptoitumalla.
- Narsut kyykkyyn!
ovat löytäneet tämän foorumin,merkit viittaavat siihen älkää missään tapauksessa kirjoittako niin että sinut tunnistetan.
täällä pelataan ihan samaa peliä kuin muissakin mediassa valitettavasti...narsut ovat suuttuneet näihin juttuihin aivan selvästi.- Anonyymi
Kuinkahan koronarokotukset ovat vaikuttaneet narssujen käyttäytymiseen.
- luhistuva
Kuvailit juuri täydellisesti puolisoni exän!
Mutta miten hemmetissä saa sosiaalitoimen tajuamaan, mikä se exä oikeasti on???
Onko pk-seudulla yhtään sosiaalitoimen ihmistä, joka tuntee riittävästi narsismia, eikä mene narsistin talutusnuorassa tätä tyydyttävään suuntaan meidän kaikkien muiden kustannuksella??? - Roosamaaria
Nainen vaikutti aluksi todella mukavalta. Hän oli hauska ja fiksu. Hän kertoi että häntä oli haukuttu ja sanottu ilkeäksi, hänet oli jätetty lukuisia kertoja. Kuuntelin ja lohdutin häntä. Hänen moraalittomuutensa ymmärtäminen oli joskus vaikeaa. Minusta oli ristiriitaista, että hän salli itsensä tehdä mitä vain mutta suhtautui vihamielisesti etenkin kaikkiin ulkomaalaisiin, hän ei hyväksynyt erilaisuutta muissa ihmisissä. Häntä piti kuunnella aina keskeyttämättä. Kun minä olisin vuorostani tarvinnut kuuntelijaa ja lohtua tunsin saavani kylmän suihkun kasvoilleni. Hän joko kuunteli ilmeettömästi mitään kommentoimatta tai kritisoi tunteitani. Hän saattoi laukaista päin naamaa että olin lihonut(en ole ollut koskaan lihava),näytin räjähtäneeltä tai tätimäiseltä. Itse hän ei kestänyt minkäänlaista kritiikkiä vaan raivostui suunnattomasti jos häntä oli arvosteltu esim. siitä, ettei hän lajittele roskia. Se ei kuulemma ollut hänen juttunsa. Hän vaati lapseltaan täydellisyyttä jo 7-vuotiaana kaikessa. Harvensin pikkuhiljaa tapaamisiani hänen kanssaan koska tunsin oloni kurjaksi ja ahdistuneeksi hänen seurassaan. Kerran sitten kerroin mitä hänestä ajattelen. Sen jälkeen hän ei ole edes tervehtinyt minua eikä ketään, kenet tunnen.
- hajalla
Nuo piirteet sopii kaikki aviomieheeni :(
Ja nyt minä olen masentunut ja sairastunut ahdistukseen. En ole kertonut lääkärilleni kotielämästäni paljon, koska koen niin suurta syyllisyyttä ja häpeää kun en jaksa. Ja en luota että kukaan uskoo jos kerron millainen mieheni on, koska hän osaa taitavasti kääntää syyn minuun.
Esim kun sanoin suhteen alkupuolella jättäväni hänet, niin hän itki ja viilteli itseään saaden minut tietty tuntemaan myötätuntoa ja jatkamaan suhdetta.
Aivan huomaamatta olen joutunut sen verkkoon ja nyt en tiedä kuinka pääsen pois :(- Minäkin uhri
Hei "hajalla".Sinun täytyy kertoa lääkärillesi enemmän kotielämästäsi,koska sitä kautta syyllisyytesi ja häpeäsi ennenpitkää laantuu ja lopulta katoaa kokonaan.Ja olisi hyvä kertoa totuus jollekin läheiselle ihmiselle.Puhuminen auttaa ja saat tukea sitä enemmän mitä enemmän puhut.Ymmärrän täysin sinua,olenhan ollut narsistin pauloissa 30 vuotta.Narsisti kyllä koettaa kaikkensa,että uhri pysyy vaikutuspiirissään.Jos ei muu auta niin rupeaa uhkailemaan.Eihän narsisti omaa omatuntoa,joten kääntää kaikki tekonsa,virheensä ja valehtelunsa toisen syyksi.Itse muutan paikkakuntaa ja sitten salaan tietoni.Sillä konstilla toivottavasti pääsen hänestä eroon.Narsistilta puuttuu empatiakyky toista kohtaan,mutta hänelle pitäis empatiaa tarjota yllinkyllin.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi ja jaksamista narsun kanssa tai mieluummin ilman narsua. - narskut on hirviöitä
Sinä pääset pois, kun vaan päätät lähteä pois. Kukaan Ei voi tehdä lähtöpäätöstä puolestasi. Ota yhteyttä vaikka kotiseutusi turvakotiin ja poistu uuteen elämään turvakodin avun kautta. Ei tarvitse olla pahoinpidelty tai hakattu, jotta voisi hakeutua turvakotiin. Sitäpaitsi elämä narsistin kanssa saman katon alla on henkistä pahoinpitelyä koko ajan.
Joten nyt päättäväisyyttä liikkeelle. Ensinnäkin, et puhu poistumissuunnistelmastasi mitään miehellesi. Ymmärräthän, että kysymyksessä on oma turvallisuutesi.
Todellakin, ota yhteyttä oman kotiseutusi turvakotiin ja kysele henkilökunnalta toimintaohjeita. He ovat
ihmissuhdealan ammattilaisia ja tuntevat tilanteet.
Kun pääset turvakotiin, ryhdyt järjestämään elämääsi: ota yhteys juristiin ja laita avioero vireille. Älä välitä materiaalisista arvoista, ne yleensä järjestyvät. Nyt on kyse sinun elämäsi ja terveytesi pelastamisesta.
Halvimmalla saat juridista apua viralliselta oikeusavustajalta. Katso osoitetiedot netistä.
Toivottavasti olet töissä ja sinulla on ns. omaa rahaa. Et ole siis miehesi rahatalouden armoilla.
Seuravaksi otat turvakodista yhteyttä kuntasi sosiaaliviranomaisiin ja pyydät järjestämään itsellesi vuokra-asunnon. Yleensä joka kunnasta löytyy kunnallisia vuokra-asuntoja. Jos on olemassa väkivallan uhkaa, hankit puolisoasi vastaan lähetymiskiellon poliisilta. Muutenkin poliisi neuvoo näissä lähetymiskieltoasioiden yksityiskohdissa, jos on tarvetta.
Jos teillä on alaikäisiä lapsia, pitää sopia huoltajuusjärjestelyistä, Juristit auttavat näissäkin asioissa, joskin huoltajuusjärjetelyt ovat usein aika hankalia aikaansaada molempia tyydyttävällä tavalla.
Jos uskot miehesi harrastavan puhelinhärintää, hanki prepaid-puhelin ja muutenkin muutossa salaa
yhteystietosi maistraatissa.
Jos tunnet itsesi väyneeksi, ylirasittuneeksi, uupuneeksi tai muuten voipuneeksi, käy lääkärissä aivan
avoimesti kertomassa tilanteestasi ja pyydä hieman sairauslomaa toipuaksesi. Melko varmasti saat vähän saikkua ja voit setviä asioitasi. Äläkä enää milloinkaan millään muotoa sorru miehesi koukutettavaksi. Kun lähdet, lähde kerralla, älä vilkuile taaksesi.
Päätä, että (tähänastinen) elämä narskun uhrina ja kiusauksen kohteena on nyt takanapäin.
Katso sivuja www.narsistienuhrientuki.info. Sieltä löytyy paljon hyvää ja käyttökelpoista tietoa narskuista ja narskun uhreista. Katso myös sivujen keskustelua. Sieltä löytyy varmaan kaltaisiasi tapauksia ja myös monipuolista vertaistukea.
Käy kirjastossa ja kysy kirjastovirkailijoilta ajankohtaisia narskukirjoja. Niitä on ilmestynyt viime vuosina useita, myös suomenkielellä. Lue niitä, jos et vielä "tiedä" tarpeeksi narskupaskiaisten tavoista.
Parempaa elämää Sinulle ja pane nyt vauhdilla toimeksi, niin saat oman eläsi hallintaan. - YksikinUhriOnLiikaa
narskut on hirviöitä kirjoitti:

Parempaa elämää Sinulle ja pane nyt vauhdilla toimeksi, niin saat oman eläsi hallintaan.Lähde, älä kerro siitä mitään etukäteen. Lähde, älä katso taaksesi, lähde, äläkä koskaan suostu palaamaan yhteen, vaikka sinulle luvattaisiin mitä tahansa.
- Risukasako
YksikinUhriOnLiikaa kirjoitti:
Lähde, älä kerro siitä mitään etukäteen. Lähde, älä katso taaksesi, lähde, äläkä koskaan suostu palaamaan yhteen, vaikka sinulle luvattaisiin mitä tahansa.
pari vuotta siitä ja olen nyt lukenut näitä narsistijuttuja netistä ja huomannut, että elin narsistin kanssa parhaat vuoteni elämästäni, josta hän koitti tehdä helvetin ja lähes onnistuikin siinä. Ystäväni karkoitti ja yrittipä manipuloida vanhempani ja minun välistä suhdettakin liki onnistuen siinäkin. On kuin avointa kirjaa olisi lukenut, kun netistä luin narsistin peruspiirteistä, sillä niin monta tuttua ominaispiirrettä sieltä löytyi.
Onneksi eroon hänestä pääsin ajoissa ja itsehän hän ei huomaa itsessään edelleenkään mitään vikaa. Nyt yritän rakentaa luottamusta uuteen ihmissuhteeseen pikkuhiljaa lyötynä lyttyyn, mutta siitä selvinneenä. Uskon, että jonain päivänä se aurinko vielä paistaa risukasaankin.
- lisäksi
Lisäksi:
- Rikkoo ihmisten rajoja.- hellu47
narsistisesta suhteesta jo vuosia sitten lähteneenä mietin vieläkin miten pystyy suojaamaan alaikäiset lapsensa narsistin vaikutuksilta. Hurmaava isä kun on mitä parhain silloin kun niin haluaa, ja osaa manipuloida lapset luokseen lupauksin ja painostamalla. Lasten oma harkintakyky ei vielä riitä erottamaan valheita, manipuolointia todesta ja aidosta. Kun sitten rajoitan tapaamisia, tulee lastenvalvojalta ihmettelyä miksi lapset eivät saa tavata isäänsä. Vastassa siis hurmaava narsisti, joka todella osaa hurmata yleensä naispuoliset sosiaalityöntekijät. Tässä tapauksessa siis äiti saamassa hankalan ja yhteistyökyvyttömän leiman lastensuojeluvalvojan silmissä.
Olisiko hyviä käytännön vinkkejä ? - möllerö
Voi helvata helvata!
Tämä on nyt sitten se narsismin lietsojien pyhä raamattu. Lopettakaa tuollainen lietsonta. Uskotteko todella että ko. listan avulla voitte selvittää kuka on narsisti ja kuka ei ?
Varmaan joka kohta ex-puolisossa tai puolisossa täsmää, kun omaa analyysiä tekee tunteellisessa tilanteessa
- j.o.k.u.
Rakas narskuseni fiksuna tänään:
( Mukava päivä, istuskellaan, juodaan kahvia ja jutellaan niitä näitä...Yht' äkkiä äijäni näyttää ärsyyntyvän jostain. )
Mies: " Kyllä minä sinut vielä saan aivopestyä. " ( voitonriemuisella äänellä )
minä: " Ensin sanot, että kelpaan tällaisenaan, niin miksi mun nyt yhtäkkiä pitäisikin muuttua..? "
Mies: "No niin minä tykkäänkin sinusta tuollaisena, eikä sun pidäkään muuttua, mutta haluankin vain, että olet sellainen mistä MINÄ tykkään...Miten sä oikein luulit? "
minä: ( mitä helvettiä... )Ota tatti suuhun vaan ja oo hiljaa narttu. Kyl se siitä.
MItä pidit eilisestä hesarin uutisesta, eikun toissapäiväisestä, siitä uskonlahkosta Otaniemessä, missä naisten kuulemma pitää herrotella miestään ja maata lattialla miehen edessä, osoittaakseen nöyryyttä?
Minusta se kuulostaa aika hauskalta ajatukselta. Tot, noin niiko j.o.k.u, kyykkyyn, ylös, kyykkyyn.
Ja minua voit tituleeraa tästä eteenpäin Herra temppuilijaksi ;)- j.o.k.u.
temppuilija kirjoitti:
Ota tatti suuhun vaan ja oo hiljaa narttu. Kyl se siitä.
MItä pidit eilisestä hesarin uutisesta, eikun toissapäiväisestä, siitä uskonlahkosta Otaniemessä, missä naisten kuulemma pitää herrotella miestään ja maata lattialla miehen edessä, osoittaakseen nöyryyttä?
Minusta se kuulostaa aika hauskalta ajatukselta. Tot, noin niiko j.o.k.u, kyykkyyn, ylös, kyykkyyn.
Ja minua voit tituleeraa tästä eteenpäin Herra temppuilijaksi ;)Minuahan ei äijät komentele. >;)
Kyllä tuo minun mieskin sen vielä joku kaunis päivä oivaltaa, jos ei oivalla niin ero tulee väistämättä. - j.o.k.u.
nam, sieniä. ::)
Pitkästä aikaa. j.o.k.u. kirjoitti:
Minuahan ei äijät komentele. >;)
Kyllä tuo minun mieskin sen vielä joku kaunis päivä oivaltaa, jos ei oivalla niin ero tulee väistämättä.Se on kai se persoonien välinen tasapaino, joka pitää löytyä parisuhteessa, että se voi toimia. Jos ei sitä edes siedettävällä tasolla ole, positiivista asennetta toiseen, jatkuva piikittely ja 'päällä' olo alkavat nakertamaan niitä terveitä narsistisia rakenteita ja jossain vaiheessa omanarvontunne romahtaa... ja sitten on kaksi vaihtoehtoa, joko kävellä tai alistua.
Mä olen optimisti sun suhteen. Eiköhän se sun äijä ymmärrä sun arvon ja toimi lopulta oikein parisuhteen kannalta. Tietty leikillinen piikittely, jos molemmat tietävät, että toinen kuitenkin pohjimmiltaan arvostaa toista ja näyttää sen sitten ehkä toisin, voisi sanoa, että sanat ja teot eivät kohtaa, mutta sillä hyvällä tavalla ... tietty luottamus pitää olla, että voi juttuja toiselle heitellä.- j.o.k.u.
temppuilija kirjoitti:
Se on kai se persoonien välinen tasapaino, joka pitää löytyä parisuhteessa, että se voi toimia. Jos ei sitä edes siedettävällä tasolla ole, positiivista asennetta toiseen, jatkuva piikittely ja 'päällä' olo alkavat nakertamaan niitä terveitä narsistisia rakenteita ja jossain vaiheessa omanarvontunne romahtaa... ja sitten on kaksi vaihtoehtoa, joko kävellä tai alistua.
Mä olen optimisti sun suhteen. Eiköhän se sun äijä ymmärrä sun arvon ja toimi lopulta oikein parisuhteen kannalta. Tietty leikillinen piikittely, jos molemmat tietävät, että toinen kuitenkin pohjimmiltaan arvostaa toista ja näyttää sen sitten ehkä toisin, voisi sanoa, että sanat ja teot eivät kohtaa, mutta sillä hyvällä tavalla ... tietty luottamus pitää olla, että voi juttuja toiselle heitellä.No tässä suhteessa on nyt kyllä tasapaino kaukana, kun miehellä on jo valmis lista päässään piirteistä, millainen minun pitäisi olla, ihan ulkonäöllisiä juttuja myöten.
( tai asioista, mitä en saisi ulkonäössäni muuttaa... )
Minun seurassani ei edes vaivaudu esittämään mukavaa, koska sokeakin näkee, etten sellaista ihmistä edes seuraani kaipaa...Saa siis rauhassa mesota ympäriinsä, haukkua, uhkailla ( yleensä muita ) jne. mikä tuntuukin olevan mieheni lempiharrastus. Siihen päälle vahingonilo ja sadistinen huumorintaju, joka ei takuulla jätä ketään kylmäksi, niin avot... :)
En usko, että paljon auttaa alkaa rakentamaan "tervettä parisuhdetta" tuollaisen kanssa.
Jonkunlainen kompromissi olisi kyllä hyvä...
Mutta enköhän minä jotain keksi...Mulla on tietty itsetutkiskelusta saatu etu puolellani. ;)
Huono vaan, että tyyppi tuntuu "lukevan ajatukseni"...Siihen ei ole vielä kukaan pystynyt. Että se siitä optimismista. Ainiin ja se, että susta tuntuu, että se lukee sun ajatuksia ... se tuntee sut ja on jo oppinut lukeen sun elekieltä ... itse ehkä vähän sekoittaisin pakkaa ;)
- j.o.k.u.
"kokeile vetää punanen irokeesi sen iloksi. "
Jollain vastaanlaisella tempauksella ajattelinkin ilahduttaa sen tässä joku päivä. :D
Tuntuu, ettei tarvitse kuin olla vähän eriävä mielipide jostain asiasta, niin sekin antaa aihetta erolla uhkailuun...Mutta kunhan vain höpöttää, ei se minua jätä. Tuskin edes haluaa, että muutun. Se on vain se narsismi mikä siellä huutelee.
http://www.youtube.com/watch?v=uEM1e-FepQA - j.o.k.u.
temppuilija kirjoitti:
Että se siitä optimismista. Ainiin ja se, että susta tuntuu, että se lukee sun ajatuksia ... se tuntee sut ja on jo oppinut lukeen sun elekieltä ... itse ehkä vähän sekoittaisin pakkaa ;)
Varmasti sekoitankin pakkaa...Mutta ei sitä nyt heti kannata kaikkia ässiä lyödä pyötään. ;)
No minun elekielestä on aika hankalaa tulkita mitään, kun ei ole paljon elekieltä mitä tulkita.
Jostain rivien välistä kai se on saanut minusta jotain henkilökohtaisia mietteitäni selville, joista ei ole tapana huudella ympäriinsä...Kumpikin tarkkailee toista paranoidisesti niinkuin jotain uhkaavaa vihollista, jonka odottaa hetkenä minä hyvänsä hyökkäävän niskaan.
Kieltämättä huvittavaa...No hauskaa on ja sehän se on pääasia. :) j.o.k.u. kirjoitti:
Varmasti sekoitankin pakkaa...Mutta ei sitä nyt heti kannata kaikkia ässiä lyödä pyötään. ;)
No minun elekielestä on aika hankalaa tulkita mitään, kun ei ole paljon elekieltä mitä tulkita.
Jostain rivien välistä kai se on saanut minusta jotain henkilökohtaisia mietteitäni selville, joista ei ole tapana huudella ympäriinsä...Kumpikin tarkkailee toista paranoidisesti niinkuin jotain uhkaavaa vihollista, jonka odottaa hetkenä minä hyvänsä hyökkäävän niskaan.
Kieltämättä huvittavaa...No hauskaa on ja sehän se on pääasia. :)Se on se naisen valta ... se on pirullinen juttu miehelle hyväksyä. Taistelemme sitä vastaan yhtenä äijärintamana, toisiamme tukien ja samalla alitajuisesti tiedostaen voimattomuutemme, pelin lopputulos on toivoton ... paitsi ne 2% ... mutta ilman miehiä naisetkaan ei lopulta ole mitään.
- Ruutiukko
j.o.k.u. kirjoitti:
"kokeile vetää punanen irokeesi sen iloksi. "
Jollain vastaanlaisella tempauksella ajattelinkin ilahduttaa sen tässä joku päivä. :D
Tuntuu, ettei tarvitse kuin olla vähän eriävä mielipide jostain asiasta, niin sekin antaa aihetta erolla uhkailuun...Mutta kunhan vain höpöttää, ei se minua jätä. Tuskin edes haluaa, että muutun. Se on vain se narsismi mikä siellä huutelee.
http://www.youtube.com/watch?v=uEM1e-FepQAMinua kans uhkailtiin erolla (avioerolla) jo pari kk häiden jälkeen kun ekat riidat tuli kuvioihin.
Meinas että avioeropaperit on äitinsä tykönä odottamassa!
Tiesin jo alusta että paskaa puhuu ja suurentelee - Ruutiukko
temppuilija kirjoitti:
Se on se naisen valta ... se on pirullinen juttu miehelle hyväksyä. Taistelemme sitä vastaan yhtenä äijärintamana, toisiamme tukien ja samalla alitajuisesti tiedostaen voimattomuutemme, pelin lopputulos on toivoton ... paitsi ne 2% ... mutta ilman miehiä naisetkaan ei lopulta ole mitään.
Höpöhöpö, akkavaltaa vastaan taistellaan eikä anneta periksi. Harmi että jopa lastensuojelut ym. ovat täynnä akkoja nykyään jotka pitävät puoliaan ja vetävät yhtä köyttä, mies jää aina häviäjäksi.
- Ruutiukko
j.o.k.u. kirjoitti:
Minuahan ei äijät komentele. >;)
Kyllä tuo minun mieskin sen vielä joku kaunis päivä oivaltaa, jos ei oivalla niin ero tulee väistämättä.Eikä minua akat.
Enää. 10v ajan ovat sitä tehneet, ei mitään omaa tahtoa. Mutta ei enää....
Ugh olen puhunut. - Ruutiukko
j.o.k.u. kirjoitti:
Minuahan ei äijät komentele. >;)
Kyllä tuo minun mieskin sen vielä joku kaunis päivä oivaltaa, jos ei oivalla niin ero tulee väistämättä.Eikä minua akat. Ei enää. Ikinä.
- Anonyymi
j.o.k.u. kirjoitti:
Varmasti sekoitankin pakkaa...Mutta ei sitä nyt heti kannata kaikkia ässiä lyödä pyötään. ;)
No minun elekielestä on aika hankalaa tulkita mitään, kun ei ole paljon elekieltä mitä tulkita.
Jostain rivien välistä kai se on saanut minusta jotain henkilökohtaisia mietteitäni selville, joista ei ole tapana huudella ympäriinsä...Kumpikin tarkkailee toista paranoidisesti niinkuin jotain uhkaavaa vihollista, jonka odottaa hetkenä minä hyvänsä hyökkäävän niskaan.
Kieltämättä huvittavaa...No hauskaa on ja sehän se on pääasia. :)Terve, Moktar
- Anonyymi
j.o.k.u. kirjoitti:
Varmasti sekoitankin pakkaa...Mutta ei sitä nyt heti kannata kaikkia ässiä lyödä pyötään. ;)
No minun elekielestä on aika hankalaa tulkita mitään, kun ei ole paljon elekieltä mitä tulkita.
Jostain rivien välistä kai se on saanut minusta jotain henkilökohtaisia mietteitäni selville, joista ei ole tapana huudella ympäriinsä...Kumpikin tarkkailee toista paranoidisesti niinkuin jotain uhkaavaa vihollista, jonka odottaa hetkenä minä hyvänsä hyökkäävän niskaan.
Kieltämättä huvittavaa...No hauskaa on ja sehän se on pääasia. :)He gravisevat silleen niinku.
- Ruutiukko
MEIDÄN EMÄNTÄ 95 % :sti...........
Hänen rahat hänen rahoja, minun rahat MEIDÄN rahoja.
Pyrki vieroittamaan minut perheestä ja sukulaisista.
Valehtelee, minusta sanoo etten tee muuta kuin valehtelen.
ynnä muuta ynnä muuta
Voi jumalauta miten ihminen on kestänyt tätä n.10 vuotta. Sama aika eteenpäin niin verisuoni katkeais päästä. - Anonyymi
Tunnistin Moktar.Gubta - trollin tuosta.
Maahanmuuttopalstan diktaattorina toimii nykyään. - Anonyymi
Yksi pointti kannattaa muistaa narsistin diagnoosista eli narsistin diagnoosiin ei riitä 1-4 tuntomerkkiä vaan pitää olla useita eri tuntomerkkejä ennenkuin psykiatri diagnosoi narsistiksi.
Esim henkistä väkivaltaa harjoittavat sekä fyysistäkin ja itsekeskeisiä.- Anonyymi
Narsisti ei hae sitä diagnoosia vaan ajaa uhrinsa hakemaan diagnoosia. No, tulipa selväksi että ainakaan tämä uhri tässä ei ole se narsisti. Traumaterapiassa narsun takia.
- Anonyymi
Moktar.Gubta maahanmuuttopalsta.
- Anonyymi
Tunnistin tuosta listasta monta kohtaa jotka sopivat itseeni. Joskus mietinkin, olenkohan narsisti.
Kuinka pystyn muuttumaan? - Anonyymi
Tämä kannattaa lukea, ihan vaan yleissivistyksen kartuttamisen vuoksi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9973283/rautalankakauppiaan-uskottavuuden-salto-mortale#comment-95428788
SUOSITTELEN!
Moktar/Valkku multinikkinarsisti tuhoaa keskustelut.- Anonyymi
Luin. Oksettava tyyppi on.
- Anonyymi
Hyvä listaus.
- Anonyymi
Alkuperäisen kirjoittajan teksti on kuin omasta elämästäni , voi sanoa miltein täydellinen kopio.Hän ei anna mitään,ainoastaan tunnen olevani hyväksikäytettävä.Kuitenkin hän osaa näytellä sitä hyvää puolta itsestään ilmeisesti tarvittaessa.Nyt rupeaa järki jo toimimaan pikku hiljaa (vaikka tunteet sotkevat asiaa koko ajan) ja olen ruvennut olemaan itsenäinen.Olen sen hänellekin sanonut että olen muuttunut enkä esim.ole itkenyt (niinkuin alkuvaiheessa) hänen vuoksi aikoihin. Hän oli vain hiljaa. Puhuin rauhallisesti ja suoraan-kaiken. Koko ajan hän oli hiljaa.
Seuraavana päivänä jo äksyili mitä pienimmistä asioista ja huusi. Yritin olla rauhallinen. Hän selvästi provosoi minua.Toivon ylhäältä voimia että pääsisin hänestä kokonaan eroon. - Anonyymi
Kun narsismi ottaa vallan, ei muuta ihmisellä ole kuin multinikkeily.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14721618/mattiko-trollina
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273233/winkkarin-lopullinen-hauta---edes-jalkilypsy-ei-tuo-sita-kaivattua-varallisuutta#comment-126625095
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768