Maanpuolustus on sotaa. Niin yksinkertaista se on. Sota on tappamista. Siinä toinen kylmä totuus. Tappaminen taas on väärin, eikä sitä oikeuta mikään retoriikka ja siksipä on myös sota väärin. Ihmisiä ei saa tappaa, eikä mikään asia oikeuta moisen väkivallan käyttöä, mitä sodassa harjoitetaan. Isäni isä oli kyllä sotimassa, joten asia on läheinen, mutta ajattelevana ja ennenkaikkea moraalisena ihmisenä olen oppinut arvostamaan elämää, kunnioittamaan ihmisten itsemääräämisoikeutta ja tuomitsemaan näitä perusperiaatteita rikkovan toiminnan. Sota ei ole koskaan tuonut muassaan mitään hyvää eikä siitä ole mitään hyvää sanottavaa. Menkää itseenne nostalgikot ja murhaamisen ihailijat. Montako uhria vielä maailmassa vaaditaan, ennen kuin rähmäiset silmänne aukeavat!?!?
RAUHA!
jääkarhu69
171008
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
On kukkahattutätejä.... ja nyt myös kukkahattusetiä.
Maanpuolustus ei ole sotaa. Maanpuolustuksella mahdollistetaan juuri sen yksilönkin itsemääräämisoikeuden säilyminen. Omaa puolustetaan eläinten kesken usein yksin, ihminen laumaeläimena puolusti ensin klaaneittain ja nykyään lähinnä valtioittain.
Sota on tuonut paljonkin hyvää. Hyvänä esimerkkinä Suomen teollisuus, joka ei varmasti olisi näin korkealla tasolla ilman sotia!
Kuolema on erittäin luonnollinen asia. Väkivaltainen kuolema myös.
Puolustusministeriö tai sotaministeriö, ei mitään eroa. Aseellista pullistelua yhtä kaikki. Ja mitä tulee maanpuolustukseen ja yksilönvapauteen, niin eihän niitä voi samaan lauseeseen mahduttaakaan. Mitä yksilönvapautta se sellainen on, että nuoret miehet vankilatuomion uhalla pakotetaan pusikoihin ryömimään?? Vapaushan on sitä, että voi valita.
Vielä naurettavampi väittämä on, että sodasta olisi seurannut jotain hyvää. Pakko myöntää, että joitan lieveilmiöitä olisi esimerkiksi Suomelle seurannut NL:n miehityksestä, muttei mitään verrattuna niihin tuhansiin menetettyihin elämiin. Teollisuuden elinvoimaisuus taas ei ole mikään absoluuttisten uhrauksien arvoinen päämäärä.
Kuolema on luonnollinen, mutta sitä ei tule houkutella kylään, vaan kutsua noutamaan ainoastaan kun elämästä on saatu irti sen paras anti. Tätä antia ei juoksuhaudoista löydy, eikä tappokoneista tihku!
Suomen puolustusvoimien tarkoitus on toimia ennaltaehkäisevästi. Elämme valitettavasti pahassa maailmassa, jossa on sotia.
Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 1939, me suomalaiset emme haluneet sotaa. Neuvostoliitto aliarvioi silloin pahasti Suomen puolustuskyvyn, varsinkin puolustustahdon. Valitettavasti, jos he olisivat tienneet kuinka kovan vastuksen Suomi tarjoaa, niin ehkä olisi vältetty koko sota.
Suomen puolustusvoimien tarkoitus on olla niin vahva ja uskottava, että kynnys hyökätä Suomeen on niin suuri, että sitä ei toteuteta.
Tiedätkö mitä Baltian maissa tapahtui 1940-luvulla ja sen jälkeen ? Jutteleppa tavallisten Baltialaisten kanssa. Miltä tuntuu, kun maa on miehitetty. Kun sukulaisia teloitetaan, lähetetään vankileireille kuolemaan. Kun omat rakkaat kodit ja maat tuhotaan.
Suomea ei onneksi miehitetty. Mutta kyllä meilläkin tapahtui. Inkeriläisiä orpolapsia oli sijoitettu suomalaisiin perheisiin, noin 200 lasta revittiin pakolla omista perheistä, ja lähetettiin Neuvostoliittoon.
Suomessa asuvia inkeriläisiä pakotettiin Neuvostoliittoon, Suomen sisäministeri oli luvannut 25 000 mk ilmiantopalkkion heistä.
Jopa suomen kansalaisia toimitettiin Neuvostoliittoon, ja vankileireihin.
Tiedätkö, mikä kohtalo ihmisillä oli, kun he oli "luovutettu" Neuvostoliittoon ?
Osa teloitettiin suoraan, monet lähetettiin vankileireille 10-25 vuodeksi. Vankileireillä monet kuolivat nälkään, tauteihin tai teloitettiin.
Jos Suomi olisi miehitetty, meidän kohtalomme olisi ollut pahempi kuin Baltian maiden, kosto olisi ollut kovempi, koska olimme rohjenneet sotia ankarasti Neuvostoliittoa vastaan. Silloin oli Stalinilla valta, tämän seurauksena yli 20 miljoona ihmistä tapettiin.
Ihmeen ansioista Suomi torjui tämän hirmuhallitsijan masinoiman hyökkäyksen.
Ei yksikään sodan kokenut, sotaveteraani tai sodan aikana elänyt ihannoi sotaa, kyllä he ovat kaikki sitä mieltä, että ei enää koskaan sotaa.
Meidän pitää tehdä kaikkemme, että maamme ei koskaan enää joudu hyökkäyksen kohteeksi.
Joo, muistetaanpa esim. Tanska kesällä -40, vain pari - kolme kuukautta Talvisodan jälkeen.
Ja sitten niille kävi vielä niin kultasesti ettei ne joutunu edes sotimaan!
Mutta - pitää tietää kenelle antautuu!
Ja siitä huolimatta saattaa joutua tappelemaan - vähän erivärisessä univormussa - vähän säälimättömimpien komentajien alaisuudessa.
Tai koko porukka voi joutua siirretyksi Siperiaan - niinkuin veljemme tsetsheenit.
Ei voi olla koskaan varma hehee!
Mietiskeleepi pohojalaanen reservin yliluutnantti
jokainen ihminen voisi ottaa sen kollektiivisen vastuun ettei missään maassa päästetä aseteollisuudelle huoraavia poliitikkoja johtoasemiin. Siellähän ne nytkin kuiskii ihmisten korviin, rakentaa korruption verkkoa ja pistää armeijapojut tekemään likaiset duunit "kansallisen edun nimessä".
Sitä se on ollut jo faaraoiden ajoista viime maailmansotaan asti ja sama homma jatkuu. Että aika vitun turha pullistella tuolla maanpuolustuksella.
" viime maailmansotaan asti.... .... Että aika vitun turha pullistella tuolla maanpuolustuksella ....."
Viittasit viime sotiin, maanpuolustuksen turhuuteen sekä samaan hengenvetoon aseteollisuuteen sekä korruptioon....
Pari kysymystä:
1. Viittasit viime sotiin ja "kansalliseen etuun". Esimerkiksi talvisota; miksi pidät sitä turhana ja jotenkin "kansallisen edun" vastaisena?.
2. Viittaat sen aikaiseen korruptioon, voitko esittää jonkin lähteen väitteesi tueksi?.
3. Mikä on historian numerosi siellä yläasteella?. Arvaan että se ei ole kaksinen joten ohessa linkki aakkosten alkuun, aloitahan siitä...
http://www.koulukanava.fi/historia/ww2/talvisot/
...on paras tae rauhalle, ainakin mitä Suomen goepoliittiseen asemaan tulee. Asepalveluksen suorittamatta jättäminen Suomessa on mitä pahinta halveksuntaa ihmisyyttä vastaan.
Olet oikeassa.
... on Suomi voimissaan, voi vihollisen verellä peittää maan!
"Maanpuolustus on sotaa"?
Sotilaallisen manpuolustuksen lisäksi maanpuolustus käsittää myös ulkopolitiikan. Järkevän ulkopolitiikan toteuttaminen on vähintään yhtä merkittävä osa maanpuolustusta kuin sotilaallinen maanpuolustuskin, etenkin näin rauhan aikana. Asioita voi yrittää yksinkertaistaa sinun tapaasi ja todeta että maanpuolustus on tappamista. No, tälläkin hetkellä maanpuolustustyötä tekee tuhansia ihmisiä Suomessa, tappamisen kanssa heidän tämän päivän työpanoksellaan ei ole juurikaan tekemistä.
Minäkin arvostan elämää. Arvostan vain omaa ja läheisteni elämää hitusen enemmän kuin sen, joka ne yrittää riistää. Siinä ei juuri ole nostalgiaa eikä murhaamisen ihailua.
Joku voi unelmoida täydellisestä maailmasta, missä kaikki laskevat aseensa pysyvästi. Eikä siinä ole mitään väärää. Kovin realistista se ei ole.
Maanpuolustus voidaan mieltää osaksi ulkopolitiikkaa, mutta ulkopolitiikka ei ole osa maanpuolustusta. Se on oma itsenäinen kokonaisuutensa. Asiat tulee hoitaa neuvottelemalla ja sitä on politiikka. Sota on politiikan jatke, sairas elin, joka tulisi amputoida.
Kaikki ne surkimukset, jotka työskentelevät maanpuolustuksen parissa ovat tappokoneiston rattaita, myönsivät sitä tai eivät. Maailmanhistoria on täynnä ihmisiä, jotka kieltävät vastuunsa ja sysäävät sen toisille. Voi heitä! Itse haluan elää silmät avoinna ja tiedostavia eettisiä valintoja tehden, enkä hyväksy vähempää muilta!
Puhut vielä ihmisistä, jotka haluavat riistää läheistesi elämän ja joita tulee puolustaa. Kiva. Mutta kaikkiallahan sotaa perustellaan samoin. Välttämättömyytenä ja pakon sanelemana, ainoana vaihtoehtona, Lebensraum. Etnisyys. Voi voi... Ja täydellinen maailmahan on aivan käden ulottuvilla, kun vain jotkut lakkaisivat ajattelemasta kuin sinä, että virta vie ja jottei huku on uitava mukana. Säälittävää.
... teen mä kaiken hullusti, ehk eestä maan ja kuninkaan on kuolla selvempi!
"Ja täydellinen maailmahan on aivan käden ulottuvilla"
"Itse haluan elää silmät avoinna ja tiedostavia eettisiä valintoja tehden, enkä hyväksy vähempää muilta"
http://www.sipri.se/
Lukaisehan läpi oheisen linkin anti (ota ensin pois nenältä ne ruusunpunaiset lasit) ja palataan sitten siihen käden ulottuvilla olevaan täydelliseen maailmaan. Sinuna Mr Jääkarhu69 en paljon puhuisi silmien avoinna pitämisestä; etkö todellakaan lue uutisia maailman tapahtumista puhuessasi sormia napsauttaen vaihdettavasta ajatustavasta ja sitä seuraavasta "täydellisestä maailmasta". Sorry vaan, kuulostaa aivan lainaukselle Vartiotorni-lehdestä, oletko ehkä Jehovantodistaja?
Niin tai näin, valtaosa suomalaisista, ja maailmanlaajuisestikin, kuitenkin valitsee eettisten ja tiedostavien valintojen sijaan turvallisuutta ja jatkuvuutta jota nykyinenkin "tappokoneisto" tarjoaa oleellisesti enemmän kuin pään pensaaseen työntävä yltiöpasifismisi kykenee tarjoamaan. Suosittelen vaikka parin Turun Sanomien irtonumeron ostamista ja läpilukemista ajatuksella, saattaapi maailmankuvasi realisoitua...
Seuraavaksi Sinun kannattaa ehdottomasti mennä Tshetseniaan kertomaan venäläisille sotilaille tämä, he eivät ehkä ole sitä tulleet ajatelleeksi. Kun saat venäläiset poistumaan Tshetseniasta ja vielä lupaamaan, että eivät koskaan enää tartu aseeseen voitkin seuraavaksi mennä Irakiin valistamaan amerikkalaisia sotilaita. Sen jälkeen voisit käydä tekemässä rauhan vaikka Israelin ja palestiinalaisten välillä. Helppo homma, sanot vaan kaikille sotilaille että he ovat vastuuttomia surkimuksia.
ole mikään sotahullu, mutta mielestäni olet kuitenkin väärässä, kun luulet ettei sota ole koskaan tuonut muassaan mitään hyvää. Voisin luetella kuitenkin muutamia hyviä asioita.
1.Suomen itsenäisyys=hyvä asia, sotimalla saavutettu ja säilytetty.
2.Maailman ja ihmisen teknillinen kehitys=hyvä asia. Sodat ovat vieneet kehitystä aina eteenpäin. Useimmat suurimmista keksinnöistä ovat alkuaan sotilaskäyttöön kehitettyjä.
Voisi lopuksi todeta, että sukulaisemme simpanssit ja gorillat eivät ole sotineet, mutta eivät pahemmin kehittyneetkään.
Ei nyt tietenkään saa unohtaa että sota on tietenkin julmaa ja hirveää kun se kohdalle sattuu, eikä sitä kukaan tietenkään toivo, mutta totuuden nimessä halusin mainita nuo faktat.
se noin on. Ilman sotia istuisimme vielä puissa ja söisimme banaaneja serkujemme kanssa. Ehkä psitiivistakin joidenkin mielestä.
Olet oikeassa tappamisen suhteen.
Eräs kotipitäjäni veteraani itki vielä 50 vuoden jälkeenkin kun Raatteen tiellä oli mottia purkamassa ja ystävällinen, vilpitön venäläinen kapteeni ratsunsa selässä rukoili aseettomana motin purkajia päästämään hänet selustaan. Siitä huolimatta sekin kapteeni piti ampua, vaikka syvästi uskovainen pohjalainen sai ikuisen vamman sieluunsa.
Jos niihin raskaisiin tehtäviin vielä joskus joudumme, niin laki on sama:
a) meiltä ei kysytä haluammeko tappaa
b) naapuri yrittää meitä keskeytymättä hengiltä kaikin käytettävissä olevin keinoin. siihen voi vastata vain yhdellä tavalla: ampua jokainen liikkuva sotilas vastapuolella ja varmistaa liikkumattomatkin etteivät näyttele kuollutta
c) parin kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä etulinjavuorokaudesta emme ole enää samoja miehiä, emme enää ajattele samalla tavalla, emmekä koskaan enää palaudu samanlaisiksi kuin ennen sinne menoa
Rauhanajan maanpuolustusta on esimerkiksi olla luonnollinen ja ystävällinen kaikkiin ilmansuuntiin täysin riippumatta mitä mieltä siellä milloinkin mistäkin asiasta ollaan ja mitä järjestelmää siellä kannatetaan. Tällä ei ole mitään tekemistä sodan kanssa, mutta se osaltaan nostaa siihen ryhtymisen kynnystä samalla tavalla kuin jatkuva varustautuminen, kouluttautuminen ja joukkojen kehittäminen sodan varalta, myös kaikkein epätodennäköisimmän skenaarion varalta = sen varalta että taas joku kaunis päivä olemme yksin, ilman yhdenkään ranskalaisen tai muun "luoettavan" Nato - kumppanin tukea.
Jos voin mainita joitakin sellaisia asioita, mitkä parhaiten alentaa sodan syttymisen kynnystä niin kyllä niitä on kaikenlaisen aseistariisumisen hössöttäminen, naapurin apuun turvautuminen ja "yleisinhimillisiin" höpinöihin luottaminen (vrt. "pohjoismaisen demokratian" oikeutus ja koskemattomuus syksyllä -39")
Mietiskeleepi pohojalaanen yliluutnantti