Aikaisemmin autisti meni reippaasti aamulla taksiin, käveli itsenäisesti mutta hiljaa muitten perässä, otti mallia muista....
Nyt poika 15-vuotias, varvasluun murtuma haitannut koko kesän liikkumista. Ei ole pystynyt liikkumaan kuin parin metrin matkoja. Keppien käyttö oli hankalaa, joten kädestä tukeminen auttoi liikkumaan. Nyt varvasluun jo parannuttua haluaa että pidetään edelleen kädestä kävellessä, sitten kävelee tosi lujaa ja reippaasti. Pyytää jopa silmälasien päähän laittamiseen toisen kosketuksen laittaakseen ne päähänsä. Kaikkeen muuhunkin toimintaan pyytää ns. luvan....Aamulla ei nyt mene taksille itse niinkuin ennen, menee ulos ja laittaa pyydettäessä oven kiinni ja jää odottamaan oven ulkopuolelle. Lähtee sitten kävelemään kyllä jos menen kehottamaan tai vähän pökkäämään liikkeelle.
Olisiko tämä murrosiässä autisteilla esiintyvää toiminnan katkeilua ja oman vartalon yms. muuttumisesta johtuvaa ihmettelyä. Vai pelkästään tottui siihen, että ei pysty kävelemään kipeällä jalalla, ja tarvitsee nyt edelleen kosketusta kävelläkseen. Liikkeellelähtö hankalaa, epävarmaa, mutta sitten ku mennään, mennään eikä meinata.
Taksi on nyt alannut peruuttamaan auton pihaan, ei aja enää etuperin. Aukaisee vaan nyt oven. Mutta en tiedä, minusta pitäisi ajaa etuperin ja kutsua niinkuin tähänkin asti poikaa kyytiin. Tai sitten tulla ja ottaa kädestä kiinni. Jotenkin vaan tuntuu pahalta, että poika jätetään yksin hämillään ja ihmeissään odottamaan. se varmaan ohi pian menee, niinkuin tähän asti muutenkin aina ns. vaiheet, jolloin joku asia tai tekeminen pitää olla tietyllä lailla. Esim. jokin aika sitten kaikki kaappien ovet piti olla sepposen selällään, vaikka aikaisemmin ne piti olla välttämättä kiinni. Nyt ne ovat taas muuten kiinni, paitsi vessan ja tiskikaapin ovet.
Nyt poika 15-vuotias, varvasluun murtuma haitannut koko kesän liikkumista. Ei ole pystynyt liikkumaan kuin parin metrin matkoja. Keppien käyttö oli hankalaa, joten kädestä tukeminen auttoi liikkumaan. Nyt varvasluun jo parannuttua haluaa että pidetään edelleen kädestä kävellessä, sitten kävelee tosi lujaa ja reippaasti. Pyytää jopa silmälasien päähän laittamiseen toisen kosketuksen laittaakseen ne päähänsä. Kaikkeen muuhunkin toimintaan pyytää ns. luvan....Aamulla ei nyt mene taksille itse niinkuin ennen, menee ulos ja laittaa pyydettäessä oven kiinni ja jää odottamaan oven ulkopuolelle. Lähtee sitten kävelemään kyllä jos menen kehottamaan tai vähän pökkäämään liikkeelle.
Olisiko tämä murrosiässä autisteilla esiintyvää toiminnan katkeilua ja oman vartalon yms. muuttumisesta johtuvaa ihmettelyä. Vai pelkästään tottui siihen, että ei pysty kävelemään kipeällä jalalla, ja tarvitsee nyt edelleen kosketusta kävelläkseen. Liikkeellelähtö hankalaa, epävarmaa, mutta sitten ku mennään, mennään eikä meinata.
Taksi on nyt alannut peruuttamaan auton pihaan, ei aja enää etuperin. Aukaisee vaan nyt oven. Mutta en tiedä, minusta pitäisi ajaa etuperin ja kutsua niinkuin tähänkin asti poikaa kyytiin. Tai sitten tulla ja ottaa kädestä kiinni. Jotenkin vaan tuntuu pahalta, että poika jätetään yksin hämillään ja ihmeissään odottamaan. se varmaan ohi pian menee, niinkuin tähän asti muutenkin aina ns. vaiheet, jolloin joku asia tai tekeminen pitää olla tietyllä lailla. Esim. jokin aika sitten kaikki kaappien ovet piti olla sepposen selällään, vaikka aikaisemmin ne piti olla välttämättä kiinni. Nyt ne ovat taas muuten kiinni, paitsi vessan ja tiskikaapin ovet.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisikos poika huomannut että kiva kun otetaan kädestä ja talutetaan ...jospa vaan tykkää läheisyydestä tuossa muodossa.Tietysti kyseessä voi olla takauma tuon kipeän jalan takia ja oman toiminnan ohjaus hukassa...auttaisiko kuvakortit? palkkiot kun onnistuu itsenäisesti menemään? Otappas tuo taksikuski puheillesi ja kerro että ajaa auton etuperin pihaanne kuten ennekin-autisti menee kyllä herkästi jumiin kun toimintatapaa yhtäkkiä mennään muuttamaan.Tsemmppiä arkeenne! terv: erityisen äiti
Poikani 15 v. on hyvätasoinen autisti. Kyllä meillä on arjessa huomattu murrosikä. Monet arjen asiat jotka ovat aikaisemmin sujuneet rutiinilla ovat muuttuneet hankaliksi. Pojan neuvominen ja auttaminen on välillä tosi hankalaa kun ei voi tietää mitä hän tänään osaa/muistaa. Liikaa ei haluta auttaa. Ja auta armias jos yrität auttaa väärässä paikassa, poika suuttuu ja huutaa ettei oo mikään tyhmä vauva. Hitaammaksi poika on selvästi muuttunut, sanoo haluavansa ajatella itse... siihen menee aikaa. Tunnekuohut lisääntyneet ja rauhottuminen kestää kauemmin. Niinhän se on kaikilla murkuilla