Tuli ongelma ja paha. Pihapiirissämme on romaani perhe ja olen perheen miehen kanssa joitakin kertoja keskustellut ja tullut siihen tulokseen, että mies on mukava. Molemmilla meillä on lapsia ja lapset leikkivät välillä yhdessä.
Miehen vaimo on todella riidanhaluinen, kuninkaallinen ja kaikkea muuta kuin mukava ja lämmin. Olen pitänyt heidänkin lapsiaan meillä kylässä, ruokkinut jne. He taas ovat vain pari kertaa pitäneet lapsia kylässä. Tämän rouvan asenne on sellainen, että hän päättää milloin hän kutsuu lapsensa meille kylään ja ei ei kelpaa hänelle. Jos hänelle sanoo ei niin hän ei sitä hyväksy vaan olen tehnyt häntä kohtaan väärin ja epäoikeuden mukaisesti. Tästä tuli pieni sanakopu jo rouvan kanssa ja hän otti heti miehensä puolelleen. Itse tulin siihen tulokseen, että pyysin anteeksi käytöstä vaikken väärää ollut tehnyt, mutta sain sovun aikaiseksi siten. Nyt sitten pelkään, että milloin rouva kutsuu lapsensa meille kylään tai vaati lastani sinne vaikken sitä haluaisi.
Tappelu linjalle en halua. Fyysisesti voittaisin kyllä, mutta en koko sukua. En silti kannata tappeluita. Jotenkin tämä rouva on saatava ystävällisesti "itse" tajuamaan ettemme ole häntä varten emmekä tämän jälkeen halua olla missään tekemisissä enää sillä itselleni yksi riita riittää jonka jälkeen peli on loppu kun en halua uusintoa.
Lapsuuteni negatiivinen kokemus romaaneista näyttää toistuvan vaikka toivoin että lapsuuteni kokemus olisi ollut ainoa tapaus. Olin silloin n. 12 v kun ikkunasta sisälle tuli puukkomiehiä yllättäen, mutta onneksi eivät tehneet mitään.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa niin oudolta tapaukselta etten osaa sanoa muutakuin että itse valitset kenen kanssa seurustelet jne.
By the way, Romani eikä romaani mikä tarkoittaa kirjaa.
eikö teillä ole kapasiteetia muuhun kuin ryhtyä tuohon, romani, romaani vaihteluun. Minä tulen ja lyön teidän tylsät pääne yhteen että kumiseet, jos ette pian ala erottaaa oleleelisempia asioita.
Kummalles tuon tarkoitit?
HOIDA TEHTÄVÄS, NIIN KAUAN KU VIELÄ OOT TEHTÄVÄSSÄ.
ONKO TOI IHAN ASIALLISTA SULTA, JOKA MUKA VALVOT PALSTAA?
SAMALLA LAILLA SOITAT SUUTAS TÄÄLLÄ KU TOISETKI.
LUOVU TEHTÄVÄSTÄS, EI SUSTA OO TÄHÄN!
AI MEINAAKKO ETTEN SAIS MUKA VASTATA TÄÄLLÄ OLLENKAAN?? KYLLÄ VALVOJATKIN ON IHMISIÄ JA ON SAMAT OIKEUVET JUTELLA JA SANOO MIELIPITEENSÄ ASIAAN KUN ASIAAN ENKÄ MÄ SOITA SUUTA MUUTA KUIN LAULAA LUIKAUTAN SILLON TÄLLÖN VAIKKA VÄLILLÄ TEKIS MIELI SANOO PAHEMMINKIN MUTTA EIPÄ SE MITÄÄN HYÖDYTÄISI.
JOO AIKAASA KUTAKIN SITTEN KUN SILTÄ TUNTUU NIIN LUOVUN TEHTÄVISTÄNI