Astrid tädin

tulkinnan mukaan kuntien nihkeys pakolaisten vastaanottamisessa muka nakertaa jo Suomen uskottavuutta.
Aiotaanko tuo uskottavuus ostaa omien vanhusten ja sairaitten kustannuksella? Näyttää nimittäin siltä, että Suomessa heitetään syrjään oman kansan tarpeet. Ainoastaan maahanmuuttajilla on äänekkäät puolestapuhujansa.

Valtio kyllä lupaa kunnille huolehtia kolmenvuoden ajan kustannuksista, mutta samalla kuitenkin karsii ja vähentää kunnille kuuluvia valtionosuuksia. Tuota kautta nuo kustannukset kuitenkin loppupelissä kasaantuvat kuntien veronmaksajien harteille.

Olisi hyvä jos kuntalaiset ottaisivat näihin asioihin kantaa, jotta me valtuutetut voisimme toimia kuntalaisten "äänitorvena" valtuustossa!

Seppo Leskinen
3254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Valtiohan vastaa vain yhdestä pakolaisesta, entä kuka maksaa myöhemmin sen mukana tulevan suvun?
Aika luhytnäköisesti katsotaan jos kuvitellaan ettei kunnalle aiheudu kuluja näistä.

Äänestä

meillehän on jo kymmenen vuotta kerrottu että tulemme tarvitsemaan 'vieraita'. Isot ikäluokat olevat eläkekynnyksellä ja siitä on vaan hetki siihen kun pötkötämme hoivapuolella. On annettu ymmärtää että kun me emme tajunneet syntyä tasaisemmin välein niin siitäs saatte! Teitä ei hoida kukaan. Suuri yhteiskunnallinen taakka, eläkeikää pitää nostaa 70:een ja 'filippiiniläinen hoitaja hoitaa loput. Eikö nyt ole viisasta ottaa pakolaisia ja sopeuttaa ne jo valmiiksi hoitamaan 'ylijäämä' kansalaiset ja pienellä palkalla.

Äänestä

mutta samat ovat ajatukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seles kirjoitti:

tulkinnan mukaan kuntien nihkeys pakolaisten vastaanottamisessa muka nakertaa jo Suomen uskottavuutta.
Aiotaanko tuo uskottavuus ostaa omien vanhusten ja sairaitten kustannuksella? Näyttää nimittäin siltä, että Suomessa heitetään syrjään oman kansan tarpeet. Ainoastaan maahanmuuttajilla on äänekkäät puolestapuhujansa.

Valtio kyllä lupaa kunnille huolehtia kolmenvuoden ajan kustannuksista, mutta samalla kuitenkin karsii ja vähentää kunnille kuuluvia valtionosuuksia. Tuota kautta nuo kustannukset kuitenkin loppupelissä kasaantuvat kuntien veronmaksajien harteille.

Olisi hyvä jos kuntalaiset ottaisivat näihin asioihin kantaa, jotta me valtuutetut voisimme toimia kuntalaisten "äänitorvena" valtuustossa!

Seppo Leskinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu