Seurat
alkaa
9133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kiitos
veljemme Pekka Nurmela
301.
1.
"Kirkasta, oi Kristus, meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.
2.
Synkeys nyt hajoaapi,
yöstä päivä valkenee.
Kun näin Jeesus voiton saapi,
taivas meille aukenee.
Herra Jeesus verellään
rauhan tuotti ristillään.
3.
Eksynyttä lammastansa
hän on aina säälinyt,
tuonut laumaan armossansa,
siinä sitä kärsinyt.
Uskon, että käydä saan
kasvojansa katsomaan. 4.
Ei siis alla kiusausten
epäillä nyt tarvitse,
eikä tiellä huokausten
epätoivo vallitse,
kun on täysi sovitus,
sielun turva, pelastus.
5.
Niinpä uskon silmä kantaa
yli matkan myrskyisen.
Katsellessa rauhan rantaa
kaipuu täyttää sydämen.
Saavu kohta, määränpää,
silloin tyyntyy myrskysää.
6.
Jeesus, sinun alkamasi
usko on ja kilvoitus.
Myös on sinun hallussasi
matkan päässä vapahdus.
Silloin minut uupuneen
noudat kotiin taivaaseen. "
Gustaf Skinnari 1893. Uud. Wäinö Havas virsikirjaan 1938.
Puhe varmaan normaalia vl-potaskaa. :((
Jumala avasi puhujan kautta sanaansa. Selvisi sekin,miksi kiitosääneet ovat lähes vaienneet.
Nämä radioseurat ovat keitaita erämaassa.Oletan,että olet uskomassa ja ymmärrät tekstini.
ja ymmärrän kyllä tekstisi.
Muistan ensimmäisen kertani suviseuroissa, kun sillon kiitosäänet kuuluivat vähän väliä. Minulle se oli jo hieman tuttua lapsuuden ympyröistä, vaikka lapsuuskoti ei uskovainen ollutkaan. Puolisolleni se oli suuren ihmetyksen ja hymynkin aihe. Minusta ne äänet teki suviseuroista syvällisenmmän ja juhlavan. Tippa silmässä siellä.
fariseusten ihmetyksen aiheita: Niin Jeesuksenkin aikana. NäinJeesus vastasi helle:
Luuk. 19:
"37 Ja kuin hän jo lähestyi menemään alas Öljymäeltä, rupesi koko opetuslasten joukko iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä kaikistä niistä voimallisista töistä, jotka he nähneet olivat,
38 Sanoen: siunattu olkoon se, joka tulee, kuningas Herran nimeen! rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!
39 Ja muutamat Pharisealaisista kansan seasta sanoivat hänelle: Mestari, nuhtele opetuslapsias.
40 Ja hän vastaten sanoi heille: minä sanon teille: jos nämät vaikenevat, niin kivet pitää huutaman."
erittäin juhlavaa siellä muutenkin, syvällistä sanomaa kauniiden laulujen ja virsien kera .
>>>syvällisenmmän ja juhlavan>>>
Kuulutusten lisäksi voisi panna netinkin ajan tasalle eli viikonlopun kokoontumisten paikat.
http://www.srk.fi/index.php?p=seurat
http://www.srk.fi/index.php?p=jasenyhdistykset
Päivämiehessä on muut paikalliset seura-ajat. On tietääkseni myös kirkollisissa ilmoituksissa.