Harmittaa niin paljon, kun kiukustuin. Ajattelee nyt varmaan musta, kuinka tyhmä ja lapsellinen olen. Harmittaa, kun en osannut tai pitänyt vain suutani kiinni.
Harmitaa
Tosi paljon.
18863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
miten mihinkin reagoi. Aina vaan ja uusissa tilanteissa kertoo lisää.
Joskus voi silti painaa villaisella, olla tyyni ja miettiä mielessään "minun ihmiseni/sielunkumppanini ei toimi noin, mutta tämä nyt toimii, mitä sitten... "
Joskus taas harkitsee, ainakin jossain vaiheessa, että ihminen ansaitsee palautteen, jonka voi pyrkiä antamaan rakentavasti (sikäli kuin antaa kuitenkin arvoa kyseiselle ihmissuhteelle).
tällaisia tarkasti suunnattuja viestejä. ovat kun amerikkalaisten täsmäpommeja.
ei tämä ollut suunnattu suoraan kenellekään ihmiselle.
Minua vain harmittaa todella paljon, kuinka reagoin erääseen tilanteeseen tänään. En suuttunut ihmiselle josta pidän todella paljon, mutta näki ja kuuli sitä.
Minua siis harmittaa, koska haluaisin käyttäytyä fiksusti, enkä kuin pahainen kiukutteleva kakara.
Pitää minua varmaan ihan ailahtelevaisena oikkuna.
forgiven
Miksi olet suuttunut? Ehkä oli taas väärä käsitys asiasta.
???
merci
enää, toki harmittaa vieläkin. Minusta tuntuu, että minua vähätellään ja etten ole muiden veroinen. Siksi suutuin. Harmitti ja kiukutti, mutta olisin voinut itse hoitaa asian paremmin. Nyt en niin tehnyt ja siksi harmittaa.
Harmittaa tosi paljon, ja nyt en ainakaan lisännyt pisteitäni. Olen tainnut kyllä ripottaen rapistaa niitä päivä päivältä muutenkin.
Harmittaa, mutta parempi (kai) puhua suoraan, kuin kuhista selän takana? Vai mitä.
Kyllä :)
Minä ymmärrän.
Olet hyvä :)
teatteriveitsellä selkään vaan ...
En minä ajattele mitään. Minulla on vain ikävä sinua :)
taidat olla rakastan - ukko jolla on kaikkia ikävä ja kaikkia rakastat ... ?
En minä oikein usko et hän on se höpelö ukko. Täytyy olla joku fiksumpi..
ok ukko on toinen, rakastan ukko toinen. kaksi eri äijää. tämän käsialan on oppinut tuntemaan.
siv. myös.
No höpö höpö sulle.. Kirjoita edes hyvä/parempi suomen kieli. ;)
Molemmat kaikkiruokaisia, kaikki kelpaa.
En minä kirjoita niin huonosti suomea. Olen jo ehtinyt oppia aika paljon...
Vale..
jos pitää fiksuutena sitä että on jokaisen naisen kimpussa.
ketä harmittaa ja kuka?