Onko kenellekään muulle käynyt niin, että Vista muuttuu hitaammaksi ajan myötä? Ostin koneen n. 1,5 vuotta sitten, ja nyt käynnistyminen on todella tuskaista. Kestää joskus jopa 4 minuuttia? Onko pakko asentaa ohjelma uudelleen? kamala rulianssai, kun pitäisi tehdä varmuuskopiot tärkeistä kuvista ym. tiedostoista. Onko olemassa mitään muuta keinoa elvyttää ohjelma niin, että toimisi ripeästi?
Kummallista, että Windows 97 pystyi asentamaan uudelleen niin, että vanhat tiedostot jäivät koneelle. Vista on siinä mielessä mennyt takapakkia, koska tämä toiminto puuttuu. Niin taisi puuttua XPstäkin. Ja sekin ärsyttää, kun pukkaa koko ajan päivityksiä. Miksi ihmeessä niitä tulee jatkuvasti? Olisivta voineet kehittää ohjelman, joka toimii päivittämättä edes viiikon. Mutta ei. Toiveajettelua! Kumma kun Microsoftissa ei osata tehdä toimivaa ohjelmaa.
Miksi Vista hisastuu ja
32
403
Vastaukset
- windows 6.1
>>Huijaako Microsoft? Windows 7 on yhtiön omissa kirjoissa 6.1 ja Vista 6.0
Microsoft markkinoi uutta Windows 7:ää suhteellisen merkittävänä uudistuksena Windowsin edelliseen versioon, Vistaan, nähden.
Käyttöjärjestelmän sisäinen versionumero on kuitenkin 6.1. Tämä numerointi antaisi ymmärtää, että Seiska on vain pieni parannus Vistasta, joka tunnetaan numerolla 6.0.
Miten siis on, huiputtaako Microsoft asiakkaita nimellä, joka kertoo suuresta teknisestä loikasta?
Yhtiön itsensä mukaan näin ei tietenkään ole. Väitteelle antaa kohtuullista painoa se, että MIcrosoft ei ole missään vaiheessa varsinaisesti salaillut Windows 7:n virallista numeroa. Yhtiö paljasti asian itse jo vuosi sitten Windows Blog -sivustolla, ja Windows 7:n käyttäjät voivat tarkistaa numeron omalta koneeltaan.
Blogikirjoituksen mukaan sisäinen versionumero 6.1 johtuu siitä, että tekninen yhteensopivuus uuden ja vanhan version välillä on haluttu säilyttää mahdollisimman suurena. Microsoft korostaa, että numeroilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Seiska olisi merkityksetön päivitys.
Riippumatta siitä, onko tämä selitys täysin tosi vai ainoastaan melkein, Microsoftille ei varmasti ole haittaa siitä, että yleisö hahmottaa Windows 7:n täysin uudeksi tuotteeksi. Vistan myynti on jäänyt laihaksi, eikä yhtiö varmasti halua liittää Windows 7:ään Vistan takkuisia mielikuvia.
Vistan huonosta menekistä kertovat myyntitilastot. Vielä tämän vuoden syyskuussa eli yli 2,5 vuotta julkistuksen jälkeen XP:n suosio käyttöjärjestelmänä oli lähes nelinkertainen Vistaan nähden. Lukujen lähteenä on Market Share -tutkimusyhtiö.olisit vastannut itsellesi......??? No, niin tai näin kevyt on kysymys, mutta TOSI kevyt on vastaus.
- -Jere-
Kannattaisi käydä läpi kaikki käynnistyvät sovellukset ja estää turhien automaattinen käynnistys. Joku neuvokoon miten se tapahtuu, sillä itse käytän siihen Ashampoo WinOptimizer 2009:ää, mitä voin kyllä suositella kaikille Vistan käyttäjille.
Tälläisillä säätöohjelmilla on vaara saada kone solmuun. Ennemmin poistaa huonot ohjelmat koneelta ja asentaa paremmat tilalle, tai säätää niiden asetuksista kuntoon.
Tuollainen virittely vaatii kyllä sitä, että ihan oikeasti tietää mitä tekee, ja tuntematon viritysohjelma saattaa olla haittaohjelma.- -Jere-
M-Kar kirjoitti:
Tälläisillä säätöohjelmilla on vaara saada kone solmuun. Ennemmin poistaa huonot ohjelmat koneelta ja asentaa paremmat tilalle, tai säätää niiden asetuksista kuntoon.
Tuollainen virittely vaatii kyllä sitä, että ihan oikeasti tietää mitä tekee, ja tuntematon viritysohjelma saattaa olla haittaohjelma.Ainoat viritysohjelmat joita käytän ovat tuo "Ashamppoo ja Eusing Free Registry Cleaner" ja noin kahden vuoden aikana jota Vistaa olen käyttänyt, niin en todella ole joutunut ihmettelemään, että Vista toimisi tai käynnistyisi hitaasti. Esimerkiksi Vistan oma levyn eheytys on niin toivottoman hidas, että ei sitä viitsi kai kukaan käyttää sen takia. Defrag 2 voi ajaa vaikka joka ilta kun sammuttaa koneen, niin ei ole ainakaan pirstoutumisia levyllä. Suosittelen tutustumaan WinOptimizeriin, se on helppo tapa elää Vistan kanssa sovussa.
- .epätietoinen
-Jere- kirjoitti:
Ainoat viritysohjelmat joita käytän ovat tuo "Ashamppoo ja Eusing Free Registry Cleaner" ja noin kahden vuoden aikana jota Vistaa olen käyttänyt, niin en todella ole joutunut ihmettelemään, että Vista toimisi tai käynnistyisi hitaasti. Esimerkiksi Vistan oma levyn eheytys on niin toivottoman hidas, että ei sitä viitsi kai kukaan käyttää sen takia. Defrag 2 voi ajaa vaikka joka ilta kun sammuttaa koneen, niin ei ole ainakaan pirstoutumisia levyllä. Suosittelen tutustumaan WinOptimizeriin, se on helppo tapa elää Vistan kanssa sovussa.
onko kellään mitään hyvää linkkiä?
- tuolta
.epätietoinen kirjoitti:
onko kellään mitään hyvää linkkiä?
- -Jere-
"Kummallista, että Windows 97 pystyi asentamaan uudelleen niin, että vanhat tiedostot jäivät koneelle. Vista on siinä mielessä mennyt takapakkia, koska tämä toiminto puuttuu"
Ei puutu, kunhan tiedostot ovat vain omalla osiolla. Päivityksiä tulee kokoajan, että saadaan tietoturva-aukot paikattua. Ei niitä tarvitse asentaa kuin kerran kuussa jos tulee paljon.
Windows ei kuitenkaan tavallaan päivitä tarpeeksi, sillä se ei osaa oikein päivittää lisäohjelmia mitä siihen asennat vaan Windows -merkkisellä käyttöjärjestelmällä pitää viimekädessä huolehtia kaikesta itse. Huolehdi myös siitä kuukausittain, että kaikki ohjelmat mitkä käyttää nettiä (latausohjelmat, selain, pikaviestimet jne.), kaikki millä avataan vieraita tiedostoja (PDF-lukija, office jne.), selaimen lisäosat (koska ne avaavat nettisivuilta tiedostoja, eli Java, Flash Player jne.), videokodekit ja soittimet ovat paikattua versiota.
Niitä päivityksiä pitää siis tehdä oikeasti ihan helvetisti, mutta ei tarvitse hätäillä, ne voi tehdä vaikka vain kerran kuussa yhdellä kertaa. Windows Vistalla se kyllä on tuskallisen hidasta. Isompia päivityksiä ei tarvitse tehdä kerran kuussa, sillä esimerkiksi edellistä service packia päivitetään 2v sen jälkeen kun uusi on tehty, ja jotain Firefoxia esimerkiksi 6kk sen jälkeen kun uusi julkaisu on tehty, että selain service pack päivitykset voi tehdä aina yhdellä kertaa 1-2 kertaa vuodessa.
Windows Vistan hidastuminen voi johtua monesta asiasta. Yksi syy on Windows -merkkisten käyttöjärjestelmän surkea tiedostojärjestelmä mikä pirstoutuu herkästi. Windows Vista kyllä oletuksena alkaa eheyttämään sitä automaattisesti jos kone on tarpeeksi pitkään käyttämättä. Tarkista sen asetukset ohjauspaneelista vaikka. Jos on asennettuna joku tietoturvaohjelmisto niin se voi periaatteessa hidastuttaa konetta jos siihen kertyy tunnisteita ja se on tehty jotenkin huonosti.
Muuten en kyllä tiedä Windows Vistan sielunelämästä niin tarkkaan että osaisin sanoa selittämättömälle hidastumiselle syytä. Suosittelen, että et sammuta konetta vaan käytät lepotilaa niin palautuu nopeammin, ja käynnistä kone uudestaan vaikka sillon kerran kuussa kun pidät päivityspäivän.- alkaa
takkuilemaan tosi pahasti. Varsinkin jos käyttää horrostilaa. Lisäksi en halua pahentaa ympäristökatastrofia entisestään kuluttamalla virtaa tyhjään.
- 124
Seriffi olisi todella tarpeen.
- sanos muuta
voi prk$$‰@@‰@‰
- - Seriffi -
Ilmeisesti on tarkoitus että tällaisia turhia viestiketjuja suositaan jotta saataisiin mahdollisimman paljon eloa palstalle. kaikenlainen asiakeskustelu näyttää kadonneen, kiitos erilaisten "ammattilaisten" johdosta, jotka levittävät tahallisia valheita toisista käyttöjärjestelmistä.
Selvästi kuitenkin takana on sen verran tietotaitoa, että mieleen tuleekin, että "ammattilaiset" saavat myös palkaa trollaamisesta, sillä eihän muuten kukaan vapaaehtoisesti jatkuvasti viitsi päivystää tällaisilla sivuilla. Kyseessä on selvästi jonkin firman taloudellinen intressi. - pieksut!
- Seriffi - kirjoitti:
Ilmeisesti on tarkoitus että tällaisia turhia viestiketjuja suositaan jotta saataisiin mahdollisimman paljon eloa palstalle. kaikenlainen asiakeskustelu näyttää kadonneen, kiitos erilaisten "ammattilaisten" johdosta, jotka levittävät tahallisia valheita toisista käyttöjärjestelmistä.
Selvästi kuitenkin takana on sen verran tietotaitoa, että mieleen tuleekin, että "ammattilaiset" saavat myös palkaa trollaamisesta, sillä eihän muuten kukaan vapaaehtoisesti jatkuvasti viitsi päivystää tällaisilla sivuilla. Kyseessä on selvästi jonkin firman taloudellinen intressi."Ilmeisesti on tarkoitus että tällaisia turhia viestiketjuja suositaan jotta saataisiin mahdollisimman paljon eloa palstalle"
No anteeksi kamalasti, että kyselen tyhmiä! Mutta asia vaan on niin, että ainakin minulla on Vista hidastunut puolentoista vuoden aikana, niin kuin mainitsin alkuperäisessä viestissäni. En ole mikään nörtti, joten en osaa säätää ohjelmaa niin, että ei hidastuisi. Toivoisin, että kehitettäisiin ohjelma, joka toimii jokaisella, eikä vaadi mitään erikoistaitoja. Onko liikaa toivottu, jos haluaisi käyttöjärjestelmän, joka on riittävän yksinkertainen tietotekniikan hienouksiin perehtymättömälle? Itse ilmeisesti olet henkilö, joka jaksaa värkätä Vistan säätöjen kanssa ja ymmärtää niistä paljon. Itse en sellainen ole, ja siski kysyin neuvoa täällä. Koen, että Microsftin Windows-käyttöjärjestelmä ei ole loppuun asti harkittu ja on aivan liian monimutkainen tavalliselle ihmiselle.
..sitten sellainen juttu, että miksi piti ostaa sitten uudestaan Microsoftia jos kerran tietää huonoksi?
- -Jere-
Itse taas olen kokeillut niin monia Linux - Distroja, että niiden kanssa en jaksa enää leikkiä. Ensimmäinen graafinen linux jota kokeilin oli varmaankin Best - Linux ja viimeisin Ubuntu 9.04 ja mikäli vielä meinaan Linukkaa edes kokeilla, hommaan sille oman leikkikalun joka saa sitten sitä pyörittää.
- onko se
-Jere- kirjoitti:
Itse taas olen kokeillut niin monia Linux - Distroja, että niiden kanssa en jaksa enää leikkiä. Ensimmäinen graafinen linux jota kokeilin oli varmaankin Best - Linux ja viimeisin Ubuntu 9.04 ja mikäli vielä meinaan Linukkaa edes kokeilla, hommaan sille oman leikkikalun joka saa sitten sitä pyörittää.
win toy?
-Jere- kirjoitti:
Itse taas olen kokeillut niin monia Linux - Distroja, että niiden kanssa en jaksa enää leikkiä. Ensimmäinen graafinen linux jota kokeilin oli varmaankin Best - Linux ja viimeisin Ubuntu 9.04 ja mikäli vielä meinaan Linukkaa edes kokeilla, hommaan sille oman leikkikalun joka saa sitten sitä pyörittää.
Yleensä käyttis hankitaan käyttöön.
- joodin
M-Kar kirjoitti:
Yleensä käyttis hankitaan käyttöön.
Siis käyttis hankitaan käyttöön, mutta en ole ikinä saanut mitään Linux -distroa vastaamaan tarpeitani, enkä myöskään ole voinut sietää niiden epäsiistiä ulkonäköä. Kun aikoinaan käytin Spectravideo 328:ssa CP/M järjestelmää, ja siitä sitten siirryin DOS -käyttäjäksi ja edelleen Windows käyttäjäksi, niin ei siinä ole ollut yksinkertaisesti aikaa roikkua minkään Linuxin mukana, ainakaan ihan täysipainoisesti. Jo alkuajoista alkaen Linuxissa oli se vika, että jakeluja oli ihan liian paljon. Siispä ihan turhaa on jonkun nassikan tulla minulle kehumaan jotain esim. Ubuntua, sillä olen nähnyt niin monen Linuxin 'alamäet' ja lyhyet elinkaaret. Ajat muuttuvat, mutta se tosia asia ei muutu, että Linux ei mene edes ilmaisena markkinoille, vaikka Windows vähän liian hinnakas onkin.
joodin kirjoitti:
Siis käyttis hankitaan käyttöön, mutta en ole ikinä saanut mitään Linux -distroa vastaamaan tarpeitani, enkä myöskään ole voinut sietää niiden epäsiistiä ulkonäköä. Kun aikoinaan käytin Spectravideo 328:ssa CP/M järjestelmää, ja siitä sitten siirryin DOS -käyttäjäksi ja edelleen Windows käyttäjäksi, niin ei siinä ole ollut yksinkertaisesti aikaa roikkua minkään Linuxin mukana, ainakaan ihan täysipainoisesti. Jo alkuajoista alkaen Linuxissa oli se vika, että jakeluja oli ihan liian paljon. Siispä ihan turhaa on jonkun nassikan tulla minulle kehumaan jotain esim. Ubuntua, sillä olen nähnyt niin monen Linuxin 'alamäet' ja lyhyet elinkaaret. Ajat muuttuvat, mutta se tosia asia ei muutu, että Linux ei mene edes ilmaisena markkinoille, vaikka Windows vähän liian hinnakas onkin.
"Siis käyttis hankitaan käyttöön, mutta en ole ikinä saanut mitään Linux -distroa vastaamaan tarpeitani, enkä myöskään ole voinut sietää niiden epäsiistiä ulkonäköä."
Yleistät, että Linuxilla olisi jotain tekemistä käyttöjärjestelmien kanssa mitä sen päälle no rakennettu. Paskapuhettahan tämä on. Olen nähnyt niin hienoimmat kuin rumimmat käyttöjärjestelmät sellaisista jotka käyttää Linuxia ytimenään.
"Jo alkuajoista alkaen Linuxissa oli se vika, että jakeluja oli ihan liian paljon."
Ei tämäkään liity mitenkään Linuxiin. Maailmassa on useita käyttöjärjestelmämerkkejä, osa käyttää Linuxia ytimenään, osa ei. Ei käyttöjärjestelmää hankita myöskään sen takia mitä ydintä se käyttää.
"Siispä ihan turhaa on jonkun nassikan tulla minulle kehumaan jotain esim. Ubuntua, sillä olen nähnyt niin monen Linuxin 'alamäet' ja lyhyet elinkaaret."
Tämä taas on jälleen paskapuhetta. Kyllä eri käyttöjärjestelmien elinkaaret ilmoitetaan hyvin selvästi. Linux-ydintä käyttää joitakin käyttöjärjestelmiä joiden elinkaaret on markkinoiden parhaasta päästä, sekä löytyy myös käyttöjärjestelmiä jotka on suunniteltu tarjoamaan bleeding edgeä mutta lyhyempää julkaisua, jotain siltä väliltä, sekä löytyy myös jotain harrastelijoiden makuukammariprojekteja joilla ei ole käytännössä mitään elinkaarta.
Linux menee loistavasti markkinoille, sehän on nykyisin markkinoiden suosituimpia softia. Sitä ajaa useampi tietokoneeksi luokiteltava laite kuin Microsoftin tuotteita.
Naurettavaa yleistämistä, käyttis valitaan käyttötarkoitusten mukaan että sanos nyt ihan suoraan mihin käyttöön käyttöjärjestelmä edes tulisi? Käyttötarkoitusten mukaan se valitaan eikä minkään merkin takia. Windows ja Ubuntu ovat vain merkkejä, molemmat tekee sellaista mitä toinen ei tee.
Itse olen käyttänyt tietokoneita C64:stä lähtien ja vähän kaikkea on nähty, ja linuxien ylivoimaisuus niin monessa asiassa on fakta. Jotkut Windows XP käyttäjät on nykymittapuulla Dos käyttäjiä Windows XP käyttäjiin verrattuna. Kehitys on niin nopeaa ja mennyt niin paljon eteenpäin. Kyllä sillä Dossillakin hommat teki mutta käytettäyys niin paskaa ja joutuu säätämään.
Windowsissahan itse roikuin vielä lähes 3v sitten, ja tarkemmin ottaen, olisi pitänyt ihan peruskäyttöäkin ajatellen itse vaihtaa jotain puoli vuotta aikaisemmin ja olisin hyötynyt paremmasta käytettävyydestä ja ominaisuuksista, ja itse olisin voinut hyvin käyttää 5v takaperin jotain muuta kuin Windowsia omassa käytössä mutta silloin olisi tullut käytettävyydessä takapakkia ja tullut säätämistä, mistä en tykkää yhtään. Minä haluan vähentää säätämistä ja parantaa tuottavuutta.
- PowerPC1
Ei ole käynyt noin.
- Martti V
Olet onnekas ;'( kirjoitti:
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=vista hidastunut&start=0&sa=N
Käyttäjät hidastuu eikä osaa käyttää konetta. SE ON TOSI!
- ruljanssi
"kamala rulianssai, kun pitäisi tehdä varmuuskopiot tärkeistä kuvista ym. tiedostoista".
Eikös ne varmuuskopiot olisi syytä tehdä joka tapauksessa "tärkeistä" tiedostoista, koneen hajoamisen varalta?
http://windows.microsoft.com/fi-fi/windows-vista/Optimize-Windows-Vista-for-better-performance
Automaattisten päivityksien sijaan voit valita kohdan "tarkasta päivitykset, mutta anna minun valita, ladataanko ja asennetaanko ne" Tai kohdan "älä koskaan tarkista päivitysten saatavuutta (ei suositella)"
Ensimmäinen vaihtoehto on siitä hyvä, että alhaalla oikealla näkyy kun päivityksiä on saatavilla, ja sitten vaan lataa ja asentaa kun itselle sopii
On kuitenkin syytä silloin tällöin asentaa ne päivitykset.- minun
valita, asennetaanko ne, kone ehdottaa ennen sulkemista vähän väliä, että taaaaaaaaaaaaaaaaas on uutta roinaa saatavilla. Sitten pitää tarkistaa, että mitä sieltä on tulossa, ennen kuin uskaltaa asentaa. Hankalaa!
- ruljanssi
minun kirjoitti:
valita, asennetaanko ne, kone ehdottaa ennen sulkemista vähän väliä, että taaaaaaaaaaaaaaaaas on uutta roinaa saatavilla. Sitten pitää tarkistaa, että mitä sieltä on tulossa, ennen kuin uskaltaa asentaa. Hankalaa!
...valitse sitten se "älä koskaan tarkista päivitysten saatavuutta (ei suositella)"
Minun koneella on kanssa täppä kyseiseen kohtaan laitettu, ei kysele mitään.
Päivitykset sitten teen silloin, kun kone on muuten joutilaana.
Valkoiset henkselit on vaan tuolla punaisen tietoturvakilven päällä alhaalla oikealla,
mutta kököttäköön siellä kaikessa rauhassa ;) - .täytyy
ruljanssi kirjoitti:
...valitse sitten se "älä koskaan tarkista päivitysten saatavuutta (ei suositella)"
Minun koneella on kanssa täppä kyseiseen kohtaan laitettu, ei kysele mitään.
Päivitykset sitten teen silloin, kun kone on muuten joutilaana.
Valkoiset henkselit on vaan tuolla punaisen tietoturvakilven päällä alhaalla oikealla,
mutta kököttäköön siellä kaikessa rauhassa ;)kokeilla :)
- citysen-kane
"...kun pitäisi tehdä varmuuskopiot tärkeistä kuvista ym. tiedostoista."
-Varmuuskopiot pitäisi olla kyllä muutenkin ajan tasalla
"Onko olemassa mitään muuta keinoa elvyttää ohjelma niin, että toimisi ripeästi?"
-Kone aina päällä tai asiantunteva siivous.
"Kummallista, että Windows 97 pystyi asentamaan uudelleen niin, että vanhat tiedostot jäivät koneelle.
Vista on siinä mielessä mennyt takapakkia, koska tämä toiminto puuttuu. Niin taisi puuttua XPstäkin."
-Ei puutu, on Vistassa ja XP:ssä kunhan asennat "oikealta" kaupasta ostetulta asennusCD:ltä.
97 aikaan ei muita ollutkaan, nyt on olemassa koneenvalmistajan omia jotka tosiaan jyräävät tiedostot
alleen.
"Ja sekin ärsyttää, kun pukkaa koko ajan päivityksiä. Miksi ihmeessä niitä tulee jatkuvasti? Olisivta voineet kehittää ohjelman, joka toimii päivittämättä edes viiikon. Mutta ei. Toiveajettelua! Kumma kun Microsoftissa ei osata tehdä toimivaa ohjelmaa."
Niin pukkaa, mutta ei niitä ole pakko vastaanottaa. Tuosdsa jo neuvottiinkin miten homman
voi hoitaa.
Itse otan päivitykset vastaan silloin kun on aikaa, kerran kuussa tai silleen. - miesdsdfsd
Tutki pöpöt koneelta ja poista ylimääräiset ladattavat palvelut yms.
Pari vuotta ollut vista itsellä ja nopeasti se latautuu vieläkin. Ei hidastumisen merkkejä itsellä ainakaan. - Pentti Nelonen
Se ei ole vika vaan ominaisuus.
- 20+10
minulla oli tässä välissä sillä lailla että meni peräti 15 min että vista käynistyi kun oli unohtunut käyttää läjää eri ohjelmia
kun olen säänöllisesti noi 1.5 kuukauden välein käyttänyt ccleaneria ja levyn eheytystä (pystyy laittamaan automaattiseksi) ja järjestä uudelleen toimintoa niin olen saanut täydellisen käynistymisen sisältymään vajaaseen kahteen minuutiin olen tehnyt muutaman säädön koneeseeni esim. viivyttämällä sovelluksia ja käyttämällä readyboostia ja sammuttanut muutaman turhan ohjelman olla käynistymättä windowssin käynistyksen yhteydessä ja olen päivittänyt näytön ohjaimen niistä saa aika pitkälti tehoja puskettua lisää niin käynistys aikaki lyhenee- jou mään
niin lataa ja senna seuraavat ohjelmat http://www.download.fi/jarjestelma/eheyttaminen/iobit_smartdefrag.cfm syvä optimonti
http://www.iobit.com/advancedwindowscareper.html scannaa kaikki ja korjaa kaikki viat mitä löytyy scannauksen jälkeen
sitten voi käyttää viellä http://www.download.fi/tietoturva/jarjestelman_puhdistus/ccleaner.cfm
mulla ainakin kone on noitten jälkeen ku kiimanen rotta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184711Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5122476Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1432043Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.181969- 811596
- 1461515
- 161404
- 1041022
- 124862
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik40849