Tervetuloa akkutehtaan työntekijät ja muut uudet

Tänne Varkauteen vain muuttakaa varsinkin lapsiperheet. Joulukuussa tehdään päätöksiä päiväkotien sulkemisesta, varsinkin joutenlahden päiväkoti tulee menemään suurella todennäköisyydellä kiinni ja lapset siirretään muihin päiväkotiin (tietenkään kaikkia hoitajia ei siirretä vaan niitä karsitaan).

Muutenkin kauheat jonot päiväkoteihin ja vielä karsitaan niitä, vaikkakin Joutenlahden päiväkoti onkin huonokuntoinen mutta kyllä ne rahat pitää löytyä sen korjaamiseen! Sitten uusissa paikoissa on tilanahtaus ja hoitajilla liikaa lapsia per nuppi joka aiheuttaa lapsille esimerkiksi kiukuttelua koska ei ole aikuisilla aikaa hoitaa lasta hoidossa, puhumattakaan hoitajien väsymyksestä ja liiallisesta työtaakasta.

Kouluistakin karsitaan 6 !!!!! kouluavustajaa jotka ovat äärimmäisen tärkeitä esimerkkinä eka luokkalaisille jotka opettelevat uusia asioita. Ei luokanopettajilla riitä aika kaikille kun lisätään niidenkin työtaakkaa kohtuuttomasti lisää ja lisää. Hankintoja ei saa tehdä kouluihin, rahamäärästä karsitaan mitä käytetään jokaiseen oppilaaseen jne jne jne jne jne jne. Pitääkö tässä omat ruuatkin alkaa lapsille kohta laittamaan aamuisin mukaan?

Lääkäri aikoja ei saa, lapsen neuvola käyntejä harvennetaan kaikki hoidetaan kaukoparannuksella puhelimessa jos nyt sattuu pääsemään linjalle. Parhaansa ne sairaalan työntekijätkin yrittävät annettujen puitteiden raameissa joten ei se heidän syy ole, se on taas tämä raha ja säästöt.

Listaa voisi jatkaa lisää ja lisää mikä mättää Varkaudessa mutta tuossa joitakin. Mutta sitten mistä niitä säästöjä voisi ottaa ettei joku joudu kärsimään?

Sosiaalitukijärjestelmä on äärimmäisen tärkeä niille ketkä sitä oikeasti tarvitsevat. Yllättävät irtisanomiset ja työttömyys muutenkin laittavat talouden tiukille ja jokapäiväisen ruuan saaminen alkaa olemaan hankalaa, näille suon tuen ilomielin.

MUTTA, työtä/kursseja tms. pakoilevat armotta tuen ulkopuolelle. Jos ei viitsi yrittää niin ei ansaitse mitään. Ylimääräisten höpöhöpö lääkkeiden tms. turhien menojen maksaminen perusturvakeskuksesta loppukoon, suurinosa noista lääkkeistäkin menee loppujen lopuksi roskiin tai myydään eteenpäin. OIKEAT diagnoosit suodaan, niissä on ihmishenki sentään kyseessä. Lisäksi karsittakoon kaikki "meni sohva rikki tarvii uuteen maksusitoumukset", turha väittää ettei näitä jaeta koska omin silmin nähnyt kun ostetaan maksusitoumuksilla uutta sohvaa kun entinen mennyt rikki, uutta mattoa kun tarvitsee sellaisen ja uutta sänkyä kun lapsi ei saa nukuttua vanhassa. EN väitä että kaikkia taustoja tietäisin asioista, voi olla edunvalvontatilikin kyseessä mutta tiukasti kiinni rahat turhiin hankintoihin. Yhdestä sohvasta ei ole elämä kiinni ja niitä saa lahjoituksinakin/halvalla käytettynä, ei mitään uutta kaupoista!

Säästöjä voisi löytää myös siitä miten rahaa jaetaan työllistämiseen, jos paikka A saa jatkuvasti tukea siitä että ottaa työntekijän 6kk tai 12kk ajaksi jonka jälkeen ei jatka sopimusta vaan ottaa uuden tukihenkilön tilalle niin tältä työnantajalta lopetettakoon kaikki tuet. Näitä on Suomi pullollaan ketkä menevät siitä mistä on halvin mennä. Toisaalta on hyvä että työllistetään ihmisiä, mutta väärinkäyttäjät pois.

Ja kaupunki yrittäjät neuvottelemaan yhteistä linjaa asioille jos mahdollista, jonkun puututtava JATKUVIIN hinnan korotuksiin joissain hyödykkeitä tarjoavilla aloilla. Vähemmästäkin sitten sanotaan että yrityksen A liikevaihto on laskennut kun ihmisiä käy vähemmän, kai niitä käy kun hintoja nostetaan aivan tolkuttomasti. Asia on varsin ihmeellinen kun sitten toisaalta jotkin yritykset laskevat hintoja ja pitävät ne kohtuullisena verrattuna muuhun keski-suomen hintatasoon. Kaupunki pyytäköön yrityksiä tulemaan asioissa vastaan, ei se kyllä varmaan ole mahdollista mutta joillakin on oikeasti aihetta katsoa peiliin.

Tällä ei ole tarkoitus loukata ketään eikä syyllistää. Asiallinen keskustelu on vapaa. Itse olen työssäkäyvä veroni maksava perheellinen joka on suunnitellut muuttavansa pois koska yleensä tässä kaupungissa karsitaan pelkästään lapsiin liittyvistä asioista, ne on meidän TULEVAISUUS!

Niin, löytyykö mistään tietoa mitä esim. kaupunginhallitus on tehnyt sen eteen että rahaa säästyy? Mistä he ovat karsineet?
9519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sanottakoon vielä että teksti ei liity akkutehtaaseen tai muuhun yksittäiseen yritykseen. Otsikolla tahdoin vain toivottaa kaikki Varkauteen muuttavat tervetuloa! Ja onnea hienoissa hankkeissa mitä Varkauteen puuhataan!

Äänestä
  • Toivotetaan tervetulleiksi vielä terveydenhoidonkin puolesta, mikäs sen
    paremmin toimii kun varkauden terveyskeskus :) Kannattaa kyllä hoitaa
    kaikki sairaudet ensin siellä entisellä kunnalla kuntoon, ihan vain varulta..

    Äänestä

Jos kaupungin väkimäärä vähenee tätä vauhtia niin eikö tuo nyt ole itsestään selvyys että päiväkoteja yhdistellään ja resurssit järjestellään uudelleen. Ja miten se tuo lääkärissä käynti on aina niin mahdottoman iso numero?? tavallinen ihminen nyt kuitenkin tarvitsee lääkäripalveluja aika harvoin.

Ja jos yhtään on silmät auki niin näkee että nyt on sitten kaikki kunnat aivan samassa tilanteessa. Ei meidän kaupungissa lapset kuitenkaan ole missään virastotalon kellarissa. Kyllä täällä on asia loppujen lopuksi aika hyvin...

Äänestä
  • Positiivixxx

    Mihin se päiväkotien tarve on vähentynyt? Samanlaiset jonot siellä on muutenkin ja jonot vain kasvaa mahdollisten vähentämisten jälkeen sekä lasten/hoitajien hyvinvoinnista kirjoitin ei se tarve ole vähentynyt mihinkään kun kysyy vaikka paikkaa joihinkin päiväkoteihin niin vastaus on ollut "voi kuule, voit laittaa hakemuksen mutta jonot on vuoden luokkaa ainakin".

    Jos sanotaan lasten kohdalla että olla kotona eikä tulla lääkäriin niin kyllä mielestäni jossain mättää, tietysti voi mennä ensiapuun odottelemaan mutta kuitenkin tässä valtiossa on ollut ainakin tarkoitus rakentaa terveydenhuolto joka toimii ja on toiminut ennen ja siitä täytyy pitää kiinni.

    Ja on samanlaisia tilanteita muuallakin, mutta tässä on kyse Varkauden asukkaista ja siitä että kaikkea ei pidä niellä vaan joskus pitää oikeasti laittaa vastaakin asioista ja yrittää ehdottaa vaihtoehtoa. Ja samaa toivon muidenkin kuntien asukkaiden tekevän koska kun nähdään että tuosta voi ottaa pois liiankin paljon niin sitä samaa linjaa jatketaan ja jatketaan kunnes huomataan että tästä suosta ei enää noustakaan.

    On asiat vielä hyvin että jotain riittää edes mutta suuntaus on väärä mitä tehdään kaupungissa.

    Mutta kommenttina hyvä näkökulma asiaan.

    Äänestä

  • kiitosta kirjoitti:

    Positiivixxx

    Kun lasten määrä valitettavasti vähenee,niin myös päiväkotihoidon tarve vähenee....yksinkertaista,ken vain ymmärtää

    Äänestä

  • niihän se on kirjoitti:

    Kun lasten määrä valitettavasti vähenee,niin myös päiväkotihoidon tarve vähenee....yksinkertaista,ken vain ymmärtää

    sinulle rautalangasta väännettynä jos toisella puolella kaupunkia on vuoden jono ja toisella puolella kahden vuoden jono hoitopaikkojen henkilökunnan mukaan niin miten se voi olla yksinkertaista? älkää uskoko kaikkea mitä teille syötetään.

    Äänestä

  • lanka kirjoitti:

    että minä haluan taaperoni juuri tähän päiväkotiin, minulle ei käy se vähän kauempana oleva päiväkoti??? Ja tähän tiettyyn päiväkotiin on juuri se vuoden jono?
    Näin kävi myös itselle että Könönpellosta ei koskaan vapautunut paikkaa, muualta löytyi kyllä...

    Kun meillä on kuitenkin lakipäivähoidosta niin en oikein usko aloittajan väittämiä... ei uskota väittämiä. On ihan omat kokemukset päivähoidosta, aina on paikka löytynyt ja hoito ollut erinomaista. Iso kiitos kaupungin päivähoidolle.

    Äänestä

  • positiivixxx kirjoitti:

    myös kaupungin toimissaan. Väki on vähentynyt vuosia ja koko ajan vähenee lisää. Ne tehostamiset tehdään mielummin vähän etukäteen kuin jälkikäteen. Ei se niin mene että päiväkoti laitetaan vasta sitten kiinni kun sinne ei enää tule yhtään lasta. Nyt on hetkisen ehkä ahtaampaa mutta kun väkeä häviää 300 /vuosi joista lapsia ainakin 100. Tämä lapsimäärän väheneminen näkyy kouluissa ja päiväkodeissa, sen mukaan pitää elää.

    Äänestä

Joutenlahden päiväkotia ei ole ja miten pojat voinut ajaa sen ohi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

asiat hyvin? kirjoitti:

Tänne Varkauteen vain muuttakaa varsinkin lapsiperheet. Joulukuussa tehdään päätöksiä päiväkotien sulkemisesta, varsinkin joutenlahden päiväkoti tulee menemään suurella todennäköisyydellä kiinni ja lapset siirretään muihin päiväkotiin (tietenkään kaikkia hoitajia ei siirretä vaan niitä karsitaan).

Muutenkin kauheat jonot päiväkoteihin ja vielä karsitaan niitä, vaikkakin Joutenlahden päiväkoti onkin huonokuntoinen mutta kyllä ne rahat pitää löytyä sen korjaamiseen! Sitten uusissa paikoissa on tilanahtaus ja hoitajilla liikaa lapsia per nuppi joka aiheuttaa lapsille esimerkiksi kiukuttelua koska ei ole aikuisilla aikaa hoitaa lasta hoidossa, puhumattakaan hoitajien väsymyksestä ja liiallisesta työtaakasta.

Kouluistakin karsitaan 6 !!!!! kouluavustajaa jotka ovat äärimmäisen tärkeitä esimerkkinä eka luokkalaisille jotka opettelevat uusia asioita. Ei luokanopettajilla riitä aika kaikille kun lisätään niidenkin työtaakkaa kohtuuttomasti lisää ja lisää. Hankintoja ei saa tehdä kouluihin, rahamäärästä karsitaan mitä käytetään jokaiseen oppilaaseen jne jne jne jne jne jne. Pitääkö tässä omat ruuatkin alkaa lapsille kohta laittamaan aamuisin mukaan?

Lääkäri aikoja ei saa, lapsen neuvola käyntejä harvennetaan kaikki hoidetaan kaukoparannuksella puhelimessa jos nyt sattuu pääsemään linjalle. Parhaansa ne sairaalan työntekijätkin yrittävät annettujen puitteiden raameissa joten ei se heidän syy ole, se on taas tämä raha ja säästöt.

Listaa voisi jatkaa lisää ja lisää mikä mättää Varkaudessa mutta tuossa joitakin. Mutta sitten mistä niitä säästöjä voisi ottaa ettei joku joudu kärsimään?

Sosiaalitukijärjestelmä on äärimmäisen tärkeä niille ketkä sitä oikeasti tarvitsevat. Yllättävät irtisanomiset ja työttömyys muutenkin laittavat talouden tiukille ja jokapäiväisen ruuan saaminen alkaa olemaan hankalaa, näille suon tuen ilomielin.

MUTTA, työtä/kursseja tms. pakoilevat armotta tuen ulkopuolelle. Jos ei viitsi yrittää niin ei ansaitse mitään. Ylimääräisten höpöhöpö lääkkeiden tms. turhien menojen maksaminen perusturvakeskuksesta loppukoon, suurinosa noista lääkkeistäkin menee loppujen lopuksi roskiin tai myydään eteenpäin. OIKEAT diagnoosit suodaan, niissä on ihmishenki sentään kyseessä. Lisäksi karsittakoon kaikki "meni sohva rikki tarvii uuteen maksusitoumukset", turha väittää ettei näitä jaeta koska omin silmin nähnyt kun ostetaan maksusitoumuksilla uutta sohvaa kun entinen mennyt rikki, uutta mattoa kun tarvitsee sellaisen ja uutta sänkyä kun lapsi ei saa nukuttua vanhassa. EN väitä että kaikkia taustoja tietäisin asioista, voi olla edunvalvontatilikin kyseessä mutta tiukasti kiinni rahat turhiin hankintoihin. Yhdestä sohvasta ei ole elämä kiinni ja niitä saa lahjoituksinakin/halvalla käytettynä, ei mitään uutta kaupoista!

Säästöjä voisi löytää myös siitä miten rahaa jaetaan työllistämiseen, jos paikka A saa jatkuvasti tukea siitä että ottaa työntekijän 6kk tai 12kk ajaksi jonka jälkeen ei jatka sopimusta vaan ottaa uuden tukihenkilön tilalle niin tältä työnantajalta lopetettakoon kaikki tuet. Näitä on Suomi pullollaan ketkä menevät siitä mistä on halvin mennä. Toisaalta on hyvä että työllistetään ihmisiä, mutta väärinkäyttäjät pois.

Ja kaupunki yrittäjät neuvottelemaan yhteistä linjaa asioille jos mahdollista, jonkun puututtava JATKUVIIN hinnan korotuksiin joissain hyödykkeitä tarjoavilla aloilla. Vähemmästäkin sitten sanotaan että yrityksen A liikevaihto on laskennut kun ihmisiä käy vähemmän, kai niitä käy kun hintoja nostetaan aivan tolkuttomasti. Asia on varsin ihmeellinen kun sitten toisaalta jotkin yritykset laskevat hintoja ja pitävät ne kohtuullisena verrattuna muuhun keski-suomen hintatasoon. Kaupunki pyytäköön yrityksiä tulemaan asioissa vastaan, ei se kyllä varmaan ole mahdollista mutta joillakin on oikeasti aihetta katsoa peiliin.

Tällä ei ole tarkoitus loukata ketään eikä syyllistää. Asiallinen keskustelu on vapaa. Itse olen työssäkäyvä veroni maksava perheellinen joka on suunnitellut muuttavansa pois koska yleensä tässä kaupungissa karsitaan pelkästään lapsiin liittyvistä asioista, ne on meidän TULEVAISUUS!

Niin, löytyykö mistään tietoa mitä esim. kaupunginhallitus on tehnyt sen eteen että rahaa säästyy? Mistä he ovat karsineet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu