Joululaukka on alkanut. On blogia ja pipariohjetta, askartelupiiriä ja intoilua. Epäjouluihminen on taas ymmällään. Ymmärtäähän se, että ahdistaa, jos ei ole valmiita kaavoja, paikkaa johon jouluna mennä tai paeta, ei ehkä ystäviä, sukulaisiakaan. Joka paikasta tunkeva yltiöhilpeä joulun viesti harhauttaa kuvittelemaan, että kaikki me haluaisimme samaa.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan rauhassa olemista ja omaan tahtiin etenemistä. Jos ei halua syödä riisipuuroa, sitten ei syödä sitä. Voi tehdä mitä haluaa ilman, että joku jouluvieraaksi kutsuttu nyrpistelee naamaansa, kun ei osunut omanlainen ruoka täydellistämään jouluhaaveita.
Se on kuitenkin surullista, jos joku haluaisi jakaa hiljaisuuden, mutta ei ole ketään. Ei yhteydentunteeseen hälinää tarvita, sitä melskettä ja helskettä.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan rauhassa olemista ja omaan tahtiin etenemistä. Jos ei halua syödä riisipuuroa, sitten ei syödä sitä. Voi tehdä mitä haluaa ilman, että joku jouluvieraaksi kutsuttu nyrpistelee naamaansa, kun ei osunut omanlainen ruoka täydellistämään jouluhaaveita.
Se on kuitenkin surullista, jos joku haluaisi jakaa hiljaisuuden, mutta ei ole ketään. Ei yhteydentunteeseen hälinää tarvita, sitä melskettä ja helskettä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
samankaan ihmisen kaikki joulut ei ole samanlaisia.
Erilaisuus on rikkaus sekin.