Oluttehtaan paikalle kunnos monitoimikeskus

Nyt pitäisi ottaa tilaisuudesta vaarin ja rakentaa harmittavasti alasajetun kaljatehtaan tilalle kunnon monitoimikeskus. Siis sellainen, jossa Ässät pelaisi pelinsä ja, jota voisi käyttää suurempiin tapahtumiin ja konsetteihin, joita siis talvella Poriin kaivattaisiin.
Tällaisissa hankkeissa pitäisi olla etujoukoissa. Suomessa ei kai tällaista monitoimiareenaa ole kuin Helsingissä (Hartwall). Porin pyrkimys profiloitua tapahtumakaupungiksi tarvitsisi tällaisen hankkeen.
Talvellahan tämä on aika hiljainen paikka niin kuin oikeastaan muutkin paikat mutta tästähän voisi yrittää erottua edukseen.
Enemmän keskuksesta olisi hyötyä kuin satamaväylien syventämisestä.
32688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Sinne vois teljetä kaikki vaaralliset sekakäyttäjät ja räjäyttää koko hoidon !

Äänestä
  • Suomen komein Moskeija. Islaminuskoisille Porilaisille joita tulisi rakentamisen myötä useita satoja Poriin maksamaan veroja ja määräämään kaikkiin kouluihin Islamin-uskopakon ja tietenkin kaikille kaupunkilaisille pakolliset rukoushetket.

    Äänestä

Minusta paikalle olisi rakennettava keskus

4.000 ihmiselle missä PORI ROCK voisi esiintyä 51 viikkoa ja soittaa ns klubi keikkoja.

Äänestä
  • No onpas typerä idea! Minne kuvittelette, että ne monitoimikeskuksen 10 000 kävijää jättäisivät esimerkiksi autonsa. Ette varmaan ole myöskään koskaan Hartwall-areenalla käyneetkään, jos kuvittelette että tuolle tontille mahtuisi minkäänlaista hallia. Muistutetaan nyt vielä siitäkin, että oluttehtaan vieressä sijaitsee esimerkiksi Porin teatteri ja Otava, jotka on määrätty lain mukaan purkukieltoon.

    Äänestä

  • ,.,.. kirjoitti:

    No onpas typerä idea! Minne kuvittelette, että ne monitoimikeskuksen 10 000 kävijää jättäisivät esimerkiksi autonsa. Ette varmaan ole myöskään koskaan Hartwall-areenalla käyneetkään, jos kuvittelette että tuolle tontille mahtuisi minkäänlaista hallia. Muistutetaan nyt vielä siitäkin, että oluttehtaan vieressä sijaitsee esimerkiksi Porin teatteri ja Otava, jotka on määrätty lain mukaan purkukieltoon.

    olisi mielestäni hyvä idea. muutama vuosi eteenpäin kun mennään,niin vedet lähtevät nousuun. hankkijan alueet ym. jokivarren slummit makaavat vedessä. kaikille halukkaille oma vene. tästä lähdetään.

    Äänestä

  • ,.,.. kirjoitti:

    No onpas typerä idea! Minne kuvittelette, että ne monitoimikeskuksen 10 000 kävijää jättäisivät esimerkiksi autonsa. Ette varmaan ole myöskään koskaan Hartwall-areenalla käyneetkään, jos kuvittelette että tuolle tontille mahtuisi minkäänlaista hallia. Muistutetaan nyt vielä siitäkin, että oluttehtaan vieressä sijaitsee esimerkiksi Porin teatteri ja Otava, jotka on määrätty lain mukaan purkukieltoon.

    Autollako ajatteli että kaikki 10.000 pitää - ajaa ovelle ? Haloo jo nyt on kaupungissa todella toimiva juokkioliikenne ja olisi kirjoittakin aika tutustua siihen ennekuin Arena on valmis.

    Muistaaakseni kesällä oli METALLICAN konsertissa 65.000 ihmistä ja kukaan ei kysynyt että kuinka lähellä voin autolla tulla !

    Youtube näyttää miten ihmiset tulivat paikalle jos et sattunut olemaan kaupungissa silloin !

    Äänestä

  • Homemobile kirjoitti:

    Ai kaikki 65 000 olivat metallicaa katsomassa ilman autoa?! On myös hieman eri asia jättää joskus heinäkuussa auto jollekin tilapäiselle parkkialueelle ja kävellä sieltä sitten pelipaikalle, saatikka jättää auto sinne kirjurinluodon perukoille joskus helmikuun pakkasissa, ja kävellä sieltä sitten viisi kilometriä "oluttehtaan areenalle". Esimerkiksi Hartwall-areenalla on kivenheiton päässä tuhansia parkkipaikkoja.

    Vai Porissa toimiva joukkoliikenne! Ja miltähän kantilta katsottuna? Busseja menee parhaimmillaan kaksi tunnissa, irtolippu maksaa maltaita eikä Porin Linjat vaivautunut järjestämään edes ylimääräisiä vuoroja esimerkiksi Sonispheren takia.

    Edelleen muistuttaisin myös siitä, että oluttehtaan tontille EI MILLÄÄN KEINOLLA mahdu mitään monitoimihallia. Jos ei edellinen ole koskaan kyseisellä paikalla käynyt, niin kannattaisi käydä, ja miettiä samalla sitä Hartwall-areenan kokoa. Toisella puolella tontti rajoittuu Satamaidon tehtaaseen, toisella puolella teatteriin ja Otavaan. Mikään näistä ei lähde areenan tieltä.

    Äänestä

  • ,.,.,. kirjoitti:

    Voit katsoa Youtubesta !

    Sillan yli pääsi vain luvalla ja n64.000 ei ollut ko lupaa !

    Oletko milloin viimeksi kävellyt torilta Hotelli Otavalle ?

    Äänestä

  • ,.,.,. kirjoitti:

    Ai kaikki 65 000 olivat metallicaa katsomassa ilman autoa?! On myös hieman eri asia jättää joskus heinäkuussa auto jollekin tilapäiselle parkkialueelle ja kävellä sieltä sitten pelipaikalle, saatikka jättää auto sinne kirjurinluodon perukoille joskus helmikuun pakkasissa, ja kävellä sieltä sitten viisi kilometriä "oluttehtaan areenalle". Esimerkiksi Hartwall-areenalla on kivenheiton päässä tuhansia parkkipaikkoja.

    Vai Porissa toimiva joukkoliikenne! Ja miltähän kantilta katsottuna? Busseja menee parhaimmillaan kaksi tunnissa, irtolippu maksaa maltaita eikä Porin Linjat vaivautunut järjestämään edes ylimääräisiä vuoroja esimerkiksi Sonispheren takia.

    Edelleen muistuttaisin myös siitä, että oluttehtaan tontille EI MILLÄÄN KEINOLLA mahdu mitään monitoimihallia. Jos ei edellinen ole koskaan kyseisellä paikalla käynyt, niin kannattaisi käydä, ja miettiä samalla sitä Hartwall-areenan kokoa. Toisella puolella tontti rajoittuu Satamaidon tehtaaseen, toisella puolella teatteriin ja Otavaan. Mikään näistä ei lähde areenan tieltä.

    Eikö juuri PORI JAZZ hyödynnä tätä kävellen keskustassa ajatusta 10päivän ajan joka kesä ?

  • Åborgbo kirjoitti:

    Eikö juuri PORI JAZZ hyödynnä tätä kävellen keskustassa ajatusta 10päivän ajan joka kesä ?

    Milloin olut tehdas oikeastaan perustettiin ?

    Äänestä

  • ,.,. kirjoitti:

    Vai Porissa toimiva joukkoliikenne! Ja miltähän kantilta katsottuna? Busseja menee parhaimmillaan kaksi tunnissa, irtolippu maksaa maltaita eikä Porin Linjat vaivautunut järjestämään edes ylimääräisiä vuoroja esimerkiksi Sonispheren takia.

    Edelleen muistuttaisin myös siitä, että oluttehtaan tontille EI MILLÄÄN KEINOLLA mahdu mitään monitoimihallia. Jos ei edellinen ole koskaan kyseisellä paikalla käynyt, niin kannattaisi käydä, ja miettiä samalla sitä Hartwall-areenan kokoa. Toisella puolella tontti rajoittuu Satamaidon tehtaaseen, toisella puolella teatteriin ja Otavaan. Mikään näistä ei lähde areenan tieltä.

    Kyllä on toimiva ja tori keskuskena.

    Äänestä

  • Mutter Butter kirjoitti:

    Milloin olut tehdas oikeastaan perustettiin ?

    Porin viimeinen suuri palo oli 1752 jonka jälkeen talot oli rakennettava ns

    ruutu kaavaan !
    Myös pohjois - etelä / itä - länsi puistot säästettiin että tuli ei enään polttaisi koko kaupunkia kerralla ja myös paloasema oli silloin puistojen risteyksessä.

    Äänestä

  • Pori Heat Flames kirjoitti:

    Porin viimeinen suuri palo oli 1752 jonka jälkeen talot oli rakennettava ns

    ruutu kaavaan !
    Myös pohjois - etelä / itä - länsi puistot säästettiin että tuli ei enään polttaisi koko kaupunkia kerralla ja myös paloasema oli silloin puistojen risteyksessä.

    Pori paloi viimeksi 1852 EI 1752. Vuoden 1852 palo tuhosi nykyisen keskustan lähes kokonaan, jonka jälkeen tehtiin uusi asemakaava, jossa katuja levennettiin, ja lisättiin nykyiset esplanadit eli puistot.

    Porissa ei siis ole olemassakaan mitään 1700-luvun keskustaa! Keskusta-alueen (neljä ensimmäistä kaupunginosaa) vanhin rakennus taitaa olla raatihuone (rakennettu 1840), tosin sekin paloi pahasti vuonna 1852.

    Äänestä

  • ,.,.,., kirjoitti:

    Täytyy muistaa että PORI 450 on palanut, taikka poltettu ( 9 ) yhdeksän kertaa !

    Äänestä

Minusta olut tehtaan paikalle pitäisi rakentaa teatteritalo. Johonka muuttaisi Porin teatteri ja elokuvateatterit yms kulttuurin käyttöön.

Äänestä
  • paikalle pitäisi rakentaa suurkanala.

    Äänestä

  • Malkamäki kirjoitti:

    paikalle pitäisi rakentaa suurkanala.

    parempi olisi rakentaa oluttehtaan paikalle pakolaiskeskus ja minkkitarha.Saisi kätevästi rehut minkeille suoraan naapurista samalta tontilta.

    Äänestä

  • Mies Järkiperältä kirjoitti:

    parempi olisi rakentaa oluttehtaan paikalle pakolaiskeskus ja minkkitarha.Saisi kätevästi rehut minkeille suoraan naapurista samalta tontilta.

    oluttehtaan paikalle. saataisiin maahanmuuttajille ym.työpaikkoja. joulupukkikin tarvitsee mustia tonttuja! se on tasaarvoa.

    Äänestä

  • hiippalakki kirjoitti:

    oluttehtaan paikalle. saataisiin maahanmuuttajille ym.työpaikkoja. joulupukkikin tarvitsee mustia tonttuja! se on tasaarvoa.

    Aivan sama onko se islamistien moskeija, juutalaisten synagooga vai jehovalaisten valtakunnansali. Siihen tontille mahtuisi myös komea 10 kerroksinen ökytalo. Ostaisin mielelläni siitä aticon.

    Äänestä

Miten olisi jos myytäisiin jollekkin kansaiväliselle kiinteistösijoittjalla jolle annettaisiin rakennusoikeutta vähintään 25 kerroksisen asuinrakennuksen rakentamiseen ?

Mahtuisiko paikalle jäähalli ? Siitähän on ollut juttua Porissa jo pidempään !

Äänestä
  • Halli jossa kesäisin musiikkia ja talvella jääkiekkoa !

    Äänestä

  • Fani toisessa polves kirjoitti:

    Halli jossa kesäisin musiikkia ja talvella jääkiekkoa !

    että siihen tehrään monitoimihalli josa kesäsi soitetaa jazzii ja talvisi muut musiikkii.

    Äänestä

  • Vet toisesaki polves kirjoitti:

    että siihen tehrään monitoimihalli josa kesäsi soitetaa jazzii ja talvisi muut musiikkii.

    siihen paikaan huva pizza paikka.paljo vakea liikeellä.riittää minulle.kirvatsi ja teatteri lahella.teen huvan pizzan teille.paljo soossia ja sipulia.nam nam.. kebabrullan myös teen jos haluta.paljon sianliha valiin.nam nam..

    Äänestä

  • öksälä kirjoitti:

    ei ole akainen ...

    joo kirpputori paras....

    huomioikaa nyt monitoimihalliennekanssa että nyt ollaan porissa
    sen vanhan tiilikasan entisöinnissä..

    Äänestä

Eiko Oluttehdas rajoitu enteiseen kuuluisaan ja legendaariseen Hotelli OTAVA an ? Minusta tässä on suuria mahdollisuusksia sillä aluehan on ollut jo matkailijoiden käytössä ennen itse Olutettaan aloittamista.

Jos lukee Porin historiaa niin koko joen läheisyys on ainutlaatuinen kokonaisuus ja siten ikäänkuin Porin - taikka oikeastaan BJöRNEBORG GALMA STAN ! Siis alueella on todella merkittävä sijaintiin perustava asema koko Suomen historiassa.

Täytyy muista että jopa avomeri laivat rantautuivat ennen Kokemäenjoen rantaa ja nykyisen PORI JAZZ CAFEn kohdalle.

Harmi vain ettei ole elossa enään ihmisiä jotka voisivat kertoa alueen historiasta - taikka valokuvia ?

Äänestä
  • Hotelli Otava on aivan oluttehtaan kyljessä. Porin olut omistikin Otavan 1950-luvulta vuoteen 1997 asti, jolloin kaupunki osti rakennuksen. Olen myös sitä mieltä, että unohdetaan monitoimihallit, ja mietitään tontille jotain kulttuuritoimintaa.

    Kun Pori perustettiin 1558, suuret laivat pääsivät nykyiseen etelärantaan asti, mutta nopeasti joki alkoi mataloitua niin, että satamaa jouduttiin siirtämän koko ajan lähemmäs merta. Eli 1800-luvulla isommilla laivoilla ei ollut enää mitään asiaa etelärantaan.

    Äänestä

  • ,.,., kirjoitti:

    Hotelli Otava on aivan oluttehtaan kyljessä. Porin olut omistikin Otavan 1950-luvulta vuoteen 1997 asti, jolloin kaupunki osti rakennuksen. Olen myös sitä mieltä, että unohdetaan monitoimihallit, ja mietitään tontille jotain kulttuuritoimintaa.

    Kun Pori perustettiin 1558, suuret laivat pääsivät nykyiseen etelärantaan asti, mutta nopeasti joki alkoi mataloitua niin, että satamaa jouduttiin siirtämän koko ajan lähemmäs merta. Eli 1800-luvulla isommilla laivoilla ei ollut enää mitään asiaa etelärantaan.

    Vaitätkö että siitä alkoi Hotelli OTAVAn alamäki kun laivat jäivätkin Reposaareen ?

    Äänestä

Moskeija siihen pitää panna ettei Pori vaikuta rasistiselta.

Äänestä
  • toimiva voisi olla hevossiittola. Kohta ei autoja enää sallita. Pori on vanhoillisuuden pääpesäke. Sillä tavalla saataisiin taas nuo "työkykyiset etniset hevosmiehet" taas työllistettyä. Myöskin aaseja voisi hyödyntää. Kierrättämällä kaikki valtuuston demarit vaihtamalla ne aaseihin. Mikään ei varmaankaan muuttuisi siinä leirissä. Pääsisi höylä-ym kuskien kakaratkin mielihommiinsa. Lantaa luomaan ilmaiseksi etnisten kanssa.

    Äänestä

Minusta voitaisiin rakentaa Formula talli. Jos molemmat kuskit Kimi ja Heikki jäävät ilman sopimusta niin varmaa olisivat kiinnostunut auttamaan alkuun PORI RACING FORMULA ONE TEAM !

Äänestä

Joskus kun näitä viestejä lukee niin välillä kysyy että missähän nämä kirjoittajat ovat aiemmin käyneet ja kunka hyvin tuntevat muita kaupunkeja ?

Ei kovin hyvin tunneta PORIN 450 erikoisolosuhteita ?

Siis miten kompakti kaupunki on ja miten lyhyet välimatkat ovat keskustan ruutukaava alaueella kävellen liikkua ja kulkea vaikka 30minuutissa. PORI JAZZ taitaa olla ainut joka ymmärtää tämän päälle ja sitten se joka järjesti METALLICA konsertin ( nimeä en muista ) !

Olen tullut junalla - bussilla - lentäen PORIIN ja kaupunki on todellinen taksikuskin ja asiakkaan unelma kaupunki. Todella lyhyet välimatkat ja siten taksin hommat toimii.

Esim jos jäähalli olisi keskustassa niin paljon Faneja tulisi julkisille itse peleihin jne jne...

eli PORI on todellisen haasteen edessä että äänestetyt päättäjät osaavat päättää ko alueen tulevaisuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

björneborg kirjoitti:

Nyt pitäisi ottaa tilaisuudesta vaarin ja rakentaa harmittavasti alasajetun kaljatehtaan tilalle kunnon monitoimikeskus. Siis sellainen, jossa Ässät pelaisi pelinsä ja, jota voisi käyttää suurempiin tapahtumiin ja konsetteihin, joita siis talvella Poriin kaivattaisiin.
Tällaisissa hankkeissa pitäisi olla etujoukoissa. Suomessa ei kai tällaista monitoimiareenaa ole kuin Helsingissä (Hartwall). Porin pyrkimys profiloitua tapahtumakaupungiksi tarvitsisi tällaisen hankkeen.
Talvellahan tämä on aika hiljainen paikka niin kuin oikeastaan muutkin paikat mutta tästähän voisi yrittää erottua edukseen.
Enemmän keskuksesta olisi hyötyä kuin satamaväylien syventämisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu