on todettu että sairaalloisen ylipainosilla (BMI >40) on yhtä suuri riski saada sikainfluenssasta vakavia komplikaatioita kuin raskaana olevilla naisilla! Kumma etteivät sitten rokottaneet samassa ryhmässä kun raskaana olevien kanssa! http://www.tohtori.fi/?page=5833192&id=1155995
Sikainfluenssa
pelokasss
42891
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Itse jotenkin ymmärsin asian niin, että ensin tulee (itsestäänselvistä syistä) hoitohenkiköstö ja sitten raskaana olevat naiset. Ei siis pelkästään komplikaatiovaaran takia, vaan siksi että kantavat vauvaa. Tämän jälkeen tulevat muut riskiryhmät, joihin myös ylipainoiset kuuluvat. Ainakin täällä Tampereella riskiryhmien rokotukset ovat käynnissä nyt.
Minulla on tosin väärä sukunimi, joten tässä vielä ainakin viikko odotellaan. Kaikkia nyt ei vaan voi rokottaa samaan aikaan, joten...
tänään oli tieto muuttunut THL:n sivuilla, eli nyt lukee, että sairaalloisen ylipainoiset eivät saa rokotetta mutta saavat Tamilu (/relenza)-kuurin mikäli sairastuvat. Eli ei kuuluta rokotteen saavaan riskiryhmään. En tiedä miksi ovat muuttaneet ohjeistusta. Tässä linkki josta voit käydä lukemassa: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/ah1n1v/perustietoa/riskiryhmat
Vaikka olenkin ylipainoinen (BMI n. 26), niin syy hakea rokote on kuiteskin keuhkosairaus, joten tuo ei koske minua. Hyvä silti, että asiasta keskustellaan, kun on tuo hieman erikoista että miksei rokoteta jos riski on kuitenkin kohonnut.
Tietääkö kukaan, onko ylipainoisilla esiintynyt esim. komplikaatioita rokotuksen kanssa?
minustakin tuo kuulostaa tosi nurin kuriselta. Eipä ole mitään tietoa tullut tuosta että miksi sairaalloisen ylipainoiset nyt otettiin pois rokoteen aikaisemmin saavasta riskiryhmästä. Sinua tuo ylipaino-asia ei edes koskenutkaan, kun tuo sairaalloinen ylipaino on siis silloin kun BMI >40 :) olisi kyllä tosi kiva kuulla jostakion tuutista että mistä syystä tuollaisen päätöksen tekivät..
Näyttää sitten siltä että lihavia ei kannata suojata rokotuksella. Voihan olla että heistä ei sitten tulevaisuudessa tulekaan sairaanhoitokustannusten aiheuttajia kun luonto korjasi asian jo aikaisemmin.
Itse sain rokotteen korkean painoindeksin takia ennen tuota uutta ohjeistusta, mutta siitä ei seurannut mitään erityistä verrattuna mitä toisille on kuulemma tullut. Hiukan päätä jyhmi ja maha meni kuralle, mutta siinä kaikki. Monelle on noussut kova kuume ja käsi kipeytynyt todella kovasti, itse niiltä säästyin.
todettu ylipainoisilla aiheutuvan komplikaatioita, tiedätkö?
En ole kuullut, että olisi. Millaisia komplikaatioita tarkoitat? Jos tarkoitat anafylaktista sokkia, niin siinähän on kyse allergisesta reaktiosta ja sillä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko lihava vai laiha. Muuten on ollut joillakin kuumetta, ripulia, käsi kipeä, mutta nekin kaikki ovat varmasti yksilöllisiä reaktioita, eivätkä johtune kenenkään koosta. :)
Tai sitten niin että ovat nyt tajunneet että ylipaino ei olekaan riskitekijä sikainfluenssassa.
Itse olen ollut 50 vuotta sairaalloisen ylipainoinen mutta silti aina perusterve.
Minuun ei mitkään flunssavirukset tai muut ole koskaan iskeneet.
Kun muut perheenjäsenetki sairastavat olen itse yleensä pysynyt terveenä.
Kun 80-luvun puolivälissä kohistiin poliosta ja jaettiin koko kansalle tehosterokotetta en käynyt sitäkään hakemassa.
En aio mennä sikaflunssarokotetta itselleni vaatimaan, ottakoon ne jotka tätä tautia tai muita tauteja niin kovasti pelkäävät.
Vieläkin olen sitä mieltä että liassa ja saastassa kaikki taudit pesivät. Kun ei osata huolehtia omasta hygieniasta ja räitään ja roiskitaan kaikki eritteet mihin sattuu ei ole ihme jos sairaudet
leviävät.
Lihavuus ei ole yhteiskunnan pahin ongelma vaan tyhmyys.
järkeen käypää todella, että eihän se kenekään paino varmaan niihin mahdollisiin rokotekomplikaatioihin liity. Joku vaan aiemmin tässä keskustelussa esitti sellaista kysymystä niin jäin sitä itsekin sitten pohtimaan.. Mutta kiitos todella selvennyksestä. Pitää nyt soittaa tervkeskukseen ja kysyä saanko rokotetta säännöllisen sydän ja verenpainelääkityksen takia..
totesivat, että ylipaino on yhtä suuri riski sikainfluenssan suhteen kuin raskaus. Linkin, josta asian paikkansa pitävyyden voi käydä tarkistamassa, laitoin jo aloitusviestissä, mutta tässä se nyt uudestaan: http://www.tohtori.fi/?page=5833192&id=1155995
Olen vaakan mukaan sairaalloisen ylipainoinen ja harrastan liikuntaa joka päivä. Flunssa rokotteita en aio ottaa. Olen samaa mieltä kanssasi että tyhmyys on pahin ongelma. Itse en menisi rokotusjonoihin tappelemaan enkä seiso vapaa- ehtoisesti muissa jonoissa kuin ruokakaupan jonoissa jos pakko on. 45 vuotias olen enkä ole mitään lääkkeitä tähän päivään asti tarvinnut, miksi siis perusterve ylipainoinen tarvitsisi jonkun flunssa roketteen?
Lapsena olen saanut maistella eläinten kakkaa, navetta kun meillä oli ja siitä saanut hyvän vastustuskyvyn. Lapsia ei kannata varjella liialla hygieenisyydellä. Tuosta en ole kyllä ihan samaa mieltä että liassa ja saasteessa kaikki taudit pesivät. Päinvastoin liika hygieenisyys tuovat allergiat ja vastustuskyvyttömyyden. Koti ei tarvitse olla mikään desinfioitu kunhan aina pesee kädet kun tulee kotiin. Pöpö kammoisuus stressaa ja siitähän ne monet allergiat vasta tuleekin.
Puutarha harrastajana tongin kädet mullassa joka kevät ja kesä eikä ole mitään allergioitakaan ja vaikka olisi niin siedätyshoito on parempi kuin jättää allergiaa aiheuttava aines osa kokonaa pois. Nykyaikana ihmiset ovat ihan hermoheikkoja jos jostain tulee pieniäkin oireita niin sille ollaan heti allergisia, se on muoti- ilmiö ja sillä haetaan huomioo kun muuten sitä ei saa.
On ihmisiä jotka vihaavat eläimiä jos joku kissa käy paskomassa pihalle niin heti tarvitsee kaivaa haulikko esiin kun kakaran hiekkalaatikkoon kävi kuseksimassa ja nyt se on saastunut. Minun pihaani lannoittaa jänikset, hiiret ja supikoirankin olen nähnyt hirvistä puhumattakaan. Jokin naapurin kissa myyräjahdissa vain ilostuttaa minua kun ei tarvitse omaa kissaa sitä varten hankkia.
Flunssat eivät tartu terveisiin ihmisiin vaan niihin jotka menevät tappeleen joihinkin rokotusjonoihin. Niissähän ne taudit vasta tarttuukin. Yksi erittäin hyvä neuvoni on syödä valkosipulia sillä se on luonnon vanhin antibiootti. Valkosipuli pitää hengitystiet auki flunssaisenakin ja se pitää syödä raakana, puristettuna jotta allisiini hajoaa.
Vaan luulotautisilla
Rokotteesta saat taudin ihan varmasti! Jos haluat taudin välttää niin syö raakaa valjkosipulia. Valkosipuli on luonnon ainut antibiootti.
Jos puhutaan lääketeollisuudesta, niin antibioottihan tehoaa vain bakteereihin. Sikainfluenssan aiheuttaa virus, joten sille ei antibioottikaan mahda mitään. Jos valkosipuli toimisi samoin, niin sen teho on aika minimaalinen. Itse en ole muutenkaan sen vaikutuksiin perehtynyt, mutta jaksan epäillä sen baktereihin vaikuttavaa tehoa.
Jännä juttu. Tätä ilmeisesti sovelletaan eri tavalla eri puolilla maata. Itse sain tänään rokotteen sairaalloisen ylipainon vuoksi. Kannattaa tarkistaa tilanne oman kunnan terveydenhuollon nettisivuilta.
sain rokotteen eilen, BMI 40,4. Näköjään se sitten vähän vaihtelee. Thl:n sivuilla tosiaan lukee, ettei sairaalloisen ylipainoiset enää kuuluisi rokotettavaan porukkaan, mutta meidän kunnan kotisivuilla luki, että kuuluvat rokotettavaan porukkaan. Ei kannata heittää kirvestä kaivoon, vaan ottaa asiasta selvää.
Että sitä jaksetaan jauhaa jostain sikainfluenssasta, alkaa jo vituttamaan uutisten katsominen/lukeminen, kun ensimmäisenä törmää otsikoihin sikainfluenssa sitä ja sikainfluenssa tätä jaadajaadajaada.
meidän osalta sitten tehtäisiin? Tulisiko postissa lappu, että "oletko ylipainoinen" ja sitten pitäisi mennä painoindeksimittaukseen terveyskeskukseen? Tosin minun kohdallani sitä ei tarvittaisi, silmämääräinen arvio riittäisi. Tulispa ohjeita, miten sairautta voi käsienpesun lisäksi ennaltaehkäistä. Ainakin kannattanee juoda paljon appelsiinimehua ja sitä rataa, niin jospa menisi lievempänä ohi.
pitänyt saada rokote ? Eikös se sairaanloinen ylipaino ole jo muutenkin itsetuhoista ja ns. pitkitetty itsemurha ? Ja vielä pitäisi rokote saada, aika sairasta ja itsekeskeistä.
Oletko ajatellut moniko muu riskiryhmään kuuluva on tuota ajatustapaa ajatellen itsetuhoinen. Mietihän esim. kuinka monta askia tupakkaa keuhkoahtaumatautia sairastava on polttanu saadakseen tuon taudin. Juokse nyt reippaana viisastelijana kirjoittamaan siitäkin toiselle palstalle. Ei ole keskusteluketjua, jota nämä näsäviisaat ja sairasta vinoilua harrastavat itsekeskeiset tyypit eivät ennen pitkää sotkisi. Käytkö täällä varta vasten lukemassa kirjoituksia, jos vaikka tärppäisi joku aihe, johon saisit vittuilu-tarpeesi purkaa?
vaivautua edes vastaamaan tuollaisille provoille, joilla on itsellään joku itsetuntoa laskeva tekijä (vaimo pettänyt, työpaikka mennyt jne.). Keskustellaan me täällä tästä oikeasta asiasta eikä provosoiduta "väärille poluille".
Sinä ajatellut esim. leukemiaan tai muihin EI KEUHKOSYÖPIIN sairastuneita ? Oletko tosissasi ajatellut ettei kaikki astmaatikot polta tupakkaa ? Oletko ajatellut että syövät eivät ole aina itse aiheuttettuja, vaan niihin sattuu sairastumaan ikänsä tupakoimattomat esim. rintasyöpä ja lapsilla leukemia jne. Ja keuhkoahtauma tauti voi olla myös tupakoimattomalla eli on ns. ammattisairaus samoin kuin asbestipölkeuhko. Sairaalloisesta ylipainosta ei voi syyttää muita se on tasan itseaiheuttettu.
ei kannata jauhaa paskaa kun ei tunnu tuota tietopuolta sinulla olevan!!! Vai on sairaalloinen ylipaino aina itseaiheutettu?? Itselläni esim. paino nousi 20 kg hoitamattoman kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi! Että kannattaa sinun pitää suuta soukemmalla jos ei ole mitään asiallista sanottavaa!!
eli aina löytyy selitys , mutta tuo 20 kilon ylipaino ei vielä SAIRAANLOISTA, sen tiedät itsekin. Äidilläni ei paino noussut kuin 10 kiloa vuodessa, ennen kuin tutkittiin mikä sen aiheuttaa, eli kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta on aina syönyt terveellisesti.
jos ylipainoa on jo ennestään ollut jonkun verran, on täysin mahdollista että siirtyy sairaalloisen ylipainoisten joukkoon, kun kiloja kertyy lisää esim. kilpirauhasen vajaatoiminnan myötä!! Ja älä sinä urputa mitään minun syömisistä kun et niistä mitään tiedä!!
Kyllä sen rokotteen saa, jos on painoindeksin mukaan sairaalloisen lihava. Eihän se olisi kenenkään etu, että kaikki lihavat olisi yhtäaikaa elvytettävänä sairaaloissa tai hautausmaita ruuhkauttamassa. Lihavilla sikainfluenssa on suunnilleen yhtä vaarallinen kuin odottavilla äideillä, eli kuoleman riski on suuri.
"Sairaalloisesta ylipainosta ei voi syyttää muita se on tasan itseaiheuttettu."
Jos lihoo esim. kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi, niin sekö on itseaiheutettu?
suomessa edelleen suurin osa lihoo omaa syytään, on se nähty jo. Kilpirauhasen vajaa toiminta aiheuttaa muutakin kuin vain lihomista. Et kai kuvittele että kaikilla hoikilla on sitten kilpirauhasen liikatoiminta. ja onko kukaan teistä läskeistäedes sitä miettinyt ennen kuin alatte haukkumaan laihoja, oletteko ?
No mutta kun sairaanlloisen ylipainoisilla useimmilla on diabetes, niin hehän saavat rokotteen siitä syystä.
Syömishäiriöt ovat itsensä keksimiä sairauksa joilla hakea huomioo!
Jos diabetekseen sairastuu laiha ihminen?? Kenen syy se sitten on??
ei tulekaan ja jos tulee puhkeaa jo lapsena, eli silloin ykköstyypin diabetes, ei itse aiheuttu, niin kuin tämä kakkostyypindiabetes.
Kakkostyypin diabetes tulee toki herkemmin yipainosille, mutta kyllä se kuule kohtaa ihan normaalipainoisiakin aikuisia. Jollet usko, niin hankkiudu terveydenhuoltoon töihin, niin totuus paljastuu. Joskus kannattaisi ihan perehtyä asioihin ennen kuin tulee laukomaan lonkalta vedettyjä viisauksiaan.
Tuossa jutussasi ei ole mitään perää.
"""Syyskuussa Torontossa oli D-vitamiinikokous. Uusi suositus on: 1000 IU = 25 mcg jokaista painopaunaa kohden. Kun paunan jakaa kahdella (1 lb. = 16 oz. = 453,59237 g.) niin saa karkeasti ottaen kilomäärän eli jokaista 12.5 kg:aa, tarkkaan laskien 11,339807 kg:aa, kohden tuo 1000 IU. Tällä annoksella jatketaan 3 kk jonka jälkeen S-D-25 testi. Pitoisuuden pitäisi olla yli 100 nmol/ l. Jos se on alle, niin annosta lisätään ja jos yli niin vasta 250 nmol/l ylittävillä annoksilla kannatta laskea D-vitamiinin määrää. Siis asia on selvä kuin pläkki, mutta sitten on se suuri Mutta. Useimmat terveyskeskukset kieltäytyvät mittaamasta D-vitamiinia! Miksiköhän? Se on sitä suomalaista lääketiedettä."""
H1N1 –päivitys
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=99&arkisto=1
D-vitamiini torjuu sikainfluenssaa
"""D-vitamiini osallistuu yli 200 viruksia ja bakteereja torjuvan peptidin tuotantoon elimistössämme. Nämä peptidit (valkuaisaineet) ovat luonnon omia antibiootteja, jotka suojaavat meitä tartuntataudeilta. Kun D-vitamiinin saanti on liian niukkaa, alenee myös luonnollinen puolustuskyky."""
http://www.biovita.fi/uusi/news.php?lang=fi&id=1476
On the epidemiology of influenza
http://www.virologyj.com/content/5/1/29
Vitamin D and H1N1 Swine Flu
http://www.vitamindcouncil.org/newsletter/vitamin-d-and-h1n1-swine-flu.shtml
A(H1N1)-influenssa ja D-vitamiini
http://terveesti.blogs.fi/2009/08/07/a-h1n1-influenssa-ja-d-vitamiini-6674231/
D-vitamiini:
http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm
D-vitamiinin puute ja suomalaisten sydänkuolemat
http://www.biovita.fi/uusi/news.php?lang=fi&id=1525
No saadaanhan me sairaalloisen lihavat se rokote kuitenkin. Kuulutaan samaan riskiryhmään keuhkosairaiden ym. kanssa. Itse kävin juuri tänään rokotuksessa.
Miten on tuon painoindeksin toteamisen kanssa? Mittaako terveydenhoitaja pituuden ja painon, jos nämä eivät ole valmiiksi terkkarin tietojärjestelmiin aikaisemmilta vastaanotoilta vietynä?
kysyessä mikä on riskiryhmä, sanoin olevani sairaalloisen ylipainoinen. Hoitaja kysyi paljon BMI vastasin 40,4 ja hoitaja sanoi, että se riittää ja tuikkasi piikin. Ei tarvinnut mennä vaakalle. Tietty näkeehän sitä jo päällepäinkin, että ylipainoa on paljon, että jos eivät siksi tarkista.
Sama täällä. Hoitaja kysyi mihin riskiryhmään kuulun ja sanoin, että olen sairaalloisen lihava ja painoindeksi 47. Ei tuo yhtään epäillyt. Kyllähän se lihavuus aika silmin nähtävää on, jos indeksi on yli 40. Silloin menee ehkä puntarihommiksi, jos ei itse tiedä indeksiään.
BM1 on 42 enkä mielestäni kuulu riskiryhmään, enkä aio mennä rokotetta hakemaan. Joulukuussa 1977 sairastin Moskovalaisen ja olen vasta-aineet saanut. Minulla on useita autoimmuunisairauksia.
Ainakin minä sain roketteen lihavuuden perusteella.