Viime kuukaudet on ollut jotenkin tosi ankea olo ja tuntunut ettei millään väliä. Lääkityksenä ollut Efexor 150mg. Tänäaamuna huomasin, että löysin eilisen päivän pillerin taskustani - olin siis unohtanut ottaa sen eilenaamulla. Tapanani kun on laittaa pilleri verkkareiden taskuun ja laahustaa keittiöön keittämään kahvit, jolloin samalla kulppasen pillerin kurkkuun. Onhan tuo satunnaisesti aikaisemminkin unohtunut, eikä mielialassa ole ollut havaittavaa eroa. Typerää kenties, nyt sitten päätin että paskat, vedän sitten kummatkin pillerit kurkkuun. Liekö placeboa vai mitä, mutta koko päivän tuntunut tavallista pirteämmältä ja saanut asioita aikaiseksi. Tuntuu suorastaan että tekisi mieli lähteä jonkun kaverin kanssa kahvittelemaan. Mutta onko se tämän lääkityksen kanssa sitten että vaikka kävisi lääkärillä nostamassa annostusta, ajan myötä sille jotenkin "immunisoituu" ja taas pikkuhiljaa alkaa tuntumaan ankealta, taas joutuu nostamaan annosta jne.?
Lääkitystä
Drugster
2111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lopeta se kahvittelu tykkänään niin olet kunnossa alle puolessa vuodessa.
http://qmies.blogit.fi/
Vai että joku itse diagnosoinut itselleen kaikenmaailman vaivat ja tottakai jostain saanut päähänsä että sen on aiheuttanut kofeiini. Varsin luotettavaa tietoa.