Sandra

Haluaisin tietää erään henkilön tulevaisuudesta minun elämässäni. Hän saapui kun olin toipumassa todella vaikeasta suhteesta. Hän saapui aivan odottamatta, suoraan "puskista." Juttumme alkoi minun ollessani töissä, ja hänen saapuessa asiakkaaksi. Juttu lähti heti luistamaan, ja huomasin että joka kerta kun hän katsoi minuun, sydämeni lähti lentoon, ja sieluni aloitti laulamisen. Ja näin on yhä edelleen tämän miehen kanssa. Näemme silloin tällöin, soittelemme silloin tällöin, ja viihdymme toistemme seurassa todella hyvin. Hänen ystävänsä ovat sanoneet että hänen silmänsä tuikkivat aina kun hän on kanssani. Nyt kysynkin, mikä rooli hänellä on elämässäni, nyt ja tulevaisuudessa?
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämän miehen roolin pääset sinä määrittelemään varsin avoimesti. Kuinka lähelle hänet päästät ja mitä häneltä loppujen lopuksi haluat. Mies on luonteeltaan hyvä ja huomaavainen ja selvästi hänellä on tunteita sinua kohtaan. Tsemppiä sinulle ja muista, että olet ansainnut onnen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttökaksonen kirjoitti:

Haluaisin tietää erään henkilön tulevaisuudesta minun elämässäni. Hän saapui kun olin toipumassa todella vaikeasta suhteesta. Hän saapui aivan odottamatta, suoraan "puskista." Juttumme alkoi minun ollessani töissä, ja hänen saapuessa asiakkaaksi. Juttu lähti heti luistamaan, ja huomasin että joka kerta kun hän katsoi minuun, sydämeni lähti lentoon, ja sieluni aloitti laulamisen. Ja näin on yhä edelleen tämän miehen kanssa. Näemme silloin tällöin, soittelemme silloin tällöin, ja viihdymme toistemme seurassa todella hyvin. Hänen ystävänsä ovat sanoneet että hänen silmänsä tuikkivat aina kun hän on kanssani. Nyt kysynkin, mikä rooli hänellä on elämässäni, nyt ja tulevaisuudessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu