Ahdistaa..

Olen nähnyt jo parina yönä unta eksästäni johon suhde loppui yli 2 vuotta sitten
ja sen koommin emme ole pitäneet toisiimme yhteyttä vaikka sovimme pysyvämme ystävinä.

Viime yönä kuitenkin näin unta, että olin ystäväni (poika, tyttö ja siskoni) kanssa menossa elokuviin
isoon rakennukseen missä oli koko korkean seinän pituiset ikkunat (joissa ei ollut verhoja)
ja käytävillä oli pehmeitä, mustia nahkasohvia.
Elokuvaa pääsi katsomaan erillisiin "loosseihin", eikä yhteen isoon saliin
(yhteen "loossiin" mahtui vain 8 henkilöä).

Odottelimme ystävieni kanssa elokuvan alkua sohvilla ja tilasimme punaviiniä kun eksäni tuli 3 miespuolisen kaverinsa kanssa vastapäisille sohville. Kävi ilmi että he olivat tulossa katsomaan elokuvan samaan loossiin.

Minua rupesi tässä välissä ahdistamaan kovasti, sillä eroni eksäni kanssa oli todella vaikea minulle
(hän oli itse ulkomailla 2 kk jonka aikana emme nähneet kertaakaan ja jätti minut tekstiviestillä).
Yritin kuitenkin olla välittämästä hänestä ja tervehdin häntä kuin aina ennenkin.

Eksäni kaverit rupesivat kuitenkin kiusoittelemaan eksääni jostain ja yhtäkkiä huomasin kuinka
eksäni tuli minua kohti ja sanoi jotain "eikö kokeiltas vielä, ethän sää mua unohtanu oo, kyllä mää tiedän"
ja syöksyi päälleni yrittäen samalla suudella minua.

Minua ahdisti todella paljon ja halusin vain tilanteesta pois. Lopulta sain puskettua hänet jaloilla pois.
Sitten ystäväni kysyi haluaisinko punaviiniä ja tarjosi lasia.
Olin kuitenkin niin shokissa etten pystynyt sanomaan mitään ja lähdin juoksemaan käytävään ja pitkiä ritilä portaita alas pois rakennuksesta.
Päivä oli todella harmaa ja sateinen.


Tahtoisin jonkinlaisen selityksen tälle unelleni sillä eksäni vierailee melko usein unissani ja
tavallaan olen ahdistunut niissä.
1127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

selittää unesi. Olet edelleen ahdistunut tavasta jolla hän jätti sinut, ja yleensä siitä että hän on jättänyt. Jatka elämääsi, niin hänkin on todennäköisesti tehnyt

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kakara kirjoitti:

Olen nähnyt jo parina yönä unta eksästäni johon suhde loppui yli 2 vuotta sitten
ja sen koommin emme ole pitäneet toisiimme yhteyttä vaikka sovimme pysyvämme ystävinä.

Viime yönä kuitenkin näin unta, että olin ystäväni (poika, tyttö ja siskoni) kanssa menossa elokuviin
isoon rakennukseen missä oli koko korkean seinän pituiset ikkunat (joissa ei ollut verhoja)
ja käytävillä oli pehmeitä, mustia nahkasohvia.
Elokuvaa pääsi katsomaan erillisiin "loosseihin", eikä yhteen isoon saliin
(yhteen "loossiin" mahtui vain 8 henkilöä).

Odottelimme ystävieni kanssa elokuvan alkua sohvilla ja tilasimme punaviiniä kun eksäni tuli 3 miespuolisen kaverinsa kanssa vastapäisille sohville. Kävi ilmi että he olivat tulossa katsomaan elokuvan samaan loossiin.

Minua rupesi tässä välissä ahdistamaan kovasti, sillä eroni eksäni kanssa oli todella vaikea minulle
(hän oli itse ulkomailla 2 kk jonka aikana emme nähneet kertaakaan ja jätti minut tekstiviestillä).
Yritin kuitenkin olla välittämästä hänestä ja tervehdin häntä kuin aina ennenkin.

Eksäni kaverit rupesivat kuitenkin kiusoittelemaan eksääni jostain ja yhtäkkiä huomasin kuinka
eksäni tuli minua kohti ja sanoi jotain "eikö kokeiltas vielä, ethän sää mua unohtanu oo, kyllä mää tiedän"
ja syöksyi päälleni yrittäen samalla suudella minua.

Minua ahdisti todella paljon ja halusin vain tilanteesta pois. Lopulta sain puskettua hänet jaloilla pois.
Sitten ystäväni kysyi haluaisinko punaviiniä ja tarjosi lasia.
Olin kuitenkin niin shokissa etten pystynyt sanomaan mitään ja lähdin juoksemaan käytävään ja pitkiä ritilä portaita alas pois rakennuksesta.
Päivä oli todella harmaa ja sateinen.


Tahtoisin jonkinlaisen selityksen tälle unelleni sillä eksäni vierailee melko usein unissani ja
tavallaan olen ahdistunut niissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu