pitkäaikainen poikakaverini oli innoissaan kun kerroin että meille on tulossa vauva. pussasi ja halasi mua ja sanoi heti että muutetaan yhteen, siitä on nyt 3 viikkoa aikaa. nyt sitten alkanut tuntumaan siltä että olisin koko asian kanssa yksin. oon käyny yksin ekassa ultrassa (vein kuvat hänelle ja hän vain vilkaisi niitä ja tokaisi ettei noista saa edes selvää) ja pari kertaa neuvolassa.. neuvolan täti jo kyseli että miksi poikaystävä ole matkassa. mutta ei hän lähde vaikka olen kysynyt mukaan. onko muilla odottavilla äideillä tällasia kokemuksia?
mietityttää
odottaja23
6217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Harmillista, mutta ei sitä tulevaa isää voi pakottaa lähtemään mukaan. Itsellä on se onnellinen tilanne, että mies on aina halunnut olla mukana, kun käyn tarkastuksissa. (Siis jo esikoisen kanssa ja nytkin.) Hän on melkein vihainen, jos ei jostain syystä pääse mukaan.
Ehkä poikaystäväsi tarvitsee vielä kuitenkin aikaa sopeutuakseen ajatukseen, että hänestä nyt sitten tulee todellakin isä. Miehelle kun raskaus ei ole niin todellista, kun alkuun siitä ei näe eikä tunne mitään. Meillä ainakin mies kiinnostui vielä enemmän, kun masu kasvoi ja liikkeet tuntuivat jo ulospäinkin. ;D
Ei tuossa mitään outoa minusta ole. Ei mullakaan mies ole tullut mukaan neuvoloihin. Ekaan ultraan olis ehkä tullut, mutta silloinkin tuli hänellä työ este ja niinpä kävin yksin. Nyt parisen viikkoa sitte sain houkuteltua tuohon rakenneultraan mukaan, kun oikein kovin pyysin.
Tuntuuhan se joskus tietty sille, kun omat tunteet heittää vuoristorataa, että tässä onkin ihan yksin tään kasvavan masunsa kanssa, vaikka miehellekin tää raskaus on toivottu. Heille se ei vaan tässä vaiheessa vielä ole niin kovin konkreettista mikä vaimon masussa kasvaa, mutta tuossa aiemman kirjoittajan tavoin meilläkin miehen kiinnostus on koko ajan masun kasvamisen myötä lisääntynyt.
Joskushan se tietty pikkaisen harmittaa, kun jotkut odottavat pariskunnat tuolla neuvolassa käsikädessä oikein hehkuttavat onneaan, mutta toisaalta sekin on musta jotenkin lapsellisen kakaramaista.
Unohtui tuossa mainita. Oli sulla muuten aika törppö neuvolatäti, kun meni tuommoista kyselemään.
Neuvolahan on nimensä mukaisesti äitiysneuvola.
niin, mul on kai pakko sitten odotella vain josko hän innostuis myöhemmin. ja on tosi mukavaa kun vastasitte. ja neuvolantäti on vain minusta huolissaan kun olen kertonut hänelle poikaystävästäni lämpimästi ja nyt sit näin. mutta on mulla onneks muutama läheinen jonka kanssa jutella tästä raskaudesta.
herää tähän vauva asiaan paremmin kun sinulla alkaa maha kasvaa :)
pakko silloin on viimestään herättävä:D