Meille on tulossa juuri neljä täyttänyt sijaislapsi kolmen oman seuraksi. Onko kellään kokemuksia näinkin ison lapsen kotiutumisesta (tai eihän hän nyt niin iso ole)? Mitän ongelmia on ollut, mitkä asiat ovat sujuneet hyvin?
Olisin kiitollinen vastauksista ;)
Olisin kiitollinen vastauksista ;)
Vastaukset 8
Vanhimmat
sijoituksen onnistumiseen ja melko haastava. Lapsi muistaa elämän bio kodissaan,saattaa ikävöidä valtavasti tai traumaattisten muistojen runtomana elää "unelmissaan", mutta takaan ja alleviivaan koittelee hermoja ihanan kutkuttelevasti:) Onnee.....
MInun läheiseni sijaisperheeseen on otettu hänen sijoituksensa aikana milloin vaan ja minkä ikäisiä lapsia vaan sen kummemmin ajattelematta ja pysähtymättä. Järkyttävin tilanne oli, kun talossa isompien lisäksi olivat 2 kuukautinen, 2 vuotias, 3 vuotias, 5 vuotias ja 7 vuotias. Kuulin kiertotietä että erään toisen suuren sijaisperheen alle 10 vuotiaat lapset olivat innoissaan, kun olivat saaneet hoitaa läheiseni sijaisperheen vauvoja.
Kyllä tuossa ammatillisessa sijaisperheessä ovat keikkuneet milloin minkäkin ikäiset sja siinä päällä kriisilapset. Kunta on ajatellut sen ilmeisesti niin kuin säilytyspaikaksi. Olen miettinyt, että sellaisten vanhempien lapset, jotka vähiten pystyvät / jaksavat välittää, saavat kaikkein KARMEIMMAT paikat.
Lapsi tuli liki vuoden mittaisen lastenkotijakson jälkeen meille ja täytti heti kohta muuton jälkeen 4 vuotta.
Aloittaisin siitä, että sijoitettu lapsi ei useinkaan kykene olemaan kenenkään seurana, vaan vaatii aikuiselta paljon aikaa ja huomiota. Meillä oli siitä otollinen tilanne, että lapsi sai pitää minut yksin itsellään, kun isommat lapset olivat koulussa. Lapsi seurasi minua jos vain liikahdinkin, iltaisin oli pidettävä ovea rakosellaan ja pysyteltävä kuiskausetäisyydellä, että lapsi saattoi nukahtaa ja vain parin tunnin unien jälkeen hän heräsi usein huutamaan hädissään ja hikisenä. Pari ensimmäistä vuotta yökastelu oli tiheää. Monenmoista agressiopurkausta on näinä vuosina nähty, pitkään piti rikkoa niin omat kuin toistenkin tavarat.
Lapsi oli tullessaan hyvin omaehtoinen, aikuisjohtoisuutta onkin opeteltu mm. Theraply -jaksolla. Ensimmäisenä vuonna koulusta tuli päivittäin viestiä tappeluista, riehumisesta ja toisten kiusaamisesta, vaikka oppitunnit sujuivatkin hyvin, kun avustaja istui lapsen kanssa vähän matkan päässä toisista lapsista. Sittemmin käyttäytyminen koulussa on parantunut, mutta edelleen lapsella on kova tarve olla paras, voittaja, aina oikeassa ja helposti palaa hihat.
...lastenkotitausta eli ollut siellä yli vuoden ja sitä ennen aika epävakaissa oloissa, fyysisesti kuitenkin terve.
Ilmeisesti juuri tuo kiintyminen ja kontrollintarve tulevat olemaan meilläkin haasteita, mutta onneksi saamme aloittaa Theraplay-terapian heti kuin vain mahdollista -jospa se hieman pehmentäisi tilannetta.
Tuota koulua minäkin jo mietin, lapsella on nyt tässä kolme vuotta aikaa ennen ekaluokkaa, jonne tosin ehtii vielä 8-vuotiaanakin, eheytyä. Toivon kovasti että se onnistuisi.
meille on tullut kolemen vuoden välillä kaksi neli-vuotiasta, jotka pikaisesti sijoituksen jälkeen täyttivät viisi.
kotiutuminen kyllä onnistuu, mutta haasteet ovat yllä jo kerrottu. Manipulointi, itseriittoisuus ( ei sitä hoivaa haluta ottaa vastaa) ja tavaroiden kätkeminen särkeminen ja piiloittelu ovat haasteina.
mutta nyt mennään ysillä ja kutosella ihan kivasti normaaliryhmässä 7-9 menestyksellä. kyllä se siitä vaikka sijoituksen vuodet 1 ja 2 ovat vieläkin haasteineen mielessä melko kaaoksellisina
Lapsi tuli kotiin, takana lastenkotia reilu vuosi kokoaikaista, sitä ennen vauvasta asti viety lastenkodin ja biojen våliä. E i mitään isoja ongelmia pitää vaan näyttää miten eletään elämää eteenpäin eikä murehtia menneitä. Peruskoulun yläasteella menee kiitettävin arvosanoin, ei oppimisvaikeuksia, ei käytöshäiriöitä, elämä edessä meidän nuorella.
kotiutetaan kun asiat on kotona hyvin että voi kotiuttaa, kannattaako miettiä sijaislapsen ottamista jos et tommoista asiaa osaa itse ratkaista?
Aloittaja on saanut hyviä vastauksia suurimmalta osalta, hienoa! Vertaistuki on tärkeää. Sitä ihmettelen suuresti, että näitä ns. myrkynkylväjiä on täällä kommentoimassa ihan jokaista asiaa mitätöiden, halventaen ja syyllistäen.
Kaitpa heidän mielenmaailmansa on jotenkin niin kyynistynyt ja raadollistunut, että kaikessa nähdään vain niitä puolia?
Onnea aloittajalle ja reippaalle nelivuotiaalle kyllä se elämä kantaa :)