Valtakunnallinen ohje on liputtaa ruotsalaisuutta Suomenlipulla ?
Minä suosittelen liputuksen jättämistä väliin koska emme ole ruotsalaisia ja toiseksi kunnioitammeko entistä
siirtomaaorjuuttajaamme vain siksi, että Ruotsi riisti ja orjuutti kansaamme?
Jokainen historiaa lukeneet tietävät, mitä kansamme on joutunut kärsimään ruotsalaisten alaisuudessa ollessamme ja vielä tänäkin päivänä he yrittävät kyykyttää kansalaisiamme.
Mikä toinen vähemmistö Suomessa on niin erikoisasemassa mitä suomenruotsalaiset ja he viitsivät vielä
sanoa, että heitä sorretaan Suomessa.
Ahvenanmaan syrjintä suomenkielistä väestöä kohtaan on häpeällistä emmekä hyväksy sitä.
Ahvenanmaa liputtaa ruotsalaisuuttaan
6
392
Vastaukset 6
- olen suomalainen
ei minun lipputangossa ole kertaakaan liputettu ruottalaisille,eikä lippu nouse nykkään.
No me täällä Ahvenanmaalla liputamme ihan omalla lipullamme:)
- ihan hirveästi
Onhan siellä virallinen liputus ja siellä liehuu Suomenlippu.
- ei enää koskaan sinne
Ahvenanmaa on enempi ruotsalainen mitä oikea ruotsi. Ruotsissahan on jo niin paljon muita kansallisuuksia, että he ovat jo menettämässä ruotsalaisuutensa.
Suomenruotsalaisuus esittää melkoista propagandaa parhaimmillaan olemalla sorrettu vähemmistö suomessa.
Jos joku sanoo muuta onko vähemmistö jolla on kaikki edut sorrettu? - svensken,.
ei enää koskaan sinne kirjoitti:
Ahvenanmaa on enempi ruotsalainen mitä oikea ruotsi. Ruotsissahan on jo niin paljon muita kansallisuuksia, että he ovat jo menettämässä ruotsalaisuutensa.
Suomenruotsalaisuus esittää melkoista propagandaa parhaimmillaan olemalla sorrettu vähemmistö suomessa.
Jos joku sanoo muuta onko vähemmistö jolla on kaikki edut sorrettu?Varför flyttar ni inte till Åland och börja ändra samhället inifrån,
att skriva sina dumma insändare i 24 hjälper nog inte så mycket. - Ålands pälle 9
svensken,. kirjoitti:
Varför flyttar ni inte till Åland och börja ändra samhället inifrån,
att skriva sina dumma insändare i 24 hjälper nog inte så mycket.Ahvenanmaa on ja kuuluu ruotsille suomalaiset eivät kuulu mitenkään itsehallintoa käsittävälle Ahvenanmaalle. Suomenlippu on häpeäksi ruotsalaiselle kulttuurille ja siksi sitä ei saa pitää näkyvillä missään. Suomenlippu kuuluisi polttaa aina itsenäisyyspäivänä jos jollakin semmoinen vielä on olemassa.
Ahvenanmaan määpäivillä on otettava esille asia jossa lakia muutettaisiin ja koko itsenäisyyspäivä poistettaisiin Ahvenanmaalaisilta koska se ei liity mitenkään heihin.
myös suomenlipun hallussa pidosta pitäisi säätää rikesakkoa 500 euroa tai kuritushuonetuomiota.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4191861- 1501207
- 901131
- 1111110
- 671103
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku168937- 100773
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50689En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57664