En nyt oikein tiennyt mistä olisin lähtenyt tätä kyselemään niin ajattelin että äideillä jos joillain on aina vastaus ongelmaan kuin ongelmaan :)
Eli tilanne on se että olen 9 raskausviikolla ja toukka siis syntyy (jos kaikki menee niin kuin pitäisi) kesäkuussa. Olen ollut määräaikaisessa työssä ja ajatellut että olen tässä sen loppumiseen asti (n. huhtikuu) ja jään sitten äippälomalle. Nyt olen kuitenkin saanut mahdollisuuden ottaa vastaan vakipaikka. Oma moraalini on paikanottoa vastaan koska en ehtisi kyseisessä työssä olemaan kuin 4-5 kk ennen kuin jäisin pois. Onko hiukan noloa sitten kun maha alkaa pömpöttää jo melkein heti uuden työn alettua???
Toisaalta mietin asiaa niin että saisin kuitenkin parempaa äitiyspäivärahaa (eikö?) ja olisi ainakin työpaikka tiedossa sitten kun haluaisi taas töitä jatkaa. Tuntuu kuitenkin todella vastenmieliseltä ottaa vastaan työ ja sanoa melkein samaan hengenvetoon että ainii-olen raskaana ja joudutte pian etsimään minulle sijaisen. Olin myös jo ehtinyt nauttimaan siitä ajatuksesta että tulee olemaan kiva olla äitiyslomalla kun ei kukaan kaipaa töihin eikä itse joudu miettimään työasioita, koska niitä ei ole!
En odota että teidän nyt pitäisi osata sanoa mitä tehdä, mutta olisi kiva kuulla mielipiteitä. Onko kellään ollut vastaavaa? Miten on suhtauduttu? Ja miten ylipäätänsä neuvoisitte tekemään? Olisi kiva saada vähän uudenlaista näkökulmaa asiaan. Kiitos jo etukäteen :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
kannattaa kyllä ottaa vakituinen työ vastaan. minullakin kyllä tilanteessasi hiukan omatunto kolkuttelisi, mutta siltikin :D vakituisia työpaikkoja kun ei taida nykyään hirveästi olla tarjolla. ja saapahan sitten joku toinenkin koettaa samaa työtä sen aikaa kun sinä olet äitiyslomalla :D
Nykyaikana varsinkaan kukaan ei ajattele sinun parastasi, paitsi sinä itse! Jos et ota vakityötä vastaan, saat todennäköisesti huonmpaa äitiysrahaa kuin muuten saisit, etkä voi jäädä hoitovapaalle ja sieltä sitten palata turvattuun työpaikkaan. Joutuisit sen sijaan etsimään uutta työtä halutessasi takaisin töihin, ja on varma, että pikkulapsen äitiä ei helpolla mihinkään palkata, varsinkaa vakinaiseen työhön.
Minusta ei ole yhtään moraalitonta ottaa vakityötä vastaan ja vaikkka heti sitten jäädä äitiysvapaalle tai hankkiutua raskaaksi. Joskus vain joutu hieman kikkailemaan, jotta saa omat asiat lutviutumaan.
Sitäpaitsi, vain harva työnantaja maksaa palkkaa äitiysvapaalta tai muussa vastaavassa tilanteessa, vaan kela hoitaa nekin. Työnantajan tehtäväksi ei jää mitään muuta kuin palkata sinulle sijainen.
Turhaan podet huonoa omaatuntoa. Sinun on ajateltava sinun ja perheesi parasta, koska työnantajilla on aina kuitenkin vain oma etunsa mielessä.
Itse tulin raskaaksi suunnitellusti pari kuukautta vakipestin saamisen jälkeen.
Ota ehdottomasti vakipaikka vastaan, näinä aikoina on pakko ajatella vain omaa itseään eikä työnantajaa tällaisissa jutuissa.
tein vakkarisopimuksen ollessani rv 18 raskaana ja parin viikon päästä siitä pomo sai asiasta tietää, eikä siinä sen erikoisempia, onnitteli ja kyseli miten on mennyt :)
Ehdottomasti tee sopimus vain jos sen saat, on se lapsen parastakin ajatellen järkevintä, kun on äidillä työpaikka mihin palata sitten kun siltä tuntuu..
Ehdottomasti kannattaa ottaa vakituinen työ vastaan, sinulla on siihen kaikki oikeus. Raskaus on vain sinun (ja mahdollisen puolisosi) asia, eikä se edes lain mukaan saa vaikuttaa työpaikan tarjoamiseen, joten voit rauhallisin mielin tehdä uuden sopimuksen. Kuten joku jo sanoikin, nyt on taloudellisesti vaikea aika, joten kaikki tilaisuudet täytyy hyödyntää. Et ole itsekäs ajatellessasi omaa ja lapsesi parasta, niinhän sinun kuuluukin tehdä.