Mistä alkaisin

Tapasin muutama vuosi sitten netissä mukavan miehen, tunsin sellaista syvää sielujen yhteyttä ja ihastuin.
Ongelmat alkoivat kuitenkin melko pian, en olisi halunnut rynnätä suin päin suhteeseen vaan kehittää ystävyyttä vielä. Mies ilmoitti, että hän ei roiku naisten kavereina kuin mikäkin homo ja antoi ymmärtää, että ei voi olla kanssani tekemisissä ellemme ole suhteessa. No, tein ensimmäisen virheeni ja antauduin kiristyksen alla. En halunnut menettää tärkeää ihmistä.
Matkan varrella tuli riitoja, joita yritin sovitella, mutta se tuntui kovin vaikealta kun kaikkeen huonoon käytökseen toisen puolelta löytyi aina alkusyy minun sanomisistani tai teoistani. Oma elämänfilosofiani on sellainen, että haluan myöntää virheeni ja oppia niistä jotain. Välillä mietin olevani melko paha ihminen kun saan toisen koko ajan hermostumaan tai haastamaan riitaa. Jossain vaiheessa tuntui jopa epäoikeudenmukaiselta kun yritin sanoa, että ei aina minussa voi olla se vika.
Lopulta päätin lopettaa suhteen monien eri syiden summana. Se oli toinen ilmeinen virheeni.
Päälle alkoi sataa paljon rumia sanoja ja ahdistusta. Pelästyin kai rajua reagointia.
Ja siinä vaiheessa sana narsisti tuli mukaan ensi kerran, hän ilmoitti, että minä olen narsisti, kirjoitti netissä aiheesta viitaten minuun ja kehoitti hakeutumaan hoitoon.
Aloin todella miettiä asiaa. Minulla on tapana tehdä itsekkäitä ratkaisuja elämässäni, pyrin hyvään oloon ja siihen, että läheisillä on asiat hyvin. Luin narsismista ja löysin itsestäni monia narsistisia piirteitä, mutta löysin niitä myös toisesta osapuolesta. Yritin selittää monasti, että minä en voi jatkaa suhdetta vain sillä perusteella, että en pahoita toisen mieltä, enkä myöskään ole aloittamatta uutta suhdetta sillä perusteella, että toiselle tulee siitä paha mieli. Tunsin huonoa omatuntoa tietenkin, eikä narsistihuoraksi haukkuminen tuon jälkeen parantanut oloa.
Välit menivät totaalisesti poikki, sillä hän alkoi puhua minusta netissä pahaa (suurinpiirtein samat haukkumasanat saamieni lainausten perusteella) ystävilleen ja minun ystävilleni.
Laitoin estoja ja käytin mustaa listaa, selitin asian myös läheisilleni jotka kehottivat pysymään kaukana tuosta miehestä.
Viimeisessä viestissään puhelimeeni hän toivoi minun kuolevan.
Tiesin tehneeni oikean ratkaisun kun lopetin suhteen, silti mietin vieläkin, että mitä minä olisin voinut tehdä toisin niin, että kaikki olisi mennyt hyvin.

Kirjoitin tänne palstalle vain antaakseni tarinan, ja koska minua on sanottu narsistiksi, sopinee se tänne siitäkin syystä.
1228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Tiesin tehneeni oikean ratkaisun kun lopetin suhteen, silti mietin vieläkin, että mitä minä olisin voinut tehdä toisin niin, että kaikki olisi mennyt hyvin."

Et olisi voinut tehdä mitään toisin, että kaikki olisi mennyt hyvin. Olisitpa yrittänyt mitä vaan, aina olisit tehnyt väärin. Noin luonnehäiriöinen ajattelee, vain hän on aina oikeassa kaikessa.

Hyvä että lopetit suhteen ajoissa!

Narsismia on meissä kaikissa, [kärjistynyt] narsistinen luonnehäiriö on eri asia, valitettavasti lyhyempää "narsisti" käytetään vastaamaan sitä ja tästä tulee väärinkäsityksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veniera kirjoitti:

Tapasin muutama vuosi sitten netissä mukavan miehen, tunsin sellaista syvää sielujen yhteyttä ja ihastuin.
Ongelmat alkoivat kuitenkin melko pian, en olisi halunnut rynnätä suin päin suhteeseen vaan kehittää ystävyyttä vielä. Mies ilmoitti, että hän ei roiku naisten kavereina kuin mikäkin homo ja antoi ymmärtää, että ei voi olla kanssani tekemisissä ellemme ole suhteessa. No, tein ensimmäisen virheeni ja antauduin kiristyksen alla. En halunnut menettää tärkeää ihmistä.
Matkan varrella tuli riitoja, joita yritin sovitella, mutta se tuntui kovin vaikealta kun kaikkeen huonoon käytökseen toisen puolelta löytyi aina alkusyy minun sanomisistani tai teoistani. Oma elämänfilosofiani on sellainen, että haluan myöntää virheeni ja oppia niistä jotain. Välillä mietin olevani melko paha ihminen kun saan toisen koko ajan hermostumaan tai haastamaan riitaa. Jossain vaiheessa tuntui jopa epäoikeudenmukaiselta kun yritin sanoa, että ei aina minussa voi olla se vika.
Lopulta päätin lopettaa suhteen monien eri syiden summana. Se oli toinen ilmeinen virheeni.
Päälle alkoi sataa paljon rumia sanoja ja ahdistusta. Pelästyin kai rajua reagointia.
Ja siinä vaiheessa sana narsisti tuli mukaan ensi kerran, hän ilmoitti, että minä olen narsisti, kirjoitti netissä aiheesta viitaten minuun ja kehoitti hakeutumaan hoitoon.
Aloin todella miettiä asiaa. Minulla on tapana tehdä itsekkäitä ratkaisuja elämässäni, pyrin hyvään oloon ja siihen, että läheisillä on asiat hyvin. Luin narsismista ja löysin itsestäni monia narsistisia piirteitä, mutta löysin niitä myös toisesta osapuolesta. Yritin selittää monasti, että minä en voi jatkaa suhdetta vain sillä perusteella, että en pahoita toisen mieltä, enkä myöskään ole aloittamatta uutta suhdetta sillä perusteella, että toiselle tulee siitä paha mieli. Tunsin huonoa omatuntoa tietenkin, eikä narsistihuoraksi haukkuminen tuon jälkeen parantanut oloa.
Välit menivät totaalisesti poikki, sillä hän alkoi puhua minusta netissä pahaa (suurinpiirtein samat haukkumasanat saamieni lainausten perusteella) ystävilleen ja minun ystävilleni.
Laitoin estoja ja käytin mustaa listaa, selitin asian myös läheisilleni jotka kehottivat pysymään kaukana tuosta miehestä.
Viimeisessä viestissään puhelimeeni hän toivoi minun kuolevan.
Tiesin tehneeni oikean ratkaisun kun lopetin suhteen, silti mietin vieläkin, että mitä minä olisin voinut tehdä toisin niin, että kaikki olisi mennyt hyvin.

Kirjoitin tänne palstalle vain antaakseni tarinan, ja koska minua on sanottu narsistiksi, sopinee se tänne siitäkin syystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu