miksi ihmetellään sjaisvanhemmaksi alkamista

miksi ihmetellään ja arvostellaan ja jopa varkaaksi syytetään ihmisiä/perheitä, jotka tuntevat vastuuta muistakin kuin itsestään? miksi on kummallista huoltaa ja hoivata toisen lasta/lapsia, mutta kunnioitettavaa ja upeaa hankkia löytö-/koditon koira/kissa ain aespanjasta asti?

minä ainakin tuhlaan ylimääräisen huolenpitoni ja hoivaviettini mielummin ihmislapsiin kuin espanjan koiriin!
10407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ole juuri niitä, joilta lapset on yhteiskunnan pitänyt ottaa huostaan. Eivät normaali-ihmiset sijaisvanhempia syyllistä, päinvastoin.
Minustakin on hatunnoston arvoinen asia, että jotkut jaksavat ottaa hoiviinsa muiden laiminlyömät vieraat lapset, joiden kasvattamisessa on monesti suuria ongelmia (biovanhempien laiminlyöntien takia).
Sijaisvanhemmat antavat lapsille mahdollisuuden kasvaa pärjääviksi aikuisiksi, joista yhteiskunnan ei tarvitse huolehtia.

Itse en ole sijaisvanhempi mutta läheiseni perheessä on 2 sijoitettua, joista todellakin huolehditaan kuin omista lapsista.

Äänestä
  • Mielestäni "hatunnoston" arvoinen asia jos asia hoidetaan hyvin, mutta jostainsyystä näin ei aina ole. Myös sijaisperheissä voi sattua läiminlyöntejä. Kasvatus voi olla esim. muuten moitteetonta mutta tunnetasolla ollaan kylmiä ja jotkut haluavat erottaa lapsen alkuperäisistä ihmissuhteista mikä on mielestäni julmaa lapsen kannalta. Herää kysymys tuleeko silloin lapsesta ns. "normaali, pärjäävä aikuinen?" Entä miksi sijoitettujen lasten kuolleisuus on korkeampi normaaliväestöön verrattuna? Joku syyhän siihen täytyy olla. Sitäkin olen miettinyt miksi jotkut ottaa samaan perheeseen useita lapsia? Riittääkö silloin aika kaikille tasavertaisesti ja toisaalta joidenkin lasten on parempi kasvaa rauhallisessa ympäristössä ja pienemmässä lapsi ryhmässä.
    Hyvä jos tuntee vastuuta muustakin kuin itsestään, mutta toivoisin että ihmiset perehtyisivät asioihin kunnolla perinpohjin ennen kuin siihen ryhtyvät koska työ on haasteellista.

    Olisi mukava jos suomalaisia sijaisvanhempia innostuisi menemään vaikka ulkomaille töihin lapsia hoitamaan. Varmasti joissain maissa olisi OIKEASTI paljon tarvetta ammattitaitoisille, koulutetuille hoitajille.

    Äänestä

  • sarahh kirjoitti:

    Mielestäni "hatunnoston" arvoinen asia jos asia hoidetaan hyvin, mutta jostainsyystä näin ei aina ole. Myös sijaisperheissä voi sattua läiminlyöntejä. Kasvatus voi olla esim. muuten moitteetonta mutta tunnetasolla ollaan kylmiä ja jotkut haluavat erottaa lapsen alkuperäisistä ihmissuhteista mikä on mielestäni julmaa lapsen kannalta. Herää kysymys tuleeko silloin lapsesta ns. "normaali, pärjäävä aikuinen?" Entä miksi sijoitettujen lasten kuolleisuus on korkeampi normaaliväestöön verrattuna? Joku syyhän siihen täytyy olla. Sitäkin olen miettinyt miksi jotkut ottaa samaan perheeseen useita lapsia? Riittääkö silloin aika kaikille tasavertaisesti ja toisaalta joidenkin lasten on parempi kasvaa rauhallisessa ympäristössä ja pienemmässä lapsi ryhmässä.
    Hyvä jos tuntee vastuuta muustakin kuin itsestään, mutta toivoisin että ihmiset perehtyisivät asioihin kunnolla perinpohjin ennen kuin siihen ryhtyvät koska työ on haasteellista.

    Olisi mukava jos suomalaisia sijaisvanhempia innostuisi menemään vaikka ulkomaille töihin lapsia hoitamaan. Varmasti joissain maissa olisi OIKEASTI paljon tarvetta ammattitaitoisille, koulutetuille hoitajille.

    mutta läheiseni on joutunut niin huonoon sijaispereen ja laitoksen välimuotoon, että olen alkanut inhota koko sijaishuoltoa. Sijaisvanhemmat, varsinkin toinen heistä on niin epäystävällinen ja muka muita parempi ihminen, etten toista ole tavannut sellaista.
    Joku vika tuossa sijaisvanhemmassa on, kun asettelee mielensä mukaan sääntöjä ja muuttelee niitä mielivaltaisesti. Tekee elämästä helvetin. Siksi inhoan sijaishuoltoa. Pyydän muilta anteeksi.

    Äänestä

noinkaan. Vaan varmaan tiedät että sijareitakin on monenlaisia, vai haluaisitko omat lapsesi narsistin hoitoon? Tuskin, haluaisitko vieraan lapset narsistin hoitoon ? Meillä oli lapset, jo ihan alussa sijaisperheessä tuli alko-ongelmaa, sijaisäiti ja minun lapseni joutuivat joksikin aikaa hänen sukulaisten nurkkiin. Erosivat myöhemmin, ja "isä" ehdokkaita lapsillani kävi siinä useampi kappale, kunnes sosku tuli järkiinsä ja sijoitti lapset uuteen perheeseen, jossa heillä on hyvä olla eikä isät vaihdu.

Äänestä

siitä samasta syystä, kuin sijaisvanhemmat muuttuvat täysin sanattomiksi, kylmiksi ja töykeiksi, heti sen jälkeen kun sossut ilmoittaa että lapsi sijoitetaan takaisin kotiin, eli koe kotiutus, lähi tulevaisuudessa eli noin 6kk kuluttua.

Äänestä

Ei se lastensuojelulta ole pois vaikka eläinsuojelutyötäkin tehdään. Toisille sopii olla sijaisvanhempi, toisille sopii tarjota koti sitä kipeästi kaipaavalle lemmikille, joillekin jopa molemmat.

Hylätty Espanjan koira/kissa/hevonen ym. on aina siinä jamassa, että henki lähtee, yleensä aika rumalla tavalla, ellei kotia löydy. Eikä kukaan kysele perään.

Hienoa, että tuhlaat hoivaa ja rakkautta ihmisille, mutta ei se ihmisiltä pois ole, jos joku tuhlaa samoja asioita hädänalaisiin eläimiin.

Oikeastaan melkoisen mustavalkoinen pitää ihmisen maailma olla, jos reagoi asiattomaankin kritiikkiin niin, että "kun en tunnustusta työlleni saa, ei pidä muidenkaan saada".

Laajenna näköalojasi. Hirvittää kyllä, millaisen kuvan eläinsuojelutyöstä annat hoitamillesi lapsille.

Äänestä
  • voi hyvänen aika, miten niin annan eläin suojelusta negatiivista kuvaa? missä niin luki? Oikeastaan melkoisen mustavalkoinen pitää ihmisen maailma olla, jos reagoi asiattomaankin kritiikkiin niin, että "kun en tunnustusta työlleni saa, ei pidä muidenkaan saada". näonhän se meni...

    Äänestä

  • mutta ei kirjoitti:

    voi hyvänen aika, miten niin annan eläin suojelusta negatiivista kuvaa? missä niin luki? Oikeastaan melkoisen mustavalkoinen pitää ihmisen maailma olla, jos reagoi asiattomaankin kritiikkiin niin, että "kun en tunnustusta työlleni saa, ei pidä muidenkaan saada". näonhän se meni...

    itsestäsi sairaan mielikuvan, ulosantisi jumittaa pahemman kerran. Myös tuo mustavalkoisuusajattelu herättää mielikuvan sairaasta ihmisestä. Sellainen ihminen joka ei pysty asettumaan elollisen eläimen asemaan ei siihen pysty ihmisenkään kohdalla. Monesti olen miettunyt sitä, että metsästäjiltä puuttuu ihmisen ominaisuuksia. Tappaminen turruttaa ja heissä on varmaan paljon hyviä sijaisvanhempia.

    Äänestä

  • Annat kirjoitti:

    Metsästäjiä haukut. Anna kun arvaan: syöt itse tehokasvatettua lihaa, häkkikanaloiden munia ja hörpit lehmän vasikalta riistettyä maitoa suuhusi. Mietipä kuule omaa käytöstäsi ennen kuin tulet mollaamaan metsästäjiä. Metsästetty riista on vapaana elänyttä ja onnellista lihaa, sitä voi syödä ilman huonoa omatuntoa. Mutta eihän tuollainen tavi sitä käsitä, onko mitään käsitystä mistä ja miten liha tulee sinne lähikaupan tiskille? Ei varmaan ole.

    Jos joku on todellinen tunteeton tappaja ja teurastaja, niin sinä itse kun tuet rääkättyä lihaa. Metsästäjä suojelee ja kunnioittaa luontoa.

    Äänestä

  • metsäin mies kirjoitti:

    Totta turiset. Metsästetty liha on aina luomulihaa. Kun teemme valintoja ravintomme suhteen tehotuotantoa vastaan, sekin on eläinsuojeluteko. Jänis ja hirvipaistit kunniaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mutta ei kirjoitti:

miksi ihmetellään ja arvostellaan ja jopa varkaaksi syytetään ihmisiä/perheitä, jotka tuntevat vastuuta muistakin kuin itsestään? miksi on kummallista huoltaa ja hoivata toisen lasta/lapsia, mutta kunnioitettavaa ja upeaa hankkia löytö-/koditon koira/kissa ain aespanjasta asti?

minä ainakin tuhlaan ylimääräisen huolenpitoni ja hoivaviettini mielummin ihmislapsiin kuin espanjan koiriin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu