Mulla alkaa voimat huveta. puolisoni ex syö voimani. Puolison lapset asuu exällä, tapaavat meitä jokatoinenvkloppu -systeemillä.
Tapaamiset toimii, periaatteessa. lapset odottaa hakijaa aina ajoissa ja aina on tapaamien toteutunu. Lapset on meille tullessaan tosi väsyneitä ja nukkuvat meillä paljon. Toinen lapsista on ollut terapiassa, exän mukaan riitaisan eron traumatisoimana.
Mutta, asiaan, tästä ihmisestä en pääse eroon, kun on ne lapset.
Tämä ihminen valehtelee jatkuvasti, on opettanut lapset valehtelemaan puolestaan. Kaikki kritiikki on aina hänestä loukkaus suoraan häntä vasten ja voi loukatun raivoa! Hän puhuu lapsille, kuinka kamalia me olemme, pilaamme lasten ja arvon exän elämän.
Hän ei suvaitse minkäänlaista "puuttumista " asioihinsa, kaiken pitäisi olla sillä selvä, kun hän sanoo, että näin hän tekee. Hänen ei tarvitse perustella mitään.
Hän riitaantuu aina ympärillään olevien ihmisten kanssa, ja pakenee sitten vaihtamalla maisemaa,viis lasten keskeytyvistä ystävyyssuhteista, kouluista ja muista.
Hänellä on vain yksi puoli persoonassaan: ÄITI. Hän on täydellinen äiti. Omasta mielestään. korostaa uhrautumisiaan äitinä ja kuinka vaikeaa hänellä on ollut ja kuinka HÄN on kaikesta selvinnyt, hyvänä, täydellisenä äitinä.
Kun huolestuimme muuttojen takia keskeytyneestä lapsen terapiasta (ja monesta muusta jutusta, joita en nyt erittele) ja otimme asian sosiaalihuollon kanssa puheeksi. Äiti raivostui ja sulki meidät lasten elämästä.
Kun ei hänen pyhää äitiyttään saa arvostella!
Lapsilleen hän on opettanut olevansa viimeinen sana, hän ei voi myöntää lapsilleen että laki ja oikeuden päätös on hänenkin yläpuolellaan. HÄN on perheensä laki.
Vain koska hänen on oikeasti pakko, tapaamiset jatkuvat, mutta haku on vaikeaa, kun ei saa mennä äidin kodin lähelle, koska hän on sen kieltänyt. Ja lapsille tämä on myyty siten, että me, pahat ilkeät ihmiset satutamme äitiä ja pakotamme hänet kärsimään ottamalla lapset häneltä tapaamisten ajaksi...
Ja lapsen terapia on todella katkennut, kun taas muutettiin. Voi pienen mielen taakkaa!!!!
Ja kun sosuilta pyysimme apua, jotta lapsen terapia jatkuisi ja äitikin ehkä saataisiin tuen piiriin,
saamme vain kuulla, että tämä on tapaamisriita, ihan normaalia, kun on ollut riitaisa ero.
Puhuin tämän äidin kanssa puhelimessa muutama viikko sitten, kun oli pakko (lapset olivat meillä). Se puhelu oli niin läpinäkyvää valehtelua täynnä, että oksettaa.
Sen puhelun jälkeen minulla oli fyysisesti olo, että olisin juossut maratoonin. Henkisesti olo oli 3 vrk valvoneen, äärimmäisestä stressistä pitkään kärsineen luokkaa.
Tämä lyhyt kirjelmä on vain pinnan raapaisu, siitä, mikä täydellinen, uhrautuva äiti meillä vastassa onkaan. En ole täydellinen, ei meistä kukaan ole. Eikä tässä siitä ole kysymys.
On vaan johonkin edes purettava omaa pahaa oloa, kun kukaan, joka voisi oikeasti lapsia ja meitä auttaa, ei kuuntele saati ymmärrä. Ja kai tuolle äidillekin edes jotain apua olisi olemassa....
Tapaamiset toimii, periaatteessa. lapset odottaa hakijaa aina ajoissa ja aina on tapaamien toteutunu. Lapset on meille tullessaan tosi väsyneitä ja nukkuvat meillä paljon. Toinen lapsista on ollut terapiassa, exän mukaan riitaisan eron traumatisoimana.
Mutta, asiaan, tästä ihmisestä en pääse eroon, kun on ne lapset.
Tämä ihminen valehtelee jatkuvasti, on opettanut lapset valehtelemaan puolestaan. Kaikki kritiikki on aina hänestä loukkaus suoraan häntä vasten ja voi loukatun raivoa! Hän puhuu lapsille, kuinka kamalia me olemme, pilaamme lasten ja arvon exän elämän.
Hän ei suvaitse minkäänlaista "puuttumista " asioihinsa, kaiken pitäisi olla sillä selvä, kun hän sanoo, että näin hän tekee. Hänen ei tarvitse perustella mitään.
Hän riitaantuu aina ympärillään olevien ihmisten kanssa, ja pakenee sitten vaihtamalla maisemaa,viis lasten keskeytyvistä ystävyyssuhteista, kouluista ja muista.
Hänellä on vain yksi puoli persoonassaan: ÄITI. Hän on täydellinen äiti. Omasta mielestään. korostaa uhrautumisiaan äitinä ja kuinka vaikeaa hänellä on ollut ja kuinka HÄN on kaikesta selvinnyt, hyvänä, täydellisenä äitinä.
Kun huolestuimme muuttojen takia keskeytyneestä lapsen terapiasta (ja monesta muusta jutusta, joita en nyt erittele) ja otimme asian sosiaalihuollon kanssa puheeksi. Äiti raivostui ja sulki meidät lasten elämästä.
Kun ei hänen pyhää äitiyttään saa arvostella!
Lapsilleen hän on opettanut olevansa viimeinen sana, hän ei voi myöntää lapsilleen että laki ja oikeuden päätös on hänenkin yläpuolellaan. HÄN on perheensä laki.
Vain koska hänen on oikeasti pakko, tapaamiset jatkuvat, mutta haku on vaikeaa, kun ei saa mennä äidin kodin lähelle, koska hän on sen kieltänyt. Ja lapsille tämä on myyty siten, että me, pahat ilkeät ihmiset satutamme äitiä ja pakotamme hänet kärsimään ottamalla lapset häneltä tapaamisten ajaksi...
Ja lapsen terapia on todella katkennut, kun taas muutettiin. Voi pienen mielen taakkaa!!!!
Ja kun sosuilta pyysimme apua, jotta lapsen terapia jatkuisi ja äitikin ehkä saataisiin tuen piiriin,
saamme vain kuulla, että tämä on tapaamisriita, ihan normaalia, kun on ollut riitaisa ero.
Puhuin tämän äidin kanssa puhelimessa muutama viikko sitten, kun oli pakko (lapset olivat meillä). Se puhelu oli niin läpinäkyvää valehtelua täynnä, että oksettaa.
Sen puhelun jälkeen minulla oli fyysisesti olo, että olisin juossut maratoonin. Henkisesti olo oli 3 vrk valvoneen, äärimmäisestä stressistä pitkään kärsineen luokkaa.
Tämä lyhyt kirjelmä on vain pinnan raapaisu, siitä, mikä täydellinen, uhrautuva äiti meillä vastassa onkaan. En ole täydellinen, ei meistä kukaan ole. Eikä tässä siitä ole kysymys.
On vaan johonkin edes purettava omaa pahaa oloa, kun kukaan, joka voisi oikeasti lapsia ja meitä auttaa, ei kuuntele saati ymmärrä. Ja kai tuolle äidillekin edes jotain apua olisi olemassa....
Vastaukset 1
Vanhimmat
Monesti äidit voivat olla aikamoisia tyranneja ja marttyyreitakin samalla. Itsekin olen kärsinyt äitini vallasta ja oikutteluista - onneksi on ollut suht fiksu isä - ainut vika että valitsi mulle tollasen äidin!!
En osaa sua lohduttaa kuin että liitän sut ja perheesi rukouksiisi . Ehkä sun ja miehesi pitäisi perehtyä enemmän manipuloijien ja narsistien persoonaan. Varmaan kannattaa toimia siten mistä on vähiten haittaa lapsille. Hirveää on tietysti jos lapset oppivat teitä vihaamaan äitinsä syytösten ja valehtelujen takia.
Ja hakea jonkinlaista vertaistukea vaikka täältä netistä, jos muualta ei löydy.
Joskus elämässä joutuu nuoleskelemaan ihmisiä esim. töissä että tulee hyväksytyksi , saa pitää työpaikan jne. Jos tämä hirviöäiti menisi halpaan nuoleskelusta??? : )
Kannattaa kerätä todistuaineistoa lastensuojelua varten ehkä nauhottaa puheluita yms.
Ja kertoa lapsille että ero ja riidat vanhempien välillä ei ole heidän syytään...
Ehkä kannattaa ottaa yhteyttä narsistiyhdistykseen ja saada sieltä keskusteluapua neuvoja. He ovat alan asiantuntijoita.
Toivon hirveästi jaksamista ja toivon että jaksatte etsiä apua ettekä luovu TOIVOSTA LASTEN TÄHDEN. Etsikää liittolaisia ja yrittäkää saada muultakin suvulta apua!!!
Voivatko lasten isovanhemmat jotenkin toimia neutraaleina osapuolina?