Tein Illustratorilla yksinkertaisen kuvan, jonka tallensin pdf-tiedostoksi painatusta varten. Alkuperäisen kuvan, johon tuli kasvot - muokkasin Photoshopilla, eli poistin siitä taustat jättäen pelkät kasvot kuvaan. Lopputausta oli siis läpinäkyvä ja tallensin sen Tif-muotoon.
Tif-kuvan toin Illustratoriin ja muunsin sen Live-trace työkalulla vektorigrafiikkamuotoon. Asetin kuvan sitten vektorigrafiikkatähden päälle ja kaikki näytti hyvälle.
Tähti oli siis kuvan alla taustana ja kuva oli tähden päälle kuten sen olin tarkoittanutkin.
Pdf-liite näytti vielä kuvan kuten pitääkin painotalossakin, mutta kun käteeni lyötiin valmis t-paita, niin lopputulos oli pettymys. Tähden päällä oli muokkaamani kasvokuva, johon oli ilmestynyt valkoinen tausta ja tähdestä näkyi hyvä jos muutama sakara sieltä alta.
Missä mentiin pieleen? Oma osaaminen Illustratorista on vielä aika vähäistä ja tässä nyt tuli opittua taas jotain kantapään kautta. Onko jollain kertoa infoa tästä.
Illustrator ja ongelma painatuksessa
vöödi
1
291
Vastaukset
- ------------
Sulla on ilmeisimmin ollut valkoinen pohja, ei läpinäkyvä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432776Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 581351
- 931245
- 471129
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121128