Mitä tehdä

turvotukselle raajoissa? Olen pitänyt jalkoja ylhäällä, jumpannut sormia, käynyt kävelylenkeillä jane, mutta tuntuu ettei turvotus laske. Onko muilla samoja ongelmia ja milloin pitäisi ottaa esim. neuvolaan yhteyttä? Olen viikolla 34.
8154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

neuvolassa sanoivat että oliskohan ollut persilja (?) ja ananas, jotka poistavat kehosta nestettä.. Itse en ole kokeillut, mulla helpottaa pelkkä lenkkeily.

Äänestä
  • Persiljaa ei kannata nauttia suuria määriä raskaana ollessaan. Normaali maustekäyttö on ihan ok, mut ei siinä määrin, että sillä olisi nestettä poistavaa vaikutusta. En selitä tarkemmin, mutta aikoinaan ainakin Ranskassa ja Englannissa ilotyttökatuja kutsuttiin persiljakaduiksi. Syystä.

    Äänestä

Juo paljon kylmää vettä, ainoa mitä mieleeni tuli. Itselläni ei turvotusta ole ollut lukuunottamatta kesähelteiden aikaa, ja mulle toimi tämä. Käytin myös toista keinoai: gintonic, n. sentillä giniä, eli neljäsosalla ravintola-annoksesta.

Eiköhän neuvolaan voi soittaa aina kun jokin askarruttaa. Muuta en osaa tähän sanoa.

Äänestä

Onkos sulla kunnon tukisukat? Itellä ekassa raskaudessa jalat kovasti turpos. Hommasin intsrusta kunnon tukisukat, autto tosi paljon. Itellä víelä toisessa jalassa suonikohjuja.

Äänestä

Soita neuvolaan tai sairaalaan, jos turvotus ei vähene. Itsellä turvotus kasvoi ed. raskaudessa loppua kohti ja raskausmyrkytys tuli viikolla 34. Sektio tehtiin rv 34 2.

Äänestä

voiteita ja vähennä ruoka-aineita jotka turvottavat.

Äänestä
  • koittanut välttää suolaa yms. mitkä turvottaa, juonut paljon, tehnyt kävelylenkkejä ja pitänyt kontteja kohti taivasta. Pitänee varmaan hommata sellaset tukisukat! Voiko olla raskausmyrkytys, jos verenpaine vielä normaalirajoissa (siinä ja siinä kylläkin...)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    koittanut välttää suolaa yms. mitkä turvottaa, juonut paljon, tehnyt kävelylenkkejä ja pitänyt kontteja kohti taivasta. Pitänee varmaan hommata sellaset tukisukat! Voiko olla raskausmyrkytys, jos verenpaine vielä normaalirajoissa (siinä ja siinä kylläkin...)

    mutta on epätodennäköistä. Parhaiten raskausmyrkytyksestä kertoo proteiini virtsassa. Mikäli virtsassa ei ole proteiineja ja verenpaine on normaalia, turvotus ei voi tarkoittaa raskausmyrkytystä. Proteiinithan katsotaan pissasta joka kerta neuvolasta. Ensi kerralla neuvoltassa mainitse turvotuksesta varmuuden vuoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kadl<kmnxl kirjoitti:

turvotukselle raajoissa? Olen pitänyt jalkoja ylhäällä, jumpannut sormia, käynyt kävelylenkeillä jane, mutta tuntuu ettei turvotus laske. Onko muilla samoja ongelmia ja milloin pitäisi ottaa esim. neuvolaan yhteyttä? Olen viikolla 34.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu