Osa tekstikritiikin löydöistä on merkittäviä: on monta myöhempää lisäystä
alkuperäiseen raamatulliseen tekstiin
Johanneksen evankeliumin rakastettu kertomus Jeesuksesta, joka armahtaa aviorikoksesta syytetyn
naisen ei ole kuulunut alkuperäiseen Johanneksen evankeliumiin - se on myöhempi lisäys
(Joh.7:53–8:11). Samoin Markuksen evankeliumin loppuosa jakeen kahdeksan jälkeen (Mark.16:9–
20) on lisätty jälkeenpäin. Alkuperäinen Markuksen evankeliumi loppui 16. luvun kahdeksanteen
jakeeseen. Ylipäätään antiikin ajan kirjurien tekemät virheet (sekä sanojen lisäykset tai poistot)
teksteihin olivat niin tavallisia, että Ilmestyskirjan tekijä laittoi loppuun uhkauksen tuomiosta
kaikille, jotka ottavat jotain pois tai lisäävät Ilmestyskirjaan.
Kuten Bart D. Ehrman toteaakin, voitaisiin jatkaa lähes loputtomiin puhumalla kohdista, joissa
Uuden testamentin teksti on muuttunut, joko vahingossa tai tarkoituksellisesti. Esimerkit sellaisista
muutoksista eivät jää satoihin, vaan niitä on tuhansittain.
”We could go on nearly forever talking about specific places in which the texts of the
New Testament came to be changed, either accidentally or intentionally. As I have indicated,
the examples are not just in the hundreds but in thousands” (s. 98).
Varhaisimpina kristillisinä vuosisatoina alkukirkon käyttämät kirjurit olivat amatöörejä eikä
ammattilaisia ja niinpä kopioinnin jälki oli sen mukaista Uuden testamentin kirjoituksissa: paljon
tahallisia tai vahingossa tulleita virheitä. Vasta neljänneltä vuosisadalta alkaen kirjurit olivat
ammattilaisia ja jäljentämisen laatu parani.
Kristinusko on nimenomaan kirjallinen uskonto, jossa tietyt pyhinä pidetyt kirjoitukset ovat
arvovaltaisessa, jumalallisen sanan asemassa. On ironista, että niitä alkuperäisiä arvovaltaisia
tekstejä ei ole olemassakaan, vaan ne ovat säilyneet vain tuhansittain virheitä sisältävinä
jäljennöksinä, jotka lisäksi poikkeavat toisistaan. Suurin osa virheistä on kuitenkin pieniä ja
harmittomia opillisesti - mutta eivät kuitenkaan kaikki käsikirjoituksien virheet ole
merkityksettömiä, on myös syvällisesti oppiin vaikuttavia virheitä.
Mitään taivaasta tiputettua yhtä ainoaa ja ”kertakaikkisesti pyhille annettua uskoa” ei ole ollutkaan,
eikä Raamattu ole virheetön, yhtenäinen, jossain kulttuurityhjiössä jumalallisesti ”ilmoitettu” kirja,
joka pitäisi nostaa jalustalle kritiikin tavoittamattomiin (”paperipaaviksi”) - siinä on tämän
tutkielman keskeinen sanoma.
Kaiken lisäksi tutkijatkaan, tavallisista Raamatun lukijoista puhumattakaan, eivät tiedä kaikissa
tapauksissa, mitkä Raamatun alkuperäiset sanat olivat tietyissä tekstikohdissa. Joudutaan tekemään
olettamuksia ja eri tutkijoilla voi olla erilaisia hypoteeseja. Tutkijat ovat omilla tekstikriittisillä
metodeillaan jäljittäneet sellaisten tekstien todennäköisen merkityksen. Jo tämä tosiasia vie perustan
pois siltä uskolta, että Raamattu olisi erehtymätön, luotettava ja ”selkeä” opaskirja ”Kaikkivaltiaalta
Jumalalta” ihmisille3. Tekstikritiikki ja sen löytöjen pohjalta tehtävät mahdolliset filosofisteologiset
johtopäätökset kutsuvat ihmisiä jättämään pois uskonnolliset auktoriteetit henkisinä
kainalosauvoina ja Raamatun asemasta selvittämään itsenäisesti ajatellen elämänsä arvot. Samoin
kuin etsimään itse ymmärryksellään vastauksia erilaisiin eettisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin,
tukeutuen uusimpaan tieteelliseen tietoon auktoriteettiuskon ja antiikin aikaisten täysin inhimillisten
perimätietojen asemasta. Se tie on epävarmuuden tie aikaisemman, Raamatun perusteettomaan
jumalallistamiseen liittyvän luulotellun varmuuden asemasta - mutta sitä tietä voi kulkea ja löytää
vastauksia, jotka toimivat arjessa ainakin riittävän hyvin!
Lähde: http://www.argumentti.fi/tekstikritiikki/raamatun_alkuteksti.pdf
alkuperäiseen raamatulliseen tekstiin
Johanneksen evankeliumin rakastettu kertomus Jeesuksesta, joka armahtaa aviorikoksesta syytetyn
naisen ei ole kuulunut alkuperäiseen Johanneksen evankeliumiin - se on myöhempi lisäys
(Joh.7:53–8:11). Samoin Markuksen evankeliumin loppuosa jakeen kahdeksan jälkeen (Mark.16:9–
20) on lisätty jälkeenpäin. Alkuperäinen Markuksen evankeliumi loppui 16. luvun kahdeksanteen
jakeeseen. Ylipäätään antiikin ajan kirjurien tekemät virheet (sekä sanojen lisäykset tai poistot)
teksteihin olivat niin tavallisia, että Ilmestyskirjan tekijä laittoi loppuun uhkauksen tuomiosta
kaikille, jotka ottavat jotain pois tai lisäävät Ilmestyskirjaan.
Kuten Bart D. Ehrman toteaakin, voitaisiin jatkaa lähes loputtomiin puhumalla kohdista, joissa
Uuden testamentin teksti on muuttunut, joko vahingossa tai tarkoituksellisesti. Esimerkit sellaisista
muutoksista eivät jää satoihin, vaan niitä on tuhansittain.
”We could go on nearly forever talking about specific places in which the texts of the
New Testament came to be changed, either accidentally or intentionally. As I have indicated,
the examples are not just in the hundreds but in thousands” (s. 98).
Varhaisimpina kristillisinä vuosisatoina alkukirkon käyttämät kirjurit olivat amatöörejä eikä
ammattilaisia ja niinpä kopioinnin jälki oli sen mukaista Uuden testamentin kirjoituksissa: paljon
tahallisia tai vahingossa tulleita virheitä. Vasta neljänneltä vuosisadalta alkaen kirjurit olivat
ammattilaisia ja jäljentämisen laatu parani.
Kristinusko on nimenomaan kirjallinen uskonto, jossa tietyt pyhinä pidetyt kirjoitukset ovat
arvovaltaisessa, jumalallisen sanan asemassa. On ironista, että niitä alkuperäisiä arvovaltaisia
tekstejä ei ole olemassakaan, vaan ne ovat säilyneet vain tuhansittain virheitä sisältävinä
jäljennöksinä, jotka lisäksi poikkeavat toisistaan. Suurin osa virheistä on kuitenkin pieniä ja
harmittomia opillisesti - mutta eivät kuitenkaan kaikki käsikirjoituksien virheet ole
merkityksettömiä, on myös syvällisesti oppiin vaikuttavia virheitä.
Mitään taivaasta tiputettua yhtä ainoaa ja ”kertakaikkisesti pyhille annettua uskoa” ei ole ollutkaan,
eikä Raamattu ole virheetön, yhtenäinen, jossain kulttuurityhjiössä jumalallisesti ”ilmoitettu” kirja,
joka pitäisi nostaa jalustalle kritiikin tavoittamattomiin (”paperipaaviksi”) - siinä on tämän
tutkielman keskeinen sanoma.
Kaiken lisäksi tutkijatkaan, tavallisista Raamatun lukijoista puhumattakaan, eivät tiedä kaikissa
tapauksissa, mitkä Raamatun alkuperäiset sanat olivat tietyissä tekstikohdissa. Joudutaan tekemään
olettamuksia ja eri tutkijoilla voi olla erilaisia hypoteeseja. Tutkijat ovat omilla tekstikriittisillä
metodeillaan jäljittäneet sellaisten tekstien todennäköisen merkityksen. Jo tämä tosiasia vie perustan
pois siltä uskolta, että Raamattu olisi erehtymätön, luotettava ja ”selkeä” opaskirja ”Kaikkivaltiaalta
Jumalalta” ihmisille3. Tekstikritiikki ja sen löytöjen pohjalta tehtävät mahdolliset filosofisteologiset
johtopäätökset kutsuvat ihmisiä jättämään pois uskonnolliset auktoriteetit henkisinä
kainalosauvoina ja Raamatun asemasta selvittämään itsenäisesti ajatellen elämänsä arvot. Samoin
kuin etsimään itse ymmärryksellään vastauksia erilaisiin eettisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin,
tukeutuen uusimpaan tieteelliseen tietoon auktoriteettiuskon ja antiikin aikaisten täysin inhimillisten
perimätietojen asemasta. Se tie on epävarmuuden tie aikaisemman, Raamatun perusteettomaan
jumalallistamiseen liittyvän luulotellun varmuuden asemasta - mutta sitä tietä voi kulkea ja löytää
vastauksia, jotka toimivat arjessa ainakin riittävän hyvin!
Lähde: http://www.argumentti.fi/tekstikritiikki/raamatun_alkuteksti.pdf
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikäpä siinä, niin kauan kuin selviät itsenäisellä ajattelullasi ja omalla ymmärrykselläsi. Monien kokemus kuitenkin on, että jossain vaiheessa tuo tie nousee pystyyn.
Niin? Eli uskoko on siis aina oikeassa vaikka selkeä tieto osoittaisikin uskomuksen joko osin tai kokonaan vääräksi?
on uskovaisilla. Nimittäin, että raamattu on Pyhän Hengen vaikutuksesta kirjoitettu, kopioitu ja koottu, joten se on luotettava.