joululAHJA

saako lapsen lapset isovanhemmilta joululahjoja
2385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä on lapsi saanut joululahjan aina isovanhemmilta ja isoisovanhemmiltakin. Itse en oikeastaan odota mitään suurempia lahjoja ja viime vuonna sanoinkin omille vanhemmilleni että jos he ostavat lahjan lapsellemme niin eivät sitten turhaan enää ostele minulle mitään ettei mene kaikki rahat joululahjoihin. Silti ostivat minulle myös jotakin pientä.

Äänestä

Mikäs sen ihanampaa kuin hankki omalle lapsenlapselleen jotain hauskaa! Tosin meillä nyt sovittiin, että lahjotaan vaan pieniä muksuja - aikuiset saavat lahjakseen iloita lasten riemusta. Pienet lapset riemastuvat pienistä asioista - rahaa ei mene paljoa, mutta ilo on korvaamatonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HB kirjoitti:

saako lapsen lapset isovanhemmilta joululahjoja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu