Sinä yksin löysit sydämeni,
poimit sydämeni maasta.
Muille se ei kelvannut.
Itse toivonutkaan en.
Paljon aikaa hukkaan meni
elämästä arvokkaasta.
Löysit mikä oli kadonnut
- jälleen hukkaan kadoten.
***
Mikä siitä meni hukkaan?
Mikään ei, ei milloinkaan!
Kerran puhkeavat kukkaan
jopa rikkaruohot pihamaan.
poimit sydämeni maasta.
Muille se ei kelvannut.
Itse toivonutkaan en.
Paljon aikaa hukkaan meni
elämästä arvokkaasta.
Löysit mikä oli kadonnut
- jälleen hukkaan kadoten.
***
Mikä siitä meni hukkaan?
Mikään ei, ei milloinkaan!
Kerran puhkeavat kukkaan
jopa rikkaruohot pihamaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kovasti on surullinen kaiku nytkin runossasi.
Vaikka et itse toivonutkaan, sait silti jotain
erityistä jonka matkasi varrella saitten kadotit.
Rikkoontunutta ruukkua ei saa enää sileäksi,
vaikka sen liimaisi kokoon. Siihen jää kuitenkin
säröjä. Niin kuin jää hylättyyn ja yksinäiseen
sydämeenkin, korjaamatonta.
Olet kuitenkin saanut kokea jotain josta runosi
kumpuaa, nämä surullisetkin. Mutta eihän kynä
voi kirjoittaa punaisella, jos sisimmässä on kipu.
Ja Sinulla se yhä on.
Kaksi viimeistä lausetta koskettaa karuudellaan
ja kauneudellaan.
En voi lakata ihmettelemästä sitä, kuinka taiten asetat sanasi muiden runoja arvioidessasi. Myös minun. Aina jotain ymmärtävää, positiivista sanottavaa. Kiitos siitä!