En osaa sanoa onko mahdollisesti jotain autismi-piirteitä taiko jotain muuta, vaikkakin olen erittäin paljon ahminut kaikenlaista tietoa psykoplogiasta ja pesoonallisuushäiriöistä ja muista eri mielen ja persoonan häiriöistä.
Itselläni muuttuu mieli hyvin vilkkaasti ja usein, saatan jonain hetkenä pitää jostakin asiasta, niin kohta sitten vihaankin sitä. Hyvänä esimerkkinä toimkioon eri ihmisuhteet. On hetkiä, päiviä tai viikkoja jolloin saatan yksinkertaisesti inhota jotain ihmistä todella paljon, tai sitten laaja-alaisemmin tiettyjä ihmisiä tietyssä paikassa, ja esim. kaveria saatan vihata täysillä ja alan etsimään väkisin kaikkia vikoja ja alan näkemään kaikki asiat mitä hän on tehnyt epäoikeudenmukaisina. Tietenkin saattaa olla että näin voi ollakin käynyt, mutta sitten kohta mieli muuttuu ja alankin jumaloimaan tätä henkilöä. Tämän ei tavitse siis kohdistua tiettyyn henkilöön, vaan myös ihmisryhmiin, esineisiin tai tapahtumiin. Mm. vaatteiden osto on hankalaa, sillä sen minkä olen totenut hyväksi ja pitäväni siitä saatan viikon päästä katsoa ja inhota ja kaduta koko asiaa että tuli edes ostettua.
Sitten on myös kausia, jotka taas kerran saattavat kestää päivästä kuukauteen, että olen hyvin sosiaalinen ja mielelläni muiden ihmisten kanssa keskustelen ja olen sosiaalisissa tilanteissa, sitten toisina aikoina tämä kaikki muuttuu täysin päinvastaiseksi. Ei tee mieli olla kenenkään kanssa, ja tuleekin vedäytyyä ihmissuhteista lähes täysin jopa kuukaudeksi. Luonnollisesti tällainen vaikuttaa negatiivisesti ihmisuhteisiin.
Unirytmi vaihtuu muutaman viikon välein, myös kaikki muut arkirutiinit tai harrastukset, välillä toimii useita viikkoja sellainen säännöllinen elämänkulku,m käy rutiinimaisesti esim. kuntosalilla, menee ajoissa nukkumaan, jne jne. Sitten taas kaikki kääntyy ympäripäinsä, ja alkaa taas alusta.
Ekana tuosta tulee mieleen tietenkin kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta kun itse en koe mitään maniaa, jolloin kokisin itseni todella mahtavaksi ja megalomaaniseksi tai sitten kovinkaan masentavia kausia. Mielialoihin tulee vain pientä muutosta, mutta saattaa tulla suunnatonta ärtymystä tai vihanpurkauksena, mutta menee yleensä nopeasti ohi. Monet kerrat on tullut hakattua rystyset kipeäksi ja veriseksi.
Eniten turhauttaa se, että olen jo monta vuotta pyrkinyt hakemaan psykologin tutkittavaksi, mutta juuri tuo yhtäkkinen mielenmuutos aiheuttaa sen ettei haluakaan tai sinä hetkenä näe edes koko asiaa ongelmana. Välillä valtaa vain suunnaton epätoivoisuus, kun ei saa tätäkään asiaa aikaiseksi, on hyvin vaikea aloittaa tai tehdä mitään, etenkin mikä vaatisi pitempää sitoutmista tai ponnistelua. Pitkäaikaissuunnitelmia en osaa ajatella, eikä niitä sinänsä ole, kun olen muuttanut muutaman vuoden välein opiskelemaani alaa, milloin mihinkin, mikä just silloin tuntuu hyvältä idealta.
Myös sosiaaliset tilanteet aiheuttavat ongelmia, saatan lipsautella liikaa henkilökohtaisia asioita, tai sitten muuten vain alan puhumaan todella paljon ja hyppelen aiheesta toiseen. Toisina hetkinä sitten en saata puhua mitään ja olen täysin jumissa ja hiljaa, en saa edes ajatuksia ulos. Josta päästäänkin seuraavaan ongelmaan. Koen erittäin usein vaikeuksia ilmaista tunteitani sanoin, tai edes ajatuksia, kun ajatuksissa tiedän mitä haen takaa, mutta kun joutuu sen kertomaan niin menee todella sekavaksi ja koko pointti menee siinä ohi.
Keskusteluissa ärsyttää myös hyvin paljon se, etten useinmite saa kerrotuksi omia ajatuksiani tai mielipidettä asiasta, sillä kaikki informaatio tuntuu prosessoituvan viiveellä, eli vasta muutamien minuuttien, joskus tuntienkin, jälkeen vasta tietää ja osaa sanoa asiasta jotain. Näin tuntuukin usein että olen keskusteluissa alakynnessä, enkä saa sanottua sitä mitä haluan, vaan kaikki menee vain ohi ja nyökyttelen vain. Toinen vaihtoehto on se, että sanon asian vaikeasti ymmärrettävästi tai eri tavalla kuin se päässäni on, joka aiheuttaa väärinymmärryksiä.
Lähinnä tällä kertomallani haen sitä takaa, että mihin tää teidän mielestänne viittaa? Itse epäilen ADHD:ta tietyillä aspergerin piirteillä, mutta varmaksihan en voi sanoa, kun sen tekee psykologi sitten.
Itselläni muuttuu mieli hyvin vilkkaasti ja usein, saatan jonain hetkenä pitää jostakin asiasta, niin kohta sitten vihaankin sitä. Hyvänä esimerkkinä toimkioon eri ihmisuhteet. On hetkiä, päiviä tai viikkoja jolloin saatan yksinkertaisesti inhota jotain ihmistä todella paljon, tai sitten laaja-alaisemmin tiettyjä ihmisiä tietyssä paikassa, ja esim. kaveria saatan vihata täysillä ja alan etsimään väkisin kaikkia vikoja ja alan näkemään kaikki asiat mitä hän on tehnyt epäoikeudenmukaisina. Tietenkin saattaa olla että näin voi ollakin käynyt, mutta sitten kohta mieli muuttuu ja alankin jumaloimaan tätä henkilöä. Tämän ei tavitse siis kohdistua tiettyyn henkilöön, vaan myös ihmisryhmiin, esineisiin tai tapahtumiin. Mm. vaatteiden osto on hankalaa, sillä sen minkä olen totenut hyväksi ja pitäväni siitä saatan viikon päästä katsoa ja inhota ja kaduta koko asiaa että tuli edes ostettua.
Sitten on myös kausia, jotka taas kerran saattavat kestää päivästä kuukauteen, että olen hyvin sosiaalinen ja mielelläni muiden ihmisten kanssa keskustelen ja olen sosiaalisissa tilanteissa, sitten toisina aikoina tämä kaikki muuttuu täysin päinvastaiseksi. Ei tee mieli olla kenenkään kanssa, ja tuleekin vedäytyyä ihmissuhteista lähes täysin jopa kuukaudeksi. Luonnollisesti tällainen vaikuttaa negatiivisesti ihmisuhteisiin.
Unirytmi vaihtuu muutaman viikon välein, myös kaikki muut arkirutiinit tai harrastukset, välillä toimii useita viikkoja sellainen säännöllinen elämänkulku,m käy rutiinimaisesti esim. kuntosalilla, menee ajoissa nukkumaan, jne jne. Sitten taas kaikki kääntyy ympäripäinsä, ja alkaa taas alusta.
Ekana tuosta tulee mieleen tietenkin kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta kun itse en koe mitään maniaa, jolloin kokisin itseni todella mahtavaksi ja megalomaaniseksi tai sitten kovinkaan masentavia kausia. Mielialoihin tulee vain pientä muutosta, mutta saattaa tulla suunnatonta ärtymystä tai vihanpurkauksena, mutta menee yleensä nopeasti ohi. Monet kerrat on tullut hakattua rystyset kipeäksi ja veriseksi.
Eniten turhauttaa se, että olen jo monta vuotta pyrkinyt hakemaan psykologin tutkittavaksi, mutta juuri tuo yhtäkkinen mielenmuutos aiheuttaa sen ettei haluakaan tai sinä hetkenä näe edes koko asiaa ongelmana. Välillä valtaa vain suunnaton epätoivoisuus, kun ei saa tätäkään asiaa aikaiseksi, on hyvin vaikea aloittaa tai tehdä mitään, etenkin mikä vaatisi pitempää sitoutmista tai ponnistelua. Pitkäaikaissuunnitelmia en osaa ajatella, eikä niitä sinänsä ole, kun olen muuttanut muutaman vuoden välein opiskelemaani alaa, milloin mihinkin, mikä just silloin tuntuu hyvältä idealta.
Myös sosiaaliset tilanteet aiheuttavat ongelmia, saatan lipsautella liikaa henkilökohtaisia asioita, tai sitten muuten vain alan puhumaan todella paljon ja hyppelen aiheesta toiseen. Toisina hetkinä sitten en saata puhua mitään ja olen täysin jumissa ja hiljaa, en saa edes ajatuksia ulos. Josta päästäänkin seuraavaan ongelmaan. Koen erittäin usein vaikeuksia ilmaista tunteitani sanoin, tai edes ajatuksia, kun ajatuksissa tiedän mitä haen takaa, mutta kun joutuu sen kertomaan niin menee todella sekavaksi ja koko pointti menee siinä ohi.
Keskusteluissa ärsyttää myös hyvin paljon se, etten useinmite saa kerrotuksi omia ajatuksiani tai mielipidettä asiasta, sillä kaikki informaatio tuntuu prosessoituvan viiveellä, eli vasta muutamien minuuttien, joskus tuntienkin, jälkeen vasta tietää ja osaa sanoa asiasta jotain. Näin tuntuukin usein että olen keskusteluissa alakynnessä, enkä saa sanottua sitä mitä haluan, vaan kaikki menee vain ohi ja nyökyttelen vain. Toinen vaihtoehto on se, että sanon asian vaikeasti ymmärrettävästi tai eri tavalla kuin se päässäni on, joka aiheuttaa väärinymmärryksiä.
Lähinnä tällä kertomallani haen sitä takaa, että mihin tää teidän mielestänne viittaa? Itse epäilen ADHD:ta tietyillä aspergerin piirteillä, mutta varmaksihan en voi sanoa, kun sen tekee psykologi sitten.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mene ihmeessä tutkituttamaan itsesi neurologilla tai psykiatrilla (termi neuropsykologi on mielestäni hämäävä mutta tälläkin nimikkeellä on asiantuntijoita). Luulisi olevan rassaavaa tuo elämänrytmi, läheisille myös. Alkuosasta tuli mieleeni vanha kunnon termi epävakaa persoonallisuus. Sen mahdolliset päällekkäisyydet ja interaktiot ADHD:n kanssa ehkä panevat terminologian uusiksi lähivuosina? Satun tuntemaan nuoren henkilön, jolle oli vuosia sitten annettu diagnoosi epävakaa persoonallisuus. Nyt äskettäin hän sai neurologilta vahvistuksen omille ADHD-epäilyilleen, ja Concerta-lääkitys auttaa keskittymisessä. Jonka jälkeen voidaankin todeta että psyykessä on vielä paljon ongelmakohtia, mm. impulsiivisuus ei ole kadonnut, eikä työkunnosta voi juuri puhua. Eli takaisin psykoterapiaan..kognitiivinen käyttäytymisterapia voisi joka tapauksessa olla sinullekin hyödykästä, melkeinpä diagnoosista huolimatta. Aspergerilta et mielestäni ensisijaisesti vaikuta, ADHD:n suuntaan sopisi paremmin tuo impulsiivisuus. Itse olen mielestäni AS, testeihin menossa pian.
Aspergeria, ainakin piirteitä, epäilen sen takia, kun välillä vetäytyy kaikista sosiaalisista tilanteista ja viihdyn hyvin paljon itsekseni. Myös on välillä vaikeuksia ymmärtää ihmisiä, kuten oliko kyseessä nyt vitsi vai tosissaan puhui. Tämä on sinänsä vähän ongelmallista hahmottaa, kun välillä hakeutuu mielellään sosiaalisiin tilanteisiin, ja muistan että lapsena olin hyvinkin sosiaalinen ja puhuin suunurkat vaahdossa.
Tuntuu kun aivot vaihtaa usein tilaansa, hyppii yhdestä tilasta toiseen. Välillä saattaa ihan yöllä tulla yhtäkkisiä energiapiikkejä, rupeaa tekemään kaikkea ja jaksaa tehdä rästiin jäänneet hommatkin.
Hyperaktiivisuutta ei sinänsä esiinny, ellei jalan ja käsien heilutusta lasketa, sanoisin että mieleni on hyperaktiivinen, mutten ole sitä fyysisesti.
Olen muutaman kerran kokeillut Concerta valmistetta, niin on pystynyt keskittymään asioihin paremmin ja pää ns. selvenee.
Kiitoksia vaivautumisesta lukea viestini ja vastailla siihen. Onnea omiin selvittelyihisi, jos noin nyt sanotaan :)
No, minulla on asperger, mutta en tunnista suurinta osaa mainitsemistasi "oireista". Minuun sopisi ainoastaan se, että kotona ja yksin olen parhaimmillani. :)
Luulisin, en siis tiedä, että sulla olisi ennemminkin joku persoonallisuushäiriö. Eikös siinä epävakaassa persoonallisuushäiriössä ihminen näe asiat joko täysin hyvinä tai pahoina? Se sopisi ainakin alkuun kuvaamaasi. Itsessäni en aivan tunnista tuollaista, vaikka tunneihminen olenkin.
Tai ehkä sulla muuten vaan tunteet heittelee. Ei sen varmaan aina tarvitse olla merkki jostain vakavasta. Hyvähän on temperamenttiakin hiukan omata.
Niin piti vielä lisätä, että vaikutat tekstisi pohjalta vahvasti myös adhd:lta, mutta joku olikin sen jo tuolla maininnut. Sellainen diagnoosi voisi sinua myös käytännössä auttaa enemmän kuin asperger.
"Tai ehkä sulla muuten vaan tunteet heittelee. Ei sen varmaan aina tarvitse olla merkki jostain vakavasta. Hyvähän on temperamenttiakin hiukan omata."
Niin, eihän siinä muuten mitään, mutta nää jatkuvat mielenmuutokset haittavaat todella paljon elämääni. Haluaisin olla edes hieman tasaisempi.
Aspergerista vielä sen vertaa, että olen tuntenut itseni aina erilaiseki kuin muut, ehkä tää tosin johtuu tosta.
Tuo tunteiden heittely voisi liittyä adhd:seen. Itselläni on kanssa taipumusta siihen suuntaan ja olen ehdottomasti tunneihminen. Sytyn ja lepyn nopeasti. Innostun, mutta yleensä jaksan innostua pitkään (lienee aspergeria taas se...). Omat mielenmuutokseni ovat kuitenkin sellaisia tunnetason heilahteluita, siis esim. käsitykseni toisista ihmisistä ei heilahtele laidasta laitaan. Totta kai jokainen joskus ärsyttää ja jokaiseen joskus kyllästyy, mutta sen olen tulkinnut itse ihan normaaliksi.
Tuosta asioiden innostumisesta, niin itse innostun ja innostus lopahtaa melko nopeasti, etenkin jos vaatii pitkäjänteisyyttä ja keskittymistä. Harmittaa niin, kun on niin monia asioita halunut tehdä, kymmenittäin olen harrastanut eri harrastuksia ja muita jänniä asioita, mutta nopeasti ne sit lopsahtaakin. :/ Edellisen opiskelunkin sain päätökseen yhden lisävuoden jälkeen, kun lopsahti innostus toisen vuoden jälkeen. Piti tänä aamuna soitella vähän aikoja psykiatrille, mutta kas kummaa kun oli taas silloin mieliala oikein hyvä ja oikein ihmettelein miksi nyt minnekään soitella haluan nyt on mahtava olo eikä ongelmaa ole, kuvittelin taas vaan kaiken. Sama kaava on toistunut niin pitkään kuin muistan.
moi jose