Hei,
ensinnäkin haluan kiittää sitä, joka voi auttaa minua.
Olen nuori nainen, ja tällä hetkellä pahassa pattitilanteessa; toisaalta onnellinen, mutta toisaalta aivan rikki. En tiedä mitä tehdä... Sillä rehellisesti sanottuna taidan olla rakastunut aivan väärään mieheen. Hän on minua reilusti vanhempi ja kaikenlisäksi toisen oma. Harrastuksen merkeissä näen häntä kuitenkin kaksi kertaa viikossa ja voi pojat... olen silloin niin onnellinen. Uskallan jutella hänelle, uskallan hymyillä hänelle. Hän tulee joskus juttelemaan myös minulle ja viimeistään silloin vannon voivani lentää. Näkiessäni hänet sydämeni sykkii joka ikinen kerta erittäin tiuhaan, mutta en pelkää tai tunne olevani epävarma Hänen seurassaan. Osaan olla luonnollinen ja oma itseni Hänen kanssaan. (tämä on erittäin harvinaista, sillä usein olen todella epävarma miesten seurassa!)
Kuitenkin kotiin päästyäni, ja tajuttuani jälleen kerran tilanteeni, sydämeni on lähellä taas murtua. Mutta ajatus jälleen seuraavasta tapaamisesta saa taas minut jaksamaan ensiviikkoihin. Ajatus keskusteluistamme, hänen hymystään, koko hänen olemuksesta, saa minut aina pakahtumaan onnesta ja liitelemään vaaleanpunaisiin pilvilinnoihini. Vaikkakin onnen tunteen jälkeen, palattuani takaisin todellisuuteen ja siihen inhottavaan ajatukseen, että hänellä on jo joku toinen, imee energiani ja saa minut ajattelemaan ettei millään ole enää väliä... Että en vain jaksaisi mitään.
Kertaa, mitä teen. Onko minulla toivoa hänen suhteen?
ensinnäkin haluan kiittää sitä, joka voi auttaa minua.
Olen nuori nainen, ja tällä hetkellä pahassa pattitilanteessa; toisaalta onnellinen, mutta toisaalta aivan rikki. En tiedä mitä tehdä... Sillä rehellisesti sanottuna taidan olla rakastunut aivan väärään mieheen. Hän on minua reilusti vanhempi ja kaikenlisäksi toisen oma. Harrastuksen merkeissä näen häntä kuitenkin kaksi kertaa viikossa ja voi pojat... olen silloin niin onnellinen. Uskallan jutella hänelle, uskallan hymyillä hänelle. Hän tulee joskus juttelemaan myös minulle ja viimeistään silloin vannon voivani lentää. Näkiessäni hänet sydämeni sykkii joka ikinen kerta erittäin tiuhaan, mutta en pelkää tai tunne olevani epävarma Hänen seurassaan. Osaan olla luonnollinen ja oma itseni Hänen kanssaan. (tämä on erittäin harvinaista, sillä usein olen todella epävarma miesten seurassa!)
Kuitenkin kotiin päästyäni, ja tajuttuani jälleen kerran tilanteeni, sydämeni on lähellä taas murtua. Mutta ajatus jälleen seuraavasta tapaamisesta saa taas minut jaksamaan ensiviikkoihin. Ajatus keskusteluistamme, hänen hymystään, koko hänen olemuksesta, saa minut aina pakahtumaan onnesta ja liitelemään vaaleanpunaisiin pilvilinnoihini. Vaikkakin onnen tunteen jälkeen, palattuani takaisin todellisuuteen ja siihen inhottavaan ajatukseen, että hänellä on jo joku toinen, imee energiani ja saa minut ajattelemaan ettei millään ole enää väliä... Että en vain jaksaisi mitään.
Kertaa, mitä teen. Onko minulla toivoa hänen suhteen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hupsista, näin väsyneenä... Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa tuohon loppuun "kertaa", vaan "kertokaa". :-)