Isäni oli kanavanvartijan poika,perheessä seitsemän poikaa ja kaksi tytärtä.
Leppävirralta hän käveli Varkauteen kouluun,asui siellä viikot jossain perheessä ja sitten yöksi,pariksi kotiinkävely.Hän kertoili myöhemmin ajaessamme autolla näitä hänen mutkaisia ja mäkisiä kotipolkujaan,miten esimerkiksi tuon ja tuon ison kiven juurella oli mahtavan iso kyy. Sitten kouluttauti yliopistossa metsänhoitajaksi,se oli siihen aikaan mahtava kunnia,olla sukunsa ainoa valkolakki ja "herra."
Mieleeni putkahtavia asioita tässä kirjoittelen,jäivät kyllä ihan lapsuusmuistoni vähäisiksi,kun lensin huimassa vauhdissa polkupyörälläni kymmenvuotiaana soratielle ja sain ilmeisesti aivotäräyksen, muistipuoli siitä ajasta kai hävisi.
Isäni ole sen ajan intellektuelli,persoonallisuus, monitaitoinen taiteilijakin,soitin kuin soitin alkoi soimaan hänen käsissään, laulumies myös. Hän ajoi ajokortin vasta 40-vuotiaana,automatkoilla laulettiin aina.Muistan sen, kun hän opetti minut laulamaan alttoa,kun olin monesti hänen mukanaan työmatkoilla tukkikämpille ja verkonsoutajana,kova kalamies kun myös oli. Vieläkin osaan vaikkapa "Tuoksuvat tuomien,valkoiset kukkaset" ja monet muut.
Hän oli operetin ysävä,myös minulle jäivät monet operetit mieleen; Nur nicht aus Liebe weinen,es gibt so viele nur nicht den Einen...
Impulsiivisuuteni ja mielikuvitusrikkauteni olen varmaan häneltä perinyt,lapsuuselämän kokemuksista tietysti myös. Aina sattui ja tapahtui. Hän järjesti juhlasta kuin juhlasta aina ylenpalttisen,josta taas äitini ei ollut kovin mielissään.
Luontorakkaus ja -tuntemus opittiin myös lapsena,heti kun jalat kantoivat,metsään marjaan ja sieneen.
Hän teki,mitä tahtoi, maalasi myös akvarelleja ja piirsi oivallisesti. Kaiken-kokeilu-perimä erityisesti minulle tuli lapsuusajan elämyksistä.
Viime sodan välirauhan aikana asuimme Viipurin linnassa, hän oli siellä komendanttina...olen siis Linnan Neito. Hän maalasi itse isoveljestäni ja minusta siellä muotikuvan linnan holvi-ikkunalla istuessamme.
Sitten oli sodan jälkeen maalaiselämän perinpohjainen kokeiluvaihe. Asuimme Värtsilässä Jänisjoen varrella ja meillä oli ihan kaikki kotieläimet yksi tai kaksi,kuten Nooallakin arkissaan. Iso kasvimaa myös,jossa meillä jokaisella lapsella oli oma aherrusvuoromme,jopa pellavaa kasvatettiin ja itse tehtiin langaksi saakka.
Äksyn tammemme selässä,ilman satulaa tietysti, ratsastin,ja monet kerrat se heitti minut kiukuspäissään selästään.
Hän teki myös omia keksintöjään.Ikivanhan Ruustinna-kanamme laittoi hautomaan munia,muttei vanha rouva sellaisesta tykännyt,joten isäni keksi sen lamppulämmityksen, ja munat kuoriutuivat poikasiksi.
Siihen aikaan pidettiin paljon juhlia,vieraita oli hyvin usein ja paljon "paikkakunnan silmäätekeviä",olimmehan se ajan "herrasväkeä."
Itse olin jo lapsesta perheen musta lammas,eräissä juhlissa vein ison paistikimpaleen kulkukoirille syötäväksi,samoin kotitekoisen jäätelön naapurin köyhälle perheelle,jossa oli mahdottomasti lapsia.
Auktoriteettikasvatus oli kovaa,ja monet kerrat sain "isän kädestä", liekkö sekin vaikuttanut tähän jukuripäisyyteeni. Aikanaan ymmärsin aikuisena tämän kovan kurinpidon erityisesti minua kohtaa, isä kai vaistosi vaistosi ja pelkäsikin oman itsensä toistuvan minussa.
No,ikäviä asioita en muistakaan,vain isäni monipuolisuuden,ja vaikka muistaisinkin,en kertoisi.
Isäni eli vain 60-vuotiaaksi,ja tänään siis sanon; onnea satavuotiaalle,hänen syntymäpäivänään. Isäni myhäilee tuolla Taivaan kartanoilla soitellen viulua: Hyvä tyttösein,eivät omenat kauas puusta pudonneet.
Mainetta,kunniaa ja omaisuutta hän ei kerännyt....hän vain eli.
Leppävirralta hän käveli Varkauteen kouluun,asui siellä viikot jossain perheessä ja sitten yöksi,pariksi kotiinkävely.Hän kertoili myöhemmin ajaessamme autolla näitä hänen mutkaisia ja mäkisiä kotipolkujaan,miten esimerkiksi tuon ja tuon ison kiven juurella oli mahtavan iso kyy. Sitten kouluttauti yliopistossa metsänhoitajaksi,se oli siihen aikaan mahtava kunnia,olla sukunsa ainoa valkolakki ja "herra."
Mieleeni putkahtavia asioita tässä kirjoittelen,jäivät kyllä ihan lapsuusmuistoni vähäisiksi,kun lensin huimassa vauhdissa polkupyörälläni kymmenvuotiaana soratielle ja sain ilmeisesti aivotäräyksen, muistipuoli siitä ajasta kai hävisi.
Isäni ole sen ajan intellektuelli,persoonallisuus, monitaitoinen taiteilijakin,soitin kuin soitin alkoi soimaan hänen käsissään, laulumies myös. Hän ajoi ajokortin vasta 40-vuotiaana,automatkoilla laulettiin aina.Muistan sen, kun hän opetti minut laulamaan alttoa,kun olin monesti hänen mukanaan työmatkoilla tukkikämpille ja verkonsoutajana,kova kalamies kun myös oli. Vieläkin osaan vaikkapa "Tuoksuvat tuomien,valkoiset kukkaset" ja monet muut.
Hän oli operetin ysävä,myös minulle jäivät monet operetit mieleen; Nur nicht aus Liebe weinen,es gibt so viele nur nicht den Einen...
Impulsiivisuuteni ja mielikuvitusrikkauteni olen varmaan häneltä perinyt,lapsuuselämän kokemuksista tietysti myös. Aina sattui ja tapahtui. Hän järjesti juhlasta kuin juhlasta aina ylenpalttisen,josta taas äitini ei ollut kovin mielissään.
Luontorakkaus ja -tuntemus opittiin myös lapsena,heti kun jalat kantoivat,metsään marjaan ja sieneen.
Hän teki,mitä tahtoi, maalasi myös akvarelleja ja piirsi oivallisesti. Kaiken-kokeilu-perimä erityisesti minulle tuli lapsuusajan elämyksistä.
Viime sodan välirauhan aikana asuimme Viipurin linnassa, hän oli siellä komendanttina...olen siis Linnan Neito. Hän maalasi itse isoveljestäni ja minusta siellä muotikuvan linnan holvi-ikkunalla istuessamme.
Sitten oli sodan jälkeen maalaiselämän perinpohjainen kokeiluvaihe. Asuimme Värtsilässä Jänisjoen varrella ja meillä oli ihan kaikki kotieläimet yksi tai kaksi,kuten Nooallakin arkissaan. Iso kasvimaa myös,jossa meillä jokaisella lapsella oli oma aherrusvuoromme,jopa pellavaa kasvatettiin ja itse tehtiin langaksi saakka.
Äksyn tammemme selässä,ilman satulaa tietysti, ratsastin,ja monet kerrat se heitti minut kiukuspäissään selästään.
Hän teki myös omia keksintöjään.Ikivanhan Ruustinna-kanamme laittoi hautomaan munia,muttei vanha rouva sellaisesta tykännyt,joten isäni keksi sen lamppulämmityksen, ja munat kuoriutuivat poikasiksi.
Siihen aikaan pidettiin paljon juhlia,vieraita oli hyvin usein ja paljon "paikkakunnan silmäätekeviä",olimmehan se ajan "herrasväkeä."
Itse olin jo lapsesta perheen musta lammas,eräissä juhlissa vein ison paistikimpaleen kulkukoirille syötäväksi,samoin kotitekoisen jäätelön naapurin köyhälle perheelle,jossa oli mahdottomasti lapsia.
Auktoriteettikasvatus oli kovaa,ja monet kerrat sain "isän kädestä", liekkö sekin vaikuttanut tähän jukuripäisyyteeni. Aikanaan ymmärsin aikuisena tämän kovan kurinpidon erityisesti minua kohtaa, isä kai vaistosi vaistosi ja pelkäsikin oman itsensä toistuvan minussa.
No,ikäviä asioita en muistakaan,vain isäni monipuolisuuden,ja vaikka muistaisinkin,en kertoisi.
Isäni eli vain 60-vuotiaaksi,ja tänään siis sanon; onnea satavuotiaalle,hänen syntymäpäivänään. Isäni myhäilee tuolla Taivaan kartanoilla soitellen viulua: Hyvä tyttösein,eivät omenat kauas puusta pudonneet.
Mainetta,kunniaa ja omaisuutta hän ei kerännyt....hän vain eli.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Voi kuinka kauniisti susmorsian kirjoitit Isästäsi.
Kasvattiisä minulla vain oli, hyvää sanottavaa minullakin Hänestä on,vaikka isänkädestä sain,nahkaremmi pakaroillani paukkuikin usein.
Ikä kultaa ihmeesti noita lapsuusmuistoja.
Sanoisin melkein,että kyllä nykynuorison elämä on köyhää,vaikka mammonaa ja rihkamaa on yllinkyllin.
Tietokonepelit eivät kuuluneet entisaikaan,oli käpylehmät ja puupalikat,rikkinäiset kahvikupit ja päivääkään en antaisi pois...
olen minäkin tänään isääni muistellut. On hänenkin satavuotispäivä tänään. Hän kuoli jo 56 vuotiaana.
Lämpimin ajatuksin lähetän hänelle terveiset tuonne yläilmoihin. Hyvä isä hän oli, vaikka kuri oli meilläkin kova. Isänkädestä en muista koskaan saaneeni, mutta totella piti ja vastaan ei auttanut hangotella.
Maalla asuessani työntekoon piti osallistua pienestä pitäen ja minua nuorempi veljeni joutui kovan paikan eteen. Nuorena poikana joutui isännyyden ottamaan haltuunsa ja jatkamaan talonpitoa. Muut neljä lähetettiin opintielle.
Isäni oli taitava viulisti ja taitaa myös soitella viuluaan samassa suuressa taivaallisessa orgesterissa sinun isäsi kanssa.
Kiitokset lähetän hyvälle isälle.
juu siellä he soittelevat ja ottanevat pikarillisen taivaallista viiniä juhlansa kunnaiksi.
Iaälläni oli myös silmää naiskauneudelle, vinkkaileekohan sielläkin silmää herttasille enkelikaunottarille.Toivottavasti ossaapi alttoa polvellaan istuva "neito."
Ja jospa tää musta Saarakin siellä joukossa,virottää laulun, Ei taivahassa kuolon vaaraa,ei kyyneleitä,yötäkään....Liekö muistunut tuo Saaran laulu oikein mieleen.
Voipi olla aika kekkerit siellä tänään!
sopii hyvin yhteen. Grace Kelly, Ester Toivonen ja Armi Kuusela olivat isäni ihannoimia kaunottaria. Kauniin naisen valitsi emännäkseenkin. Äitini oli kaunis vielä kuollessaankin, 87 vuotiaana.
Minulla ja kaksoissisarellani oli pitkä tukka, jota siihen aikaan banaaninutturalla pidettiin. Ihannoimme lyhyitä kiharatukkaisia tyttöjä, mutta tukan saimme lyhentää vasta rippikoulun käytyämme. Isäni sanoi, että sellainen tukka pitää olla, kun Grace Kellylläkin, puolipitkä ja laineilla. Saimme ottaa laimean permanentin olkapäille ulottuvaan tukkaan.
Siellähän nyt soittelevat yhdessä, paitsi Armi Kuusela. Hän kun muutti sinne Yhdysvaltoihin, niin ei paljon enää kirjoitella. Ei kai vielä ole siirtynyt samoille maille?
toisen palstalaisen isän muisteluun ikävästi huomauttelemaan ?
joka on ollut kuoleena jo jonkunaikaa.
Jos saan luvan ,ja keltä?
Olin ½ vuotias kun isä oli katsonyt toisen naisen äitini sijaiseksi,oli työmaaheila, niin siitä naapurin naisihminen tuli kertomaan . Ja Äidille se oli zokki josta ei toipunut oikeen koskaan. Heillä oli jo 4 lasta ennestään ja isä olisi "kuulemma"tullut perheensä tykö ,mutta se ei enään sopinutkaan --Äiti ei halunnut.
Kävin isosiskojen kanssa isällä "kyläilemässä" mutta sitä kiintymystä en häneen saanut.
Kerran kadulla tuli mies ja kysyi, että olenko ulla L...., sanoin etä kyllä olen ,hän esitteli itsensä Viljo A:ksi
näin tytär ja isä kohtasivat. Oli paljon aikaa vierähtänyt entisestä tapaamisesta,ehkä 20v.
Sain kutsun hänen 70vuotisjuhliinsa ,jonne me maikki hänen tyttäret menimme,ja siittä sain hyvän valokuvankin. Ne juhlat olivat hienossatavintolassa ,ja hän samalla sanoi muuttavansa Ruotsiin jossa sitten kuolikin 82vuotiaana.
Niin että sellainen minun isä suhde . Enkä ole katkera.
hänen haudalleen (Pyhäinmistenpäivänä),vainajienpäivänä meitä oli iso porukka,hänen sukuansa ,jotka olemme nyt Tukholmassa melkein kaikki.
Voi että. Olet niiiiiin sukulaissielu että että...sanoja en löydä. Haluaisin tuntea sinut livenä, mutta sehän ei käy laatuun kun ollaan virtuaaleja. Älä sinä ikinä, kuuna kullan valkeana, lakkaa omalla nimimerkilläsi kirjoittamasta, sillä sitten sun persoonaasi olisi mahdotonta löytää. Susmorsian nääs valaisee koko ketjun, minulle. Luen sinut aina, sielunsiskosi olen, liki identtinen.
Osaathan olla kii-tol-li-nen isästäsi! Hän on ollut sinun sielunveljesi, henkisesti rikas, luova, oma itsensä - timantti kaikenmaailman smooltookkareiden ja pokkuroitsijoiden joukossa. Kiitos hänelle, että siitti sinut.
Sori nyt vaan, kun menee ihan vain sun kehumiseksi. Kun aiemmin joskus sinua täällä kehuin, sain heti ryöpyn niskaani, ettei täällä sovi ketään ylösnostaa. Sekin kritiikki vaikutti siihen, että omalla rekatulla nimelläni en juurikaan koskaan enää kirjoittele, sinun hyvää itsetuntoasi ei minulla (poloisella) ole - syitä en nyt of koos rupea ruotimaan.
Kiitos Sus.
oli neekeri, mutta ottaessaan kasteen, tulikin valkoihoiseksi!
mennen tullen muita alas painaa , pilkata ja arvostella?
annetaan vaan suden elää, se pitää metsät raadoista puhtaana
mutta anatis toistenkin elää omalla tavallaan.
Taidat olla hirrrrrrmuinen otus kun ei Suskaan sinnuun kyenny!
tuolleen lyöttäytyvät, kuka pahiten raatelee, sen hännän alusta nuolemaan että oma nahka säilyy.