hylätty päätös, mutta tulossa menoja

Näinä veronpalautusten iloisina aikoina käy mielessä seuraavanlainen pohdinta:

Veronpalautuksen vuoksi sain hylkäävän päätöksen joulukuun toimeentulotuesta (täällä tehdään päätökset kerralla kahdeksi kuukaudeksi). Olen pitkäaikainen ttt-asiakas. Veronpalautusta tuli niin "muhkeasti", että tammikuullekin otetaan huomioon vielä muutama kymppi palautusta.

Tiedän, että joulukuuksi on tulossa maksuun ainakin hammaslääkärikuluja sekä mahdollisesti sähkölasku. Luulen, että näiden laskujen yhteenlaskettu summa tulee olemaan suurempi kuin tammikuulle huomioitu palautuksen jäännös. (Onko silläkäään merkitystä?)

Voinko lykätä näistä joulukuussa erääntyvistä laskuista maksukuitit tammikuun ttt-hakemukseen? Toisaalta kai joulukuun menoja EI huomioida tammikuun laskelmassa?

Pitääkö lasketuttaa uusi päätös joulukuulle, jossa huomioidaan nämä tulevat laskut? Siirränkö suosiolla laskujen eräpäiviä tammikuulle, jolloin todennäköisesti tulen saamaan myönteisen päätöksen?

Miten muuten toimitaan tilanteessa, jossa ttt-oikeus katkeaa joksikin aikaa, mutta oikeus siihen tulee taas myöhemmin? Miltä ajalta menoja hyväksytään uuden hakemuksen käsittelyssä? Haetaanko toimeentulotukea takautuvasti vasta sitten kun ttt-oikeutetun kuukauden sisällä erääntyvät laskut on jo maksettu?
11881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

hammaslääkärilaskut ja sähkö tulee perusosan päälle.ei vaikuta perusosan määrään.eli ei merkitystä

Äänestä
  • Mä en nyt kyllä ymmärtänyt mihin kohtaan viestiäni annoit vastauksen... Siis jos joulukuulle on jo hylkäävä päätös, mutta on tulossa erääntyviä laskuja, joita ei siis ole laskelmaa tehdessä huomioitu, niin olisko tarvetta tehdä jotain vai unohtaa koko asia?

    Äänestä

  • upporikas kirjoitti:

    Mä en nyt kyllä ymmärtänyt mihin kohtaan viestiäni annoit vastauksen... Siis jos joulukuulle on jo hylkäävä päätös, mutta on tulossa erääntyviä laskuja, joita ei siis ole laskelmaa tehdessä huomioitu, niin olisko tarvetta tehdä jotain vai unohtaa koko asia?

    että joulukuussa erääntyviä laskuja et saa työnnettyä tammikuun maksatukseen. Eräpäivä ratkaisee sen minkä kuun menoksi (hyväksyttävät) laskut katsotaan.

    Petu kai antaisi sellaisen neuvon, että sinun pitäisi hakea joulukuussakin toimeentulotukea, jotta saisit kielteisen päätöksen ja että tällä joulukuun kielteisellä päätöksellä ja ttt-laskelmalla olisi ratkaiseva merkitys tulojen vyöryttämisen kannalta tammikuun hakemusta käsiteltäessä. Minun käsittääkseni kuitenkin kun tammikuussa lasketaan mahdollista joulukuun tuloylijäämää ja sen laskennallista "tulouttamista" tammikuulle niin siinä yhteydessä voi esittää - ja virkailijan tulee ottaa huomioon - myös joulukuussa erääntyneet laskut (kunhan ne ovat ttt:ssa hyväksyttäviä menoja, kuten lääkkeet, julkinen terveydenhuolto ym.), vaikket joulukuulle olisi kielteistä ttt-päätöstä laskettanutkaan.

    Ylipäätään en tiedä onko edes lainmukaista "muutaman kympin" joulukuun laskennallista tuloylijäämää tammikuun tuloksi laskea, ottaen huomioon, että veronpalautus maksetaan verovelvollisille jo joulukuun alkupäivinä.

    Äänestä

  • arvutimasiin kirjoitti:

    kun luin ilmeisesti hieman hätäisesti tuon alkup. kirjoituksesi, jonka mukaan olit jo saanut (ilmeisesti marras(?)-)joulukuun päätöksen. Tuossa tapauksessa toimitat ennen joulukuun loppua ne joulukuussa maksamasi hyväksyttävät menot ttt-laskijalle.

    "Miten muuten toimitaan tilanteessa, jossa ttt-oikeus katkeaa joksikin aikaa, mutta oikeus siihen tulee taas myöhemmin? Miltä ajalta menoja hyväksytään uuden hakemuksen käsittelyssä? Haetaanko toimeentulotukea takautuvasti vasta sitten kun ttt-oikeutetun kuukauden sisällä erääntyvät laskut on jo maksettu?"

    Tuossa kun pidät mielessä sen, että takautuvaa toimeentulotukea myönnetään vain hyvin poikkeuksellisesti, niin ei tule (niin) ikäviä yllätyksiä. Mutta tulojen vyöryttämisessä on tuo minun käsitykseni hieman eriävä esim. Petun tällä palstalla esittämän kanssa (ks. edellinen viestini).

    Käsittääkseni se vaihtelee kunnittain kuinka erääntyvät, mutta vielä maksamattomat laskut huomioidaan ttt-laskelmassa. Mitään estettä ei pitäisi olla sille, että laitat hakemuksen mukaan maksamattoman laskun (nämä yleensä palautetaan pyytämättäkin takaisin, mutta lienee syytä ottaa itselle maksutiedot ylös) jos varoja niiden suorittamiseen ei kertakaikkiaan ennen ttt-päätöksen saamista ole ja jälkikäteen toimitat näiden laskujen maksamisesta kuitit virkailijalle (toisille riittää "jopa" seuraava pankkitiliote, jossa näkyy ko. suoritus, mutta tällaiset asiat kannattaa tiedustella omalta virkailijalta, jotta minimoidaan ikävien yllätysten mahdollisuus - mikäli tällainen mahdollista ylipäätään on. Oikeusasiamies olisi varmaan sitä mieltä, että jälkikäteen toimitettava pankin tiliote on lain vaatima "riittävä selvitys".)

    "Petu kai antaisi sellaisen neuvon, että sinun pitäisi hakea joulukuussakin toimeentulotukea, jotta saisit kielteisen päätöksen"

    Niin tekisin, koska se on ainoa tapa varmistaa, että kunta toimii oikein ilman valituskierrosta. Toki tuossa on kunnittain eroja ja jotkut suostuvat tekemään tuollaisen jälkikäteisen laskelman kuin esitit.

    Petri Nurminen
    julkishallinnon asiantuntija
    http://www.toimeentulotuki.net

    Äänestä

kysymys.
Veronpalautusta on tulossa, juuri tuon verran että varmaan tammikuullekin vyöryttävät muutaman kympin.

Kannattaako siis hakea tuota toimeentulotukea joulukuulle, vaikka tiedän etten saa mitään?

Vai onko sillä merkitystä haenko, vai jätänkö hakematta? (haen vasta sitten tammikuulle)

Äänestä
  • "Petu kai antaisi sellaisen neuvon, että sinun pitäisi hakea joulukuussakin toimeentulotukea, jotta saisit kielteisen päätöksen"

    "Niin tekisin, koska se on ainoa tapa varmistaa, että kunta toimii oikein ilman valituskierrosta. Toki tuossa on kunnittain eroja ja jotkut suostuvat tekemään tuollaisen jälkikäteisen laskelman kuin esitit."

    Minun tapauksessan lienee melkein sama juttu. Olen saamassa palautusta jottai 690 euroo. Kannattaako mun hakee silti tukea joulukuulle, vaikken sitä varmasti saa. Onko enämpi hyötyä hakee ja saada kielteinen päätös kuin jättää hakematta?

    Kumpi minun kannalta parempi:
    Haen tukea joulukuulle ja saan kieltesen päätöksen, ja milloin alan taas saada tukea?
    Entä jos en hae joulukuulle, voin käyttää veronpalautus laskuihin (minulla myös hammasremontti iso, sossu ei maksa osaproteesia, vaikka muuten saan toimeentulotukea, käskee lainaa tutulta, ei mahdollista vaikka harvahammas ei työtä saa), mutta milloin minulla on taas oikeus toimeentulotukeen?

    Olen kyl lukenut noista vyöryttämisistäja laista, mutta kun en vaan ole tarpeen fiksu ymmärtään, miten olisi ittelle kannattavampaa menetellä.

    Jos ei olisi nin paljon menoja kroonisesta sairaudesta nin tulisin toimeen pelkällä päivärahalla. Voiko sossu tehdä koskaan sellasta päätöstä, että pankkitilille ei tule yhtään euroa,mutta maksaa kyllä resepti lääkkeet ja lääkärikäynnit. Eli jos laskelmassa ei oo ylijäämää tai alijäämää, vaan menee tasan 0 euroo, niin voiko myöntää maksusitoumukset lääke ja lääkäri julkinen?

    Äänestä

  • palautus proteesiin kirjoitti:

    Tässä lainaus "opas toimeentulotuen saajalle koskien tulojen vyöryttämistä seuraavalle, tai useammalle kuukaudelle"

    Toimeentulotuki määrätään kuukaudelta. Tarvittaessa tuki voidaan myöntää ja maksaa
    myös kuukautta lyhyemmältä tai pidemmältä ajalta. Kiireellisessä tilanteessa, jossa tuen
    tarvitsija ei oleskele vakituisesti kunnassa, tukipäätös voidaan tehdä esimerkiksi yhdelle
    päivälle.
    Pääsääntönä on, että tulot ja varat otetaan huomioon pykälän 2 momentin mukaan siltä
    ajanjaksolta, jota koskevana toimeentulotuki määrätään. Tilanteessa, jossa asiakas hakee
    toimeentulotukea ensimmäistä kertaa taikka edellisestä asiakkuudesta on kulunut aikaa
    (asiakas ei ole ollut toimeentulotuen asiakkaana edellisenä kuukautena), tulee arvioita-
    vaksi se, kuinka paljon asiakkaalla on varoja käytettävissään ajalle, jolle hän hakee toi-
    meentulotukea. Jos on tarpeen tarkastella tuloja takautuvasti, suositeltavaa on las-
    kelman aloittaminen kuukausittain maksettavissa tuloissa säännöllisen tulon viimeises-
    tä maksupäivästä tai jos kysymyksessä on kahden viikon välein maksettava palkka toi-
    seksi viimeisestä maksupäivästä lukien. Sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan tulisi
    arvioida asiakkaan tilanne tapauskohtaisesti sekä määritellä asiakkaan kohtuulliseksi
    katsottu käytettävissä olevien varojen määrä. Arvioinnissa tulisi ottaa huomioon se, on-
    ko asiakas hoitanut velvoitteensa tekemiensä sopimusten mukaisesti. Tällaisia menoja
    voivat olla esimerkiksi tosiasiassa maksetut kulutusluotot. Yrittäjyyteen sisältyy yritys-
    riski, minkä vuoksi yrittäjän on varauduttava tuloissa tapahtuviin muutoksiin. Tällöin
    arviointikautena voi olla koko tilikausi.

    Pääsäännöstä on tarpeen poiketa, jos asiakas on saanut suuren kertaluonteisen tulon.
    Tulo voidaan jakaa eriin otettavaksi huomioon useampana toimeentulotuen määräämi-
    sen ajanjaksona, jos se tulon kertaluonteisuus taikka sen saamisen peruste tai käyttötar-
    koitus huomioon ottaen on kohtuullista. Pykälässä tarkoitetaan tilanteita, joissa henkilö
    tai perhe saa suuren kertakorvauksen, esimerkiksi erorahan, loppukorvauksen työsuh-
    teen päättyessä, perinnön, suuren työsuorituspalkkion, omaisuuden myyntitulon, veik-
    kausvoiton tai muun näihin verrattavan tulon. Kertaluontoista tuloa jaksotettaessa on
    kuitenkin varmistettava, että asiakkaalla tosiasiassa on käytettävissään tuloja välttämät-
    tömien elinkustannustensa kattamiseen sinä aikana, jolle kertaluonteinen tulo on jakso-
    tettu. Opiskelijoiden osalta opintolaina on joissain tilanteissa tarkoituksenmukaista jak-
    sottaa kuukausittaiseksi tuloksi (katso tarkemmin luku 3.3.). Tilanne on ratkaistava aina
    henkilön tai perheen yksilöllisten olosuhteiden perusteella.

    Hyväksyessään toimeentulotukilain eduskunta on samalla antanut sosiaali- ja terveysva-
    liokunnan mietintöön perustuvan lausuman, jonka mukaan ”eduskunta edellyttää, että
    toimeentulotukea koskevassa ohjeistuksessa todetaan, että huomioon otettavien tulojen
    osalta tulolaskelmassa huomioidaan tältä osin ainoastaan todelliset tulot”. Lausumassa
    mainituilla tuloilla tarkoitetaan erityisesti työttömyyspäivärahaa. Kaikkia tuloja koskee
    kuitenkin jaksottamistavasta riippumatta lain 11 §:n säännös siitä, että vain käytettävissä
    olevat tulot otetaan huomioon. Lain 12 §:n mukaan varoina otetaan huomioon tukea
    myönnettäessä käytettävissä olevat varat.

    Eli käytännössä sinulla täytyy olla TODELLISUUDESSA KÄYTETTÄVISSÄ tammikuussa veronpalautustasi, mikäli sossu sitä yrittää vyöryttää tammikuulle. Jos siis käytät veronpalautuksesi esim. osaproteesiin, joka on varsin järkevä teko (ei välttämättä sossun mielestä), ja sinulla ei siis ole enää tammikuussa veronpalutusrahoja koska maksoit sen osaproteesisi, ei tammikuussa voida enää veronpalautustasi huomioida mielestäni. Käytännössä asia kuitenkin menee varmaan niin, että sossu siitä huolimatta yrittää vyöryttää laskelmissaan veronpalautusta tammikuulle. Siinä tapauksessa asiasta kannattaa ehdottomasti valittaa. Jos nimittäin suostut tuohon, et tule koskaan saamaan osaproteesiasi ilman kohtuuttomia ongelmia itsesi kannalta.

    Mene tammikuussa sossuun, luultavasti he tekevät tarkastuslaskelman joulukuusta ja vyöryttävät tammikuulle saamiasi rahoja, mutta valita siitä. Mielestäni se on sinun tapauksessasi sinun kannalta järkevintä.

    Äänestä

  • soveltaja kirjoitti:

    Kiitos vyörytysvastauksesta. Selvensi paljon asiaa.

    Olen ollut alkuvuodesta hammashoitolassa tuon proteesiasian vuoksi. Todettiin, että vasta sitten tilaan uuden ajan, kun tarvittavat rahat olen saanut säästetyksi, koska osamaksulla ei voi proteesia maksaa pikkuhiljaa.

    Nyt siis veronpalautuksista tulisi sopiva summa, laskelman mukaan riittäisi sekä hammashoitolan että hammasteknikon laskuihin, vaikka en enää joulukuussa saisikaan toimeentulotukea.

    Ongelma on se, että en saa vastaanottoaikaa ja varsinkaan sitä loppulaskua kuin vasta joskus keväälle, eli siihen mennessä tuo veroraha kuluu vyörytyksiin sittenkin.
    Eipä taida olla mitään mahdollisuutta voida säästää sitä kevääseen tähän tarkoitukseen.

    Äänestä

  • soveltaja kirjoitti:

    Tässä lainaus "opas toimeentulotuen saajalle koskien tulojen vyöryttämistä seuraavalle, tai useammalle kuukaudelle"

    Toimeentulotuki määrätään kuukaudelta. Tarvittaessa tuki voidaan myöntää ja maksaa
    myös kuukautta lyhyemmältä tai pidemmältä ajalta. Kiireellisessä tilanteessa, jossa tuen
    tarvitsija ei oleskele vakituisesti kunnassa, tukipäätös voidaan tehdä esimerkiksi yhdelle
    päivälle.
    Pääsääntönä on, että tulot ja varat otetaan huomioon pykälän 2 momentin mukaan siltä
    ajanjaksolta, jota koskevana toimeentulotuki määrätään. Tilanteessa, jossa asiakas hakee
    toimeentulotukea ensimmäistä kertaa taikka edellisestä asiakkuudesta on kulunut aikaa
    (asiakas ei ole ollut toimeentulotuen asiakkaana edellisenä kuukautena), tulee arvioita-
    vaksi se, kuinka paljon asiakkaalla on varoja käytettävissään ajalle, jolle hän hakee toi-
    meentulotukea. Jos on tarpeen tarkastella tuloja takautuvasti, suositeltavaa on las-
    kelman aloittaminen kuukausittain maksettavissa tuloissa säännöllisen tulon viimeises-
    tä maksupäivästä tai jos kysymyksessä on kahden viikon välein maksettava palkka toi-
    seksi viimeisestä maksupäivästä lukien. Sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan tulisi
    arvioida asiakkaan tilanne tapauskohtaisesti sekä määritellä asiakkaan kohtuulliseksi
    katsottu käytettävissä olevien varojen määrä. Arvioinnissa tulisi ottaa huomioon se, on-
    ko asiakas hoitanut velvoitteensa tekemiensä sopimusten mukaisesti. Tällaisia menoja
    voivat olla esimerkiksi tosiasiassa maksetut kulutusluotot. Yrittäjyyteen sisältyy yritys-
    riski, minkä vuoksi yrittäjän on varauduttava tuloissa tapahtuviin muutoksiin. Tällöin
    arviointikautena voi olla koko tilikausi.

    Pääsäännöstä on tarpeen poiketa, jos asiakas on saanut suuren kertaluonteisen tulon.
    Tulo voidaan jakaa eriin otettavaksi huomioon useampana toimeentulotuen määräämi-
    sen ajanjaksona, jos se tulon kertaluonteisuus taikka sen saamisen peruste tai käyttötar-
    koitus huomioon ottaen on kohtuullista. Pykälässä tarkoitetaan tilanteita, joissa henkilö
    tai perhe saa suuren kertakorvauksen, esimerkiksi erorahan, loppukorvauksen työsuh-
    teen päättyessä, perinnön, suuren työsuorituspalkkion, omaisuuden myyntitulon, veik-
    kausvoiton tai muun näihin verrattavan tulon. Kertaluontoista tuloa jaksotettaessa on
    kuitenkin varmistettava, että asiakkaalla tosiasiassa on käytettävissään tuloja välttämät-
    tömien elinkustannustensa kattamiseen sinä aikana, jolle kertaluonteinen tulo on jakso-
    tettu. Opiskelijoiden osalta opintolaina on joissain tilanteissa tarkoituksenmukaista jak-
    sottaa kuukausittaiseksi tuloksi (katso tarkemmin luku 3.3.). Tilanne on ratkaistava aina
    henkilön tai perheen yksilöllisten olosuhteiden perusteella.

    Hyväksyessään toimeentulotukilain eduskunta on samalla antanut sosiaali- ja terveysva-
    liokunnan mietintöön perustuvan lausuman, jonka mukaan ”eduskunta edellyttää, että
    toimeentulotukea koskevassa ohjeistuksessa todetaan, että huomioon otettavien tulojen
    osalta tulolaskelmassa huomioidaan tältä osin ainoastaan todelliset tulot”. Lausumassa
    mainituilla tuloilla tarkoitetaan erityisesti työttömyyspäivärahaa. Kaikkia tuloja koskee
    kuitenkin jaksottamistavasta riippumatta lain 11 §:n säännös siitä, että vain käytettävissä
    olevat tulot otetaan huomioon. Lain 12 §:n mukaan varoina otetaan huomioon tukea
    myönnettäessä käytettävissä olevat varat.

    Eli käytännössä sinulla täytyy olla TODELLISUUDESSA KÄYTETTÄVISSÄ tammikuussa veronpalautustasi, mikäli sossu sitä yrittää vyöryttää tammikuulle. Jos siis käytät veronpalautuksesi esim. osaproteesiin, joka on varsin järkevä teko (ei välttämättä sossun mielestä), ja sinulla ei siis ole enää tammikuussa veronpalutusrahoja koska maksoit sen osaproteesisi, ei tammikuussa voida enää veronpalautustasi huomioida mielestäni. Käytännössä asia kuitenkin menee varmaan niin, että sossu siitä huolimatta yrittää vyöryttää laskelmissaan veronpalautusta tammikuulle. Siinä tapauksessa asiasta kannattaa ehdottomasti valittaa. Jos nimittäin suostut tuohon, et tule koskaan saamaan osaproteesiasi ilman kohtuuttomia ongelmia itsesi kannalta.

    Mene tammikuussa sossuun, luultavasti he tekevät tarkastuslaskelman joulukuusta ja vyöryttävät tammikuulle saamiasi rahoja, mutta valita siitä. Mielestäni se on sinun tapauksessasi sinun kannalta järkevintä.

    en vieläkään ymmärtänyt.
    Voisiko joku vielä vääntää rautalangasta! siis kirjoitin tuossa aiemmin että saan veronpalautusta sen verran että varmaan muutama kymppi jää "yli" tammikuulle.

    Ei mulla mitään erityisiä menoja ole tiedossa, mutta tuleeko siitä siis jotain harmia kuitenkin, jos haen joulukuulle tukea, vaikka tiedän että saan kielteisen päätöksen??!

    vai kannattaako jättää hakematta jos tietää että mitään ei tule.. kumminko pitäis tehdä?

    Äänestä

  • ei tajua kirjoitti:

    että, monet sossut tekevät mielellään näitä vyörytyksiä seuraavalle kuukaudelle, koska se vähentää maksettavaa tt-tukea. Mutta asia ei ole niin yksioikoinen, että sossuilla automaattisesti olisi oikeus vyörytellä niitä "ylimääräisiä" kymppejä.

    Kuten ylläolevasta tekstistä selvisi vyörytyksen periaatteet, niin ensimmäiseksi ehto on "tulon kertaluonteisuus taikka sen saamisen peruste tai käyttötarkoitus huomioon ottaen on kohtuullista. Pykälässä tarkoitetaan tilanteita, joissa henkilö tai perhe saa suuren kertakorvauksen, esimerkiksi erorahan, loppukorvauksen työsuhteen päättyessä, perinnön, suuren työsuorituspalkkion, omaisuuden myyntitulon, veikkausvoiton tai muun näihin verrattavan tulon."

    Eli, veronpalautus, mikäli se olisi suuri, voitaisiin mahdollisesti vyöryttää. Mutta, jos kyse on melko pienestä summasta, niin vyörytystä ei voida suorittaa. Tiedän, että sossu mielellään antaa ymmärtää että esim. 50 euroa on suuri summa, mutta näin ei todellakaan ole. Ja jos viet asiaa eteenpäin hallinto-oikeuteen, niin olen 100 %:n varma siitä, että hallinto-oikeus eri mieltä sossun kanssa.

    Kyse on myös kohtuullisuudesta. Jos siis käyt sossussa, vaikket ihan joka kuukausi joutuisi käymäänkään, niin sinun kokonaistilanteesihan ei ole taloudellisessa mielessä kohtuullinen, muutenhan et kävisi sossussa.

    Toinen ehto "Kertaluontoista tuloa jaksotettaessa on kuitenkin varmistettava, että asiakkaalla tosiasiassa on käytettävissään tuloja välttämättömien elinkustannustensa kattamiseen sinä aikana, jolle kertaluonteinen tulo on jaksotettu."

    Siis, jos nostat ne rahat, ja väität esim. että ostit talvikengät saamillasi veronpalautuksilla, niin vyörytystä ei voida suorittaa, koska siinä tapauksessa sinun seuraavan kuukauden (tammikuun) toimeentulosi voi vaarantua, koska sinulla ei tosiasiassa ollutkaan rahaa välttämättömiin elinkustannuksiin vaikka sossu sai vyöryttämällä tilanteen näyttämään sellaiselta.

    Karkeasti arvioiden sossu todennäköisesti yrittää vyöryttää saamaasi veronpalautusta, mutta siihen ei ole syytä suostua. Täälläpäin sossulla on ollut tapana tehdä tarkistuslaskelma edelliselle kuukaudelle, joten jos vaikka ratkaiset asian niin, ettet mene joulukuussa, sossu saattaa kuitenkin tehdä joulukuusta tarkistuslaskelman. Mutta jos sossu yrittää vyöryttää, älä suostu siihen, vaan valita. Tuskin sosiaalilautakunta tms. peruu päätöstä, mutta hallinto-oikeus sen tekee. Harmina on vaan pitkä käsittelyaika, vähintään yksi vuosi. Mutta voit vaatia sossua maksamaan kulujasi (postikulut, kopiointikulut yms.), 50 euroa on kohtuullinen summa enemmänkin voi toki pyytää, joten se korvannee hiukan mahdollista vaivaa.

    Muista, että kun sossu tekee toimeentulotukilaskelmaa, kyseessä on aina laskennallinen tilanne. Jos taas joudut valittamaan hallinto-oikeuteen, siellä puhutaan TODELLISESTA tilanteesta. Eli mitä paremmin selität arkesi toimeentulo-ongelmiasi, sen paremmat mahdollisuudet sinulla on asian voittamiseen. Perustelut ovat siis tärkeitä!

    Jatkossa sossu saattaa olla hankala sinulle, mutta kun sisukkaasti valitat joka kerran jos vääryttä yritetään tehdä, luulen että pitkällä juoksulla tulet saamaan oikeudenmukaisempaa kohtelua. Perustan ajatukseni sille, että hallinto-oikeuden päätöksistä menee lääninhallituksille tieto, ja se ei ole hyvä asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

upporikas kirjoitti:

Näinä veronpalautusten iloisina aikoina käy mielessä seuraavanlainen pohdinta:

Veronpalautuksen vuoksi sain hylkäävän päätöksen joulukuun toimeentulotuesta (täällä tehdään päätökset kerralla kahdeksi kuukaudeksi). Olen pitkäaikainen ttt-asiakas. Veronpalautusta tuli niin "muhkeasti", että tammikuullekin otetaan huomioon vielä muutama kymppi palautusta.

Tiedän, että joulukuuksi on tulossa maksuun ainakin hammaslääkärikuluja sekä mahdollisesti sähkölasku. Luulen, että näiden laskujen yhteenlaskettu summa tulee olemaan suurempi kuin tammikuulle huomioitu palautuksen jäännös. (Onko silläkäään merkitystä?)

Voinko lykätä näistä joulukuussa erääntyvistä laskuista maksukuitit tammikuun ttt-hakemukseen? Toisaalta kai joulukuun menoja EI huomioida tammikuun laskelmassa?

Pitääkö lasketuttaa uusi päätös joulukuulle, jossa huomioidaan nämä tulevat laskut? Siirränkö suosiolla laskujen eräpäiviä tammikuulle, jolloin todennäköisesti tulen saamaan myönteisen päätöksen?

Miten muuten toimitaan tilanteessa, jossa ttt-oikeus katkeaa joksikin aikaa, mutta oikeus siihen tulee taas myöhemmin? Miltä ajalta menoja hyväksytään uuden hakemuksen käsittelyssä? Haetaanko toimeentulotukea takautuvasti vasta sitten kun ttt-oikeutetun kuukauden sisällä erääntyvät laskut on jo maksettu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu