GM ampui Sarajevon laukaukset ...

KAUPPASODILLE?

GM ampui Sarajevon laukaukset protektionistisille taisteluille ja kauppasodille Euroopan ja Amerikan välillä, kirjoittaa Hesari pääkirjoituksessaan

http://www.hs.fi/verkkolehti/paakirjoitus/

Yhdysvaltojen valtiollinen autoyhtiö General Motors yllätti alkuviikosta kertomalla, että se ei sittenkään myy saksalaista tytäryhtiötään Opelia. Reaktiot kertovat, kuinka tulenaralla alueella GM liikkui.

GM joutui amerikkalaiseen konkurssimenettelyyn, sai valtiolta miljardeja ja teki rahaa vastaan kovia säästöpäätöksiä. Liittovaltio omistaa yhtiöstä nyt 60%, loput omistaa autoalan ammattiliitto ja velkojat.

GM päätti myydä Opelin sekä taloudellisista että poliittisista syistä. Taloutta oli se, että rahaa oli jostain saatava, vaikka sitten omia osia kauppaamalla. Poliittisestikin linjaukseen oli perustelut: näin GM osoitti hätäavun antajille kutistavansa tuotantoaan siten, että amerikkalaiset työpaikat ovat erityissuojeluksessa.

Opelin myynti on ollut tästä eteenpäinkin sekä taloutta että politiikkaa. Saksan hallitus oli kätilöimässä myyntiä kanadalaiselle Magna-yhtymälle. Kihlajaislahjaksi luvattiin silkkaa rahaa. Aivan kuten GM toimi Yhdysvaltain hallinnon kanssa, Magna lupasi vastalahjan rahoittajalleen: Opelin työpaikat Saksassa olisivat erityissuojeluksessa. Työpaikkoja karsittaessa kovimman kohtelun saisivat siis GM:n tehtaat Saksan ulkopuolella, esimerkiksi Belgiassa ja Britanniassa.

EU kiinnostui välipuheesta, koska Saksan ja GM:n suhmurointi olisi pahimmanlaatuista protektionismia, jossa työttömyyttä siirrettäisiin valtion rahalla kotoa naapurivaltioon.

Politiikkaa kauppaan tuli myös EU:n rajojen ulkopuolelta. Magnan venäläisellä rahoitusapurilla Sberbankilla oli selkänojana Venäjän hallitus, joka etsii kuumeisesti apua maan jälkeenjääneelle ja vakavissa vaikeuksissa olevalle autoteollisuudelle. Jos Magna olisi saanut Opelin, se luultavasti olisi siirtänyt sekä GM:n teknologista osaamista että tuotantoa Venäjälle. Kun osaamista ei alalla ole kehittynyt omaehtoisesti, se olisi herutettu maahan Magnan avustuksella.

Käsiä oli siis puristeltu, välipuheita tehty ja rahoja lupailtu hyvin korkealla tasolla. Pettymys oli siten valtava, kun GM pyörsi myyntiaikeensa – taloudellisten syiden vuoksi. Kun yhtiö ei enää ole kaatumassa, sen ei kannata päästää käsistään tulevaisuuteen käypää auto-osaamista ja markkinoita.

Valtioiden välillä on sinkoillut parin päivän ajan kipakoita syytöksiä. Venäjän pääministeri Vladimir Putin kuvaili GM:n toiminnan osoittavan, millä ylimielisyydellä amerikkalaiset asioivat eurooppalaisten kanssa. Saksan hallitus halusi kuulla Yhdysvaltain presidentiltä Barack Obamalta, oliko hän sekaantunut GM:n yllätyspäätökseen. Ei ollut, kuului vastaus. Mutta eivät Euroopan rivit suinkaan olleet yhtenäiset: Britannian talousministeri Peter Mandelson kiitteli ratkaisua.

Myös autotyöläiset Euroopassa ajautuivat eri puolille aitaa. Saksassa suututtiin, Britanniassa juhlittiin.

Poliittistaloudellinen kuohunta tuskin jää tähän. Saksan johtajat vaativat, että GM:n on heti maksettava takaisin hätäapulaina, jonka Opel on saanut Saksalta. Lisäksi vaaditaan Opelin tuotannon uudelleenjärjestelyissä tarvittavaa rahaa GM:n kassasta Yhdysvalloista.

GM:n alustava vastaus tuskin tyydyttää kummallakaan puolella valtamerta: lainan pikapalautus Saksalle tulisi Opelin omasta kassasta ja tarvittaessa osa remonttirahasta GM:n kirstusta – mikä merkitsisi sitä, että se olisi pohjimmiltaan amerikkalaisten veronmaksajien tarjoamaa ja Yhdysvalloissa käytettäväksi tarkoitettua hätäapua. Tästä noussee Yhdysvalloissa häly.

Taantuman jälkeinen maailmantalous on herkässä vaiheessa. Elvytyspäätöksiä tehtiin sovussa, mutta nyt pitäisi päättää, miten ja milloin elvytys kerätään pois. Autoteollisuus on tässä tilanteessa ruutitynnyri: se oli laman keskiössä, se on suuri työllistäjä monissa maissa, ja se sai suuria elvytyspotteja, jotka ovat toimineet hyvin talouksien starttiryyppyinä.

Toivottavasti GM:n päätös ei ole Sarajevon laukaus protektionistisille taisteluille ja kauppasodille.

2

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kristillinen

      tasajako. Jenkeille yksi Opel ja venäläisille toinen Opel. Toivottavasti Neuvostovenäjä on säilyttänyt hyvässä varastorasvassa Opelin "prässit" ja voi nyt työntää markkinoille kapeaa Mossea. Nostalgiatuotteet ovat nykyisin kovassa huudossa.

    • jhihuou

      Mä luulin, et olis ollu kyse siitä toiseesta GM:stä, joka kanssa jakaa kauppasuhteitamme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3613
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2284
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2057
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1562
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1499
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1292
    8. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1289
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      265
      1265
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1255
    Aihe