Olen tässä viimeaikoina pohdiskellut omaa näkökantaani muihin ja olen hieman sanoen ymmälläni.
Saatan itkeä elokuvien surullisille ja iloisille kohtauksille, mutta en oikeasti välitä ihmisten puheista ja mielipiteistä juuri yhtään. Lähestyn kolmeakymmentä ikävuotta ja en ole koskaan ollut rakastunut (perhettäni voin sanoa rakastavani aidosti), tyttöystäviä on jokunen vuosien aikana ollut, mutten ole ollut edes juuri kiintynyt heihin.
Osaan käyttäytyä, tulen toimeen lähes kaikkien kanssa, hymyilen tervehdittäessä, mutta nämä kaikki vain muodonvuoksi, että sopeudun joukkoon.
En tiedä mitä tehdä näiden tunteiden kanssa tällähetkellä, joten päätin avautua tänne hieman.
Kiitos
Saatan itkeä elokuvien surullisille ja iloisille kohtauksille, mutta en oikeasti välitä ihmisten puheista ja mielipiteistä juuri yhtään. Lähestyn kolmeakymmentä ikävuotta ja en ole koskaan ollut rakastunut (perhettäni voin sanoa rakastavani aidosti), tyttöystäviä on jokunen vuosien aikana ollut, mutten ole ollut edes juuri kiintynyt heihin.
Osaan käyttäytyä, tulen toimeen lähes kaikkien kanssa, hymyilen tervehdittäessä, mutta nämä kaikki vain muodonvuoksi, että sopeudun joukkoon.
En tiedä mitä tehdä näiden tunteiden kanssa tällähetkellä, joten päätin avautua tänne hieman.
Kiitos
Vastaukset 1
Vanhimmat
pitäisi vaihtaa maisemia ,matkustella ja sen sellaista ,omia juttuja keksiä ...sun ympyrät ovat liiian ahtaat ,,kaipaat jotain sekkailia