Te aikuiset

Miksi te sanotte itseänne aikuisiksi ja kypsiksi, kun tulette tänne nuorten palstalle valistamaan meitä nuoria vanhempia (tai tulevia vanhempia)? Minun mielestä se ei ole kypsää aikuisella ihmisellä tulla polkemaan meitä, miksette valista ja auta niitä tuttuja teinivanhempia? Teidän kirjoituksilla täällä ei ole muuta vaikutusta kuin se, että me nousemme varpaillemme puolustamaamme itseämme.
On totta että tilastot (yleensä amerikkalaiset tilastot) sanovat etteivät teiniäidit pärjää omillaan eivätkä nuoret vanhemmat pysy yhdessä jne, mutta ketä se oikeasti auttaa että tulette niitä "faktoja" tänne huutelemaan? Luultavasti nuoret jotka miettivät abortin ja lapsen pitämisen välillä pitävät lapsensa ihan vain teidän kiusaksi ja haluavat näyttää että pärjäävät sitten. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia...
Mutta pointtina oli että tämä on nuorten keskustelupalsta ja he haluaavat ikäisiltään tai saman kokeneilta neuvoja ja kokemuksi. Jos halutaan aikuisten näkökulmaa asioihin he luultavasti hakeutuvat itse neuvolaan/koulun terveydenhoitajalle jne.
30289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

mielipiteeni tähän on sama.

On ensinnäkin typerää, tehdä johtopäätökset tilastojen mukaan, toki ne pitävät varmasti osaltaan paikkansa. On totta, että nuoret harvoin pysyvät yhdessä lopun elämäänsä, edes useita kymmeniä vuosia. Mutta, ei sitä voi kukaan sanoa etteikö sama pätisi aikuisiin.

Ja tosiaan, en itsekään ymmärrä miksi kukaan edes vaivautuu moiseen vaahtoamiseen, koska se tuskin tilannetta muuttaa miksikään. Kiusallaan suurin osa täällä varmasti kirjoittelee, ainakin tekstin sisällöstä päätellen. Ja joskus jopa mietin, että ovatko nämä kyseiset kirjoittajat edes itse kovin "vanhoja" ja elämänkokeneita montaa vuotta sen enempää kuin mekään, tullakseen jakamaan viisaita oppejaan..

Ja tuolla oli aiemmin keskustelu aloitettu siitä, kuinka teiniraskaudet ovat harvoin harkittuma tms, joka ei siis pidä sekään jokaisen kohdalla paikkaansa. Totta voi olla, että osa nuorista haluavat äidiksi aivan liian kepein perustein, mutta on niitäkin ketkä osaavat omistautua asialle oikein!

Ja siitä vielä, kun monesti spekuloidaan sitä, että ; "nuoret äidit sitten kuitenkin lapsen synnyttyä ravaavat baareissa jne, kun on elämä näkemättä" tms, no totta tuokin varmasti on. Itse en kiellä, ettenkö kävisi enää koskaan baareissa vain siksi että saan lapsen. Ei se tarkoita, että mun elämä loppuu siihen kun tulen raskaaksi ja saan lapsen. Ja tähän voin vain sanoa, että jos aikuiset voivat todella väittää, etteivät he itse käy koskaan ulkona rentoutumassa kavereiden kanssa niin sanon että valehtelun makua on.

Ja sitten tämä ainainen kysymys siitä, onko lapsenteolle oikeaa ikää. Noh, se kuka väittää että on niin sääli. Koska se jos mikä kuulostaa ainakin minun korvassani niin typerältä kun vaan voi. Kuulostaa, että perheenhankinta on vain materiaa, jonka hankkimista kuuluu odottaa 25 ikävuoden tienoille, aivan kuin 15 vuotias odottaisi mopokorttia, tai 18 vuotias ajokorttia etc.
Näinkö todella ajattelette?

Ja rahallinen tilanne. Totta on, että harva 15-17 vuotias tienaa elantonsa itse, mutta voi toki olla poikkeuksia. Ja mitä korkempaan ikään mennään, poikkeuksia löytyy paljonkin! Ette ehkä ymmärrä sitä, jos omalla työpaikallanne ei satu olemaan nuoria ihmisiä, mutta tosiasia on, että niitäkin löytyy!
Ja tietysti raha on tärkeää kun perhettä perustetaan, mutta rakkaus se eniten siinä painaa. Vai voiko joku todella väittää muuta. (kliseistä, ehkä).

En jaksa kirjoittaa enempää, vaikka keksisin paljon muutakin sanottavaa.. Tämä siis tältä erää.

Äänestä

joo, vanhemmat ihmiset tarkoittaa pelkkää pahaa kun tahtovat suojella pieniä lapsia teinien virheiltä.
ehkä kannattaisi ottaa opiksi, niin ei tulisi sitä saarnaa, mutta aina toistatte samat virheet, ja taas syntyy uusi "ongelmalapsi" jolla ei ole hyvä olla, koska äiti on itsekäs, ja haluaa viettää nuoruutensa sitten 35-vuotiaana..
miettikää nyt itsekin.
eräskin teiniäiti kehtasi väittää että sairaalahenkilökunnan mielestä lapsella ei ole mitään hätää vaikka äiti tupakoi!ihan varmasti uskonkin tuon.miten tupakka voi olla vaaraton pienelle lapselle, kun se jo aikuisilla ihmisillä aiheuttaa syöpää ja ties mitä sairauksia, kysynpähän vaan.ja kyseiseen äidin viestiin vastannut henkilö oli laittanut tietolähteensä(mitä haittavaikutuksia tupakka aiheutta sikiöllä ja lapselle).

edelleenkään moni ei ole saanut vastausta siihen MIKSI LAPSET PITÄÄ TEHDÄ TEININÄ(13-19v)?,muuta kuin että "25-vuotiaat mummot taas valittaa, ja siis kyl mä ainakin oon hyvä äiti, en mä halunnut aborttiakaan tehdä kun ehkäisy petti(jos sitä ehkäisyä oli käytössä alunperinkään). lapsi vain tulla tupsahtaa..kysyt saman kysymyksen 20-30v äideiltä niin saat jo hiukka järkevämpiä vastauksiakin. on absurdia että LAPSI SUUNNITTELEE PERHEENPERUSTAMISTA, kun ei itseedes ole ns. valmis ihminen vielä.
se lapsi tarvitsee paljon muutakin kuin imettävän äidin ja just ja just yksiön/isovanhempien kodin. mutta tässä en nyt jaksa enää luetella listaa läpi, joka on varmasti kirjoitettu sen sata kertaa.

yh-perheet eivät edelleenkään ole ihanne johon kannattaa pyrkiä,kun jotkut naiset harrastavat ns."vahinkoraskauksia" kun halutaan sitoa pettävä puoliso itseensä, joissain tapauksissa mies ei ole valmis vanhemmuuteen. joten suurin vastuu lapsen hyvinvoinnista jää kuitenkin äidille, oli parisuhteessa tai ei. sen takia kannattaa ensin tehdä kaikkensa lapsen hyvinvoinnin eteen ennenkuin lapsi syntyy, ettei tule sellaista tilannetta että rahat ei riitä, euro pitää venyttää kympiksi, lääkkeitä pitäisi saada mutta rahaa ei ole.tokihan isovanhemmat auttavat noissa tilanteissa jos voivat, mutta varmempi turva on kyllä ne omat opinnot ja työpaikka josta olet äitiyslomalla, silloin sinulla on huomattavasti isommat tulot, ja jos olet onnekkaana saanut itsellesi luotettavan työssäkäyvän puolison, niin huolia on paljon vähemmän.

kuinka monella 15v tytöllä on koulutus, työpaikka, asunto, omat tulot(muutkin kuin kesätyö), luotettava puoliso..?
ei tarvitse edes tilastoja katsoa, kun faktat puhuvat puolestaan.

Äänestä
  • juuri näin. Taas viisasta tekstiä todella.

    Kuka on sanonut, että jokainen teiniäiti polttaa?
    Kuka on sanonut, että ehkäisyä on ehkä käytettykään, jos lapsi onkin oikeasti haluttu, eikä vahinko?
    Kuka on sanonut, että jokaisella teinillä on raha-ongelmia?
    Kuka on sanonut, että jokaisen teiniäidin kasvattama lapsi tulee olemaan ongelmalapsi?

    Ei voi olla totta, että oikeesti ihmiset jaksaa jauhaa näitä elämän tosiasioita, vaikka mikään ei todista että jokaisella teinillä olisi asiat samalla tavalla. Siis mistä tämä tyhmyys kumpuaa teidänkin päähän.. Ihan oikeasti, säälittävää.
    En edes keksi enää mitään sanottavaa, kun tuntuu tosiaan että puhuu itsekin lapsentasoiselle.

    Haukkukaa vaan niin paljon kun jaksatte, ehkä nuorison ongelmat yleensä johtuvat teistä, aikuiset. Tuo teidän ajatumaailma myrkyttää kaiken, kyllä.. niin se vaan on.

    No, mutta onhan se hyvä täällä nimimerkin takana kirjoitella ja mollata kaikki nuoret äidit, onneksi kaikki eivät sentään alennu tuolle tasolle.

    Äänestä

  • 29+6 kirjoitti:

    juuri näin. Taas viisasta tekstiä todella.

    vielä, joskus kyllä kuulostaa että tämä jatkuva moralisointi on osaksi katkeruuttaan kirjoitettua. Noh, katsotaan sitten millaisia teidän lapsistanne tulee, kun on niin viisas tuo pääkoppa joillakin aikuisillakin.

    Varmaan suuri häpeä on, jos oma lapsenne onkin tulevaisuudessa teiniäiti, heitä ihmeessä hänet sitten kadulle niin voit olla taas ylpeä oma itsesi, kun eihän teiniäitejä kukaan kunnioita.

    Äänestä

  • 29+6 kirjoitti:

    juuri näin. Taas viisasta tekstiä todella.

    Kuka on sanonut, että jokainen teiniäiti polttaa?
    Kuka on sanonut, että ehkäisyä on ehkä käytettykään, jos lapsi onkin oikeasti haluttu, eikä vahinko?
    Kuka on sanonut, että jokaisella teinillä on raha-ongelmia?
    Kuka on sanonut, että jokaisen teiniäidin kasvattama lapsi tulee olemaan ongelmalapsi?

    Ei voi olla totta, että oikeesti ihmiset jaksaa jauhaa näitä elämän tosiasioita, vaikka mikään ei todista että jokaisella teinillä olisi asiat samalla tavalla. Siis mistä tämä tyhmyys kumpuaa teidänkin päähän.. Ihan oikeasti, säälittävää.
    En edes keksi enää mitään sanottavaa, kun tuntuu tosiaan että puhuu itsekin lapsentasoiselle.

    Haukkukaa vaan niin paljon kun jaksatte, ehkä nuorison ongelmat yleensä johtuvat teistä, aikuiset. Tuo teidän ajatumaailma myrkyttää kaiken, kyllä.. niin se vaan on.

    No, mutta onhan se hyvä täällä nimimerkin takana kirjoitella ja mollata kaikki nuoret äidit, onneksi kaikki eivät sentään alennu tuolle tasolle.

    1)Kuka on sanonut, että jokainen teiniäiti polttaa?
    2)Kuka on sanonut, että ehkäisyä on ehkä käytettykään, jos lapsi onkin oikeasti haluttu, eikä vahinko?
    3)Kuka on sanonut, että jokaisella teinillä on raha-ongelmia?
    4)Kuka on sanonut, että jokaisen teiniäidin kasvattama lapsi tulee olemaan ongelmalapsi?

    1) useimmiten näkee teineillä sen tupakansätkän suussa, ei tarvitse edes etsiä teiniä joka polttaa, kun joskus seisovat ärrän/kaupan edustalla ja kyselevät ihmisten ikää, ja voisiko joku ostaa heille tupakkia, kun ei ikä riitä itsellä. ja koulujen lähistöllä on teinejä jotka polttavat. mutta varmaan juttu johon viittaat on "raskauden aikainen polttaminen/tupakan haitat lapsella" tuossa ei mainittu edes äidin ikää, vaan kyse on yleismaailmallisesti tupakoinnista raskauden ja äitiyden aikana ja sitä en itse edes hyväksy, oli äiti minkä ikäinen tahansa.

    2)ihan en usko että 13-19v teinit suunnittelevat perhettä. yleensä perhe perustetaan nuorena juuri sen takia että vahinko sattui ja halutaan leikkiä aikuista. en ole vielä tavannut yhtä ainuttakaan 15v likkaa joka olisi halunnut lapsen..tulee vaan vastaus "no kun en mä aborttiakaan halunnu tehdä, se on murha. mut kyl mun äiti auttaa lapsen hoidossa"..ehkä sitä ehkäisyä ei käytetty naiivin ajattelutavan vuoksi"en mä varmaan tule raskaaksi ekasta kerrasta"...

    3) harva työnantaja ottaa vakituiseen työhön alaikäisen, ellei sitten ota kesätöihin. ja jos nuorella on valmiiksi jo lapsikin ja ammattikoulu/lukio käymättä, kuka järkevä työnantaja haluaa sellaisen norkoilemaan työpaikalleen muutamaksi tunniksi viikossa?ei työnantaja hyödy mitään sellaisesta työntekijästä, joka ei pysty panostamaan täysillä työhönsä, vaan aina on milloin mitäkin estettä; lapsi on sairaana, aloitat ehkä ammattikoulussa ja haluat panostaa opintoihin.
    ei siitä muutamasta tunnista paljon rahaa saa, ja kun pitää sen lapsenkin kanssa olla, niin mitä tuollaisesta elämästä tulee..
    ehkä saatte ne tavanomaiset tuet, mutta sanoisin silti että useammin ne nuoret äidit ovat lirissä raha-asioidensa kanssa kuin ne jotka malttoivat odottaa ja tekivät lapsensa aikuisena, ja nauttivat vanhemmuudestaan, toisin kuin teiniäidit jotka tekevät kaikkensa vain pärjätäkseen.

    4)mitä luulet että sellaisesta lapsesta tulee, joka on lapsen kasvattama?teinillä ei ole mitään mitä voisi tarjota lapselle. jos itse on niin hölmö että tekee lapsen 15-vuotiaana ja kuvittelee olevansa aikuinen lapsen varjolla, niin minkälaisen aikuisen mallin äiti antaa lapselleen?omakin ajatusmaailmasi on niin lapsen tasolla, että ei voi kuin vain toivoa että lapsi säästyy äidin ikäviltä kokeiluilta. tuollaisilla teoilla on kauaskantoiset seuraukset, ehkä 35-vuotiaana naisena kapakassa mietit elämääsi siltä kantilta mitä se olisi voinut olla jos olisit malttanut odottaa ja toisaalta taas panostaa itseesi edes sen nuoruuden verran.

    "vielä, joskus kyllä kuulostaa että tämä jatkuva moralisointi on osaksi katkeruuttaan kirjoitettua. Noh, katsotaan sitten millaisia teidän lapsistanne tulee, kun on niin viisas tuo pääkoppa joillakin aikuisillakin.

    Varmaan suuri häpeä on, jos oma lapsenne onkin tulevaisuudessa teiniäiti, heitä ihmeessä hänet sitten kadulle niin voit olla taas ylpeä oma itsesi, kun eihän teiniäitejä kukaan kunnioita. "

    en ole katkera teiniäideille muusta kuin teidän puhtaasta itsekkyydestänne ja ajattelemattomuudestanne. lapsi kärsii teidän huonoista valinnoistanne ja ratkaisuistanne.te ette enää ole se ainut ihminen elämässänne, vaan silloin siinä on tärkeimpänä se lapsi. sen te näytte unohtavan "minä minä minä, mä haluun"-ajattelutavassanne.

    tuntuu vähän että tuo teiniäitiys on joku muoti-ilmiö ja pakokeino koulutusta vastaan;"mä olen äiti, en mä voi mennä kouluun, mä olen äiti, en jaksa mennä töihin, mä olen äiti munkin täytyy levätä".

    kyllä minä häpeäisin jos lapsestani tulisi teiniäiti, ja niin häpeäisi oma äitinikin vaikka hän sai ensimmäisen lapsensa 17-vuotiaana. hän vain on sanonut että ei tahdo omien lastensa kokevan samaa mitä hän, vaan meidän pitää opiskella ja elää oma nuoruutemme toisin kuin hän teki. hän oli kotirouva ja äiti, ja teki kaikki kotityöt ja hoiti lapset samalla kun mies oli töissä. äitini sanoin;"ei se mitään herkkua ollut, välillä meinasi seinät kaatua päälle"..hän voi sen rehellisesti myöntää, toisin kuin täällä hehkutetaan ja kannustetaan nuoria teiniäideiksi..mitäköhän mahtavat omat äitinne ajatella, onko tullut koskaan mieleen?eivät varmaan ihan ensimmäiseksi iloa ja onnea tunne kun kouluttamaton, työtön ja asunnoton tytär ilmoittaa raskaudestaan...

    Äänestä

  • muodikkaat teinit.. kirjoitti:

    nuo ovat vain sinun mielipiteitäsi taas jälleen.

    "eivät varmaan ihan ensimmäiseksi iloa ja onnea tunne kun kouluttamaton, työtön ja asunnoton tytär ilmoittaa raskaudestaan.."

    Minun äitini ainakin tukee ja on onnellinen tullessaan isoäidiksi. Hän ei koe millään tapaa, ettenkö olisi valmis tämän lapsen tuloon. Olen 19-vuotias. En polta, en juo. Tulevaisuudessa on kyllä töitä tarjolla jo, vaikka en koulutettu olekaan. Ei se aina sitä katso, ajatusmaailmasi on vain nii yksinkertainen.

    Ja tietenkään vanhemmuus ei ole helppoa, kyllä sen nyt idioottikin tajuaa. Uusi elämänalku on minun kontillani, minun vastuullani. Kannan kyllä vastuuni, jotkut ehkä eivät mutta se on asia erikseen.
    Lapsi on minun tahollani haluttu ja harkittu.
    Minulla on avuja kasvattaa oma lapseni, ja sen teen kunnialla. En jaksa edes välittää sinun sanoistasi, vastasin tähän siksi että puolustan yleisesti teiniäitiyttä, ja kannustan nuoria hankkimaan lapset nuoremmalla iällä. Sanokaa mitä sanotte.

    ei jaksa kuunella..miks vaivaudut? pitäisit paskan sisälläsi etkä tulisi tänne valittamaan turhapäiväisiä asioita.Jos teiniäidit on niin super ihania niin ei niiden tarvitse pitää puoliaan jollain keskustelupalstalla.

    ja 19 ei oo ees teini enää sietäis olla kouluttautunut ja töissä. Eikä mikään sossupummi/vauvatehdas!
    Lopeta puolustelu ja toimi vitun aivokääpiö.

    Äänestä

  • olet oksettava kirjoitti:

    ja 19 ei oo ees teini enää sietäis olla kouluttautunut ja töissä. Eikä mikään sossupummi/vauvatehdas!
    Lopeta puolustelu ja toimi vitun aivokääpiö.

    no en varmaan ole töissä, koska olen raskaana ja kärsin pahoista selkäkivuista. Ja sossupummi en ole nyt, enkä siihen alennu ikinä. Rahani saan liitolta tällä hetkellä, joka vaihtuu äitiyspäivärahaan tammikuussa jne.

    Olet itse säälittävä, kun et tiedä mitään mistä puhut.

    Äänestä

  • esikoistaodottava22v kirjoitti:

    ei jaksa kuunella..miks vaivaudut? pitäisit paskan sisälläsi etkä tulisi tänne valittamaan turhapäiväisiä asioita.Jos teiniäidit on niin super ihania niin ei niiden tarvitse pitää puoliaan jollain keskustelupalstalla.

    sinulle voisin sanoa, että ei sullakaan järki kovin paljon päässä pakota. Luuletko olevasi kovinkin paljon kokenut, kun olet 3 vuotta vanhempi kuin minä? Huhhuh.. Kasvata sinä vain se tuleva lapsesi yhtä idiootiksi kuin itse olet, niin hyvä tulee.

    Ja samaa voisi kysyä teiltä "ikäihmiset", mikä on niin kiehtovaa tässä, että tulette jauhamaan itse tänne täyttä sontaa asioista, joista ette edes tiedä mitään. Luette jotain tilastoja ja elätte sen tiedon kanssa.
    Hankkisitte puheillenne jotain perustaa, niin joku teitä urpoja joskus uskoisikin.

    Säälittävää todella.. Hahaha

    kyllä tuntuu, ettei osalla teistä edes ole omia lapsia. Koskaan en ole keneltäkään lähipiirissäni, enkä muiltakaan täysjärkisiltä, Kenellä siis on lapsia kuullut noin typeriä väitöksiä kuin teiltä kuulee. Elätte niin yksinkertaista elämää, että ihmekkös tuo ettei parempaa tekstiä saa aikaiseksi.

    Tarkoitatko kenties sitä, että lähipiirissäsi kaikki kehottavat yläasteikäisiä hankkimaan lapsia?

    Eikö sinun älykkötuttaviasi kukaan ole ikinä sanonut, että ensin ehkä hankitaan elanto ja sitten vasta perhe?

    Äänestä

  • KUKA MITÄ HÄH?? kirjoitti:

    jos todella noin pönttö olet, että käsitit tekstistäni, että puhuin nimenomaan yläasteikäisistä niin mene nyt peilin eteen, ja kysy itseltäsi että oletko paras antamaan neuvoja.

    Juu, ja mulla on kuule elanto ihan kunnossa, saan kyllä tarpeeksi rahaa liitolta (ammattiliitto sel, jos tiedät), ja äitiyspäivärahaa tammikuusta eteenpäin, että kyllä minä kuule pärjään, älä huoli siitä!

    Vaikuista työtä en tosin omista, mutta työtulevaisuuteni on turvattu.

    Vieläkö jotain pitäisi tähän lisätä, että te urpot tajuatte ettei kaikilla ole asiat yhtä huonossa jamassa kuin te typeryyksissänne kuvittelette!

    toki, että jotkut teistä puhuu ihan asiaa, mutta vihaksi pistää että asioita pitää AINA ja JOKA tilanteessa yleistää, ja sanoa että no kun muutkin teinit... Ääh, turha tässä on kai mitään edes sanoa, olette yhtä typeriä kaikki ketkä täällä jaksatte itkeä turhanpäiväisistä asioista.

    tyypillinen lausahdus teiniltä; "ääh te ootte kaikki ihan tyhmiä kun ette ole samaa mieltä mun kanssa, mä vihaan teitä kaikkia, mä teen just niinkuin mä tykkään".

    tuon takia en soisi teinin saavan lasta, kun hän on ihan lapsi itsekin..mitäs sitten kun teidän tarvii ajatella sen lapsen tarpeita..vastaatteko samalla tavalla?"mä teen eka mun juttuja ja sitten vaihdan vaipan okeiii?".

    ja ei se liitossa oleminen takaa sitä työpaikkaa, haloo. ellei ole oikeasti työkokemusta eri aloilta, ja työpaikkaa josta olet äitiyslomalla, ei voi sanoa että työpaikka on ns. varma.

    ja onko teidän lapset koko ajan "päiväunilla" ja itsekseen leikkimässä kun teillä on aikaa hillua täällä?te kun olette niin hyviä äitejä, niin menkää nyt ja olkaa sen lapsennekin kanssa välillä, ettei raukka vallan unohda kuka se äiti on...

    Äänestä

  • "leikitään kotia" kirjoitti:

    Nämä kysymykset että missä lapsi on kun täällä hillutte, ovat häiritseviä. Entäs muut vanhemmat jotka "hilluvat" täällä keskustelupalstoilla, missä heidän lapsensa ovat???

    Äänestä

  • 29+6 kirjoitti:

    jos todella noin pönttö olet, että käsitit tekstistäni, että puhuin nimenomaan yläasteikäisistä niin mene nyt peilin eteen, ja kysy itseltäsi että oletko paras antamaan neuvoja.

    Juu, ja mulla on kuule elanto ihan kunnossa, saan kyllä tarpeeksi rahaa liitolta (ammattiliitto sel, jos tiedät), ja äitiyspäivärahaa tammikuusta eteenpäin, että kyllä minä kuule pärjään, älä huoli siitä!

    Vaikuista työtä en tosin omista, mutta työtulevaisuuteni on turvattu.

    Vieläkö jotain pitäisi tähän lisätä, että te urpot tajuatte ettei kaikilla ole asiat yhtä huonossa jamassa kuin te typeryyksissänne kuvittelette!

    "Lähitulevaisuutesi" on turvattu??

    Siinäpä se tulikin sitten. Lapsi on Sinulla sen "lähitulevaisuuden" jälkeenkin. Tyypillistä nykynuoren logiikkaa: asiat ovat hyvin, kun tietää tulevaisuuden kaksi kuukautta eteenpäin.

    Tulevaisuus ulottuu paljon pitemmälle kuin lapsesi syntymään saakka. Siitä ilo vasta alkaa. Talouselämän realiteetit ovat lahjomattomat. No, opit ne aikanaan.

    Kannattaa elää tätä päivää, eikä missään tulevaisuudessa.
    Eihän sitä koskaan tiedä mitä elämässä tulee tapahtumaan. Yhtä hyvin saatat tänään jäädä auton alle ja halvaantua loppuiäksesi. Kukas sitten hoitaa lapsia ja sinua?
    Ei kukaan tule sanomaan että jätä lapset tekemättä, koska voi käydä niinkin että huomenna sinusta ei olekkaan enää lapsiasi hoitamaan.

    Jos käy töissä, niin kannattaa laittaa osa kuukauden palkasta säästöön "pahan päivän" varalle. Siis esimerkiksi siihen tilanteeseen että jostain syystä menettääkin sen työpaikan. Se on sitä tulevaisuuden turvaamista, mutta silti kannattaa elää tätä päivää, eikä murehtia tulevasta.

    Kas kummaa kun melkein kukaan ei osaa antaa hyviä neuvoja, mutta pärsätä he kyllä osaavat.
    Eli siis tyhjän päiväistä helisemistä.
    Jos on niin aikuinen ja tietää niin ja niin paljon elämisestä, osaa kyllä antaa myös neuvoja selviytymiselle.
    Missä nämä aikuiset ja elämästä paremmin tietävät ovat?
    Täällä heitä ei melkein koskaan näy.

    Ja kyllä ne jotkut vanhemmatkin äidit tarvitsevat tukea ja neuvoja. No olen toki sen huomannut että jos erehtyvät pyytämään, niin saavat hekin nämä "aikuiset" niskaansa.

    Äänestä

  • *BONBON* kirjoitti:

    Teineille eivät aikuisten neuvot kelpaa. Kaikki virheet on ehdottomasti tehtävä itse ennen kuin niistä oppii.

    Lasten kanssa se "tämän päivän" eläminen ei niin vain onnistu. On oltava takeet siitä, että lapsesta pystyy huolehtimaan kaikin tavoin. Koko lause on täynnä teinin filosofiaa, jossa ei pitemmälle tähtäimelle suunnitelmia tehdä ja kuukausi on ikuisuus.

    Jokaiselle uudelle äidille äitiys on uusi asia. Iällä ei ole merkitystä. Muulla aikuisuudella ja vastuuntunnolla on.

    Äänestä

  • HJK on HJK kirjoitti:

    eli sinun mielestäsi kukaan muu ei voi olla vastuuntuntoinen, kuin vaikkapa 25 v vuotta täyttänyt? Joopa joo, paskaa jauhat sinäkin niinkuin kaikki muutkit muka aikuiset täällä. Teidän oma ajatuksenjuoksu on niin keskivertoa, että ette oikeasti voi kun toistaa toistenne lauseita, ja edelleen ilman perusteita. Jos teillä todella olisi sanoillenne jonkunnäköisiä todisteita, niin tulkaa ihmeessä niitä kertomaan.
    Jos ei, painukaa valistamaan itseänne, nyt eletään tätä päivää ei teidän entistä nuoruuttanne. Jos joku asia teitä noin kovin kismittää, että katkerana tulette tänne avautumaan niin hankkikaa ammattiapua vaikka.. Me emme ikävä kyllä voi auttaa.

    Äänestä

  • vittuuntunut kirjoitti:

    Mitä ihmeen todisteita teille pitää toimittaa?

    Suomessa on jo pitkään puhuttu julkisuudessa siiitä, miten yhden huoltajan perheet ovat vaikeuksissa. Mitä epäselvää siinä on? Jos olet kiinnostunut tutkimuksista, tutki ja etsi.

    Millään teille ei mene nuppiin myöskään se, että me aikuiset olemme ehkä osaksi myös töissä aloilla, joiden kautta tosiasiat ovat selvät. Niin on laita ainakin minun kohdallani. Luuletko, että sosiaali- ja terveyspuolen ammattilaiset huvin vuoksi teineille sukupuolivalistusta jakelevat? Oletatko, etteivät vaikkapa opetuspuolen ihmiset näkisi realiteetteja teiniäitien suhteen? Kuvitteletko, ettei jokainen VASTUULLINEN vanhempi yritä saada teini-ikäisiä lapsiaan huolehtimaan ensin koulutuksesta ja ehkä vasta sitten perheen perustamisesta?

    Tuttavapiiriissäni on koulutettuja ihmisiä niin opetus- kuin terveydenhoitotehtävistä. Enpä ole huomannut, että heistä yksikään tuulettelisi teinivanhemmuuden ihanuutta tai kehottaisi omia lapsiaan hankkiutumaan mahdollisimman nuorina raskaaksi. Miksiköhän niin on? Olemmeko me kaikki aikuiset vain niin kalkkeutuneita tai ehkä jopa kateellisia? Emmekö me vain "ymmärrä" teitä teinejä ja sitä, miten tavattoman kaikkitietäviä te olette verrattuna vaikkapa nelikymppisiin tai sitä vanhempiin?

    Elämä opettaa. Jos sitä elämää ei ole elettynä, ei ole perspektiiviä verrata omaa tilannetta johonkin muuhun. Vanhemmuus opettaa kai jotakin. Opettaa jos opettaa. Jos vanhemmuuteen ei ole taloudellisesti eikä henkisesti edellytyksiä, ovat tulokset hirveitä. Ei teinivanhemmuutta huvin vuoksi kukaan vastusta. Luuletko niin?

    Äänestä

  • muodikkaat teinit.. kirjoitti:

    1)Kuka on sanonut, että jokainen teiniäiti polttaa?
    2)Kuka on sanonut, että ehkäisyä on ehkä käytettykään, jos lapsi onkin oikeasti haluttu, eikä vahinko?
    3)Kuka on sanonut, että jokaisella teinillä on raha-ongelmia?
    4)Kuka on sanonut, että jokaisen teiniäidin kasvattama lapsi tulee olemaan ongelmalapsi?

    1) useimmiten näkee teineillä sen tupakansätkän suussa, ei tarvitse edes etsiä teiniä joka polttaa, kun joskus seisovat ärrän/kaupan edustalla ja kyselevät ihmisten ikää, ja voisiko joku ostaa heille tupakkia, kun ei ikä riitä itsellä. ja koulujen lähistöllä on teinejä jotka polttavat. mutta varmaan juttu johon viittaat on "raskauden aikainen polttaminen/tupakan haitat lapsella" tuossa ei mainittu edes äidin ikää, vaan kyse on yleismaailmallisesti tupakoinnista raskauden ja äitiyden aikana ja sitä en itse edes hyväksy, oli äiti minkä ikäinen tahansa.

    2)ihan en usko että 13-19v teinit suunnittelevat perhettä. yleensä perhe perustetaan nuorena juuri sen takia että vahinko sattui ja halutaan leikkiä aikuista. en ole vielä tavannut yhtä ainuttakaan 15v likkaa joka olisi halunnut lapsen..tulee vaan vastaus "no kun en mä aborttiakaan halunnu tehdä, se on murha. mut kyl mun äiti auttaa lapsen hoidossa"..ehkä sitä ehkäisyä ei käytetty naiivin ajattelutavan vuoksi"en mä varmaan tule raskaaksi ekasta kerrasta"...

    3) harva työnantaja ottaa vakituiseen työhön alaikäisen, ellei sitten ota kesätöihin. ja jos nuorella on valmiiksi jo lapsikin ja ammattikoulu/lukio käymättä, kuka järkevä työnantaja haluaa sellaisen norkoilemaan työpaikalleen muutamaksi tunniksi viikossa?ei työnantaja hyödy mitään sellaisesta työntekijästä, joka ei pysty panostamaan täysillä työhönsä, vaan aina on milloin mitäkin estettä; lapsi on sairaana, aloitat ehkä ammattikoulussa ja haluat panostaa opintoihin.
    ei siitä muutamasta tunnista paljon rahaa saa, ja kun pitää sen lapsenkin kanssa olla, niin mitä tuollaisesta elämästä tulee..
    ehkä saatte ne tavanomaiset tuet, mutta sanoisin silti että useammin ne nuoret äidit ovat lirissä raha-asioidensa kanssa kuin ne jotka malttoivat odottaa ja tekivät lapsensa aikuisena, ja nauttivat vanhemmuudestaan, toisin kuin teiniäidit jotka tekevät kaikkensa vain pärjätäkseen.

    4)mitä luulet että sellaisesta lapsesta tulee, joka on lapsen kasvattama?teinillä ei ole mitään mitä voisi tarjota lapselle. jos itse on niin hölmö että tekee lapsen 15-vuotiaana ja kuvittelee olevansa aikuinen lapsen varjolla, niin minkälaisen aikuisen mallin äiti antaa lapselleen?omakin ajatusmaailmasi on niin lapsen tasolla, että ei voi kuin vain toivoa että lapsi säästyy äidin ikäviltä kokeiluilta. tuollaisilla teoilla on kauaskantoiset seuraukset, ehkä 35-vuotiaana naisena kapakassa mietit elämääsi siltä kantilta mitä se olisi voinut olla jos olisit malttanut odottaa ja toisaalta taas panostaa itseesi edes sen nuoruuden verran.

    "vielä, joskus kyllä kuulostaa että tämä jatkuva moralisointi on osaksi katkeruuttaan kirjoitettua. Noh, katsotaan sitten millaisia teidän lapsistanne tulee, kun on niin viisas tuo pääkoppa joillakin aikuisillakin.

    Varmaan suuri häpeä on, jos oma lapsenne onkin tulevaisuudessa teiniäiti, heitä ihmeessä hänet sitten kadulle niin voit olla taas ylpeä oma itsesi, kun eihän teiniäitejä kukaan kunnioita. "

    en ole katkera teiniäideille muusta kuin teidän puhtaasta itsekkyydestänne ja ajattelemattomuudestanne. lapsi kärsii teidän huonoista valinnoistanne ja ratkaisuistanne.te ette enää ole se ainut ihminen elämässänne, vaan silloin siinä on tärkeimpänä se lapsi. sen te näytte unohtavan "minä minä minä, mä haluun"-ajattelutavassanne.

    tuntuu vähän että tuo teiniäitiys on joku muoti-ilmiö ja pakokeino koulutusta vastaan;"mä olen äiti, en mä voi mennä kouluun, mä olen äiti, en jaksa mennä töihin, mä olen äiti munkin täytyy levätä".

    kyllä minä häpeäisin jos lapsestani tulisi teiniäiti, ja niin häpeäisi oma äitinikin vaikka hän sai ensimmäisen lapsensa 17-vuotiaana. hän vain on sanonut että ei tahdo omien lastensa kokevan samaa mitä hän, vaan meidän pitää opiskella ja elää oma nuoruutemme toisin kuin hän teki. hän oli kotirouva ja äiti, ja teki kaikki kotityöt ja hoiti lapset samalla kun mies oli töissä. äitini sanoin;"ei se mitään herkkua ollut, välillä meinasi seinät kaatua päälle"..hän voi sen rehellisesti myöntää, toisin kuin täällä hehkutetaan ja kannustetaan nuoria teiniäideiksi..mitäköhän mahtavat omat äitinne ajatella, onko tullut koskaan mieleen?eivät varmaan ihan ensimmäiseksi iloa ja onnea tunne kun kouluttamaton, työtön ja asunnoton tytär ilmoittaa raskaudestaan...

    Tiedän monenmonta 30-vuotiasta äitiä, jotka polttavat ja jopa juovat lapsen seurassa. Yksikään teiniäitikavereistani (joita on kymmeniä) ei polta lapsen lähellä, vaikka jotkut polttavatkin muutoin - kukaan ei kuitenkaan raskaana ollessaan. (Itse en polta lainkaan enkä oo koskaan polttanutkaan..)

    Me suunnittelimme lapsemme (kuten myös monenmonet kavereistani ja kaksi parasta ystävääni haaveilevat lapsista ja yrittävät kovasti, toinen heistä on 20 ja toinen täyttää juuri 19), itse olin tuolloin 17 ja mieheni 24. Ja todella toivottu pieni saatiinkin, nyt toinen yhtä toivottu tulossa ja haaveissa olisi vielä kolmas, jos meille se onni suotaisiin. Esikoisemme on kuuro, syntyi keskosena ja sairasti koliikkia ja voidaan myöntää ettei helppoa ole ollut, mutta hetkeäkään ei olla kaduttu eikä ole ollut sellaista oloa etteikö jaksettaisi, kun viimein saatiin se tärkein asia elämäämme.

    Rahaongelmia ei ole, vaikka tiukkaa on ollut nyt laman aikana, kun pariin otteeseen mies menetti työpaikkansa. Ammatti häneltä löytyy hyvin paperein, mutta alalla ei nyt töitä. Kuitenkin taas vakitöissä. Omat tuloni kotiäitinä 1100e, miehen tulot suunnilleen saman verran bruttona.

    Oma äitini oli teiniäiti ja samoin mieheni äiti. Molemmat ovat elämässään pärjäinneitä, kuten kaikki lapsetkin, joita yhteensä 11. Kaikki lapset onnellisia ja hyvän alun elämälleen saaneita, kaikki ovat töissä tai opiskelevat ja kolmesta tuli teiniäitejä - hyviä sellaisia. Jos omat lapseni saavat nuorina lapsia olen vain onnellinen asiasta, mikäli ovat siihen valmiita ja kypsiä. Kaikki kun eivät ole - vielä 40-vuotiainakaan.

    Pitää vielä mainita, ettet sä täällä ketään neuvo tai auta haukuillas ja kritiikilläs, kun täällä on suurimmaksi osaksi jo äitejä tai raskaana olevia. Mene tuonne nuorten palstalle valistamaan..

    Äänestä

  • 29+6 kirjoitti:

    juuri näin. Taas viisasta tekstiä todella.

    Kuka on sanonut, että jokainen teiniäiti polttaa?
    Kuka on sanonut, että ehkäisyä on ehkä käytettykään, jos lapsi onkin oikeasti haluttu, eikä vahinko?
    Kuka on sanonut, että jokaisella teinillä on raha-ongelmia?
    Kuka on sanonut, että jokaisen teiniäidin kasvattama lapsi tulee olemaan ongelmalapsi?

    Ei voi olla totta, että oikeesti ihmiset jaksaa jauhaa näitä elämän tosiasioita, vaikka mikään ei todista että jokaisella teinillä olisi asiat samalla tavalla. Siis mistä tämä tyhmyys kumpuaa teidänkin päähän.. Ihan oikeasti, säälittävää.
    En edes keksi enää mitään sanottavaa, kun tuntuu tosiaan että puhuu itsekin lapsentasoiselle.

    Haukkukaa vaan niin paljon kun jaksatte, ehkä nuorison ongelmat yleensä johtuvat teistä, aikuiset. Tuo teidän ajatumaailma myrkyttää kaiken, kyllä.. niin se vaan on.

    No, mutta onhan se hyvä täällä nimimerkin takana kirjoitella ja mollata kaikki nuoret äidit, onneksi kaikki eivät sentään alennu tuolle tasolle.

    tuntuu että te kaikki ootte ihan hukassa. t:riku harsia

    Äänestä

Mun pointti meni hiukan ohi useimmilta, nimittäin se että miksi te aikuiset ja kypsiksi itseänne kutsuvat ihmiset tulette tänne nuorten palstoille haukkumaan nuoria vanhempia? Tekeeko se teidän olostanne paremman?
Totta kai nuoret alkaavat puolustelemaan itseään täällä, niin tekevät aikuiset ihmisetkin. Näkeehän sen noista teidän viesteistännekin, että yritätte olla parempia ja puolustautua heti kun joku nuori äiti saa sanottua sanansa johonkin väliin.
Kysyin myös että miksi yritätte parantaa maailmaa täällä, ettekä puutu asioihin lähipiirissänne? Eikö vain viitsi ettei tule ylimääräisiä kahnauksia, eikö kehtaa sanoa mielipidettään ääneen vai eivätkö nuoret kuuntele? Jos se ei onnistu paikan päällä niin mitä luulette saavuttavanne täällä, nimettömänä vielä?
Miettikääs oikeasti hetki.

Äänestä
  • jaksa enää edes vastata noihin aiempiin syytöksiin, todella aikuismaista puhetta.
    Luulette vain tietävänne kaikkien ihmisten elämästä kaiken, voi kun ei se ole niin. Mene peilin eteen ja mieti vähän sanojasi, itse taidat olla täysi luuseri ja purat sitä meihin nuoriin täällä kun oma nuoruutesi on jollakin tapaa mennyt pilalle. (kai minäkin saan jotain analyysia tehdä, kun sinäkin niin hyvin kaiken luulet tietäväsi).

    Onneksi täällä on muitakin sivustoja olemassa, jossa oikeasti ihmiset osaavat sanoa muutakin kun että "olet vastuuton teini, mene kotiisi kasvamaan" tai jotain muuta todella "aikuismaista". Heheh.. Ei voi muuta kun nauraa.

    No, joka tapauksessa edelleen odotan kyllä lastanu, ja aion hänet tähän maailmaan saattaa. Se on teidän henkinen helvetti jos se teitä jotenkin häiritsee/vituttaa, ei onneksi minun.

    Äänestä

jokainen ihminen on kokenut kurjuutta ja haluaa että niin ei kävisi muille. minä olen uus isi ja haluan että lapseni kärsii..sehän on elämää?! mitä enemmän kärsii sitä nopeammin oppii. jos ei tunne kipua on kuollut. silloin kun olin teini en kyllä kuunnelut muita.. takana minulla onkin n.12 raskautta. hain omani.
äläkä sinä kuuntele muita. tee homma omalla tavallasi,onni löytyy arjesta sekä rutiineista. samaa olen kokenut kuin sinä..me miehet ei kai olla niin herkkiä? ja paljon muuta asiaa. t. riku harsia.ps. soita jos haluat hyviä neuvoja

Äänestä

Näin vähän vanhempana äitinäkin noita muutamia tekstejä lukiessa nousee myötähäpeä ja kysymys, voiko joku aikuinen ihminen olla oikeasti noin tyhmä (vaikka kokemus on osoittanut, että kyllä voi). Osa taas on kyllä selvästi silkkaa ärsytys/lannistusyritystä oman navan hyväksi, säälittävää sekin.

Fiksulle ei tarvitse selittää ja tyhmälle ei kannata, pätee myös tässä tapauksessa.

Äänestä
  • "miksette valista ja auta niitä tuttuja teinivanhempia?"
    Niin miten??!
    Hoidan lasta--> äiti menee ryyppäämään eikä hae lastaan
    Annan rahaa---> Ryyppäää,ostaa röökiä, huumeita
    Yritän puhua--->"joojoo V*ttu mä tiiän mä oon äiti hei enkä mikään kakara!"

    Äänestä

  • ninnpä kirjoitti:

    "miksette valista ja auta niitä tuttuja teinivanhempia?"
    Niin miten??!
    Hoidan lasta--> äiti menee ryyppäämään eikä hae lastaan
    Annan rahaa---> Ryyppäää,ostaa röökiä, huumeita
    Yritän puhua--->"joojoo V*ttu mä tiiän mä oon äiti hei enkä mikään kakara!"

    "Hoidan lasta--> äiti menee ryyppäämään eikä hae lastaan"

    Tällaista valitettavasti tapahtuu muissakin piireissä kuin ainoastaan teinien kohdalla.
    Älä tarjoa hoitoapua jos tarkoituksena on jäädä omille teilleen, eikä hakea lasta silloin kuin on tarkoitettu.
    Mitäköhän tämä äiti siihen meinaisi että tekisit tästä ilmoituksen?
    Kannatta kuitenkin kertoa se asia äidille, että jos hän ei yritä parantaa tapojaan niin näin valitettavasti käy.
    Parempi lapsen elää muuaalla jos vanhemmat eivät välitä.

    "Annan rahaa---> Ryyppäää,ostaa röökiä, huumeita"

    Älä anna rahaa. Jos tarvetta on esim ruokaan ja haluat auttaa rahallisesti niin käy tämän äidin kanssa yhdessä kaupassa, tai käy itse ostamassa ruokaa. Jos tällainen apu ei hänelle kelpaa, niin sano että jääköön ilman sitten.
    Raha kun on niin helppo käyttää muuhun kuin oikeasti on tarve ja niin käy usein addikteille.
    Teet vain huonon palveluksen jos annat tälle rahan rahana.

    "Yritän puhua--->"joojoo V*ttu mä tiiän mä oon äiti hei enkä mikään kakara!" "

    Yritä vielä lisää. "Joo joo. Sinä tosiaan olet äiti ja silloin sinun pitäisi käyttäytyä ja toimia sen mukaisesti, eikä niin kuin kakara" Ei oikeasti ole kuin tasan kaksi vaihtoehtoa.

    1. Äiti ottaa vastuun itsestään ja lapsestaan

    tai

    2. joku toinen ottaa vastuun lapsesta jos äidistä ei ole siihen.

    On olemassa vieroitushoitoja, keskusteluapua, kodin hoitajia, perhetyöntekijöitä, tukiperheitä, ensikoteja ja ties mitä kaikkea varteen otettavaa.

    Äidille pitää kertoa mitkä hänen vaihtoehtonsa ovat.
    Tärkeintä on ensiksi päästä tukemaan lasten ja vanhempien arkea ja elämistä jos he sellaista tarvitsevat.
    Jos tukitoimenpiteet eivät auta tai niitä ei oteta vastaan, eikä yritetä korjata sitä huonoa elämää, niin silloin pitää ottaa vaihtoehto 2. Joku muu ottaa lapsesta vastuun.

    Silloin kuin joku muu ottaa lapsesta vastuun, se tarkoittaa siis sitä että joko lapsi huostaan otetaan tai sijoitetaan avohuollon tukitoimena. Näissä kummassakin tapauksessa yleensä koetetaan tukea äidin ja lapsen yhteiseloa, mutta siis niin ettei äidistä ole vahingoksi lapselle.
    Joskus nämä tapaukset "päättyvät" "onnellisesti".
    Lapsen ollessa sijoitettuna jää äidille enemmän aikaa saada itsensä kuntoon. Äitiä pitää silloinkin yrittää tukea.
    Eli siis äitiäkään ei pidä jättää "heitteille" jos sijoituksen tarkoitus on turvata lapsen elämä ja saada kotiolot siihen kuntoon että ehkä joskus lapsi voi palata takaisin.

    Aina ei käy hyvin, vaan äiti jatkaa rettelöimistään ja lapsi elää jossain muuaalla. Tämän lapsi voi kokea hylkäämisenä, mutta parempi hänen elää siellä missä hänestä huolehditaan.
    Äiti ei ole aina paras huolehtija lapsestaan ja silloin pitää toimia.
    Kumpaakaan ei pidä jättää heitteille, mutta toisaalta äiti on loppujen lopuksi se joka ratkaisunsa tekee, eli siis päättää sen että onko hänestä äidiksi vai ei.

    "mutta toisaalta äiti on loppujen lopuksi se joka ratkaisunsa tekee, eli siis päättää sen että onko hänestä äidiksi vai ei".
    eikö tuota kysymystä kannattaisi pohtia ENNENKUIN tekee sen lapsen, ettei jälleen kerran lapsi joudu kärsimään äitinsä oikukkaasta mielestä.

    ja ei kavereiden pidä joutua ottamaan vastuuta tästä uudesta äidistä ja hänen lapsestaan, sen takia yleensä hei ne kaverit kaikkoaa, kun uusi äiti olettaa että kyllä kaikki auttaa ja hän voi jatkaa eloaan normaaliin tapaan, vaikka pitäisi oikeasti ottaa itse sitä vastuuta.

    sen ymmärrän että jos on raskauden jälkeinen masennus, mutta tuo että nuori äiti ei tajunnutkaan mihin ryhtyi ja haluaakin nyt hylätä kaiken, ei ole reilua ketään kohtaan. itse hän sen lapsen päätti pitää, joutaa sitten ottaa sen vastuunkin.

    nyt vaan taitaa teiniäitiys olla "trendikästä ja ihqua".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tepukka- kirjoitti:

Miksi te sanotte itseänne aikuisiksi ja kypsiksi, kun tulette tänne nuorten palstalle valistamaan meitä nuoria vanhempia (tai tulevia vanhempia)? Minun mielestä se ei ole kypsää aikuisella ihmisellä tulla polkemaan meitä, miksette valista ja auta niitä tuttuja teinivanhempia? Teidän kirjoituksilla täällä ei ole muuta vaikutusta kuin se, että me nousemme varpaillemme puolustamaamme itseämme.
On totta että tilastot (yleensä amerikkalaiset tilastot) sanovat etteivät teiniäidit pärjää omillaan eivätkä nuoret vanhemmat pysy yhdessä jne, mutta ketä se oikeasti auttaa että tulette niitä "faktoja" tänne huutelemaan? Luultavasti nuoret jotka miettivät abortin ja lapsen pitämisen välillä pitävät lapsensa ihan vain teidän kiusaksi ja haluavat näyttää että pärjäävät sitten. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia...
Mutta pointtina oli että tämä on nuorten keskustelupalsta ja he haluaavat ikäisiltään tai saman kokeneilta neuvoja ja kokemuksi. Jos halutaan aikuisten näkökulmaa asioihin he luultavasti hakeutuvat itse neuvolaan/koulun terveydenhoitajalle jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu