Olipa vaikea löytää tähän oikeaa palstaa, mutta kysyisin, että onko muita joilla on ollut vaikeuksia saada lasta kystasta johtuen?
Multa löytyi km yhteydessä nestekysta, joka ei seuraavankaan km aikana kadonnut vaan on kasvanut entisestään. Nyt se sitten leikataan ja vaikka kysta ei ilmeisesti keskenmenoja ole aiheuttanutkaan, niin toiveet on korkealla, että leikkauksen jälkeen jo tärppäisi oikeasti.
Esikoinen meillä jo on ja sai alkunsa helposti, kystiä ei ennen ole löytynyt.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En halua lannistaa, mutta itse olen kärsinyt nestekystista, jotka on leikattu kaksi kertaa. Valitettavasti kystia oli myös niin lähellä munatorvea, että kummatkin putkeni ovat arpeutuneet, joten ensikuussa on koeputkihedelmöitys tiedossa. Ensimmäisen leikkauksen yhteydessä minulle tehtiin koe, jossa tarkistettiin putkien tilanne ja silloin oli toinen putki tukossa, no noin vuoden yritimme lasta ja kävimme lääkärissä, tällöin selvisi, että on tukkut uusia kystiä ja niinpä oli toinenkin putki tukossa. Pääsimme suoraan ivf- jonoon ja nyt toivomme hoidon onnistuvan. Toivon, että sinulla on parempi tilanne.