Osaako kukaan sanoa mitään lohduttavaa tähän kamalaan tilanteeseen, johon olen itseni ajanut? Olen ollut jo lähes kaksi vuotta ihastunut erääseen naiseen, joka on kaverini kaveri. Näemme aina silloin tällöin yhteisissä illanvietoissa tai joskus muutenkin ystäväni kautta, mutta emme ole kuitenkaan niin hyviä tuttuja, että olisimme kahden kesken koskaan tavanneet. Hän on minua kymmenen vuotta vanhempi ja pitää ainakin miehistä, mutta siitä en tietenkään voi olla täysin varma, etteikö hän voisi pitää myös naisista. Ei kukaan minustakaan tiedä, että pidän vain naisista vaikka tapailenkin miehiä. Päässäni liikkuu siis monta kysymystä. Ensinnäkin, miten voi koskaan saada selville, pitääkö hän edes naisista? Toiseksi, vaikka pitäisikin, niin pitääkö hän minusta? Mitä hän muutenkaan minusta ajattelee, olenhan häntä reilusti nuorempi? Tiedän ettei näihin kysymyksiin ole olemassakaan toivomaani vastausta, mutta olisi silti kiva kuulla toisten kokemuksia.
Yritän olla ajattelematta häntä, mutta se ei onnistu. Hän hallitsee vahvasti mun tunne-elämää ja aina kun näemme, on sen jälkeen vielä hirveämpää. Miten voi olla näin ihastunut toiseen, joka ei voi aavistaakaan tunteitani? Hän on niin ystävällinen ja sympaattinen nainen (tietysti kaikille), mutta minä olen alunperin mennyt ottamaan sen varmaan jotenkin henkilökohtaisesti ja tietysti sitten ihastunut. Välillä tuntuu, että sydän pakahtuu ja tekisi mieli kertoa hänelle tunteistani, mutta tiedän etten sitä ikinä tekisi. Koska jossain syvällä jotenkin tiedän ettei hänellä ole mitään tietoa näistä ajatuksistani ja olen hänelle vain yksi ihminen muiden joukossa. Enkä todellakaan kestäisi sitä, että hän ja toinen ystäväni saisivat sitten tietää tunteistani. Toisaalta ainahan sitä elättelee edes pientä toivoa...
En tiedä enää mitä tekisin, kun tätä on jo jatkunut niin kauan, eikä ihastus tunnu laantuvan lainkaan. Pääsekö tästä koskaan yli? Huomaan jopa ihastuvani myös muihin naisiin, jotka vähääkään muistuttavat häntä. Tiedän, että sitten jos löytäisin sellaisen ihmisen, jolta saisin myös vastakaikua tunteilleni, niin voisin päästä yli tästä "pakkomielteestäni", mutta pelkäämpä ettei sellaista tule tapahtumaan vähään aikaan..
Yritän olla ajattelematta häntä, mutta se ei onnistu. Hän hallitsee vahvasti mun tunne-elämää ja aina kun näemme, on sen jälkeen vielä hirveämpää. Miten voi olla näin ihastunut toiseen, joka ei voi aavistaakaan tunteitani? Hän on niin ystävällinen ja sympaattinen nainen (tietysti kaikille), mutta minä olen alunperin mennyt ottamaan sen varmaan jotenkin henkilökohtaisesti ja tietysti sitten ihastunut. Välillä tuntuu, että sydän pakahtuu ja tekisi mieli kertoa hänelle tunteistani, mutta tiedän etten sitä ikinä tekisi. Koska jossain syvällä jotenkin tiedän ettei hänellä ole mitään tietoa näistä ajatuksistani ja olen hänelle vain yksi ihminen muiden joukossa. Enkä todellakaan kestäisi sitä, että hän ja toinen ystäväni saisivat sitten tietää tunteistani. Toisaalta ainahan sitä elättelee edes pientä toivoa...
En tiedä enää mitä tekisin, kun tätä on jo jatkunut niin kauan, eikä ihastus tunnu laantuvan lainkaan. Pääsekö tästä koskaan yli? Huomaan jopa ihastuvani myös muihin naisiin, jotka vähääkään muistuttavat häntä. Tiedän, että sitten jos löytäisin sellaisen ihmisen, jolta saisin myös vastakaikua tunteilleni, niin voisin päästä yli tästä "pakkomielteestäni", mutta pelkäämpä ettei sellaista tule tapahtumaan vähään aikaan..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mun mielestä sun kannattais sittenkin ottaa härkää sarvista ja kertoa tälle ihastukselle tunteistani. Tiedän kokemuksesta, että se ei todellakaan ole helppoa, mutta selkiyttäisi asioita, sitten sä et ainakaan loputtomiin elättelisi turhia toiveita.
Mulla on siis ollut samanlainen kokemus, että olen ollut pahasti ihastunut heteronaiseen, ystävääni. Aikani kierreltyä ja kaarreltua (melkein vuosi siinä meni) rohkaistun kertomaan tunteistani. Hän sanoi, että vaikka musta ystävänä kovasti tykkääkin, on kuitenkin niin paljon hetero, ettei vois naisen kanssa olla. Se sattui, tietysti, mutta auttoi mua myös pääsemään hänestä yli, kun vihdoinkin tiesin, ettei tästä voi tulla mitään. Eivät tunteeni toki heti haalistuneet, meni siihen oma aikansa, mutta luulen, että jos en olisi koskaan nostanut kissaa pöydälle, minulla olisi kestänyt vielä kauemmin päästä hänestä yli, kun olisin elätellyt turhia toiveita, ihastuneena on niin helppo pitää toivoa yllä.
Ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka hänkin tykkäisi naisista - ja susta. Mutta jos ei kumpikaan tee aloitetta, ei asiat silloin mihinkään etene.
Eihän sitä tietenkään tarvitse kaikkea kerralla sanoa, jos olet vielä täysin kaapissakin. Voithan sä ensin vaikka varovasti yrittää ottaa selville, miten ihastuksesi yleensä ottaen suhtautuu lesboihin. Niin mäkin tein.
Tsemppiä!
Sait mut ajatteleen ihan oikeesti sitäkin vaihtoehtoa, että tosiaan kertoisin tunteistani. Mutta en usko kuitenkaan, että se ihan lähiaikoina tulee tapahtumaan, koska ei tosiaan olla niin läheisiä vielä / tunneta hyvin, että voisin luottaa siihen etten saa aikaiseksi mitään katastrofia. Vaikka luulen kyllä, että hän ottaisi asian ihan hyvin ja omaan ystävälliseen tapaansa ilmoittaisi oman kantansa asiaan. Kerran olen kännissä meinannut puhua hänelle, joten voi olla että sekin mahdollinen vaihtoehto tapahtuu jossain vaiheessa (toivottavasti kuitenkaan ei).
Mä olen kerran nimittäin kertonut ihastuksestani toiselle naiselle. Hän oli ihan hetero, jonka tiesinkin, mutta oli vaan silti pakko kertoa. Kerroin se vasta sen jälkeen kun tilanne oli muutenkin muuttunut sellaiseksi ettemme enää nähneet päivittäin (vaihdoin työpaikkaa). Hän otti asian hyvin ja koitti ymmärtää tunteitani ja toivoi että voisimme vielä olla ystäviä ja nähdäki joskus, mutta jotenkin se yhteydenpito vain väheni ja väheni, enkä epäile syytä lainkaan. Nyt toivoisin etten olisi kertonut, koska minusta olisi mukava vieläkin nähdä joskus ihan muutenkin. Toisaalta enää en ole ihastunut häneen. Sitä en sitten tiedä kumpi auttoi enemmän, tuntaistani kertominen vai se ettemme enää nähneet.
syynä yhteydenpidon vähyyteen. Kaverius vain kuihtuu, jos ei näe ja tavallaan entiset työkaverit ovat yksi erinomaisin esimerkki siitä...Itse pidän kertomista hyvänä asiana, koska joo muuten sitä jumiutuu omiin haaveisiin ja ohitse saattaa mennä tosi hyviä tyyppejä vain sen takia, että on ihastunut johonkin toiseen.