Ruotsin kirkko on tehnyt radikaaleja valintoja.
Toisaalla maailmassa ne aiheuttaisivat tulisia taisteluja, täällä pohjolassa vain eri uskontoryhmien välinen tilanne kuulostaa viilentyneen. Suomen kirkko asennoituu päätöksiin viileän rauhallisesti.
Onhan kirkko murroksessa kaiken aikaa.
Tulvat, maanvyöryt ja myrskyt tuhoavat ihmisen elin ympäristöä monella puolella tellustamme.
Ilmaston muutos aiheuttaa erilaisia valintoja ja rajoituksia joilla ihminen pyrkii vaikuttamaan muutokseen joka on ollut käynnissä miljoonia vuosia. Liianko myöhään.
Täälläkin on ollut puhetta sotalapsista, mutta onko kukaan nostanut puheenaiheeksi oman Lappimme lapsia, omaa ikäluokkaamme joka joutui pois kodista kouluun päästäkseen. Pitkä lukuvuosi vieraiden ihmsten keskellä, vieras kielikin, kun osa lapsista puhui vain omaa äidinkieltänsä Saamea, ja koulussa oli oppikielenä heille vieras kieli.
Kuinka monen itsemurhankin taustalla on lapsuuden traumat, orpous, ikävä ja vaikeus selviytyä miistä ensimmäisistä kouluvuosista.
Nyt, kun he ikääntyvät, traumat palaavat mieleen ja ei voi olla vaikuttamatta ihmisen elämään kaikki se koettu vierauden ja orpouden tunne, ei vain sotalapsilla vaan omilla lapinlapsillamme.
Huuhaata kyllä riittää maailmassa, mutta riittääkö meillä ymmärrystä heille joiden elämän ja koulutuksen alkutaipale oli vaikea, vaati itkua ja sisua, jota sitäkin monilla oli enemmän kuin etelän lapsilla.
Ymmärrämmekö heitä joilta kuonnon mullistukset vievät kodit ja elämän, vai tuijotammeko jo liikaa siihen mitä joku sanoi täällä, oliko ilkeä vai kehuiko, kun elämä kuitenkin on paljon muuta kuin suomi24 ikäryhmien murheet ja huolet.
Niitä väheksymättä, aihetta on enemmän kuin yhteen aloitukseen mahtuu.
Toisaalla maailmassa ne aiheuttaisivat tulisia taisteluja, täällä pohjolassa vain eri uskontoryhmien välinen tilanne kuulostaa viilentyneen. Suomen kirkko asennoituu päätöksiin viileän rauhallisesti.
Onhan kirkko murroksessa kaiken aikaa.
Tulvat, maanvyöryt ja myrskyt tuhoavat ihmisen elin ympäristöä monella puolella tellustamme.
Ilmaston muutos aiheuttaa erilaisia valintoja ja rajoituksia joilla ihminen pyrkii vaikuttamaan muutokseen joka on ollut käynnissä miljoonia vuosia. Liianko myöhään.
Täälläkin on ollut puhetta sotalapsista, mutta onko kukaan nostanut puheenaiheeksi oman Lappimme lapsia, omaa ikäluokkaamme joka joutui pois kodista kouluun päästäkseen. Pitkä lukuvuosi vieraiden ihmsten keskellä, vieras kielikin, kun osa lapsista puhui vain omaa äidinkieltänsä Saamea, ja koulussa oli oppikielenä heille vieras kieli.
Kuinka monen itsemurhankin taustalla on lapsuuden traumat, orpous, ikävä ja vaikeus selviytyä miistä ensimmäisistä kouluvuosista.
Nyt, kun he ikääntyvät, traumat palaavat mieleen ja ei voi olla vaikuttamatta ihmisen elämään kaikki se koettu vierauden ja orpouden tunne, ei vain sotalapsilla vaan omilla lapinlapsillamme.
Huuhaata kyllä riittää maailmassa, mutta riittääkö meillä ymmärrystä heille joiden elämän ja koulutuksen alkutaipale oli vaikea, vaati itkua ja sisua, jota sitäkin monilla oli enemmän kuin etelän lapsilla.
Ymmärrämmekö heitä joilta kuonnon mullistukset vievät kodit ja elämän, vai tuijotammeko jo liikaa siihen mitä joku sanoi täällä, oliko ilkeä vai kehuiko, kun elämä kuitenkin on paljon muuta kuin suomi24 ikäryhmien murheet ja huolet.
Niitä väheksymättä, aihetta on enemmän kuin yhteen aloitukseen mahtuu.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulle riittä rauhallinen elämä ja kirjoituksesi on täynnä pelkkää epäkohtaa.
Epäilet jonkun sanomisia, 'oliko ilkeä vai kehuiko' , mielestäni ei kumpaakaan oli vaan realistinen.
Tämäpä tästä!
Tuo koulunkäymisen hankaluus maaseudulla, missä matkat joskus ovat ylipitkiä tai olivat lähinnä ennen koulukyytejä, saattoivat mullistaa nuoren elämän.
Poissa kodin turvallisesta "sylistä" lähikaupungin vierasmajoituksessa, jossa jo varhain joutui selviämään pikkupyykeistään, korjauspuuhista, ja vieraan tädin kylmästä kohtelusta. Monelle onkin jäänyt traumoja, eräskin kertoi, ettei hän osannut itse luoda omassa perheessäänkään kodin lämpöä.
Tuokin on tietenkin yksilöllistä, mutta liian varhainen vieroittaminen jättää jonkin jäljen varmaan.
Jo Kuusamossa, olen kuullut on matkojen pituus ammattioppilaitoksiin kovin pitkiä,haukkaavat suuren osan vapaa-ajasta,Lapista puhumattakaan.
Monta on vaikeutta elämässä, nyt kuitenkin aamu vielä houkuttelee nauttimaankin---- vapaudesta valita, mihin päivän aikana syventyy.
Minä olen nuoruudessani kärsinyt juuri näistä aina muuttuneista elämäni tilanteista. Olen jäänyt orvoksi neljä vuotiaana, kun äitini kuoli. Isäni on hoitanut minua kykyjensä mukaan ja apuna on ollut vanhemmat tädit. Olen saanut, sen ajan mukaan, kuitenkin kohtalaisen hoidon vaikka isäni ei mikään tienaaja ollutkaan vaan joutui paljon hakemaan lisäansioita.
Olen kasvanut siinä aika itsenäiseksikin, koska isäni ei mikään auktoriteetti ollut. Määrätyt asiat hän piti hyvinkin tärkeinä, mutta jotenkin siinä neuvojen mukana kasvoin aika tietäväksi ja varmaksikin.
Siis, minä kasvoin aika miehisessä hoidossa, ei paljoa tullut äidin puoleista ohjailua.
Myöhemmin vanhempana huomasin kuitenkin, olin jollainlailla erilaisen elämän kanssa kasvanut. Koulussa ajattelin usein niin erilailla elämää kuin äidiltäänkin kasvatuksen saaneet tyttökaverini.
Usein heitä pidin jotenkin lapsellisina, piintyneinä omiin pikkuasioihin ja touhuihin. Ajattelin jo silloin monia asioita paljon käytännöllisemmin. En muista nukkein ja paperinukkein kanssa leikkineeni kuinkaankaan paljoa. Monesti kaverit vähän oudoksuivat minua, kun aivan erilailla mietin asioita, olin heille vähän outo ja myöhemmin aikuistenkin kanssa olen erilainen.
Kun menin sitten naimisiin, huomasin kuinka tietämätön olin "kuinka oikea äiti toimii lastensa kanssa". Olen ollut hyvin sinnikäs aina ja luin kirjoista ojeita lasten kasvatuksesta eri ikäkausina. Nämä asiat eivät olleet jääneet malliksi minulle. Minä olin erilainen äiti. Minä olen "itsenäinen äiti" ilman oman äidin esimerkkejä. Joskus mietinkin, ehkä tämä on ollut hyväksikin, ettei ole paineita olla jonkun mallinen. Raskasta se on ollut, että joutuu koko ajan miettimään, mikä on oikein, ja mitä teen. Oma käytännöllisyyteen kasvanut tyylini pelasti ja neuvo tässäkin: "Mieti, mikä sinusta tuntuu hyvältä ja oikealta sinulle tehtynä" Voi, tätä minä sain kovasti miettiä, mutta ei pahemmin ole sattunut asioissa.
Olisi kivaa saada mielipiteitä ja kokemuksia kasvamisesta jo pienenä ilman äitiä tai isää tai molempia ilman.
Ónko aina pakko puhua siitä kuinka hyvin itsellä on asiat?
Minullakin olisi aihetta kiittää kohtaloani kun en ole missään suhteessa säälittävä ihminen, tulen toimeen ja voin auttaa muitakin.
Miksi kehuisin, kun voi n kiinnittää huomion heiohin, joilla ei mene hyvin, ja yrittää ymmärtää miksi jokin asia on näin, miksei toisin.
Onnellisia päiviä Sinulle omassa rauhallisessa elämässäsi jonne epäkohdat eivät pääse tunkeutumaan häiritsevänä realismina.
Toisaalta, en epäillyt ketään, huomiosi on kiinnittynyt yleislauseeseen ja poiminut nuo pari sana irralleen yhteydestään. Ymmärtämistä vaativa lauseko, epäselvä ilmaus, jota et käsittänyt, tai et halunnut käsittää.
Ymmärrän tilannettasi äitinä, ilman esimerkkiä siitä kuinka äiti toimii perheen keskellä, lasten hoitajana ja tukena. Tytölle on ominaista samaistua äitiin, vaikka isä onkin monelle tytölle enemmän esikuva ja tyttö etsii puolisoakin isää muistuttavista pojista/miehistä.
Äitinä ei ole helppoa, äidiltä mallinnuksen äitiydestä saaneillakaan.
Kuitenkin lapsi tuo mukanaan niin paljon sellaista, mitä ei ennakkoon tiedä, mutta onneksi naisella on kyky mukautua vaatimuksiin ja oppia tekemään oikein. Oikein on se, minkä itse tuntee tehneensä niin hyvin kuin osaa.
Äidit ja isät tekvät kasvatuksellisia virheitä, ei tahallisesti, vaan tietämättömyyttään ja se toistuu sukupovi toisensa jälkeen. Samojen kaavojen mukaan ovat toimineet isäimme isät ja äitiemme äidit, eikä vieläkään kukaan voi sanoa olleensa/olevansa täydellinen äiti.
Olisi kiva jos joku täysin orpo kertoisi lapsuuden muistikuvia, meille ehjän perheen lapsille, joita enemmistö kai on, ei sukulaisperheidenkään isättömän/äidittömän lapsuuden tuntemuksista ole mitään kuvaa.
Kertokaa, se on hyvää terapiaa vuosien jälkeen, purkaminen on usein uudelle hyvä rakennuspohja.
Kukapa näitä jutun kerojia tietää, kertovatko satuja vai tositapahtumia elämästään. Sanotaanhan että totuus on tarua ihmeellisempi, miksikäs täälläkin ei voisi näitä ihmeellisiä ihmisiä liikkua.
Olisko tämä nyt sitä tosi TV:n jatkoa!
Täällähän keskustellaan, uskon ettei nämä keskustelua auta yhtään ihmistä Suomessa eikä Ruotsissa.
Eikä ymmärtämisellä auteta senkään vertaa, on mentävä heidän pariinsa jotka tarvitsevat juttukaveria, kaupassa kävijää kaverikseen...ihmettelen miksi et hyväksy toisen kirjoitusta asioista jotka ovat muuttuneet hänen kohdallaan hyviksi.
Hymyile sinäkin vaikka tuntemattomalle vastaan tulijalle, tiedän että tämä hymyn huomaava tuntematon hymyilee sinulle, mielenhyvityskin tuo monesti asioihin parempaa suuntaa ja voi monelle olla ainoa hymy viikkoihin..
Se että Ruotsissa vihitään homoja ja lesboja, sanon oman mielipiteeni että sen ovat siellä päätösvaltaiset päättäneet ja minulle se käy Ruotsissa, muuten olen aivan eri mieltä, en hyväksy.
Totuus on usein tarua ihmeellisempää.
Mielikuvitus voi olla lennokasta, mutta ei sen vuoksi useinkaan mihinkään traumoihin asti sorruta.
Todellista draamaa on moni elänyt.
Minulla on sellainen mielikuva Lapista ja muistakin Suomen harvemmin asusuista alueista, ettei siellä jätetä ketään yksin, lapset jotka koulun takia joutuvat asuntolaan viikoksi tai pitemmäksikin aikaa, heitä on siellä monta, yhdessä tekevät läksyt ja yhdessä leikitään, aikuinen valvoo nukkumaan menot ja ruokailut.
Siellä tunnetaan naapurit ja autetaan vuoroin toinen toisia ja talkoohenkeä ylläpidetään kaikessa.
Eniten on yksinäisiä ja eristäytyneitä kaupungissa, Helsingissä ei naapuria tunneta, ei edes kadulla eroteta että samantalon asukas kävelee vastaan.
Kiireinen työ ja hammasta purren ulkoilemaan , lenkille tai vierailemaan, ja vauhdilla takaisin kotiin.
Asun n 20 vuotta Hgissä ja jos tervehdin samassa rapussa asuvaa harvemmin sain vastauksen, joten lopetin sen, mieluummin olisin tervehtinyt.
Oli toki perhetuttuja ja sukulaisia, ettei me käperrytty ja kyllä siihen tottuu.
Eniten kaupungeissa otetaan lapsikin huostaan, vanhemmat eivät ole kykeviä hoitamaan jälkikasvuaan.
Tänä vuonna ennätysmäärä huostaan otettuja.