Nyt se leviää

leviää kuin kulovalkea, tarttuu yllättävän helposti.. rokotteista ei enää mitään hyötyä, aivan turhaa, sillä tauti on jo täällä ja rokotteet myöhässä.
vielä oireettomatkin voivat levittää tautia eteenpäin tietämättään, itämisaika 1-7 päivää.
te ketkä olette sikainfluenssan sairastaneet, millaisia kokemuksia? oireet? pääsikö hyvin lääkäriin? onko oikein diagnosoitu/ testattu että on sikaa?
5155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Täällä pohjoisessa, josta tämä epidemia alkoi, lääkintähenkilökunnalle annetaan täydet pisteet. Kaikkien Oireet otettiin vakavasti ja tutkimuksiin pääsi helposti. Suurin osa testatuista todettiin olevan sikainfluenssaa, oireet tosin olivat moninaiset. Kaikkia ei ole mahdollista testata. Täällä tietenkin väestöpohja on pieni, joten sikäli terveyspuolella lähtökohdat olivat paremmat. Mutta toisaalta alusta asti osattiin mielestäni toimia oikein.

Tauti tarttuu kyllä helposti ja ne joiden oireet ovat vahvemmat, kyllä taatusti tietävät sairastaneesna sen. Vaikka kuume ei välttämättä kestä kuin pari päivää, olo on viikon verran kuin pieksetyllä koiralla. Ja kurjin on yskä joka jää kiusaamaan pitkäksi aikaa. Ei oikein tiedä, tartuttaako enää vai ei, mutta yskä jatkuu. Töistäkään ei oikein voi olla poissa montaa viikkoa, kun ei ole enää muita oireita.

Äänestä
  • Mulla kai oli tämä sikainfluenssa jo kuukausi sitten. Lievähkö oli kuumetta hiukan ja yskä todella kesti aikakauan. Petissä olin ja lueskelin. Ei mitään kummempaa.

    Äänestä

  • Åsteri kirjoitti:

    Mulla kai oli tämä sikainfluenssa jo kuukausi sitten. Lievähkö oli kuumetta hiukan ja yskä todella kesti aikakauan. Petissä olin ja lueskelin. Ei mitään kummempaa.

    itselläni hyvin luultavasti sikainfluenssa juuri tälläkin hetkellä.. alkoi perjantaina kuivalla yskällä ja illalla tuli kuume.korkeimmillaan kuume käynyt 38.6 asteessa. Lihassärkyjä ei pahemmin ole, mutta olo on todella heikko.
    lääkärissä siis en ole käynyt, koska en ole siihen vielä kokenut tarvetta. Jos ei ala lähtemään pois, niin silloin on varmaankin aika varattava.
    pääkipu on kamala..

    Äänestä

  • hij kirjoitti:

    sitten ei. Varmasti ei voi tietää. Muitakin samaoireisia vrusflunssia liikkeellä.

    Äänestä

  • maailman yleisin kirjoitti:

    sitten ei. Varmasti ei voi tietää. Muitakin samaoireisia vrusflunssia liikkeellä.

    Joo, nyt on tullut lähipiiriin.

    Meillä on ollut roikkuva flunssa jo pitkään ja useamman päivän olen ajatellut, että pitäisi käydä lääkärissä jos vaikka antibiooteilla paranisi. En ole vain saanut aikaiseksi lähteä. Tänään kuulin H1N1 tapauksista ja rynnättiin heti lääkäriin, ja niinpä lapsella ja minulla olikin molemmilla bakteeritulehdus ja tulehdusastma, joihon tuli lääkkeet. En ehkä olisi lähtenyt ilman tietoa niistä possutautitapauksista, mutta onneksi mentiin lääkäriin. Ihan tärkeää on hoitaa nämä vanhat taudit pois alta, kun on tuo kova influenssa tulossa. Kamalaa jos olisi ollut kaikki taudit yhtäaikaa päällä.

    Mielenkiintoinen näky muuten lääkäriasemalla. Puolella odottajista oli päällä hengityssuojaimet, puolella ei. En tiedä olivatko he vain erityisen pelokkaita, mutta lähinnä tuli eka ajatus, että hui, nuo ovat _niitä_, joilla tauti jo on, ja tartuttavat siellä meitä muita...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sikainfluenssa kirjoitti:

leviää kuin kulovalkea, tarttuu yllättävän helposti.. rokotteista ei enää mitään hyötyä, aivan turhaa, sillä tauti on jo täällä ja rokotteet myöhässä.
vielä oireettomatkin voivat levittää tautia eteenpäin tietämättään, itämisaika 1-7 päivää.
te ketkä olette sikainfluenssan sairastaneet, millaisia kokemuksia? oireet? pääsikö hyvin lääkäriin? onko oikein diagnosoitu/ testattu että on sikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu